Mitä uskontoa vierastat eniten?
Minun mielestäni islamia on mahdotonta istuttaa länsimaalaiseen kulttuuriin, joka perustuu liberaaleille ja humaaneille arvoille. Islam on todellinen vaara länsimaissa.
Minun mielestäni islamia on mahdotonta istuttaa länsimaalaiseen kulttuuriin, joka perustuu liberaaleille ja humaaneille arvoille. Islam on todellinen vaara länsimaissa.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Tanskan ja Norjan uhkailu Muhammedin pilapiirroksen takia on minusta pelottavaa. Pelkään että tulevaisuudessa islamin valta länsimaissa kasvaa, ja että konfliktit länsimaiden ja lähi-idän välillä eskaloituvat myös länsimaiden sisällä paikallisten ja maahanmuuttajien välillä. Entä jos muslimivähemmistöstä kasvaa enemmistö, joka haluaa säilyttää konservatiiviset tapansa maan laista riippumatta?
En suvaitse islamin suvaitsemattomuutta. Muslimit kohtelevat suhteellisen huonosti naisia, toisuskoisia ja seksuaalisia vähemmistöjä. Lisäksi ilmeinen itsekriittisyyden puute ja viimeisin herne nenään -tapaus osoittaa että islam ei sopeudu koskaan täydellisesti länsimaiseen yhteiskuntaan ja sen edustamiin vapaisiin arvoihin.
On pelottavaa miten iso osa muslimeista suhtautuu uskontoonsa, se menee kaiken muun yli. Minun mielestäni tuo muslimien yleinen reaktio liittyen noihin karikatyyripiirroksiin on todella pelottava ja toimii myös hyvänä varoittavana esimerkkinä! Kyse ei ole kuitenkaan mistään "lilliputti-uskonnosta".
nuo väkivaltauskonnot jotka pohjautuvat samaan satuun, molemmat ovat tehneet ja tekevät edelleen monessa mielessä (pun intented) tuhoa.
se islääm on kyllä pahempi. Kristityt eivät esimerkiksi (enää) tee julkisia (broadcast) mestauksia joiden julmuus ei mahdu pieneen ateistikaaliini.
krisselit eivät tee enää sitä koska länsimaissa kristilliset arvot eivät ole enää määrääviä.
He joutuvat ottamaa muut huomioon.
Mutta sama "Jumala" on molemmissa, samat sadut, sama tarina, sama väkivaltaisuus.
Kysy vaikka veljeltäni.
alkaa olla sellaisessa jamassa että pulputus on varsin yksisuuntaista laatan lennättämistä suusta. Vastaanotinlaite on nääs aikaa sitten juotu pois.
Kristinusko omaa väkivaltaisimman ja verisimmän uskonnon tittelin.
>>krisselit eivät tee enää sitä koska länsimaissa kristilliset arvot eivät ole enää määrääviä.
katsaus historiaan kertoo paljon, samoin nykyhetken äärikrisseleiden toiminta USA:ssa, soditaan ja murhataan.
Toisaalta veljeni Trubiksen viestit, jotka tihkuvat väkivaltaa ja viittauksia siihen, kertoo myös karua kieltään.
historiaan kertoo sen, että ihminen on väkivaltainen laji kristinuskosta huolimatta. Eihän väkivalta maailmassa rajoitu ainoastaan uskonnollisiin piireihin.
että niin tekevät muutkin (tappavat, murhaavat, raiskaavat), kuulostaa vieläkin huonommalta.
Ei Trubis mihinkään kirjalliseen muotoon taivutettuna, tai Trubaduuri, Trubadurix ole sinulle sukua. Eikä myöskään Truba millään jälkiliitteellä tai etuliitteellä varustettuna ole sinun veljesi. Koska sinä palvelet saatanaa ja hän Kaikkivaltiasta.
Sinä olet siis vain örisevä pelle ja karvaton apina ilman häntää ja hän on ihminen. Siinä on sitä eroa kyllikseen. Täten voit lopettaa örinäsi
kokonaan ja keskittyä vaikka mielipiteen vaihtoon jollakin tunnetulla ja ihmiselle tyypillisellä tavalla. Jos oikein yrität, saatat jopa onnistua siinä.
kuulostaa ainoastaan sun logiikkasi. Oletko tosiaan noin tyhmä? Kysymys oli siitä, että kristinusko ei aiheuta vihaa ja väkivaltaa, vaan ne ominaisuudet ovat ihmisessä itsessään.
ihmiseen itsensä? Luojako laittoi?
On se kumma pelle tuo nasse! Vihaa ja väkivaltaa täynnä sekä myös tyypillinen rotusortaja. Mikä lie saatanan tumpelo vailla omaa järkeä.
luonnonvalinta, käy koulussa niin opit. Eikä se väkivalta mikään ennaltamäärätty juttu ole, pelkkä taipumus ainoastaan. Jokainen on itse vastuussa tekosistaan.
nii ton kahjun kaksoisolennot reiska ja mirka ovattten kans samatapasii tolloi saatanan palvojii
luonnonvalintako se onkin määrännyt millainen ihmisestä tulee. Eiks jumala?
Jopa kiihkokreationistit uskovat luonnonvalintaan. Se on mekanismi, joka vahvistaa tai heikentää tiettyjä ominaisuuksia lajissa. Väkivaltaisuus on yksi taipumus, jota luonnonvalinta on suosinut. Mutta niinkuin jo totesin, vietit eivät määrää meitä, vaan me voimme halutessamme vastustaa niitä.
Joo, mutta nyt täytyy lopettaa tää inttäminen ja mennä kauppaan.
kristinuskoiset uskoonsa, raamattuunsa ja Jumalaansa viitaten suorittavat noita tekosiaan.
Toisaalta Jumalakin tappaa (uskisten ja raamatun mukaan) minusta suhteellisen mielivaltaisesti.
Väkivaltaan taipuvaisen veljeni kristinuskoinen vastaus on tuossa alempana, tosin hän iltaisin ei käytä nimimerkkikä Trubaduuri, vaan juovuspäissään keksii kertakäyttöisiä.
juuri sopivasti, huomattuasi mokasi.
älykkyyttä tihkuvista viesteistänne. Otan osaa.
Mikäs moka siellä oli?
sellaisia sinä sanot tietämistäsi uskovaisista ihmisistäkin, vaikka Raamatussa kyllä lukee: Älä tapa.
Enpä oikein tiedä, kyllä muslimit tekevät tekoja joita ei Raamatussa käsketä tekemään, vai kuulostaako kymmenen käskyn käskyt väkivallan ihannoimiselta?
Mutta nyt ei eletä enää vanhassa keskiaikaisessa historiassa, vaan tämä aika on vuotta 2006! Monet asiat ovat siihen pimeään keskiaikaan verrattuna kokeneet muutoksen tuulia, on tullut tietokoneet ja muut teknologiat, kehitystä ihmisen aivoilla jotka Jumala on luonut olemaan olemassakaan.
Pahuudesta ei ole Raamatussa annettu tarkkaa selvitystä, paratiisissa ihmiset pettivät Jumalan luottamuksen koska paholainen käärmeessä viekkaiden puheidensa ansiosta sai naisen ottamaan ja syömään omenasta josta hänellä ei ollut minkäänlaista lupaa syödä. Sitten hän vei sen miehelle ja tämäkin söi. Rangaistukseksi Jumala heitti ihmiset ulos paratiisista, ja naiselle tuli rangaistukseksi kuukautiset ja synnytystuskat, ja miehelle raskaan työn raataminen. He vihastuttivat Jumalan teoillansa.
Raamatustakin käy selvästi esille se, että vanhemmat kasvattavat lapsensa, ja lapset ottavat heistä oppia. Luonne voi olla huonokin mutta kaikki eivät silti käyttäydy samalla tavalla. Aikuinen ihminen osaa hillitä itseänsä.
aborttilääkäreiden murhaajille, jne.
Kumpi ei kunnioita kymmentä käskyä, abortoiva lääkäri vai fundiskristitty?
aborttilääkäri keskeuttää raskauden joko alkio tai sikiövaiheessa, fundiskreisseli joka tietoisesti murhaa klinikan henkilökuntaa, tappaa ihmisen.
Näin.
Jos siis kyse oli käskystä älä tapa. Tosin hindu noudattaa sitä paremmin kuin yksikään krisseli.
Ok. Suomen oloissa IRL?
kiitos uskonnon aseman heikkenemisen ja ateismin aseman vahvistumisen.
Kaikki jumalauskonnot ovat perseestä.
Eipäs vain kaikki olekkaan! Mutta jos minulta kysytään, niin vierastan epäjumalia ja niiden palvoajia palvomassa sellaisia.