Jarmo Viljakaisen kolumni.
Missä viipyy Suomen virallinen kanta kommunismin rikoksiin?
(01.06.2001)
Viron puolueet julistavat kommunismin "ihmiskunnan vastaiseksi rikolliseksi liikkeeksi" kansallisena surupäivänä, 14. kesäkuuta. Tuolloin muistellaan niitä yli 110 000 virolaista, jotka joutuivat Neuvostoliiton miehityksen aikana pakkosiirretyiksi vankileireille. Virosta lähti 1940-luvulla kohti Siperiaa satoja junanvaunuja lastattuina ihmisillä. Aikuisia, lapsia, pieniä vauvojakin. Lukemattomat eivät palanneet koskaan. Miehittäjän motiivi julmuuksiin oli Viron olemassaolon horjuttaminen "puhdistuksilla" ja "toisinajattelijoiden" eli kommunismin vastustajien lannistaminen.
Tämä joukko on vain osa niistä miljoonista viattomista, joita kommunistimaissa on vangittu, kidutettu, suljettu vankileireille tai murhattu. Jokin aika sitten ilmestynyt "Kommunismin musta kirja" kertoo karmaisevia tarinoita itäisen naapurimme ja muiden kommunistimaiden hirmutöistä. Pelkästään toveri Leninin oppipoika toveri Stalin murhautti enemmän venäläisiä kuin heitä sodissa on kaatunut. Vielä 1970-luvulla Neuvostoliitossa suljettiin järjestelmän vastustajia mielisairaaloihin. Puhumattakaan laittomista pidätyksistä, vangitsemisista ja kidutuksista.
* * *
Balkanin sotarikollisia ja natseja rahdataan oikeuden eteen tuon tuosta, ja aivan oikein. Chilen diktaattori Pinochet on ollut piinapenkissä jo muutaman vuoden. Niin pitääkin. Mutta missä viipyy entisten kommunistimaiden murhaajien metsästys? Milloin USA, EU, Euroopan Neuvosto ja Suomi vaativat entisen Neuvostoliiton julmureita tuomiolle? Koska heidät tuodaan Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen? Elisabeth Rehnillä olisi Siperiassa töitä.
* * *
Suomessa on yritetty viritellä keskustelua kommunismin rikoksista, mutta leimallinen piirre on ollut hyssyttely ja selittely. Stasin urkkijatkin jatkavat rauhassa kansanedustajan työtään. Juuri äsken sosiologian dosentti Jari Ehrnrooth yritti avata keskustelua. Hän vaatii (HS 27.5.) kommunismin rikosten käsittelyä kansainvälisessä yhteisössä. Aloitteentekijäksi hän haluaa Suomen, joka "niin monesti hyötyi sopeutuvasta ja vaikenevasta symbioosista omia kansalaisiaan terrorisoineen Neuvostoliiton kanssa". Ehrnroothin mielestä etenkin "väestönharvennukset" eli kansanmurhat tulee selvittää.
Karmeaa on vain ollut havaita, että Ehrnroothia on ilmestynyt opettamaan erilaisia paremmin tietäviä. Heidän viestinsä on ollut, että ota kundi iisisti. Se oli kato reaalipolitiikkaa. Ehrnrooth on lähes 1970-luvun malliin leimattu "toisinajattelijaksi". Suomalaista keskustelua vaivaa edelleen yya-viive. Sitä vastoin pikkuveli Viro on jo päässyt itäkumarastaan. Lennart Meri ja kumppanit sanovat ihan suoraan, mitä mieltä he ovat maataan sortaneesta miehittäjästä ja sen aatteesta.
* * *
Entä Suomi? Olisiko meilläkin aihetta kansalliseen muistopäivään, jolloin muistellaan parinsadan vuoden aikana Siperiaan raastettuja kansalaisia. Ja Stalinin uhreina kuolleita tuhansia suomalaisia. Milloin meidän valtionjohtomme ja parlamenttimme suvaitsee lausua mielipiteensä kommunismin rikoksista - myös entisessä Neuvostoliitossa? Missä viipyy näkyvä avaus, vaikkapa EU:ssa?
Kirjoittaja on valtiotieteen lisensiaatti, joka on toiminut lukuisissa eri tehtävissä viestinnän alalla.
Missä viipyy Suomen virallinen kanta kommunismin rikoksiin?
(01.06.2001)
Viron puolueet julistavat kommunismin "ihmiskunnan vastaiseksi rikolliseksi liikkeeksi" kansallisena surupäivänä, 14. kesäkuuta. Tuolloin muistellaan niitä yli 110 000 virolaista, jotka joutuivat Neuvostoliiton miehityksen aikana pakkosiirretyiksi vankileireille. Virosta lähti 1940-luvulla kohti Siperiaa satoja junanvaunuja lastattuina ihmisillä. Aikuisia, lapsia, pieniä vauvojakin. Lukemattomat eivät palanneet koskaan. Miehittäjän motiivi julmuuksiin oli Viron olemassaolon horjuttaminen "puhdistuksilla" ja "toisinajattelijoiden" eli kommunismin vastustajien lannistaminen.
Tämä joukko on vain osa niistä miljoonista viattomista, joita kommunistimaissa on vangittu, kidutettu, suljettu vankileireille tai murhattu. Jokin aika sitten ilmestynyt "Kommunismin musta kirja" kertoo karmaisevia tarinoita itäisen naapurimme ja muiden kommunistimaiden hirmutöistä. Pelkästään toveri Leninin oppipoika toveri Stalin murhautti enemmän venäläisiä kuin heitä sodissa on kaatunut. Vielä 1970-luvulla Neuvostoliitossa suljettiin järjestelmän vastustajia mielisairaaloihin. Puhumattakaan laittomista pidätyksistä, vangitsemisista ja kidutuksista.
* * *
Balkanin sotarikollisia ja natseja rahdataan oikeuden eteen tuon tuosta, ja aivan oikein. Chilen diktaattori Pinochet on ollut piinapenkissä jo muutaman vuoden. Niin pitääkin. Mutta missä viipyy entisten kommunistimaiden murhaajien metsästys? Milloin USA, EU, Euroopan Neuvosto ja Suomi vaativat entisen Neuvostoliiton julmureita tuomiolle? Koska heidät tuodaan Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen? Elisabeth Rehnillä olisi Siperiassa töitä.
* * *
Suomessa on yritetty viritellä keskustelua kommunismin rikoksista, mutta leimallinen piirre on ollut hyssyttely ja selittely. Stasin urkkijatkin jatkavat rauhassa kansanedustajan työtään. Juuri äsken sosiologian dosentti Jari Ehrnrooth yritti avata keskustelua. Hän vaatii (HS 27.5.) kommunismin rikosten käsittelyä kansainvälisessä yhteisössä. Aloitteentekijäksi hän haluaa Suomen, joka "niin monesti hyötyi sopeutuvasta ja vaikenevasta symbioosista omia kansalaisiaan terrorisoineen Neuvostoliiton kanssa". Ehrnroothin mielestä etenkin "väestönharvennukset" eli kansanmurhat tulee selvittää.
Karmeaa on vain ollut havaita, että Ehrnroothia on ilmestynyt opettamaan erilaisia paremmin tietäviä. Heidän viestinsä on ollut, että ota kundi iisisti. Se oli kato reaalipolitiikkaa. Ehrnrooth on lähes 1970-luvun malliin leimattu "toisinajattelijaksi". Suomalaista keskustelua vaivaa edelleen yya-viive. Sitä vastoin pikkuveli Viro on jo päässyt itäkumarastaan. Lennart Meri ja kumppanit sanovat ihan suoraan, mitä mieltä he ovat maataan sortaneesta miehittäjästä ja sen aatteesta.
* * *
Entä Suomi? Olisiko meilläkin aihetta kansalliseen muistopäivään, jolloin muistellaan parinsadan vuoden aikana Siperiaan raastettuja kansalaisia. Ja Stalinin uhreina kuolleita tuhansia suomalaisia. Milloin meidän valtionjohtomme ja parlamenttimme suvaitsee lausua mielipiteensä kommunismin rikoksista - myös entisessä Neuvostoliitossa? Missä viipyy näkyvä avaus, vaikkapa EU:ssa?
Kirjoittaja on valtiotieteen lisensiaatti, joka on toiminut lukuisissa eri tehtävissä viestinnän alalla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.