Nyt taas saavat herrat olla linssiluteina. Heinäluoma kumppaneineen. Tuomioja. Lipponen. Vanhaparrat. Muutoksen aika olisi ollut. Ja Halonen hymyilee.
Vanhatparrat vallassa
hummani hei....
1149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
joulukaloiksi, mutta ajatteleppa minkälaisen muutosbuumin Saulin valinta olisi tuonut tullessaan esim. valtion viroissa tyhjän panttina kelluvien ns. virkamiesten keskuuteen.
Oltasiin päästy todellisen rationalisoimisen alkuun näiden suojatyöpaikkojen suhteen, jolloin jopa tsaarinaikaisia turhia virkoja olisi saatettu lopettaa jonninjoutavina. Itse aikoinani valtion virkamiehenä työskennelleenä kyllä tiedän tuon.
Katsos, kun mikään ei riitä ja ikää olisi jo ajat sitten ollut aivan tarpeeksi eläkkeelle.
Jos nyt hieman vielä saisi nyhdettyä paremman eläkkeen ylimenovuosilta.
Vaikka näillä ihmisillä on jo kaikki tarpeellinen, niin siitä huolimatta he eivät osaa kuvitellakaan lähtevänsä pois viroistaan, sillä onhan vaarana, että ne muuten kokonaan lopetettaisiin ja joku nuorempi tekisi työn paremmin ja halvemmalla.
Ja mitäs sitten naapuri ajattelisi, kun vain lorvisin kotona pihamaalla mitään osaamatta?
Kyllä se on turvallista valita sosialidemokraatti johtoon, niin jatkukoon tämä ruljanssi edelleenkin.
Ja ämmätkin saavat tehdä niitä niin kailottamiaan pätkätöitä taas seuraavat kuusi vuotta. Sitähän he halusivat?