Valkoviinistä

Humalaan

Normaalisti ostan punaviiniä mutta valkoviiniä juon vain jos jossain tarjotaan. Sain lahjaksi pullollisen valkoviiniä ja kun juon sitä ruokajuomaksi normaalin annoksen eli alle desilitran alan tuntea päässäni ja silmissäni että tulen humalaan. Punaviiniä voin juoda aterialla parikin lasillista ilman tuollaista humalan tunnetta. Tosin ilman ruokailua jo yksi lasillinen on liikaa joten aina pitää olla reilusti syömistä. Lahjavalkkari on 12% eli vähemmän alkoholia kuin useimmissa kuluttamissani punkuissa. Onko sillä eroa että valkoviini nautitaan kylmänä? Miksi valkoviini humalluttaa???

2

633

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rasvamaksa

      Kun vaimokullan kanssa nautimme viinistä ja ruuasta, on normaali annos kaksi pulloa. Joskus menee kolme. Ruuasta riippuu, juommeko valkoista vai punaista – joskus ensin valkoista ja sitten punaista.

      Joskus yksin laivalla reissatessa olen tilannut ja juonut alkuruualla kokopullon valkkaria ja pääruualla samanmoisen punkkua. Eipähän ole sitten tarvinnut imeä enää digestiivejä ja yömyssyjä niin paljoa päälle.

      Nuorempana, poikamiesaikoina, saatoin kietaista kolme pulloa punkkua ennen kapakkaan menoa. Ei sitä enää viitsi!

      Jotkut juovat paljon enemmänkin. Enkä ole kuullut kenenkään aikaisemmin väittävän, että valko- ja punaviinin juovuttavassa vaikutuksessa olisi eroa!

      • Humalaan

        Taas join illallisella alle desin tuota valkkaria ja päässä heittää. Otan huomenna ihan testimielessä välipalan kanssa lasillisen punkkua. Pitää varmaan ensi viikolla ostaa yksi valkkari ja katsoa mitä tapahtuu. :) On tämä ihmeellinen juttu. Kun ei tekisi mieli humaltua mutta haluaisin nauttia viinin ihanasta mausta.

        Itsekin join ennen enemmän ja humaltumatta, varmaan toleranssi laskenut. Pitäisi ehkä kerran viikossa vetäytyä johonkin korpeen yksin ryyppäämään oikein kunnolla että toleranssi nousisi ja voisin nauttia arkisin enemmän viiniä humaltumatta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe