Kyllä kai meidän on elettävä kulloisenkien tilanteiden mukaan ja samalla ennakoitava tulevaisuutta.
Kansan haluama liittoutumattomuus nykyisessä tilanteessa, jossa etelä- ja pohjoispuolellamme on NATO, itäpuolella Venäjä ,jonka takia NATO on etelä- ja pohjoispuolellamme sekä länsipuolella muka liittoutumaton Ruotsi, joka kuitenkin käytännössä on NATO:ssa, on kestämätöntä.
Jos NATO ei olisi noin lähellä tai sitä ei olisi ollenkaan, Suomi voisi olla liittoutumaton ja yrittää järjestellä puolustuksensa kansan haluamalla tavalla.
Venäjä on aina hyökännyt Suomen kimppuun, kun sillä on mennyt sukset ristiin Ruotsin tai muiden länsieurooppalaisten valtioiden kanssa. Liittoutumaton Suomi olisi tällaisessa tilanteessa kuolemanvaarassa.
Muistellaanpa Suomen historiaa. Venäjän tuleminen tänne alkoi kilpailusta Lännen kirkon (käytännössä saksalaisten ja ruotsalaisten kanssa) välissä olleesta pakanamaasta (Baltia ja Suomi) 1200-luvulla. Läntinen ja eteläinen Suomi joutui Ruotsin haltuun, Hämeenlinnan seutu oli jonkin aikaa Baltiaan tulleiden saksalaisten hallussa, Karjala joutui Novgorodin eli venäläisten haltuun. Vuonna 1323 solmittiin Pähkinäsaaren rauha. Siinä vedettiin ensimmäisen kerran virallinen raja Ruotsin ja Venäjän välille. Karjala jaettiin kahtia. Nykyinen itäinen ja pohjoinen Suomi liitettiin virallisesti Novgorodiin. Valtakuntien välit olivat kuitenkin jatkuvasti huonot. Ruotsalaiset (ja suomalaiset) pyrkivät jatkuvasti rajan yli. Esim. Ruotsin kirkko tunkeutui Oulun ja Kemin seuduille jo 1200-luvulla. Ruotsin puolelle jääneet karjalaiset, joista kehittyi savolaisten heimo, aloittivat 1400-luvun lopulla laajan ja voimakkaan expansion rajan pohjoispuolelle. Venäläiset (oikeastaan karjalaiset) tekivät jatkuvasti kostohyökkäyksiä Pohjois-Savoon, Oulujärvelle, Oulun seudulle ja Rovaniemen seudulle tulleiden suomalaisasutusten kimppuun.
Pitkään jatkuneet vihamielisyydet kärjistyivät 25-vuotiseksi sodaksi 1570-95. Tällöin karjalaiset tuhosivat pahoin Oulujärven, Oulun seudun ja Rovaniemen seudun suomalaisasutuksia.
Ruotsi oli pitkään himoinnut Lappia ja saikin sen vuoden 1595 Täyssinän rauhassa.
Stolbovan rauhassa 1620-luvulla Ruotsi sai Käkisalmen läänin eli nykyisen Pohjois-Karjalan, Laatokan Karjalan ja Karjalan kannaksen pohjoisosan sekä Inkerinmaan eli Pietarin seudun.
Alkoi vajaat 80 vuotta kestänyt rauhallinen ajanjakso Suomen suunnalla, vaikka suomalaisia ruotusotilaita sotikin Ruotsin suurvaltasodissa Keski-Euroopassa. Otettakoon huomioon, että tällöin Ruotsin ja Venäjän suhteet olivat hyvät, koska Venäjä oli heikko. Niinpä Suomen suunnalla oli rauhallista.
Kaikki muuttui vuonna 1700, jolloin alkoi Suuri Pohjan Sota. Yksi Suomen historian julmimpia ja verisimpiä sotia. Tällöin Ruotsi oli taas ajautunut sotaan Venäjän kanssa, ja se näkyi lähes heti myös Suomessa. Suomi onnistui pysymään rauhassa vuoteen 1714. Venäläiset olivat toki vallanneet Inkerinmaan ja Baltian jo heti sodan alussa. Mutta kun Turkki luopui sodasta Venäjää vastaan 1713, Venäjä oli valmis toimimaan Suomen suunnalla.
Vuonna 1714 venäläiset siis hyökkäsivät Suomeen ja miehittivät sen nopeasti. Venäläiset kohtelivat suomalaista siviiliväestöä äärimmäisen julmasti mm. seivästäen näitä ja polttaen näitä koteihinsa. Eteläisestä Suomesta pyrki tuhansia ihmisiä pakoon Ruotsin puolelle Tornion kautta. Mutta venäläiset tulivat sinnekin. Tervolan metsiin piiloutuneita suomalaisia pakolaisia etsittiin ja seivästettiin ja paikallisia asukkaita seivästettiin ja poltettiin myös. Etelä-Pohjanmaalla myös venäläiset suorittivat laajamittaisia murha-aaltoja. Venäläisten tarkoituksena oli luoda noin 100 km leveä tuhottu ei-kenenkään maa Ruotsin vastaiselle
rajalle. Isoviha päättyi 1721 Uudenkaupungin rauhaan. Suomi menetti Viipurin Karjalan.
1740-luvulla Ruotsissa alkoi herätä revanssihenkeä Venäjää vstaan. Ruotsi hyökkäsi Venäjän kimppuun, mutta venäläiset valloittivat taas koko Suomea 1741-44. Pikkuviha päättyi Turun rauhaan, jossa raja vedettiin Kymijokeen.
Ruotsi yritti taas kerran 1789-80 saada menettämänsä alueet takaisin, mutta ei onnistunut. Taisteluja käytiin Savossa, Etelä-Karjalassa ja Itämerellä. Sota päättyi Värälän rauhaan.
Vuonna 1808 Suomi taas joutui suurvaltapolitiikan pelinappulaksi.
Napoleonin valloitussuunnitelmien ongelmana vuonna 1807 oli Englanti. Napoleonin suunnitelmissa oli saada Englanti tekemään rauha. Ranskan sotilaalliset voimat eivät olisi riittäneet saarivaltion kukistamiseen. Napoleonin oli siis otettava muut keinot käyttöönsä. Tällaisen vaihtoehdon tarjoaisi täydellinen kauppasaarto. Se heikentäisi Englannin mahdollisuuksia sodankäynnin jatkamiselle.
Kesällä 1807 Napoleon kohtasikin pienessä Tilsitin kaupungissa Venäjän keisarin Aleksanteri I:n. Tilaisuus vaikutti hyvin ystävällissävyiseltä, vaikka molemmat hallitsijat epäilivät toisiaan. Tapaamisen yhteydessä laadittiin juhlallisia julkilausumia sekä allekirjoitettiin laaja ns. Tilsitin sopimus, jonka julkisessa osassa oli lukuisia rauhantahdosta ja ystävyydestä kertovia pykäliä. Sopimukseen sisältyi kuitenkin myös salaisia pykäliä ja erittäin salaisia asioita.
Salaiset kohdat määrittivät, että Ruotsi (Ruotsi-Suomi), Tanska ja Portugali, jotka edelleen olivat kauppayhteydessä Englantiin, pakotettaisiin sulkemaan kaikki satamansa englantilaisilta. Ruotsin painostus annettiin Venäjän tehtäväksi. Ranskan tehtäväksi määriteltiin Tanskan ja Portugalin painostaminen.
Venäjä sai valtuudet pakottaa Ruotsi kauppasaartoon myös voimakeinoin. Tässä yhteydessä Napoleon on todennäköisesti myös viitannut Venäjän mahdollisuuteen valloittaa itselleen Suomi. Myöhemmin Napoleon on toistanut ehdotuksensa myös kirjeellä Aleksanterille.
Aleksanterilla ei ollut suurta intoa syrjäisen ja köyhän Suomen valloitukselle. Venäjän mielenkiinto suuntautui pikemminkin Balkanille, mikä taas ei ollut Napoleonin mieleen.
Aleksanterin oli, Napoleonin uhan alla, kuitenkin toimittava. Aluksi Aleksanteri pyrki päämäärään diplomaattisella painostuksella.
Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf oli kuitenkin kova pala. Hänen henkilökohtaiset käsityksensä Napoleon Bonapartesta kuvastivat äärimmäistä vastenmielisyyttä, eikä Ruotsin kuningas halunnut olla missään tekemisissä Napoleonin kanssa, eikä halunnut edesauttaa Napoleonin valloituspyrkimyksiä. Myönnytykset Napoleonille olisivat lisäksi saattaneet Ruotsin vaaralle alttiiksi Englannin vastatoimille, josta oli näyttöä Tanskasta (hyökkäys Kööpenhaminaan). Tämä Kustaa Adolfin näkemys johti sitten sekä valtakunnan että hänen hallitsijauransa päätökseen.
Ruotsin kuninkaan taipumattomuuden vuoksi Venäjän oli nyt osoitettava olevansa tosissaan, ryhtymällä vuonna 1807 lopulla sodan valmisteluun. Sodan aloittamisen lopullinen päätös tehtiin kuitenkin vasta helmikuun alussa 1808. Varsinainen hyökkäys aloitettiin 21.2.1808. Tällöinkin olisi Ruotsilla ja Kustaa Adolfilla ollut vieläkin mahdollisuus pysäyttää hyökkäys suostumalla mannermaasulkeemukseen.
Sota päättyi syksyllä 1809 koko Suomen valloitukseen ja Suomi liitettiin virallisesti Venäjään suuriruhtinaskuntana vuonna 1812.
Tämän jälkeen Ruotsin ulkopolitiikka muuttui lopullisesti, siihen muotoon, jota Ruotsi edelleenkin noudattaa. Tämä poisti Suomea vuosisatoja vaivanneen uhan joutua Ruotsin ja Venäjän väliseksi taistelukentäksi.
Kuitenkin tilalle tulivat jo vuonna 1807 ennakoiden muut Euroopan suurvallat. Venäjän pääkaupunki oli Suomenlahden pohjukassa ja lähellä Suomea. Krimin sodassa 1854-56 Iso-Britannian ja Ranskan laivastot pommittivat Suomen rannikoita.
Tämän jälkeen ei Venäjä ollut napit vastakkain muiden Euroopan suurvaltojen kanssa ennen kuin 1914, jolloin Suomi tuli taas vedetyksi sotaan, tosin osin omasta halustaan. 2000 suomalaista vapaaehtoista osallistui Saksan joukoissa suursotaan (heistä tuli sittemmin itsenäisen Suomen puolustusvoimien runko). Sotatoimet ulottuivat Suomeen huhtikuussa 1918, jolloin saksalainen divisioona nousi maihin Hangossa. Se tuli auttamaan Suomen valkoisia, mutta sen tarkoituksena myös oli ottaa haltuunsa Murmansk.
Kuolan niemimaalle ja Vienan Karjalaan saapui brittijoukkoja, ns. Muurmannin legioona, johon liittyi Suomesta paenneita punaisia.
Suomi siis itsenäistyi 6.12.1917 ja Venäjä tunnusti sen joulukuun lopussa 1917. Sisällissodan jälkeen alkoi itsenäisen Suomen rakentaminen. Maa oli tietysti leimallisesti valkoinen ja porvarillinen sisällisodan jälkeen, mikä heikensi suhteita sosialistisen vallankumouksen tehneeseen itänaapuriin.
Suomi ja Venäjä solmivat Tarton rauhan 1920. Suomi ja Ruotsi kiistelivät Ahvenanmaasta, jonka Kansainliitto määräsi Suomelle kuuluvaksi.
Suomi, Baltia ja Puola yrittivät solmia sotilasliittoa 1920-luvulla, mutta neuvottelut eivät johtaneet tulokseen.
1930-luvulla Suomi omaksui sitten pohjoismaisen puolueettomuuslinjan.
Suomi ei kuitenkaan pystynyt pysymään suurvaltaselkkausten ulkopuolella puolueettomuudestaan huolimatta. Elokuussa 1939 Saksa ja NL jakoivat välissään olleen alueen etupiireihinsä ja Suomi liitettiin NL:n etupiiriin. Suomi ei hakenut sotilaallista turvaa pohjoismailta tai länsivalloilta.
NL hyökkäsi Baltian tukikohtien saamisen jälkeen Suomen kimppuun 30.11.1939 tarkoituksenaan valloittaa koko maa. Siis NL oli valmis menemään pidemmälle Suomen kohdalla aloittaen etupiirinsä totaalisen miehittämisen Suomesta.
Suomi kuitenkin onnistui torjumaan NL:n ensimmäiset hyökkäykset joulukuussa 1939, jonka jälkeen suurvallat kiinnostuivat Suomesta ja pohjoismaista. Iso-Britannia ja Ranska tarjosivat Suomelle sotilaallista apua ja olivat siis valmiit sotaan NL:oa vastaan. Pohjoismaat halusivat pysyä suursodan ulkopuolella. Mutta länsivallat olivat valmiit miehittämään väkisin Norjan satamat ja Pohjois-Ruotsin. Suomi ei kuitenkaan koskaan esittänyt virallista avunpyyntöä länsivalloille, jota nämä edellyttivät. Mutta pelko joutumisesta sotaan länsivaltoja vastaan sai NL:n suostumaan rauhaan 13.3.1940. Suomelle rauhanehdot olivat ankarat, mutta itsenäisyys säilyi. Tämän jälkeen NL valmisteli Suomen lopullista valloittamista sopivana ajankohtana.
Kun Saksa oli valloittanut Ranskan ja taistelu Britanniasta oli käynnissä ja Saksa voimakkaimmillaan marraskuussa 1940 NL pyysi Saksalta lupaa Suomen valloittamiseen. Mutta Saksa ei enä äantanut lupaa, jolloin voidaan katsoa Suomen siirtyneen Saksan etupiiriin. Suomen ja Saksan yhteistyöhän oli alkanut jo elokuussa 1940 ,jolloin sovittiin saksalaisjoukkojen kauttakulusta Suomen kautta Saksan ja Norjan välillä. Matkan varrelle perustettiin saksalaisia huoltotukikohtia mm. Rovaniemelle, Sodankylään ja Ivaloon.
Tiiviimpi sotilaallinen yhteistyö alkoi toukokuussa 1941, jolloin Suomi alkoi Saksan kanssa valmistella yhteistä hyökkäystä NL:oon.
Seurauksena oli Jatkosota, joka päättyi torjuntavoiton jälkeen välirauhaan 4.9.1944.
Nyt Suomi siirtyi käytännössä NL:n puolelle ja sotatoimet Saksaa vastaan alkoivat syyskuun lopussa. Saksalaiset olivat muutenkin vetäytymässä Suomesta, mutta NL pakotti Suomen sotatoimiin heitä vastaan. Seurauksena saksalaiset kostivat suomalaisten petturuuden ja tekivät satoja kilometrejä leveän tuhotun ei-kenenkään maan Saksan Norjassa olevien joukkojen ja venäläisjoukkojen väliin.
Vuonna 1947 Suomi ja NL solmivat rauhan ja vuonna 1948 Suomi ja NL solmivat YYA-sopimuksen, jolloin Suomi kuului sotilaallisesti NL:n etupiiriin. Suomi oli uhattuna Kylmän Sodan aikana muodollisesta puolueettomuudestaan huolimatta. USA maalitti kohteita Suomesta ydinaseilleen.
Vuonna 1991 Suomi aloitti varsinaisen siirtymisen Lännen leirin, joka on edelleen käynnissä.
Eli summa smmarum: Suomi on aina suurvaltapolitiikan pelianappulana, halusipa tai ei.
Kansan haluama liittoutumattomuus nykyisessä tilanteessa, jossa etelä- ja pohjoispuolellamme on NATO, itäpuolella Venäjä ,jonka takia NATO on etelä- ja pohjoispuolellamme sekä länsipuolella muka liittoutumaton Ruotsi, joka kuitenkin käytännössä on NATO:ssa, on kestämätöntä.
Jos NATO ei olisi noin lähellä tai sitä ei olisi ollenkaan, Suomi voisi olla liittoutumaton ja yrittää järjestellä puolustuksensa kansan haluamalla tavalla.
Venäjä on aina hyökännyt Suomen kimppuun, kun sillä on mennyt sukset ristiin Ruotsin tai muiden länsieurooppalaisten valtioiden kanssa. Liittoutumaton Suomi olisi tällaisessa tilanteessa kuolemanvaarassa.
Muistellaanpa Suomen historiaa. Venäjän tuleminen tänne alkoi kilpailusta Lännen kirkon (käytännössä saksalaisten ja ruotsalaisten kanssa) välissä olleesta pakanamaasta (Baltia ja Suomi) 1200-luvulla. Läntinen ja eteläinen Suomi joutui Ruotsin haltuun, Hämeenlinnan seutu oli jonkin aikaa Baltiaan tulleiden saksalaisten hallussa, Karjala joutui Novgorodin eli venäläisten haltuun. Vuonna 1323 solmittiin Pähkinäsaaren rauha. Siinä vedettiin ensimmäisen kerran virallinen raja Ruotsin ja Venäjän välille. Karjala jaettiin kahtia. Nykyinen itäinen ja pohjoinen Suomi liitettiin virallisesti Novgorodiin. Valtakuntien välit olivat kuitenkin jatkuvasti huonot. Ruotsalaiset (ja suomalaiset) pyrkivät jatkuvasti rajan yli. Esim. Ruotsin kirkko tunkeutui Oulun ja Kemin seuduille jo 1200-luvulla. Ruotsin puolelle jääneet karjalaiset, joista kehittyi savolaisten heimo, aloittivat 1400-luvun lopulla laajan ja voimakkaan expansion rajan pohjoispuolelle. Venäläiset (oikeastaan karjalaiset) tekivät jatkuvasti kostohyökkäyksiä Pohjois-Savoon, Oulujärvelle, Oulun seudulle ja Rovaniemen seudulle tulleiden suomalaisasutusten kimppuun.
Pitkään jatkuneet vihamielisyydet kärjistyivät 25-vuotiseksi sodaksi 1570-95. Tällöin karjalaiset tuhosivat pahoin Oulujärven, Oulun seudun ja Rovaniemen seudun suomalaisasutuksia.
Ruotsi oli pitkään himoinnut Lappia ja saikin sen vuoden 1595 Täyssinän rauhassa.
Stolbovan rauhassa 1620-luvulla Ruotsi sai Käkisalmen läänin eli nykyisen Pohjois-Karjalan, Laatokan Karjalan ja Karjalan kannaksen pohjoisosan sekä Inkerinmaan eli Pietarin seudun.
Alkoi vajaat 80 vuotta kestänyt rauhallinen ajanjakso Suomen suunnalla, vaikka suomalaisia ruotusotilaita sotikin Ruotsin suurvaltasodissa Keski-Euroopassa. Otettakoon huomioon, että tällöin Ruotsin ja Venäjän suhteet olivat hyvät, koska Venäjä oli heikko. Niinpä Suomen suunnalla oli rauhallista.
Kaikki muuttui vuonna 1700, jolloin alkoi Suuri Pohjan Sota. Yksi Suomen historian julmimpia ja verisimpiä sotia. Tällöin Ruotsi oli taas ajautunut sotaan Venäjän kanssa, ja se näkyi lähes heti myös Suomessa. Suomi onnistui pysymään rauhassa vuoteen 1714. Venäläiset olivat toki vallanneet Inkerinmaan ja Baltian jo heti sodan alussa. Mutta kun Turkki luopui sodasta Venäjää vastaan 1713, Venäjä oli valmis toimimaan Suomen suunnalla.
Vuonna 1714 venäläiset siis hyökkäsivät Suomeen ja miehittivät sen nopeasti. Venäläiset kohtelivat suomalaista siviiliväestöä äärimmäisen julmasti mm. seivästäen näitä ja polttaen näitä koteihinsa. Eteläisestä Suomesta pyrki tuhansia ihmisiä pakoon Ruotsin puolelle Tornion kautta. Mutta venäläiset tulivat sinnekin. Tervolan metsiin piiloutuneita suomalaisia pakolaisia etsittiin ja seivästettiin ja paikallisia asukkaita seivästettiin ja poltettiin myös. Etelä-Pohjanmaalla myös venäläiset suorittivat laajamittaisia murha-aaltoja. Venäläisten tarkoituksena oli luoda noin 100 km leveä tuhottu ei-kenenkään maa Ruotsin vastaiselle
rajalle. Isoviha päättyi 1721 Uudenkaupungin rauhaan. Suomi menetti Viipurin Karjalan.
1740-luvulla Ruotsissa alkoi herätä revanssihenkeä Venäjää vstaan. Ruotsi hyökkäsi Venäjän kimppuun, mutta venäläiset valloittivat taas koko Suomea 1741-44. Pikkuviha päättyi Turun rauhaan, jossa raja vedettiin Kymijokeen.
Ruotsi yritti taas kerran 1789-80 saada menettämänsä alueet takaisin, mutta ei onnistunut. Taisteluja käytiin Savossa, Etelä-Karjalassa ja Itämerellä. Sota päättyi Värälän rauhaan.
Vuonna 1808 Suomi taas joutui suurvaltapolitiikan pelinappulaksi.
Napoleonin valloitussuunnitelmien ongelmana vuonna 1807 oli Englanti. Napoleonin suunnitelmissa oli saada Englanti tekemään rauha. Ranskan sotilaalliset voimat eivät olisi riittäneet saarivaltion kukistamiseen. Napoleonin oli siis otettava muut keinot käyttöönsä. Tällaisen vaihtoehdon tarjoaisi täydellinen kauppasaarto. Se heikentäisi Englannin mahdollisuuksia sodankäynnin jatkamiselle.
Kesällä 1807 Napoleon kohtasikin pienessä Tilsitin kaupungissa Venäjän keisarin Aleksanteri I:n. Tilaisuus vaikutti hyvin ystävällissävyiseltä, vaikka molemmat hallitsijat epäilivät toisiaan. Tapaamisen yhteydessä laadittiin juhlallisia julkilausumia sekä allekirjoitettiin laaja ns. Tilsitin sopimus, jonka julkisessa osassa oli lukuisia rauhantahdosta ja ystävyydestä kertovia pykäliä. Sopimukseen sisältyi kuitenkin myös salaisia pykäliä ja erittäin salaisia asioita.
Salaiset kohdat määrittivät, että Ruotsi (Ruotsi-Suomi), Tanska ja Portugali, jotka edelleen olivat kauppayhteydessä Englantiin, pakotettaisiin sulkemaan kaikki satamansa englantilaisilta. Ruotsin painostus annettiin Venäjän tehtäväksi. Ranskan tehtäväksi määriteltiin Tanskan ja Portugalin painostaminen.
Venäjä sai valtuudet pakottaa Ruotsi kauppasaartoon myös voimakeinoin. Tässä yhteydessä Napoleon on todennäköisesti myös viitannut Venäjän mahdollisuuteen valloittaa itselleen Suomi. Myöhemmin Napoleon on toistanut ehdotuksensa myös kirjeellä Aleksanterille.
Aleksanterilla ei ollut suurta intoa syrjäisen ja köyhän Suomen valloitukselle. Venäjän mielenkiinto suuntautui pikemminkin Balkanille, mikä taas ei ollut Napoleonin mieleen.
Aleksanterin oli, Napoleonin uhan alla, kuitenkin toimittava. Aluksi Aleksanteri pyrki päämäärään diplomaattisella painostuksella.
Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf oli kuitenkin kova pala. Hänen henkilökohtaiset käsityksensä Napoleon Bonapartesta kuvastivat äärimmäistä vastenmielisyyttä, eikä Ruotsin kuningas halunnut olla missään tekemisissä Napoleonin kanssa, eikä halunnut edesauttaa Napoleonin valloituspyrkimyksiä. Myönnytykset Napoleonille olisivat lisäksi saattaneet Ruotsin vaaralle alttiiksi Englannin vastatoimille, josta oli näyttöä Tanskasta (hyökkäys Kööpenhaminaan). Tämä Kustaa Adolfin näkemys johti sitten sekä valtakunnan että hänen hallitsijauransa päätökseen.
Ruotsin kuninkaan taipumattomuuden vuoksi Venäjän oli nyt osoitettava olevansa tosissaan, ryhtymällä vuonna 1807 lopulla sodan valmisteluun. Sodan aloittamisen lopullinen päätös tehtiin kuitenkin vasta helmikuun alussa 1808. Varsinainen hyökkäys aloitettiin 21.2.1808. Tällöinkin olisi Ruotsilla ja Kustaa Adolfilla ollut vieläkin mahdollisuus pysäyttää hyökkäys suostumalla mannermaasulkeemukseen.
Sota päättyi syksyllä 1809 koko Suomen valloitukseen ja Suomi liitettiin virallisesti Venäjään suuriruhtinaskuntana vuonna 1812.
Tämän jälkeen Ruotsin ulkopolitiikka muuttui lopullisesti, siihen muotoon, jota Ruotsi edelleenkin noudattaa. Tämä poisti Suomea vuosisatoja vaivanneen uhan joutua Ruotsin ja Venäjän väliseksi taistelukentäksi.
Kuitenkin tilalle tulivat jo vuonna 1807 ennakoiden muut Euroopan suurvallat. Venäjän pääkaupunki oli Suomenlahden pohjukassa ja lähellä Suomea. Krimin sodassa 1854-56 Iso-Britannian ja Ranskan laivastot pommittivat Suomen rannikoita.
Tämän jälkeen ei Venäjä ollut napit vastakkain muiden Euroopan suurvaltojen kanssa ennen kuin 1914, jolloin Suomi tuli taas vedetyksi sotaan, tosin osin omasta halustaan. 2000 suomalaista vapaaehtoista osallistui Saksan joukoissa suursotaan (heistä tuli sittemmin itsenäisen Suomen puolustusvoimien runko). Sotatoimet ulottuivat Suomeen huhtikuussa 1918, jolloin saksalainen divisioona nousi maihin Hangossa. Se tuli auttamaan Suomen valkoisia, mutta sen tarkoituksena myös oli ottaa haltuunsa Murmansk.
Kuolan niemimaalle ja Vienan Karjalaan saapui brittijoukkoja, ns. Muurmannin legioona, johon liittyi Suomesta paenneita punaisia.
Suomi siis itsenäistyi 6.12.1917 ja Venäjä tunnusti sen joulukuun lopussa 1917. Sisällissodan jälkeen alkoi itsenäisen Suomen rakentaminen. Maa oli tietysti leimallisesti valkoinen ja porvarillinen sisällisodan jälkeen, mikä heikensi suhteita sosialistisen vallankumouksen tehneeseen itänaapuriin.
Suomi ja Venäjä solmivat Tarton rauhan 1920. Suomi ja Ruotsi kiistelivät Ahvenanmaasta, jonka Kansainliitto määräsi Suomelle kuuluvaksi.
Suomi, Baltia ja Puola yrittivät solmia sotilasliittoa 1920-luvulla, mutta neuvottelut eivät johtaneet tulokseen.
1930-luvulla Suomi omaksui sitten pohjoismaisen puolueettomuuslinjan.
Suomi ei kuitenkaan pystynyt pysymään suurvaltaselkkausten ulkopuolella puolueettomuudestaan huolimatta. Elokuussa 1939 Saksa ja NL jakoivat välissään olleen alueen etupiireihinsä ja Suomi liitettiin NL:n etupiiriin. Suomi ei hakenut sotilaallista turvaa pohjoismailta tai länsivalloilta.
NL hyökkäsi Baltian tukikohtien saamisen jälkeen Suomen kimppuun 30.11.1939 tarkoituksenaan valloittaa koko maa. Siis NL oli valmis menemään pidemmälle Suomen kohdalla aloittaen etupiirinsä totaalisen miehittämisen Suomesta.
Suomi kuitenkin onnistui torjumaan NL:n ensimmäiset hyökkäykset joulukuussa 1939, jonka jälkeen suurvallat kiinnostuivat Suomesta ja pohjoismaista. Iso-Britannia ja Ranska tarjosivat Suomelle sotilaallista apua ja olivat siis valmiit sotaan NL:oa vastaan. Pohjoismaat halusivat pysyä suursodan ulkopuolella. Mutta länsivallat olivat valmiit miehittämään väkisin Norjan satamat ja Pohjois-Ruotsin. Suomi ei kuitenkaan koskaan esittänyt virallista avunpyyntöä länsivalloille, jota nämä edellyttivät. Mutta pelko joutumisesta sotaan länsivaltoja vastaan sai NL:n suostumaan rauhaan 13.3.1940. Suomelle rauhanehdot olivat ankarat, mutta itsenäisyys säilyi. Tämän jälkeen NL valmisteli Suomen lopullista valloittamista sopivana ajankohtana.
Kun Saksa oli valloittanut Ranskan ja taistelu Britanniasta oli käynnissä ja Saksa voimakkaimmillaan marraskuussa 1940 NL pyysi Saksalta lupaa Suomen valloittamiseen. Mutta Saksa ei enä äantanut lupaa, jolloin voidaan katsoa Suomen siirtyneen Saksan etupiiriin. Suomen ja Saksan yhteistyöhän oli alkanut jo elokuussa 1940 ,jolloin sovittiin saksalaisjoukkojen kauttakulusta Suomen kautta Saksan ja Norjan välillä. Matkan varrelle perustettiin saksalaisia huoltotukikohtia mm. Rovaniemelle, Sodankylään ja Ivaloon.
Tiiviimpi sotilaallinen yhteistyö alkoi toukokuussa 1941, jolloin Suomi alkoi Saksan kanssa valmistella yhteistä hyökkäystä NL:oon.
Seurauksena oli Jatkosota, joka päättyi torjuntavoiton jälkeen välirauhaan 4.9.1944.
Nyt Suomi siirtyi käytännössä NL:n puolelle ja sotatoimet Saksaa vastaan alkoivat syyskuun lopussa. Saksalaiset olivat muutenkin vetäytymässä Suomesta, mutta NL pakotti Suomen sotatoimiin heitä vastaan. Seurauksena saksalaiset kostivat suomalaisten petturuuden ja tekivät satoja kilometrejä leveän tuhotun ei-kenenkään maan Saksan Norjassa olevien joukkojen ja venäläisjoukkojen väliin.
Vuonna 1947 Suomi ja NL solmivat rauhan ja vuonna 1948 Suomi ja NL solmivat YYA-sopimuksen, jolloin Suomi kuului sotilaallisesti NL:n etupiiriin. Suomi oli uhattuna Kylmän Sodan aikana muodollisesta puolueettomuudestaan huolimatta. USA maalitti kohteita Suomesta ydinaseilleen.
Vuonna 1991 Suomi aloitti varsinaisen siirtymisen Lännen leirin, joka on edelleen käynnissä.
Eli summa smmarum: Suomi on aina suurvaltapolitiikan pelianappulana, halusipa tai ei.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siis kaikki ryöstivät ja lahtasivat toisiaan. NATO oli muodostuessaan varsin yhtenäinen liitouma Varsovan liittoa vastaan. Tänään on aivan toisin. NATO:ssa on hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, mitä uhkia vastaan toimitaan ja miten toimitaan. Suomen lähentyminen länttä kohti tarkoittaa tämän päivän politiikassa sitä, että Suomen näkemykset ovat lähellä Länsi-Euroopan maiden politiikkaa. NATO:n ehdoton johtoasema on kuitenkin USA:lla, joka on loitontunut Länsi-Euroopasta dramaattisesti, vaikka välejä yritetään epätoivoisesti parantaa. NATO:ssa Länsi-Euroopan tilannetta heikentää myös Itä-Euroopan uudet jäsenvaltiot, jotka seuraavat uskollisesti Yhdysvaltoja.
Suomi on tosiaan pelinappula, eikä liittyminen NATO:oon muuta tätä tosiasiaa miksikään.
Pohjolan sodankäynnin historiasi oli lyhyt mutta ansiokas katsaus. Vaan jäi siitä paljon puuttumaankin.
Liittolaissuhteet tulevat ja menevät. Joskus liittolaisuudet voivat olla yllättäviä ja vaihtuvia.
Pommerin sodan aikana (suomalaisia taisteli sielläkin Ruotsin joukoissa) 1756-1762 Ruotsi oli poikkeuksellisesti samalla puolella Venäjän kanssa liitossa Preussia vastaan Preussin yrittäessä vallata Ruotsin Pommeria. Venäjän laivasto tuli Ruotsin avuksi - huolimatta siitä, että Ruotsi ja Venäjä olivat sodassa 1700-1721, 1741-1742 ja uudelleen 1788-1790!
Juuri äkisti vaihtuvat liittolaissuhteet ovat minusta tehneet vakaumuksellisen pasifistin. Hallitsijat laittavat rivimiehet sotimaan, rivimiehet kuolevat ja sodat päättyvät hallitsijoiden uusiin veljeileviin sopimuksiin rivimiesten ruumiskasojen yli. Vihollismaista tulee ystäviä, ystävistä vihollisia. Vain tavallista tallaajaa kusetetaan silmään.
Todella hyvä yhteen veto mutta ei täydellinen.
Johto päätöksen suhteen olen erimieltä. Vaikkakin pelinappula teoria pitää paikkansa.
Minusta meille jää enemmän pelivaraa puolueettomana kuin naton jäsenenä. Katse myös seuraava linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000104&posting=22000000013779289