Kuulin katkelman keskustelusta jossa kaksi epämääräistä demaria puolueen johdosta napisivat siitä, että kaikki kunnioitus poliittisia johtajia kohtaan on kadonnut rahvaalta. Rahvas heittelee kuulemma paavoja, eeroja, erkkejä ja tarjoja kun tarkoittavat korkeaarvoisia poliittisia johtajia. Lisäksi heitä tuntui kiukuttavan se, että rahvas uskaltaa kyseenalaistaa heidän lausuntonsa ja mietteensä.
Toinen napisija oli semmoinen pitkä ja lihava, hieman pöllähtäneen näköinen karpaasi ja toinen oli kuivakka ja harmaa, karvapää turilas kokonaan pöllähtäneen ja poissaolevan näköinen. Ketä lie olleet.
Eipä silti kun tätäkin palstaa lukee niin paljoakaan kunnioitusta ei näytä esiintyvän, itseasiassa aivan päinvastoin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mee nyt jo himaas häpeämään. Sulle nauraa kaikki.