Onnen avaimet

Tällä palstalla näyttävät katkeroituneet purkavan pettymyksensä uhittelemalla irtisnomisilla ja sillä ettei uutta autoa tule duunarille. Pienoinen dilemma piilee siinä että tuskinpa erilainenkaan valinta olisi ainakaan noita molempia taannut, porvarin märässä unessa se duunarin vanha nissankin varmaan vaihtuisi fillariin. Irtisanomisiltakaan tuskin oltaisiin vältytty toisenlaisessakaan tulevaisuudessa, se kun näyttää olevan jo hyväksytty maan tapa.
7209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on todettava, että vasemmistolaiset ovat keskimäärin paremmin koulutettuja, parempipalkkaisia ja useammin varakkaaseen perheeseen syntyneitä kuin oikeistolaiset.

Äänestä
  • Ainakin kun tuossa vaalien alla seurasi käytävää keskustelua vaikutti siltä että suuri osa Saulin kannattajista toisteli ulkoa oppimaansa mantraa ymmärtämättä siitä kuitenkaan mitään, kun ymmärrys loppui alkoi sitten herjaaminen. Onkohan se niin että kokoomuksen kannattajaksi etsiytyy suhteellisesti enemmän yksinkertaisia siksi kun on hienompaa olla porvarileirissä? ei ainakaan leimaudu "punikiksi" siten.

    Äänestä

  • Me Helsingin rikkaat ja hyvin koulutetut asustellaan Kontulassa, Jakomäessä ja kaikkein varakkaimmat Sörnäisissä. Ne köyhät asuu Ullanlinnassa, Kulosaaressa ja Eirassa.

    http://www.yle.fi/vaalit/tulospalvelu/kierros2/kn91.html

    Espoon tilastoistakin huomaa saman, köyhät asuu Westendissä ja rikkaat Kirstinmäessä.

    Äänestä

  • -ihmeissään- kirjoitti:

    Ainakin kun tuossa vaalien alla seurasi käytävää keskustelua vaikutti siltä että suuri osa Saulin kannattajista toisteli ulkoa oppimaansa mantraa ymmärtämättä siitä kuitenkaan mitään, kun ymmärrys loppui alkoi sitten herjaaminen. Onkohan se niin että kokoomuksen kannattajaksi etsiytyy suhteellisesti enemmän yksinkertaisia siksi kun on hienompaa olla porvarileirissä? ei ainakaan leimaudu "punikiksi" siten.

    Se johtuu siitä että vasemmistolaisuus meni muodista Neuvostoliiton romahtaessa. Nyt ne joiden aivot eivät riitä poliittisen kannan muodostamiseen hokevat ainoastaan oikeiston iskulauseita, ja parantavat siinä samalla vasemmiston asemaa pilaamalla oikeston maineen.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Me Helsingin rikkaat ja hyvin koulutetut asustellaan Kontulassa, Jakomäessä ja kaikkein varakkaimmat Sörnäisissä. Ne köyhät asuu Ullanlinnassa, Kulosaaressa ja Eirassa.

    http://www.yle.fi/vaalit/tulospalvelu/kierros2/kn91.html

    Espoon tilastoistakin huomaa saman, köyhät asuu Westendissä ja rikkaat Kirstinmäessä.

    Olisit kaivanut samalla vaivalla esiin oikean tutkimuksen, sellaisen jossa on oikein tutkittu poliittisen kannan jakautumista koulutuksen, tulojen ja varallisuuden mukaan.

    Jokainen korkeakoulua käynyt voi ilman sellaistakin todeta, että niissä oikeistolaisia on vähän. Kauppakorkeassa tosin kuuluu olevan tilanne toisin päin.

    Äänestä

Hyvin kiteytit, globalisaatio ei muutu pienen Suomen presidentin niin halutessaankin. Maan tapa on jo näyttänyt, miten pitää firmoja hoitaa säilyttääkseen maksimaalisen tuloksen."Työväen presidentiltä" olisi vähentyneet työntekijät varmaan enempi, mutta mitäpä siitä, bisnekset pyörisivät enempi vaan halvemmissa maissa.

Äänestä

Kiuruvedellä, maitopitäjä jos mikä, näyttäisi Saulin kannatus olleen aika huimaa ja jussithan ovat tunnetusti innokkaita täyttämään velvollisuutensa.

Saulille 57,1%
Tarjalle 42,9%

http://www.yle.fi/vaalit/tulospalvelu/kierros2/kn263.html

oli siis hyvä veto porvareilta liittoutua kepulaisten kanssa jotta päästiin näinkin tiukkaan taistoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-ihmeissään- kirjoitti:

Tällä palstalla näyttävät katkeroituneet purkavan pettymyksensä uhittelemalla irtisnomisilla ja sillä ettei uutta autoa tule duunarille. Pienoinen dilemma piilee siinä että tuskinpa erilainenkaan valinta olisi ainakaan noita molempia taannut, porvarin märässä unessa se duunarin vanha nissankin varmaan vaihtuisi fillariin. Irtisanomisiltakaan tuskin oltaisiin vältytty toisenlaisessakaan tulevaisuudessa, se kun näyttää olevan jo hyväksytty maan tapa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu