Ajattelin nostaa keskustelun aiheeksi Raamatun. Aihe on sikäli luterilainen, että luterilaisessa perinteessä Raamatun asema on ollut ehkä korostuneempi kuin katolisen kirkon elämässä. Siksi pyrinkin virittämään keskustelua täällä, enkä luterilaisella keskustelualueella. En todellakaan siksi, että katolisia pitäisi jotenkin valaista asiassa, vaan siksi, että aihe on tietyille luterilaisille piireille liian arka. Raamattu on niin pyhä, ettei sitä saata edes keskustelun nimissä epäillä hetkeäkään. Katolinen lähestymistapa on kuitenkin rikkaampi kuin keskimääräisen luterilaisen, sillä katolisessa näkemyksessä mukana on myös traditio, jonka arvon me luterilaiset olemme alkaneet vasta pikkuhiljaa ymmärtämään. Mutta asiaan.
Tartun lähinnä Uuteen testamenttiin, mutta mitä sanon, pätee paljossa myös Vanhnaan testamenttiin. UT on kirjoitettu noin 50-100 jKr. Sen ovat kirjoittaneet eri henkilöt ja siten Raamatun sisällä voi nähdä monenlaista teologiaa. Samalla tekstit heijastavat myös kirjoitusajankohtansa ristiriitoja eri seurakuntien välillä. Ehkä suurin kamppailu käytiin pakanakristittyjen ja juutalaiskristittyjen välissä. Vain aidot Paavalin kirjeet ovat Paavalin itsensä kirjoittamia/sanelemia. Sen sijaan kaikki muut tekstit ovat saaneet "otsikkonsa" jonkun auktoriteetin mukaan. Siten Pietari ei ole kirjoittanut UT:n kirjeitään, vaan ne ovat kirjoitetut seurakunnissa, missä Pietaria pidettiin arvossaan. Saattaa kuitenkin olla, että kirjeet heijastelevat otsikkonsa henkilön ajatusmaailmaa, joka on siirtynyt suullisesti seuraavalle jälkipolvelle.
Yksikään UT:n kirjoittaja ei tiennyt kirjoittavansa pyhää kirjaa. He kirjoittivat joko kirjeitä, tai julistustekstiä seurakunnilleen. Tästä johtuen tekstit heijastelevat syntyaikaansa. Esimerkiksi juutalaissota on paljon vaikuttanut evankeliumien syntyyn. Vaikutus kattaa, jopa Jeesuksen, jonka suuhun on saatettu laittaa sanoja, joita hän ei sanonut. UT:n tekstejä voisikin verrata päälle väritettyyn valokuvaan: Tekstit ovat kirjoitettu historiallisen Jeesuksen päälle, mutta niiden takaa on vaikea löytää itse kuvaa historiallisesta Jeesuksesta. Kuva on niin maalattu, että alkuperäisen kuvan ääriviivat peittyvät.
Kaikki edellä sanomani on suurimassa osissa factaa (toki tulkintaa on aina mukana), jonka suurin osa eksegeeteistä voi allekirjoittaa. Kuvaukseni ei ollut kattava, vaan nostin esiin ainoastaan joitakin piirteitä, jotka kuvaavat Raamattua.
Tätä hyvin lyhyttä alustusta vasten nostaisinkin keskusteluun sen, miten Raamattu voi olla Jumalan sanaa? Miten te näette asian? (itselläni on tähän jonkinlainen vastaus, mutta olisi mukavaa keskustella ensin teidän mielipiteistänne).
Tartun lähinnä Uuteen testamenttiin, mutta mitä sanon, pätee paljossa myös Vanhnaan testamenttiin. UT on kirjoitettu noin 50-100 jKr. Sen ovat kirjoittaneet eri henkilöt ja siten Raamatun sisällä voi nähdä monenlaista teologiaa. Samalla tekstit heijastavat myös kirjoitusajankohtansa ristiriitoja eri seurakuntien välillä. Ehkä suurin kamppailu käytiin pakanakristittyjen ja juutalaiskristittyjen välissä. Vain aidot Paavalin kirjeet ovat Paavalin itsensä kirjoittamia/sanelemia. Sen sijaan kaikki muut tekstit ovat saaneet "otsikkonsa" jonkun auktoriteetin mukaan. Siten Pietari ei ole kirjoittanut UT:n kirjeitään, vaan ne ovat kirjoitetut seurakunnissa, missä Pietaria pidettiin arvossaan. Saattaa kuitenkin olla, että kirjeet heijastelevat otsikkonsa henkilön ajatusmaailmaa, joka on siirtynyt suullisesti seuraavalle jälkipolvelle.
Yksikään UT:n kirjoittaja ei tiennyt kirjoittavansa pyhää kirjaa. He kirjoittivat joko kirjeitä, tai julistustekstiä seurakunnilleen. Tästä johtuen tekstit heijastelevat syntyaikaansa. Esimerkiksi juutalaissota on paljon vaikuttanut evankeliumien syntyyn. Vaikutus kattaa, jopa Jeesuksen, jonka suuhun on saatettu laittaa sanoja, joita hän ei sanonut. UT:n tekstejä voisikin verrata päälle väritettyyn valokuvaan: Tekstit ovat kirjoitettu historiallisen Jeesuksen päälle, mutta niiden takaa on vaikea löytää itse kuvaa historiallisesta Jeesuksesta. Kuva on niin maalattu, että alkuperäisen kuvan ääriviivat peittyvät.
Kaikki edellä sanomani on suurimassa osissa factaa (toki tulkintaa on aina mukana), jonka suurin osa eksegeeteistä voi allekirjoittaa. Kuvaukseni ei ollut kattava, vaan nostin esiin ainoastaan joitakin piirteitä, jotka kuvaavat Raamattua.
Tätä hyvin lyhyttä alustusta vasten nostaisinkin keskusteluun sen, miten Raamattu voi olla Jumalan sanaa? Miten te näette asian? (itselläni on tähän jonkinlainen vastaus, mutta olisi mukavaa keskustella ensin teidän mielipiteistänne).
Vastaukset 21
Vanhimmat
Katolisella kirkolla on tästä myös ihan virallinen kanta. Kirkko opetuksessaan nojaa kontekstuaaliseen Raamatun tulkintaan. Eli tämä tarkoittaa ensiksi sitä, että kaikki Raamatun kirjat katsotaan syntyneen Jumalan "inspiroimana"/Jumalan vaikutuksesta. Kuitenkin teksti on ihmisten kirjoittamaa joten se sisältää tekstin kirjoittajan ihmillisiä rajoitteita ja tulkintaongelmia. Monet vanhan testamentin kirjoista on kirjoitettu juutalaisten eläessä maanpaossa/vankeudessa Babylonissa ja niillä on selkeä juutalaisen "lohdutus/vahvistamisrooli", joka ei ole niin vain käännettävissä meidän aikaamme. Raamatun kirjoja tulkittaessa pitää myös ottaa huomioon aika, paikka ja kirjoittajan kulttuuritausta. Tämä tekee Raamatun tulkinnan hyvin paljon syvemmäksi kuin esim. fundamentalistinen tulkintan. Esimerkiksi VT:ssä kirjoitetaan paljon sodista. Kirkko opettaa ettei Jumala halunnut sotia vaan ihminen ymmärsi Jumalan tahdon väärin. Kun taas käsittääkseni jotkut kirkot opettavat että sota jossakin olosuhteissa hyväksyttävää, koska VT:ssäkin siitä mainitaan.
Eli ehkä voisi sanoa näin: Raamattu on Jumalan sanaa ihmisten suulla. Ei Jumala kehoita meitä tappamaan toisuskoisia, sotimaan tai kosta meille heti jos teemme jotain väärin. Traditio taas pohjautuu siihen käsitykseen, että alkukristityilläkään ei ollut UT:ta käytössään. UT:hän on ns. viimeistelty joskus 125jkr.
Raamatun asema on korostunut myös katolisen kirkon elämässä, mutta eri tavalla kuin luterilaisen. Katolinen kirkko käyttää Raamattua Jumalan tahdon tulkitsemiseen pohtimalla edellä mainittuja asioita. Luterilaisella kirkolla taas ei ole mitään yhteen sovittua tulkintaa joten suhde Raamattuun on enemmänkin henkilökohtainen, ja näin ollen myös ehkä eläväisempi. Tosin katolinen kirkko opettaa, että Raamatun vähättely on Kristuksen vähättelyä ja kannustaa jäseniään sitä lukemaan ja opiskelemaan.
aika erikoista, että ilman Juudas Maccabilaista juutalaisuuutta ja sitä myötä koko kristinuskoa ei olisi olemassa ollenkaan? Hänhän ryhtyi kapinaan ja sotaan.
"Luterilaisella kirkolla taas ei ole mitään yhteen sovittua tulkintaa joten suhde Raamattuun on enemmänkin henkilökohtainen, ja näin ollen myös ehkä eläväisempi." Tämä pätee ehkä enemmän tiettyjen liikkeiden kohdalla. Sen sijaan ainakin Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on Katekismus, joka on Raamattu pienoiskoossa, ja jonka kautta Raamattu tulee ymmärtää. Tämä oli jo Lutherin näkemys asioihin. Välissä vain tuli modernisaatio ja individualismi, jolla oli omat historialliset vaikutuksena luterilaiseen kirkkoon (ja myös katoliseen). Erityisesti tämä historian vaihe näkyy herätysliikkeissä.
Kuulun maallikkofransiskaaneihin. Olemme saaneet Saksasta, veli Markus Huneckelta OFM kokonaisen sarjan raamattua käsitteleviä "oppitunteja" nimellä Bibelgespräch.
Sarjan yleisluonteisessa johdanossa pyhiin kirjoituksiin sanotaan näin: "- - Raamatun kirjoittamisen inspiraatio tarkoittaa Jumalan armosta ja innoituksesta syntyneitä kirjoituksia. Vatikaanin I konsiili vuonna 1870 piti niitä kanonisina (oikeudenmukaisina, laillisina), ja vaikkakin ihmisen ponnisteluista syntyneinä, niin Jumalan Pyhän Hengen innoittamina, koottuina ja Pyhän Hengen alkuunpanemina sekä siten Jumalan kirkolleen antamina. Siten raamattu on siis aivan inhimillinen ja myös aivan jumalainen kirja: Jumalan ja ihmisen yhteistyön tulos.
Inspiraatio selvittää raamatun totuudellisuuden. Koska raamattu on Jumalan sanaa, niin sen on myös oltava totta. Jumalassa ei ole valhetta eikä erehdystä. Jumalan sana on ehdottomasti luotettava, koska Jumala on itse totuus. - - - - Voimme osoittaa kolme mahdollista tapaa lukea raamattua:
1. Raamattu uskonnollisten kertomusten kirjana
on ansiokas lähdeteos. Tämä tarkastelutapa sulkee kuitenkin ulos henkilökohtaisen kosketuksen raamattuun, koska siten ei aseteta ihmiselle kysymykiä eikä vaatimuksia. Raamattua käytetään tällöin puhtaan tieteellisesti.
2. Raamattu kirjallisena esityksenä.
Kirjallinen tarkastelutapa etsii raamatusta elämänviisauksia. Lukijan oma ymmärrys on silloin myönteisesti kytkeytynyt luettavaan.
3. Raamattu uskonkirjana.
Tämä tarkastelutapa näkee raamatussa jumalallisen ilmoituksen uskonasiakirjan. Ei ihmisen autoritaarisuus tai viisaus ole silloin etualalla, vaan Jumalan ilmoituksen totuus. Tätä todellisuutta ihmisen on kysyttävä, selvitettävä ja tehtävä tutuksi itselleen. (Käännös minun tekemäni OFS-iltaan 28.10.1997)
Oppikirjeitä on useita kymmeniä, mutta tuo johdanto kenties kertoo ainakin osan siitä, miten katolilainen suhtautuu tai hänen pitäisi suhtautua raamattuun, Jumalan sanaan.
Sitten katolilaisilla on toinenkin Jumalan Sana (huomaa iso S!), hän, "joka tuli lihaksi ja asui keskellämme". Hän on Jeesus Kristus.
Maallikkofransiskaaneille raamattu, aivan erityisesti evankeliumit, ovat jokapäiväiseen hengelliseen leipään kuuluvia. Uskon, että myös muilla kirkkoomme kuuluvilla on sama näkemys.
Pace e bene! eli Rauhaa ja kaikkinaista hyvää!
"niin Jumalan Pyhän Hengen innoittamina, koottuina ja Pyhän Hengen alkuunpanemina sekä siten Jumalan kirkolleen antamina." Tarttuisin aluksi hieman tähän kohtaan. Mitä tarkoitetaan sillä, että jokin teksti on PH:n innoittama? Koskeeko se jokaista sanaa, vai vain asiaa? Kuitenkin jo käännöstyön seurauksena niin sana kuin asiakin saattaa muuttua. Käännöskin on osa tekstin tulkintaa. Samaan kategoriaan kuuluu se, että miten Raamatussa ei voi olla valhetta eikä erehdystä. Nämä kaikki kysymykset leikkaavat vaikeampia kielifilosofisia ongelmia. Ilokseni huomasin, että paavikin aloitti ensimmäisen kiertokirjeensä pohtimalla lyhyesti kielen monimerkityksellisyyden ongelmaa. Ehkä yksi vastaus voisi olla se, että Raamatulla on samanlainen mysteeriluonne, kuin esimerkiksi ehtoollisella tai Jeesuksella itsellään. Molemmissa on läsnä täysin inhimillinen ja taysin jumalallinen puoli erottamatta ja sekoittamatta. Se miten nämä kaksi todellisuutte yhtyvät, ovat mysteereitä.
Sen miten Raamatun totuudellisuuden ymmärtää, onkin jo vaikeampi juttu. Vaikka Raamatussa lukisi, itse Jeesuksen suulla, että 1 1=3, en sitä uskoisi. Ehkä avain Raamatun ymmärtämiseen on siinä, että tajuaa Raamatun totuuden olevan erilaista, mitä objektoiva luonnontieteellinen totuus. Raamattu on historiallista kerrontaa, mutta ei empiirisen historiankirjoituksen ihanteita seuraavaa. Se on kerronnallista historiaa, jossa lukijan on tarkoitus tulla keskelle tapahtumia itse niitä seuraamaan. Näissä tapahtumissa Jumala toimii. Lukija kerronan kautta pääsee siis läsnä siihen historian tapahtumaan, missä Jumala toimii. Silloin Raamatun funktio ei ole kertoa oliko Jeesus milloin missäkin, tai mitä hän sanatarkalleen jossakin sanoi. Tekstin tarkoitus on johdattaa kuulijansa/lukijansa kohtaamaan Jumalan teko. Siten Raamattu on Jumalan sanaa. Se vie meidät Sanan, Jumalan teon luo. On siis olemassa historiassa ollut teko, factum, josta kerronta kertoo, dictum. Siksi esimerkiksi Jumalanpalveluksessa voidaan Raamattua lukiessa sanoa, että Jumala SYNTYY, ei Jumala syntyi, kun luetaan jouluevankeliumia. Kristus todella syntyy ihmiseksi kerronassa, jossa lukija on läsnä. Tämä näkemys ei tee Raamatusta luonnontieteellistä oppikirjaa. Se ei sido Raamattua olemaan jotain mitä se ei ole. Se ei kiellä Raamatun täysin inhimillistä syntyhistoriaa. Se ei kiellä ihmisyyttä, eikä jumaluutta.
Yksi mielestäni äärettömän toimiva tapa lukea Raamattua periytyy keskiajalta (ainakin jo Tuomas Akvinolainen suosi tätä tapaa). Tässä Raamattua luetaan eri vaiheiden läpi siten, että ensin selitetään tekstin kirjaimellinen tarkoitus, sitte n hengellinen, moraalinen ja eskatologinen merkitys. Mielestäni tämä syventää oivallisesti Raamatun hengellistä syvyyttä, ja se ottaa huomioon myös tradition läsnäolon. Siten se ymmärtää hermenauttisen kehän olemassaolon.
Kun olet asioihin kovastikin perehtynyt, niin tiedätkö, miten juutalaiset suhtautuvat pyhiin kirjoituksiinsa: historiakirjoihin, lakiin, profeettojen kirjoihin, psalmeihin, sananlaskuihin...?
En rajaisi Hengen innoitusta Raamattuun. Hengen innoittamana kirkko ja monet kristityt kertovat Jumalasta ja Jumalan suurista teoista jatkuvasti. Ja tietysti Henki innoittaa myös muuhun kuin puheisiin.
meidän fransiskaani-isiemme opetuksen. Se on pakostakin käännöstekstiä, koska maassamme ei ole fransiskaanien I:n sääntökunnan eli Vähäisempien veljien edustajia.
Helsingissä on aikoinaan kokoontunut katolisia raamattupiirejä, mutta viime aikoina sellaisia ei ole enää ollut.
Minä en ryhdy halkomaan hiuksia lainasanojen tulkinnoista. Kysyit katolista kantaa ja annoin sinulle sellaisen. Ota tai jätä.
Lisätietoja tarvitessasi käänny jonkin katolisen teologin puoleen. Heitä voit kysellä Katolisesta tiedotuskeskuksesta, joka sijaitsee Helsingissä.
En osaa sanoa miten juutalaiset tarkkaanottaen suhtautuvat tälllä hetkellä Raamatun kirjoihinsa. Uskoakseni Toora (eli Mooseksen kirjat) ovat yhä kaikkein keskeisimpiä kirjoja. Juutalaisten suhtautuminen on varmaan myös muuttunut ajan myötä, sillä juutalaisuus on ilmennyt hyvinkin erilaisena eri aikoina.
Toki Henki toimii muuallakin kuin vain Raamatussa. Sehän kristillisen ajattelun mukaan toimii jokaisessa kristityssä. Kuitenkin Raamatun tekstit Pyhä Henki on kirkon välityksellä valinnut autenttiseksi auktoriteetiksi.
Tarkoituksenani ei ollut mitenkään provosoida tai ahdistella kysymyksillä. Ajattelin vain keskustella siitä, miten ihmiset itse kokevat sen kun Raamatusta puhutaan Jumalan sanana.
että Tuomas Akvinolainen ja myös meidän nykyiset teologit ja opetusviran haltijat osaavat lukea raamattua monella eri tasolla. Minä luotan heidän tulkintaansa. Tämä tapa on mulle paras tapa tulkita raamattua. Olen kyllä kiinnostunut noista tulkintamalleista itsekin ja pohdistelen asiaa omillakin aivoilla, mutta en pohdiskele siksi, että etsisin omaa suhdetta raamattuun. Sen oman suhteen olen löytänyt kirkon kautta, siis luomalla ensin suhteen katoliseen kirkkoon ja sitä kautta raamattuun.
Mutta mielenkiintoista oli lukea sinun pohdintoja raamatusta! Sitten kun mulla on aikaa enemmän perehtyä aiheeseen, niin minäkin tutkin sitä Tuomas Akvinolaista.
Hermeneuttisesta kehästä tiedän vaan vähän, että sen metodit ovat hyvä apu historian tutkimuksessa. Luulen, että raamatun tulkinnassa siinä kehässä voi liueta liialliseen relativismiin, jos ottaa kehän ideologian liian tosissaan. Ehkä se on hyvä työvälineenä, mutta sen taustalla oleva oppi todellisuuden luonteesta taitaa olla liikaa kehässä pyörimistä. Luotan, että meidän kirkon filosofeilla ja opettajilla on järkevä kanta tästä asiasta, mutta en sitä kantaa tiedä, enkä osaa heittää sulle liitteitä aiheesta. Itse ajattelen, että vaikka kaikkea en ymmärrä, niin silti voin arkijärjellä pitää monia asioita täysin tosina. Ja kielen avulla myös voi monessa asiassa kommunikoida ihan suoraviivaisestikin, ilman kehää - ihmiset kykenevät siihen.
Mitä tulee hermenauttiseen kehään, niin itse näen sen todellisena asiana. Minusta sen vaarana ei ole relativismi, vaan tradition ymmärtäminen osana Raamatun tulkintaa. Traditio antaa ikään kuin esiymmärryksen, jonka kautta lähestyä Raamattua. Toisaalta Raamattu taas muuttaa traditiota ja siten esiymmärrystä jne. En itsekkään tunne kovin syvällisesti sitä eksistentialistista filosofiaa, joka hermeneutiikan taustalla on. Ilmeisesti katolinen kirkko ei ole sitä hylännyt, sillä paavinkin kiertokirjeen alkusanoissa vilahteli eksistentialistisen filosofian käsitteitä.
Mielenkiintoista on ollut huomata se mitenkä suhde Raamattuun poikkeaa keskiverto katolisella ja luterilaisella. Luterilainen, kuten itsekkin olen tehnyt, etsii omaa henkilökohtaista suhdetta Raamattuun. Katolinen lukee Raamattua enemmän kirkon kanssa. Ehkä tämä ero kuvaa laajemmin eroa luterilaisen ja katolisuuden välillä. Luterilaisuus on paljon indivisualistisempaa mitä katolisuus. Uskoakseni tähän on vaikuttanut paljon kirkkojen erilainen historia ja siihen vastaaminen. Toisaalta korkeakirkollinen luterilaisuus on aina korostanut kirkon asemaa. Ehkä yleiskuvaa luterilaisuudesta värittää liiaksi ne, jotka pitävät eniten mekkalaakin. Eniten ääntä pitävät juuri ne tahot, jotka korostavat uskon henkilökohtaista luonnetta yli kaiken muun.
En minäkään tunne hermeneutiikkaa syvällisesti. Joskus olen tavannut ihmisiä, jotka ovat niin hermeneutiikan lumoissa, etteivät voi sanoa mistään mitään selkeää ja yksiselitteistä, kaikki on todellakin vain varjokuvia luolan seinillä.
Itse tunnen omalta osin luterilaista raamatunlukutapaa, koska olin ennen luterilainen. Silloin tutkin raamattua itse raamatusta käsin. Yritin selvittää sitä, että mitä mikin tekstinkohta raamatussa tarkoittaisi. Olin siihen itse tekstiin erityisen kiinnittynyt.
Nyt katolisena minulle on tullut tärkeämmäksi se, että mikä on tekstin takana. Siis mistä teksti kertoo, ei se, mitä teksti tarkoittaa. Uusi testamentti ei kerro määrällisesti paljoa Neitsyt Mariasta eikä Joosefista, mutta raamattu kertoo, kuinka suuria heidän elämässään on tapahtunut. Luterilaisena minulle Paavali oli merkittävä, koska hän on kirjoittanut paljon tekstiä, joka on raamatussa, mutta nyt Paavali taas ei ole minulle ollenkaan niin tärkeä kuin Joosef, joka piti huolta Mariasta ja Jeesuksesta.
Raamatun tulkinnassa luotan kirkkoon nyt katolilaisena sen takia, että kirkko myös valitsi ne kirjoitukset, jotka raamatussa ovat. Minulle omaa raamatun ymmärtämistä tärkeämpää on nyt se, että missä asemassa itse olen suhteessa raamattuun.
kertoo mielestäni parhaiten Kirkon tulkinnasta.
http://www.vatican.va/hist_councils/documents/vat_ii_const_19651116_dei-verbum_en.html
Raamattu ei ole vain tiettyyn aikaan sidottu, vaan siinä Jumala puhuu ihmiselle suoraan.
tässä:
http://www.vatican.va/archive/hist_councils/documents/vat_ii_const_19651118_dei-verbum_en.html
on näköjään maallikon Raamatun lukemisesta erilaiset käsitykset.
Kirjoittanut nikki M-LS ortodoksi palstalla:"Meillä ortodoksisessa kirkossa katsotaan, että teologisesti kouluttamattomien maallikkojen ei tule lukea Raamattua omin päin, vaan ohjauksen alaisena."
Samalla hän katsoo ilmeisesti itsekseen Raamatunlukemisen synniksi ja asiasta on keskusteltava rippi-isän kanssa.
M-LS on luultavasti ymmärtänyt jotain väärin tai sitten vain provoilee.
Tottakai Raamatun ymmärtämiseen tarvitsee myös ohjausta, mutta ilman ohjaustakin voi sitä lukea. Itse ainakin aloin sisäistämään noita Raamatun tekstejä vasta kun aloin lukea Raamattua "ohjekirjan" kanssa. Ihmisiä on monenlaisia ja toisia ei ole siunattu taidolla ymmärtää syvällisiä asioita. Tämän vuoksi lienee kyllä paikallaan suurimmalle osalle suositella jonkinlaista ohjausta.
Tuskinpa ortodoksinen kirkko sen paremmin kuin MLS Raamatun lukemista synniksi näkevät. Tiedät sen varsin hyvin itsekin, joten miksi viitsit tänne moisia juttuja kirjoitella?
M-LS ei ole ortodoksisen kirkon edustaja opillisissa asioissa. Lisäksi olet tainnut ymmärtää hänen kirjoittamansa asiat väärin.
Ortodoksisessa ns. kirkkokalenterissa on jokaiselle päivälle omat raamatunpaikkansa, jotka voi valutessaan lukea. Lukeminen on varmasti hyödyksi. Lahkohenkinen oma selitys lukemansa pohjalta sen sijaan ei ole kenellekään hyödyksi.
en päässyt suoraan aineistoon; sivulta saa kielivalinnan jälkeen vapaan sanahaun ja kun kirjoittaa constitution dei verbum, listalta löytyy
DOGMATIC CONSTITUTION ON DIVINE REVELATION "DEI VERBUM". (Onko suomennettu?)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000062&posting=22000000013573843
Noin sitä on perinteisesti meillä Katolisessa Kirkossakin opetettu. Papit ja Piispat selittävät meille Sanaa eikä harhaoppien ja propagandasuuntausten anneta rehottaa. Näin se oli ja näin sen pitäisi olla, mutta valitettavasti muutamana viime vuosikymmenenä on annettu tässä asiassa kurin löystyä huolestuttavasti. Onneksi nyt on pyhäluontoisten Pyhien Isiemme johdolla tehty paluuta aitoon Katolilaiseen perinteeseen ja tiukempaan valvontaan. Kirkko tietää mistä Raamatussa on kyse ja Kirkosta me uskovat sen tiedon ammennamme. Siksi meillä on Piispat, Papit ja Pyhä Isä meitä kaitsemassa ja opettamassa. Opetusvirka tuntee Raamatun parheiten ja opettaa sen pohjalta Pyhän Hengen johdatuksessa. Saarnoja tulee kuunnella eikä keksiä omiaan.
jokaiselle vuoden päivälle.
Sitä luetaan yleensä aamiaisella ja pienen aikaa pähkäillään kahvia juodessa.
Keskivert todistaja on sitten parin runnin jälkeen ihanasti unohtanut kaiken lukemansa aihettä myöden.
Miten teillä asia on henkilökohtaisesti?
Unohdatteko tekin päivän sanan jo tunnin kuluttua ja osoitatte samalla että luette vain tavan vuoksi ja aivan kuin robotti kun kerran katolilaisen tulee lukea.?
Kaikki onkin teeskentelemistä muille ja itselle.