Jumalan pilkka

En ymmärrä, miten Jumalaa voisi pilkata. Onko Jumala tullut pilkatuksi silloin, kun uskovainen on jostain suuttunut ja uhkaa Helvetillä?
31951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Suutuspäissään helvetillä pelottelu voi olla joissain tapauksissa Jumalan pilkkaa. Me niin helposti ajaudumme tähän, sillä mielestäni kaikki Jumalan tahdon vastustaminen on Jumalan pilkkaamista.

Kuten Raamattu sanoo, Jumalankin pilkka annetaan anteeksi, mutta Pyhän Hengen pilkkaa ei anteeksi anneta.

Onneksi Jumala on armollinen meitä syntisiä kohtaan. Onhan se harmillista, että uskovatkin suuttuvat, ja ajautuvat tuollaisiin lapsellisuuksiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    että kysymykseni voi tulkita kahdella tavalla. Tarkoitin varsinaisesti kysyä, onko todisteena tapahtuneesta Jumalan pilkasta se, että uskovainen polttaa kääminsä ja alkaa julistaa Helvetin tuomiota.

    Vastauksesi osui kuitenkin ihan oikeaan sikäli, että olen ajatellut ainoaksi ymmärrettäväksi Jumalan "pilkaksi" sen, että uskovaiset esiintyvät Jumalana. Tuon näkemykseni olisin hyvin voinut laittaa jo alloitusviestiini.

    Mitä tuo mainitsemasi "Pyhänhengen pilkka" sitten käytännössä on? Ilmaiseeko senkin tapahtuneeksi se, että uskovainen katkaisee pulttinsa?

    Äänestä

Jumalan halveksimista ja pilkkaamista on se,että ei uskota Jeesukseen !

""Sillä niin Jumala rakasti maailmaa,että antoi ainusyntyisen Pojan,joka Häneen uskoo,sillä on iankaikkinen elämä."

Jumala antoi kaikkensa ihmisen edestä,enempää Hän ei voinut,eikä voi antaa.
Jeesuksessa Jumala pelasti ihmisen kadotukselta,se on Jeesuksen sovitustyön tärkein tehtävä,ja ihminen ylpeydessään ja epäuskossaan ei ota vastaan Jumalan armolahjaa,joka hänelle tarjotaan Jeesuksen uhrin kautta.
Siinä on suurin pilkka,mitä on olemassa,se koskee Jumalan sisintä ja kalleinta,Hänen rakasta Poikaansa.

Äänestä
  • Hyvin sanottu, mutta meille kaikille anetaan
    etsikko ajat.
    Ihminen ei aina voi ottaa Jeesusta vastaan.
    Monestikkin uskovat sortuvat halveksimaan jota-
    kin uskomatonta elämästään ettei tule uskoon,
    vaan jatkaa maailmassa.

    Äänestä

  • muistettava kirjoitti:

    Hyvin sanottu, mutta meille kaikille anetaan
    etsikko ajat.
    Ihminen ei aina voi ottaa Jeesusta vastaan.
    Monestikkin uskovat sortuvat halveksimaan jota-
    kin uskomatonta elämästään ettei tule uskoon,
    vaan jatkaa maailmassa.

    mutta "etsikkoaika" on käytännöössä kokoelämä.
    Sanassa sanotaan. "Lähestykää minua [Jumalaa]niin minä lähestyn teitä."
    "Jos te etsitte minu kaikesta sydämestänne ,niin te löydätte minut,=Jumalan."

    Jeesus sanoo: "Kuka ikinä tulee minun tyköni,sitä minä en heitä ulos."

    Että ei oikeastaan ole mitään aikarajaa,ainostaan se,että "se joka Jumalan tykö tulee,täytyy uskoa,että Jumala on."

    "Jos sinä tänäpäivänä huudat minu avusksesi,niin minä vastaan sinulle,katso tänään on pelastuksen päivä."

    Ja näitä lupauksia on Raamatussa vielä paljon lisää,missä kehoitetaan kääntymään Jumalan puoleen,niinkauan kuin on elämää,on myös toivoa,ja toivo ei saata häpeään.

    Aina kannattaa etsiä Herran kasvoja,se on enimmäkseen vaan meidän tahdosta kiinni,etsikkoaikaa on siis koko elämä!

    Ja muuten,ainahan voi tulla sillä ensimmäisellä kutsulla,eihän sitä missään ole kumottu?

    Äänestä

  • ..että mielestäni suurinta Jumalan pilkkaa on olla kunnioittamatta toisen ihmisen oikeutta olla uskomatta yhtään mihinkään, mitä sinä harjoitat muun muas noilla helvettiin tuomitsemisilla ja 'olet pahan vallasa' -toteamisilla.

    Sinä Ritari asetut näin Jumalan asemaan, mikä mielestäni osoittaa suurta järjen köyhyyttä ja ymmärtämättömyyttä, sillä tuskin kukaan meistä tällä maapallolla tallustelleista ja tallustelevista voi asettaa itseään mahdollisen Jumalan asemaan.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    mutta "etsikkoaika" on käytännöössä kokoelämä.
    Sanassa sanotaan. "Lähestykää minua [Jumalaa]niin minä lähestyn teitä."
    "Jos te etsitte minu kaikesta sydämestänne ,niin te löydätte minut,=Jumalan."

    Jeesus sanoo: "Kuka ikinä tulee minun tyköni,sitä minä en heitä ulos."

    Että ei oikeastaan ole mitään aikarajaa,ainostaan se,että "se joka Jumalan tykö tulee,täytyy uskoa,että Jumala on."

    "Jos sinä tänäpäivänä huudat minu avusksesi,niin minä vastaan sinulle,katso tänään on pelastuksen päivä."

    Ja näitä lupauksia on Raamatussa vielä paljon lisää,missä kehoitetaan kääntymään Jumalan puoleen,niinkauan kuin on elämää,on myös toivoa,ja toivo ei saata häpeään.

    Aina kannattaa etsiä Herran kasvoja,se on enimmäkseen vaan meidän tahdosta kiinni,etsikkoaikaa on siis koko elämä!

    Ja muuten,ainahan voi tulla sillä ensimmäisellä kutsulla,eihän sitä missään ole kumottu?

    Kyllä tietenkin kuten Jeesus lupaa kolkuttavalle
    avataan, siis aina ovet avataan.
    Mutta Jumala voi tehdä uskovan jostakin ihmisestä,Jumalalle vaarallisesta henkilöstä.
    Esimerkkinä Saulus (Paavali), myöskin nykypäivi-
    nä tapahtuu ihmeellisiä pelastuksia.
    Mikä on kantasi, onko tietyt henkilöt enemmän
    Jumalan mieleen kuin toiset?

    Äänestä

  • vai sittenkin uskoa benny hilliin...niin kuin ritari tekee.

    Äänestä

  • parasta on kirjoitti:

    vai sittenkin uskoa benny hilliin...niin kuin ritari tekee.

    Käy tuo hillittely jo vanhaksi. Keksi uus provoilemisen aihe.

    Äänestä

  • etsivä löytää kirjoitti:

    Kyllä tietenkin kuten Jeesus lupaa kolkuttavalle
    avataan, siis aina ovet avataan.
    Mutta Jumala voi tehdä uskovan jostakin ihmisestä,Jumalalle vaarallisesta henkilöstä.
    Esimerkkinä Saulus (Paavali), myöskin nykypäivi-
    nä tapahtuu ihmeellisiä pelastuksia.
    Mikä on kantasi, onko tietyt henkilöt enemmän
    Jumalan mieleen kuin toiset?

    Daavid,vaikka oli lankeileva ja "naisiin menevä mies",oli Jumalan mielenmukainen mies? kaikesta huolimatta.
    Loot makasi tyttäriensä kanssa,silti Pietari sanoo hänestä,että "Loot oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies!"

    Paavali oli seurakunnan vainooja,ja silti hänestä tehtiin pakain apostoli ?

    Ja,usko ei ole jokamiehen?

    Kyyä,Jumala etsii mielenmukaisiaan miehiä !

    Minä luulen,että Jumalan "kriteerinä" on,etsiessään ja valitessaan palvelijoitaan,ei niinkään moraalin perusteella,vaan aitouden uskoa ja Jumalaan luottamuksen perusteell,ihmisiä jotka eivät epäile eivätkä kristisoi Jumalaa,vaan lapsenmielisesti,lapsenomaisesti uskovat ja luottavat Jumalaan,Isäänsä,niinkuin poika luottaa yleensä isäänsä,eikä aseta mitään kyyseenalaiseksi mitä isä sanoo.
    Niipä Jumalakin kunnioittaa vilpitöntä varauksetonta uskoa ja luottamusta Hänen armoonsa ja mahdollisuuksiin,aina,aina eikä vain silloin kun itsekin käsittää Jumalan aivoitukset,kosk niitä ei aina käistä kukaan,pitää vaan luottaa ja uskoa,että Jumala tietää kaiken,pohjia myöten!

    Äänestä

  • MunNimi kirjoitti:

    ..että mielestäni suurinta Jumalan pilkkaa on olla kunnioittamatta toisen ihmisen oikeutta olla uskomatta yhtään mihinkään, mitä sinä harjoitat muun muas noilla helvettiin tuomitsemisilla ja 'olet pahan vallasa' -toteamisilla.

    Sinä Ritari asetut näin Jumalan asemaan, mikä mielestäni osoittaa suurta järjen köyhyyttä ja ymmärtämättömyyttä, sillä tuskin kukaan meistä tällä maapallolla tallustelleista ja tallustelevista voi asettaa itseään mahdollisen Jumalan asemaan.

    mitä ihmettä sinä höliset ?
    Koska olen leikkinyt Jumalaa ?

    Koska olen tuominnut jotakin helvettiin,koska olen kieltänyt olla uskomatta mihinkään?

    Ei varmasti voikkaan asettaa itseään Jumalan asemaan,jos minua moisesta syytät,niin sinulla lukemisen ymmärtämisen kanssa vaikeuksia ?

    Äänestä

  • parasta on kirjoitti:

    vai sittenkin uskoa benny hilliin...niin kuin ritari tekee.

    arvostelun alapuolella!

    Siltikin Jeesus sinua rakastaa,ajattele,juuri siksi, kuinka SUURI HÄn on,Hän on rakastanut sinuakin kuolemaansa asti,koska tietää,että olet langennut ja olet pahan vallassa ilman pelastusta Jeesuksessa,riivaajain ilkeämilisyydellä ja katkeruuden sapella täytetty sydän,
    Jeesus on pelastajasi,ja sydämesi muuttaja ja parantaja.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    Daavid,vaikka oli lankeileva ja "naisiin menevä mies",oli Jumalan mielenmukainen mies? kaikesta huolimatta.
    Loot makasi tyttäriensä kanssa,silti Pietari sanoo hänestä,että "Loot oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies!"

    Paavali oli seurakunnan vainooja,ja silti hänestä tehtiin pakain apostoli ?

    Ja,usko ei ole jokamiehen?

    Kyyä,Jumala etsii mielenmukaisiaan miehiä !

    Minä luulen,että Jumalan "kriteerinä" on,etsiessään ja valitessaan palvelijoitaan,ei niinkään moraalin perusteella,vaan aitouden uskoa ja Jumalaan luottamuksen perusteell,ihmisiä jotka eivät epäile eivätkä kristisoi Jumalaa,vaan lapsenmielisesti,lapsenomaisesti uskovat ja luottavat Jumalaan,Isäänsä,niinkuin poika luottaa yleensä isäänsä,eikä aseta mitään kyyseenalaiseksi mitä isä sanoo.
    Niipä Jumalakin kunnioittaa vilpitöntä varauksetonta uskoa ja luottamusta Hänen armoonsa ja mahdollisuuksiin,aina,aina eikä vain silloin kun itsekin käsittää Jumalan aivoitukset,kosk niitä ei aina käistä kukaan,pitää vaan luottaa ja uskoa,että Jumala tietää kaiken,pohjia myöten!

    Onko sinusta hyvä jos lapsenmielisesti/=sokeasti uskoo johonkin, esim. omaan isään taikka Jumalaan? Miksi meille on sitten annettu omatkin aivot?? Eikö epäileminen ole vain hyväksi? Tällöin voisi verrata esm. eri uskontoja ja huomaisi missä on joitakin epäkohtia yms. Itse uskon Jumalaan ja uskon että Jumala ei lainkaan pidä pahakseen sitä jos joskus ihminen epäilee joitakin raamatun kohtia tm. Sitäpaitsi, sehän saattaa vain kasvattaa ja kehittää. :) Mutta en tiedä mitä Jumala oikeasti epäilemisestä ajattelee.

    Äänestä

jos Jumala olisi olemassa ja sen lisäksi olisi vieläpä kaikkivaltias ja kaikkitietävä, niin pilkka olisi mahdotonta.

Mutta jos Jumala elää vain uskiksen harhaisissa aivoissa ollen niiden tuotantoa, tuo pilkka on mahdollista.

Äänestä
  • kuin niin kaikkitietävää ei voi pilkata?

    Äänestä

  • Aloittaja

    tode' kirjoitti:

    kuin niin kaikkitietävää ei voi pilkata?

    vaatii vähän korkeampaa ajattelua. Älä edes yritä.

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    miksei voi, niin ymmärrät jo riittävästi että kykenet "raitistumaan" uskostasi mielikuvitusjumaliin, jeesuksiin, saatanoihin sekä helvetti- ja taivassatuihin.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    mitähän tuo nyt sitten pitänee sisällään tuollainen korkeampi ajattelu?

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    miksei voi, niin ymmärrät jo riittävästi että kykenet "raitistumaan" uskostasi mielikuvitusjumaliin, jeesuksiin, saatanoihin sekä helvetti- ja taivassatuihin.

    hahmotat, että kaikkitietävää ei voi pilkata? sinultahan tuota asiaa nimenomaan tarkensinkin..

    Äänestä

  • Aloittaja

    tode' kirjoitti:

    mitähän tuo nyt sitten pitänee sisällään tuollainen korkeampi ajattelu?

    koska jos sen ymmärtäisit, et hihhuli olisikaan.

    Esimerksi sen ymmärtämistä, ettei maailma, ihminen eikä elämä ylipäätään ole monissakaan kohdin sellaista, kuin 2000 vuotta sitten uskottiin.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    koska jos sen ymmärtäisit, et hihhuli olisikaan.

    Esimerksi sen ymmärtämistä, ettei maailma, ihminen eikä elämä ylipäätään ole monissakaan kohdin sellaista, kuin 2000 vuotta sitten uskottiin.

    pystyvät ymmärtämään jeesuksenaikalais-maailmaa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    tode' kirjoitti:

    pystyvät ymmärtämään jeesuksenaikalais-maailmaa?

    kuuluu pyrkimys elää tieteen ja kulttuurin osalta Jeesuksen ajan mukaisesti. Totuus kuitenkin on, että hihhulitkaan eivät ymmärrä sen ajan kulttuuria. Paremmin ymmärtävät oikeat historian tuntijat, joita hihhulien joukossa ei kovin montaa liene. Perushihhuli uskoo Raamattuun, joka ei tarjoa kokonaiskuvaa aikansa ihmisten käsítysmaailmasta.

    Pääasia teille on, että saatte omille näkemyksillenne vahvistuksen Raamatusta. Historian tuntemusta se ei edellytä.

    että hihhuli ei saisi ymmärtää sen ajan kulttuuria.

    onneksi! historia näyttäytyy yhtä avoimena niin uskovaiselle, kuin ateistillekin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tode' kirjoitti:

    että hihhuli ei saisi ymmärtää sen ajan kulttuuria.

    onneksi! historia näyttäytyy yhtä avoimena niin uskovaiselle, kuin ateistillekin.

    sen, mitä Raamatussa lukee, senkin jokainen omalla tavallaan. Historian kirjahan Raamattu ei kuitenkaan ole.

    Totuudet ovat totuuksia; eivät sinun tai minun totuuksia. Totuus voidaan osoittaa todeksi. Teillä uskovaisilla kyllä kyseisellä sanalla on eri merkitys, kirjoitetaankin isolla T:llä.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    sen, mitä Raamatussa lukee, senkin jokainen omalla tavallaan. Historian kirjahan Raamattu ei kuitenkaan ole.

    Totuudet ovat totuuksia; eivät sinun tai minun totuuksia. Totuus voidaan osoittaa todeksi. Teillä uskovaisilla kyllä kyseisellä sanalla on eri merkitys, kirjoitetaankin isolla T:llä.

    nyt täytyy kyllä taas ihmetellä mielipiteitäsi.
    kyllä raamattu on myös historiallinen teos. se on ateistisen maailmankatsomuksen omaavan historioitsijankin pakko myöntää.
    vai onko mielestäsi juutalaisten historia daavidin tähtineen vain raamatun historiaa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    tode' kirjoitti:

    nyt täytyy kyllä taas ihmetellä mielipiteitäsi.
    kyllä raamattu on myös historiallinen teos. se on ateistisen maailmankatsomuksen omaavan historioitsijankin pakko myöntää.
    vai onko mielestäsi juutalaisten historia daavidin tähtineen vain raamatun historiaa?

    on historiallisia faktoja. Oppikirjaksi siitä ei ole kuitenkaan, vaikka hihhuleille se usein sellaiseksi riittääkin. Selittäähän Raamattu paljon muutakin kuin aikansa historiaa. Maailmankuvakin on siinä päin helvettiä, mikä vähentää Raamatun uskottavuutta muiltakin osin.

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    hahmotat, että kaikkitietävää ei voi pilkata? sinultahan tuota asiaa nimenomaan tarkensinkin..

    kaikkitietävää jumalaa (jos sellainen oikeasti olisi) ei voisi pilkata.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    kuuluu pyrkimys elää tieteen ja kulttuurin osalta Jeesuksen ajan mukaisesti. Totuus kuitenkin on, että hihhulitkaan eivät ymmärrä sen ajan kulttuuria. Paremmin ymmärtävät oikeat historian tuntijat, joita hihhulien joukossa ei kovin montaa liene. Perushihhuli uskoo Raamattuun, joka ei tarjoa kokonaiskuvaa aikansa ihmisten käsítysmaailmasta.

    Pääasia teille on, että saatte omille näkemyksillenne vahvistuksen Raamatusta. Historian tuntemusta se ei edellytä.

    historian tuntija,että voi olla uskossa Jeesukseen,Jeesuksen tunteminen sensijaan on välttämätöntä.
    Työmieskakkonen ei tunne Jeesusta,ja sentakia sinulta puuttuu kaikki mitä sinunkin tulisi tietää ja tuntea,että olisit uskossa,historian tuntemisesi ei auta ollenkaan.

    On muuten Jumalan nimen turhaan lausumista se, että täällä palstalla,etkä "T2:nen"suinkaan vähiten,kirjoitellaan ja toistellaan Jeesuksen nimeä ,aivan kuin jotain mitä hyvänsä tavallista nimeä.
    "Mikä on jumalaton ottamaan minun Sanani suuhunsa" ja vielä vähemmin Hänen nimensä,missään muodossa.
    Paitsi jos sitä NIMEÄ huudetaan avuksi.
    "Avuksesi huuda minua hädänpäivänä ,niin minä tahdon auttaa sinua,ja sinun tulee kunnioittaa minua." Sanoo Jumala.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    on historiallisia faktoja. Oppikirjaksi siitä ei ole kuitenkaan, vaikka hihhuleille se usein sellaiseksi riittääkin. Selittäähän Raamattu paljon muutakin kuin aikansa historiaa. Maailmankuvakin on siinä päin helvettiä, mikä vähentää Raamatun uskottavuutta muiltakin osin.

    minnekähän päin se sinun maailmankuvasi lienee, jos minun on päin helvettiä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    tode' kirjoitti:

    minnekähän päin se sinun maailmankuvasi lienee, jos minun on päin helvettiä?

    olet juuri oikea "asiantuntija", mitä tulee Helvetti-käsitteeseen. Saatana ja Helvetti kuitekin on hihhulin uskonnossa ne kaksi tärkeintä asiaa. Mitä mieltä olisi ollakaan uskossa, jos ei jotenkin sitä kautta voisi tuntea itsensä paremmaksi eikä olisi mitään, millä muita pelotella?

    Äänestä

  • Aloittaja

    RitariOlevainen kirjoitti:

    historian tuntija,että voi olla uskossa Jeesukseen,Jeesuksen tunteminen sensijaan on välttämätöntä.
    Työmieskakkonen ei tunne Jeesusta,ja sentakia sinulta puuttuu kaikki mitä sinunkin tulisi tietää ja tuntea,että olisit uskossa,historian tuntemisesi ei auta ollenkaan.

    On muuten Jumalan nimen turhaan lausumista se, että täällä palstalla,etkä "T2:nen"suinkaan vähiten,kirjoitellaan ja toistellaan Jeesuksen nimeä ,aivan kuin jotain mitä hyvänsä tavallista nimeä.
    "Mikä on jumalaton ottamaan minun Sanani suuhunsa" ja vielä vähemmin Hänen nimensä,missään muodossa.
    Paitsi jos sitä NIMEÄ huudetaan avuksi.
    "Avuksesi huuda minua hädänpäivänä ,niin minä tahdon auttaa sinua,ja sinun tulee kunnioittaa minua." Sanoo Jumala.

    "--Jeesuksen tunteminen sen sijaan on välttämätöntä."

    Oletko nähnyt Jeesuksen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7593888 kirjoitti:

En ymmärrä, miten Jumalaa voisi pilkata. Onko Jumala tullut pilkatuksi silloin, kun uskovainen on jostain suuttunut ja uhkaa Helvetillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu