Huuliherpes

kysymys.

Voisitteko ajatella ihmistä, jolla on huuliherpes tyttö/poikaystäväksenne, jos itsellänne ei ole. Huuliherpeshän voi tarttua suuseksissä alapäähän, vaikka rakkuloita ei juuri silloin olisikaan. Itse olen ollut tarkka, että en ole hankkinut itselleni tauteja ja harrastanut turvaseksiä turvallisten ihmisten kanssa. Uudella kumppaniehdokkaalla on ollut yhden yön suhteita ja huuliherpes. Ymmärtäisittekö, jos en haluaisi tuollaista ihmistä tulevaksi kumppanikseni? Tuntuu hieman epäreilulta, että toinen kertoo, että hänellä on sukupuolitauti ja minä jätän hänet, mutta silti tuollaista ei saisi koskaan salata toiselta. Omista toimistaan pitää kantaa vastuu ja toisia ei saa tartuttaa edes vahingossa.

17

2165

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jokunen

      Minun poikakaverilla on huuliherpes, mutta en sen takia jätä häntä tai sano en voi seurustella sinun kanssa. Sitten kun hänellä on herpes ei suudella/tai tehdä mitään suuseksiä. Tautia ei ollessa en ole edes ajatellut, että apua se voi tarttua. Olen jo9stakin lukenut, että se voi olla monella ihmisellä tietämättään...

    • Nykypäivänä sun on aika vaikea tavata ihmistä, jolla ei jotain tautia olisi. Olen pahoillani, mutta se on totuus. Kondomi ei ole 100% suoja tauteja vastaan ;) Kondylooma 80% suomalaisista ja herpes aikuisväestöstä 20-25%, kummatkin usein piilevinä, jolloin ne myös tarttuvat. Niitä ei välttämättä tule testattua, ellei ole oireita.

      Ihmeellinen kysymys muutenkin, sillä jos on tunteita toista kohtaan, niin kuinka voimakkaita ne ovat jos säikähtää jotain huuliherpestä?!?

      • löytyy

        ja paljon. Kenelläkään ystävällinikään ei ole mitään sukupuolitauteja. He ovat olleet uskollisia pareilleen, eivätkä ole harrastaneet yhden yön suhteita.

        Kondyloomaa ei ole 80 %:lla suomalaisista. Tuo ei pidä lainkaan paikkansa. Jos on herpeksen oireeton kantaja, niin sehän on helppo saada selville, jos kysyy entisiltä kumppaneiltaan, ovatko he saaneet tautia. Vastuullinen ihminen saa sen yleensä selville, jos haluaa.

        Kondyloomaa ja herpestä varten ei ole mitään testiä, vaan ne selvitetään oireiden perusteella joko itse tai lääkärissä.

        Sagannan faktat ovat niin heppoisia, että hänellä taitaa olla oma lehmä ojassa. Toiveajattelua ainoastaan. Sukupuolitaudit ovat käyttäytymistauteja ja niitä ei ole ihmisillä, jotka ovat ymmärtäneet harrastaa turvaseksiä. Neitsyillähän ei ole mitään sukupuolitauteja sukupuolielimisssään. Huuliherpeksenkin tarttumisen voi helposti estää, jos haluaa.

      • Herpes : -
        löytyy kirjoitti:

        Itselläni on ollut huuliherpes lapsesta saakka, joten se todellakaan ole tullut keneltäkään kumppanilta. En ole koskaan harrastanut yhden yön suhteita.

        Herpes voi tarttua myös oireettomana, jolloin sitä voi levittää tietämättään. Kondomi antaa tietysti suojaa.

        Edelliseltä kijoittajalta olisin halunnut tietää kuinka olisin voinut helposti välttää huuliherpeksen (HSV-1 )?

        Ed. kirjoittajan lainaus: "Huuliherpeksenkin tarttumisen voi helposti estää, jos haluaa."

        Tässä faktaa:
        "HSV-1 aiheuttaa huuliherpestä eli yskänrokkoa. Se tarttuu kosketus- tai pisaratartuntana, ja osa tartunnan saaneista paranee oireitta, mutta osalle ilmaantuu rakkuloita 2 - 7 päivän kuluttua tartunnasta.

        Huuliherpes on erittäin yleinen. Sitä kantaa yli 70 % länsimaalaisista 20 vuotta täyttäneistä, suurin osa oireettomina."

        http://honeybee.helsinki.fi/~anumakel/

      • löytyy kirjoitti:

        ja paljon. Kenelläkään ystävällinikään ei ole mitään sukupuolitauteja. He ovat olleet uskollisia pareilleen, eivätkä ole harrastaneet yhden yön suhteita.

        Kondyloomaa ei ole 80 %:lla suomalaisista. Tuo ei pidä lainkaan paikkansa. Jos on herpeksen oireeton kantaja, niin sehän on helppo saada selville, jos kysyy entisiltä kumppaneiltaan, ovatko he saaneet tautia. Vastuullinen ihminen saa sen yleensä selville, jos haluaa.

        Kondyloomaa ja herpestä varten ei ole mitään testiä, vaan ne selvitetään oireiden perusteella joko itse tai lääkärissä.

        Sagannan faktat ovat niin heppoisia, että hänellä taitaa olla oma lehmä ojassa. Toiveajattelua ainoastaan. Sukupuolitaudit ovat käyttäytymistauteja ja niitä ei ole ihmisillä, jotka ovat ymmärtäneet harrastaa turvaseksiä. Neitsyillähän ei ole mitään sukupuolitauteja sukupuolielimisssään. Huuliherpeksenkin tarttumisen voi helposti estää, jos haluaa.

        Opiskelen alaa.

        Kondyloomaa ja herpestä voi kantaa vaikkei olisi koskaan seksiä harrastanutkaan.

        Kondylooma on 80% suomalaisista ainakin jossain vaiheessa elämää ainakin piilevänä. Tutkimuksen mukaan tämän päivän parikymppisillä on visvasyylä, kun he ovat 40-vuotiaita. Rokotus on kehitteillä, se annetaan 11-vuotiaille.

        "Jos on herpeksen oireeton kantaja, niin sehän on helppo saada selville, jos kysyy entisiltä kumppaneiltaan, ovatko he saaneet tautia" Herpes voi olla oireettomana vaikka koko elämän ajan ja 2/3 herpeksistä tarttuu oireettomina.

        Kondylooman voi nähdä papassa.

        Herpeksen voi todeta vasta-ainetestillä (verikoe), jossa ei kuitenkaan näy onko kyseessä HSV1, HSV2 tai jokin muu herpes.

        Huuliherpeskin voi tarttua oireettomana. Otetaanpa vaikka tilanne, jossa oireilu alkaa, muttei pääsekään näkyvään rakkulavaiheeseen vaan 'jää kesken'. Kukaan ei oireita huomaa, mutta tarttuminen on mahdollista.

        Minkä nykypäivän ihmiset käsittävät turvaseksinä? Kondomin? Kuinka moni ihminen kantaa taskussaan esim suuseksisuojaa? Kondomi ei suojaa 100%.

        "Neitsyillähän ei ole mitään sukupuolitauteja sukupuolielimisssään." Maallikon loogista ajattelutapaa.

        Hauskaa kevättä.

      • tietoa
        Saganna kirjoitti:

        Herpeksen vasta-ainetesti kertoo, onko ihminen ollut elämänsä aikana kontaktissa herpekseen, mutta vaikka vasta-aineita olisi, ei se tarkoita sitä, että ihmisellä olisi herpes. Nykykäsityksen mukaan herpes diagnostisoidaan vain oireiden perusteella. Jos ei ole rakkuloita, ei ole herpestä.

        Herpes tarttuu pisaratartuntanakin, joten sen voi välttää olemalla koskettelematta toisen rakkulaisia kohtia ja ylipäätään tuntemattomia ihmisiä ja sen jälkeen olematta koskematta itseensä. Herpeksen ja kondylooman tarttumisen voi siis helposti välttää, kun tietää kenen kanssa harrastaa kosketteluja, eikä juo samoista laseista toisen kanssa. Hallitsee siis ihan perushygienian taitoja.

        Huuliherpekseenkin on kehitteillä rokote, mutta näitä rokotteita saadaan odottaa hyvin kauan.

        Sukupuolitautien tarttuminen on kuitenkin suhteellisen helppoa estää, kun on tietoa. Harvalla näyttää olevan tämänkin palstan perusteella. Valitettavan heikosti on tietoa sairaanhoitajilla ja terveyskeskuslääkäreillä.

        Terv. medisiinari

    • ...oikeasti välittää!

      Ei kai sitä nyt huuliherpeksen takia
      voi kumppania jättää ! Älkää harrastako
      suuseksiä huuliherpeksen aikana. Älkääkä
      suudelko. Muulloin voi sitten (kai?!)
      ihan normaalisti. Ei se, tietääkseni,
      oireettomana tartu. Muutenhan varmaan
      puolella suomalaisista olisi se. Jos
      oikeasti välittää toisesta, niin silloin
      tuollaiset asiat eivät merkitse mitään!

      • ...

        Valitettavasti juuri sitä ennen kuin rakkula on tulossa, viruksia voi erittyä jo vaikka rakkulaa ei vielä näy. Yksikin virus voi saada aikaan tartunnan.

        Jos suutelee huuliherpesihmistä ja itsellä ei sitä ole, joutuu valitsemaan haluaako huuliherpeksen, vaikka suhde ei kestäisikään. Sukupuolitauti on kova hinta rakkaudesta.

      • vailla.
        ... kirjoitti:

        Tuleeko sille, jolle huuliherpes tarttuu, oireita? Vai voiko se olla oireettomanakin?

      • kysymykseen
        vailla. kirjoitti:

        Tuleeko sille, jolle huuliherpes tarttuu, oireita? Vai voiko se olla oireettomanakin?

        Usein tartunnansaanut paranee tartunnasta oireitta, mutta osalle kehittyy 2-7 päivän kuluessa oireinen tauti ja ensitartunnan tavallisia oireita ovat kasvojen ja huulten alueelle ilmestyvät alkuun kirkkaat ja myöhemmin kellertävät ryhmittäin sijaitsevat rakkulat sekä vetistävät ruvet. Suun alueen infektioissa poskien limakalvoilla, ikenissä ja kielessä esiintyy kellertäviä haavaumia. Virus voi tarttua myös muille iho- ja l imakalvoalueille, kuten sukuelimiin. Yleisoireina voi esiintyä kuumetta ja huonovointisuutta ja paikallisten imusolmukkeiden suurenemista. Ensitartunnan aiheuttaman taudin oireet paranevat itsestään noin 2-3 viikon kuluessa.

      • ymmärryskyvyn...
        kysymykseen kirjoitti:

        Onkos nyt kyse huuliherpeksestä vai sukuelinherpeksestä?

      • haloo!!
        ymmärryskyvyn... kirjoitti:

        Onkos nyt kyse huuliherpeksestä vai sukuelinherpeksestä?

        opiskele suomea valopää!

    • hoitoon

      voi herranjestas mikä typerys olet. huuliherpes ei ole sukupuolitauti!! lapsillakin on huuliherpestä. 70 %:a kantaa sitä, toisilla se ei vain puhkea koskaan!! minullakin on ollu monta huuliherpestä.

      • faktaa.

        ja se tarttuu myös alapäähän, kaikille limakalvoille ja rikkoutuneelle iholle. Huuliherpes on sukupuolitauti. 70%:lla voi olla vasta-aineita huuliherpekseen, mutta tautia ei ole niin monella. Yllättävän harva saa huuliherpesrakkuloita, vaikka lääketehtaat mainostavatkin suurempia lukuja. Jos vauva saa syntyessään äidiltään alapäässä olevan huuliherpeksen esimerkiksi silmäänsä, on se vakavaa. Muuten herpekset aiheuttavat vauvalle aivokalvontulehduksen, jos äiti tartuttaa sen synnytyksessä lapselle.

      • ...
        faktaa. kirjoitti:

        olen lapsesta asti saanut huuliherpes rakkuloita, lapsena sukupuolitauti. huh. se, että lapsella on huuliherpestä ei tarkoita, että äidillä on ollut sukupuolitauti, sukupuolielimissä. herätys.

      • vvvvv

        Huuliherpes on sukupuolitauti, koska se tarttuu sukupuoliyhteydessä. Herpekset tarttuvat muutenkin esimerkiksi samasta lasista juotaessa, kun toisella on herpesrakkuloita suussa. Jos lapsi saa syntyessään jo herpeksen, niin silloin se on hyvin suurella todennäköisyydellä tullut äidiltä.

        Lapsoset opetelkaa, miten sukupuolitaudit tarttuvat. Kannattaa myös opetella sisälukutaito. Ei kukaan ole väittänytkään, että lapsella oleva huuliherpes tarkoittaisi, että äidillä on herpes alapäässä, kun herpesviruksen voi saada kenen tahansa huuliherpekseen tai herpekseen sairastuneen ihmisen huulesta tai muusta rakkulaisesta kohdasta tai vaikka lasin reunasta, jos siinä on herpesviruksia.

        Sukupuolitaudit aiheuttavat ongelmia synnytyksessä, jos tarttuvat lapselle. Sukupuolitaudit ovat vaarallisia tauteja ja voivat aiheuttaa lapsen vammaisuuden, muusta vaivasta puhumattakaan.

      • ooo
        vvvvv kirjoitti:

        tällä palstalla korostetaan jatkuvasti, että huuliherpes on sukupuolitauti. olen yllättynyt, että ihmiset ajattelevat minun sairastavan sukupuolitautia, koska minulla on herpes huulessa. koska huuliherpeksestä puhutaan sukupuolitautina, huuliherpestä sairastavat ovat tällöin likaisia, joita pitäisi välttää. kuten sanoit, on hyvä korostoaa, että sukupuolitauti tarttuu seksistä. huuliherpes lasista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4582
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      12
      2707
    3. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      177
      1799
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      261
      1620
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1500
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      122
      1367
    7. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      9
      1307
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      73
      1291
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      76
      1262
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      1006
    Aihe