Kiirastulesta

Onko ortodokseilla kiirastuli oppia?
181819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei ole.

Se on täysin läntisen kirkon oppi.

Äänestä
  • En ole perehtynyt näihin asioihin mutta eikös ortodoksi kirkko nimenomaan eronnut katkirkosta. Nykyäänkin kirkon puhaltavat kovasti yhteen hiileen.

    Toiseksi mitä ortodoksi kirkko opettaa välitilasta siis kuoleman ja tuomionpäivän välisestä tilasta. Mitä silloin? Nukkuuko ihminen ja sitten herätetään kun pasuuna soi vai ovatko ihmiset odotusajan helvetissä tai taivaassa?

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    En ole perehtynyt näihin asioihin mutta eikös ortodoksi kirkko nimenomaan eronnut katkirkosta. Nykyäänkin kirkon puhaltavat kovasti yhteen hiileen.

    Alkuperäinen ortodoksinen kirkko muodostuu useasta tasaveroisesta patriarkaatista, joista Rooma oli yksi. Mutta kun Rooma alkoi havitella valtaa yli kaikkien muiden kirkkojen, niin heidät katsottiin eronneeksi.

    Kirkko, joka on tuottanut inkivisition ja paljon muutakin, on toki kehittänyt myös kiirastuliopin kaltaisen kostonkierteen syntejään katuvien kiusaksi. Sitä paitsi eikös se kiirastuli liittynyt jotenkin siihen anekauppaankin, eli kohtuullisella summalla Pietarin kirkon rakennustalkoisiin saattoi ostaa lyhennystä kiirastulen kestoon?

    Meille riittää katumuksen sakramentti. Ihminen tekee syntiä, katuu sitä ja pappi välittää Kristuksen anteeksiannon. Ilman mitään erillistä grillausta.

    Äänestä

  • Platonic kirjoitti:

    Paavihan on Rooman piispa ja Koko Lännen patriarkka...

    Anekauppa on yksi mistä raamattu sanoo suoraan että vääräkirkko lupaa syntien anteeksi annon rahasta. Siihen hän tuo anekauppa periaatteessa perustuu. Syntien sovitusaika lyhenee rahalla.

    Onneksi ortodoksisessa kirkossa on reilupeli ja tuollaiset kaupa on unohdettu...

    Äänestä

  • Eikö ortodoksit kuitenkin usko kuoleman jälkeiseen puhdistumiseen ja rukoilevat kuolleiden puolesta?
    Tämä on lännen "kiirastuli". Minusta (tutkittuani) ortodoksit ja katoliset uskovat samaan asiaan, mutta Katolinen Kirkko on vain määritellyt asian tarkemmin.

    Siunausta.

    Äänestä

  • LLL kirjoitti:

    Eikö ortodoksit kuitenkin usko kuoleman jälkeiseen puhdistumiseen ja rukoilevat kuolleiden puolesta?
    Tämä on lännen "kiirastuli". Minusta (tutkittuani) ortodoksit ja katoliset uskovat samaan asiaan, mutta Katolinen Kirkko on vain määritellyt asian tarkemmin.

    Siunausta.

    rukoilu?
    Mitä se hyödyttää kuolleita muistella?
    Kuolleet ovat jo tuomiolla pahoista teoistaan.
    Pidetään vaan huolta itsestämme ja rukoillaan elävien puolesta. Jumala on elävien jumala ei kuolleitten

    Äänestä

  • kuolleiden puolesta kirjoitti:

    rukoilu?
    Mitä se hyödyttää kuolleita muistella?
    Kuolleet ovat jo tuomiolla pahoista teoistaan.
    Pidetään vaan huolta itsestämme ja rukoillaan elävien puolesta. Jumala on elävien jumala ei kuolleitten

    >>>Pidetään vaan huolta itsestämme ja rukoillaan elävien puolesta. Jumala on elävien jumala ei kuolleitten

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    mihinkään paahtimeen tai liekkeihin usko, vaan kiirastuli (suomalainen sana ehkä on harhaanjohtava) eli purgatorium on puhdistumisen paikka. Puhdistuminen voi tehdä tiukkaa, siksi vertauskuvallisesti sanotaan, että se tapahtuu "kuin tulen läpi". Eivät varmaan kaikki ortodoksitkaan ihan sellaisina taivaaseen mene kuin he ovat tästä maallisesta elämästä eronneet?
    Vaikka synnintunnustus/ rippi on sekä ortodokseilla että katolilaisilla, yleensä jotain keskenjäänyttä kuolevassa ihmisessä on, jotain joka erottaa täydellisestä armon tilasta, jossa voisi mennä Jumalaa kasvoista kasvoihin katselemaan. Kiirastuli, tai siis puhdistumispaikka, on sitä muutosta varten, joka on useimmille meille tarpeen, jotta olisimme valmiit ikuiseen kirkkauteen.

    Äänestä

  • Platonic kirjoitti:

    Alkuperäinen ortodoksinen kirkko muodostuu useasta tasaveroisesta patriarkaatista, joista Rooma oli yksi. Mutta kun Rooma alkoi havitella valtaa yli kaikkien muiden kirkkojen, niin heidät katsottiin eronneeksi.

    Kirkko, joka on tuottanut inkivisition ja paljon muutakin, on toki kehittänyt myös kiirastuliopin kaltaisen kostonkierteen syntejään katuvien kiusaksi. Sitä paitsi eikös se kiirastuli liittynyt jotenkin siihen anekauppaankin, eli kohtuullisella summalla Pietarin kirkon rakennustalkoisiin saattoi ostaa lyhennystä kiirastulen kestoon?

    Meille riittää katumuksen sakramentti. Ihminen tekee syntiä, katuu sitä ja pappi välittää Kristuksen anteeksiannon. Ilman mitään erillistä grillausta.

    samassa mielessä kuin Ekumeeninen patriarkka on nykyisin ortodoksisen kirkon johtaja. Ongelma oli kirkkojen sisäisestä itsenäisyydestä ja keisarin asemasta. Kristikunnalla oli vain yksi keisari vuoteen 800 asti ja keisarilla oli oikeus kutsua kirkolliskokoukset (ja perustaa uusia paikalliskirkkoja, istua Jumalanpalveluksen aikana alttarissa …). Kannattaa muistaa, että

    ”Sekä Konstantinopolin patriarkka Anatolius että keisari Marcianus pyysivät kirjeitse paavi Leo I:ltä kirkolliskokouksen päätösten vahtistamista. Leo I vahvisti kokouksen päätökset 21. maaliskuuta 453, mutta hylkäsi kokouksen 16. istunnossa ehdotetun kanonin nro 28. Tämän vuoksi kanonin 28 ei katsottu saaneen virallisen päätöksen voimaa, ja Khalkedonin kirkolliskokouksen katsottiin antaneen 27 kanonia. Sen jälkeen, kun lännen ja idän kirkot erosivat vuonna 1054, ortodoksinen kirkko on kuitenkin katsonut 28. kanonin viralliseksi päätökseksi.”
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Khalkedonin_kirkolliskokous

    Minusta on typerä riidellä siitä, erosiko katolinen kirkko ortodoksisesta kirkosta vai päinvastoin. Pääosa kristityistä katsoo, että katolinen kirkko on ainoa ja oikea, mutta meidän mielestä ortodoksinen kirkko luonnollisesti alkuperäinen kirkko.

    Äänestä

  • Repostor kirjoitti:

    mihinkään paahtimeen tai liekkeihin usko, vaan kiirastuli (suomalainen sana ehkä on harhaanjohtava) eli purgatorium on puhdistumisen paikka. Puhdistuminen voi tehdä tiukkaa, siksi vertauskuvallisesti sanotaan, että se tapahtuu "kuin tulen läpi". Eivät varmaan kaikki ortodoksitkaan ihan sellaisina taivaaseen mene kuin he ovat tästä maallisesta elämästä eronneet?
    Vaikka synnintunnustus/ rippi on sekä ortodokseilla että katolilaisilla, yleensä jotain keskenjäänyttä kuolevassa ihmisessä on, jotain joka erottaa täydellisestä armon tilasta, jossa voisi mennä Jumalaa kasvoista kasvoihin katselemaan. Kiirastuli, tai siis puhdistumispaikka, on sitä muutosta varten, joka on useimmille meille tarpeen, jotta olisimme valmiit ikuiseen kirkkauteen.

    >>>Eivät katolilaisetkaan mihinkään paahtimeen tai liekkeihin usko, vaan kiirastuli (suomalainen sana ehkä on harhaanjohtava) eli purgatorium on puhdistumisen paikka. Puhdistuminen voi tehdä tiukkaa, siksi vertauskuvallisesti sanotaan, että se tapahtuu "kuin tulen läpi".

    Aneet ovat olleet aina kirkon oppi.
    Anekauppa oli väärinkäytös johon puututtiin jo ennen Lutheria.

    Äänestä

  • LLL kirjoitti:

    Aneet ovat olleet aina kirkon oppi.
    Anekauppa oli väärinkäytös johon puututtiin jo ennen Lutheria.

    >>>Aneet ovat olleet aina kirkon oppi.>Anekauppa oli väärinkäytös johon puututtiin jo ennen Lutheria.

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    >>>Aneet ovat olleet aina kirkon oppi.>Anekauppa oli väärinkäytös johon puututtiin jo ennen Lutheria.

    Ensimmäisinä vuosisatoina Kirkko käytti sitomis- ja päästämis- valtaansa mm. "aneillla" eli "libellus". Aihetta käsittelee esim. Tertullianus.

    Pyhä Cyprianus (St.Cyprian) kirjoitti vuonna 261:

    "Those who have received a libellus from the martyrs and with their help can, before the Lord, get relief in their sins, let such, if they be ill and in danger, after confession and the imposition of your hands, depart unto the Lord with the peace promised them by the martyrs " (Ep. xiii, P.L., IV, 261).

    Kiirastuleenkin uskottiin (puhdistuminen kuoleman jälkeen, kuolleiden puolesta rukoilu). esim.:

    "[A] woman is more bound when her husband is dead...Indeed, she prays for his soul, and requests refreshment for him meanwhile, and fellowship (with him) in the first resurrection; and she offers (her sacrifice) on the anniversary of his falling asleep." Tertullian, On Monogamy, 10 (A.D. 216).

    "During the time, moreover, which intervenes between a man's death and the final resurrection, the soul dwells in a hidden retreat, where it enjoys rest or suffers affliction just in proportion to the merit it has earned by the life which it led on earth." Augustine, Enchiridion, 1099 (A.D. 421).

    Siunausta.

    ps. Toivottavasti tiedät mitä Katolinen Kirkko oikeasti opettaa "aneista". Useasti tulee vastaan väärinkäsityksiä...

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    En ole perehtynyt näihin asioihin mutta eikös ortodoksi kirkko nimenomaan eronnut katkirkosta. Nykyäänkin kirkon puhaltavat kovasti yhteen hiileen.

    Toiseksi mitä ortodoksi kirkko opettaa välitilasta siis kuoleman ja tuomionpäivän välisestä tilasta. Mitä silloin? Nukkuuko ihminen ja sitten herätetään kun pasuuna soi vai ovatko ihmiset odotusajan helvetissä tai taivaassa?

    vaan päinvastoin. Rooman paavikunta oli aikoinaan yksi kirkon viidestä patriarkaatista. Paavi ja patriarkka ovat samanarvoisia piispojen arvonimiä. Aleksandrian piispa käyttää myös paavin arvonimeä itsestään.

    Käsitys kiirastulesta esiintyy vain latinalaisilla kirkkoisillä esim Cyprianuksella ja Augustnuksella, ei kreikkalaisilla.

    Ortodoksinen kirkko opettaa, että ruumiista erotessaan sielu joutuu ensin yksityiselle tuomiolle, jossa sille näytetään kaikki hänen tekonsa ja sitten välitilaan, joka on sellainen kuin sielun tila oli sen ruumiista erotessa.

    Välitilassa tapahtuu mahdollisesti kehitystä, mutta kirkko ei tarkemmin määrittele minkälainen se on. Jeesuksen kertomuksessa rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta rikas joutui tuskaan tuonelassa, mutta köyhä pääsi lepoon Aabrahamin helmaan.

    Emme voi tarkasti tietää mitä on rajan takana, mutta voimme rukoilla rakkaiden vainajiemme puolesta: "Saata, oi Kristus sinun palvelijaisi sielut lepoon pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä."

    Äänestä

  • LLL kirjoitti:

    Ensimmäisinä vuosisatoina Kirkko käytti sitomis- ja päästämis- valtaansa mm. "aneillla" eli "libellus". Aihetta käsittelee esim. Tertullianus.

    Pyhä Cyprianus (St.Cyprian) kirjoitti vuonna 261:

    "Those who have received a libellus from the martyrs and with their help can, before the Lord, get relief in their sins, let such, if they be ill and in danger, after confession and the imposition of your hands, depart unto the Lord with the peace promised them by the martyrs " (Ep. xiii, P.L., IV, 261).

    Kiirastuleenkin uskottiin (puhdistuminen kuoleman jälkeen, kuolleiden puolesta rukoilu). esim.:

    "[A] woman is more bound when her husband is dead...Indeed, she prays for his soul, and requests refreshment for him meanwhile, and fellowship (with him) in the first resurrection; and she offers (her sacrifice) on the anniversary of his falling asleep." Tertullian, On Monogamy, 10 (A.D. 216).

    "During the time, moreover, which intervenes between a man's death and the final resurrection, the soul dwells in a hidden retreat, where it enjoys rest or suffers affliction just in proportion to the merit it has earned by the life which it led on earth." Augustine, Enchiridion, 1099 (A.D. 421).

    Siunausta.

    ps. Toivottavasti tiedät mitä Katolinen Kirkko oikeasti opettaa "aneista". Useasti tulee vastaan väärinkäsityksiä...

    Jälkimmäisestä lainauksesta voi sanoa, että se on ainakin täysin linjassa ortodoksisen käsityksen kanssa ihmisen tilasta kuoleman ja lopullisen tuomion välillä. Ortodoksisuudessa ajatellaan, että ihminen joutuu kuollessaan yksityiselle tuomiolle, jonka perusteella hän päätyy joko paratiisin porteille Abrahamin helmaan (jossa hänen päätehtävänsä ruumiittomana olentona ylösnousemusta odotellessa on rukoileminen) tai sitten tuonelaan, jossa hän saa maistaa kadotuksen esimakua. Ainoastaan Jumalan armosta tuonelaan yksityisellä tuomiolla joutunut voi pelastua joutumasta lopullisella tuomiolla lopulliseen kadotukseen. Ja juuri tähän Jumalan armoon vedotaan rukouksilla edesmenneiden puolesta. Sikäli kuin olen kiirastuliopin oikein ymmärtänyt, niin ortodoksinen oppi eroaa siitä siten, että kiirastuliopin mukaan ihminen voi kiirastulessa puhdistua kärsimystensä kautta, kun taas ortodoksinen oppi ei sisällä tällaista ajatusta.

    Ensimmäisen lainauksen osalta en osaa ottaa kantaa ilman kontekstia ja ilman tietoa siitä, mitä Cyprianus sanalla 'libellus' todella tarkoitti.

    Äänestä

  • elkirahwi kirjoitti:

    "Sikäli kuin olen kiirastuliopin oikein ymmärtänyt, niin ortodoksinen oppi eroaa siitä siten, että kiirastuliopin mukaan ihminen voi kiirastulessa puhdistua kärsimystensä kautta, kun taas ortodoksinen oppi ei sisällä tällaista ajatusta."

    Katolisen Kirkon mukaan kaikki puhdistuminen tapahtuu Kristuksen toimesta.

    Äänestä

Käyhän lukemassa Martin teesit luterilaisuus palstalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Matti kirjoitti:

Onko ortodokseilla kiirastuli oppia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu