Kieltolakia kokeiltiin viimeksi pari vuotta Suomen itsenäistymisen jälkeen, laki todettiin toimimattomaksi ja sen jälkeen kukaan ei ole edes uskaltanut ehdottaa kieltolain käyttöönottoa uudelleen. Päinvastoin, alkoholilainsäädäntöä on vain liberalisoitu viime vuosikymmeninä.
Asiat ovat kuitenkin muuttuneet olennaisesti erilaisiksi 1900-luvun alkupuolen jälkeen. Poliisin toimintavaltuudet ovat lisääntyneet, toiminta tehostunut ja lääkäreiden ja poliisin korruptio vähentynyt ja vastuuntuntoisuus lisääntynyt.
Nykypäivänä kieltolaki olisi helppo saada toimimaan haittoja vähentävästi. Alkoholia on jokseenkin vaikea salakuljettaa (viinapulloja ei pysty kätkemään perseeseen tms paikkoihin). Salakuljetuksen valvonta on nykyisin helppoa esim. läpivalaisulaitteiden avulla, ja jos pari pulloa silloin tällöin pääseekin läpi, niin silti valvonta riittäisi estämään pahimmanlaatuisen riippuvuuden ja pahimpien alkoholihaittojen syntymisen. Suomessahan kuolee vuosittain n. 2500 ihmistä alkoholiin (hirvittävä kasa ruumiita), ja alkoholin aiheuttamat sosiaaliset haitat ovat sitäkin mittavammat.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kieltolaki johtaisi vain pahempaan tilanteeseen. Ensinnäkin viina kannattaisi tuoda maahan mahdollisimman vahvana, eli pirtuna. Ihmisten juominen muuttuisi yhä humalahakuisemmaksi. Kotipoltto lisääntyisi samoin kuin mahdollisista epäpuhtauksista johtuvat myrkytykset. Monet alkaisivat käyttää pään sekoittamiseen korvikealkoholeja, pillereitä, liuottimia ja huumeita, jolloin kuolemantapaukset lisääntyisivät.
Ainoa ihmisryhmä, jonka alkoholin käyttöä kieltolaki luultavasti vähentäisi olisivat alkoholia jo ennestään hyvin kohtuudella käyttävät. Monet heistä saisivat kärsiä erilaisista poliisi- ja oikeudellisista toimista enemmän kuin itse alkoholista. Ongelmakäyttäjiin laki ei tehoaisi.
Sitäpaitsi voi hyvin olla, että kieltolaki ei pystyisi edes laskemaan alkoholin kokonaiskulutusta. Esimerkiksi nuuskan käyttö on tasaisesti lisääntynyt siitä lähtien kun sen myynti kiellettiin.
Kaikki tämä pätee suoraan myös huumekieltolakiin.