Naiset puhuvat

A-talk oli kutsunut vieraakseen kolme menestynyttä naispoliitikkoa sekä yhden miehen. Naiset hallitsivat keskustelua ja intoutuessaan puhuivat kaikki yhtä aikaa. Keskustelu puuroutui hälyksi, mutta oli omalla tavallaan kiinnostavaa. Asiaa ei ehkä ollut paljoa, mutta keskustelijoiden luonteenpiirteet ja henkiset ominaisuudet tulivat hyvin esiin. Miehet ovat yleensä pidättyväisempiä.

Kysynkin onko parempi tällainen vuolas esiintyminen, joka pahimmillaan alkaa muistuttaa kaakatusta, mutta jossa salatut ominaisuudet alkavat paljastua, vai onko miespoliitikkojen jäykistely ja suojautuvampi suhtautuminen sittenkin parempi. (Toki miehetkin osaavat puhua toinen toistensa päälle. Eero Heinäluoman katkeruus ja Jyrki Kataisen kärkevyys osoittavat, että miespoliitikotkin voivat joskus suhtautua tunteenomaisesti asioihin.)
3241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oli aikamoista hälinää, ja varsinainen sanoma jäi kyllä mysteeriksi.

Eniten jäi mieleen sen yhden harvinaisen räikeä meikki. Näytti pääsiäisnoidalta.

Äänestä

..politiikassa pätee mielestäni sääntö mitä enemmän melua, sen suurempi kannatus, se on se ja sama mitä sanoo ja millä tavalla, kunhan sanoo ja meteliä riittää..
..tuo on muiden muassa yksi syy siihen, miksi sivistynyt ihminen ei juuri viihdy politiikassa, vaikka pitäisi..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


echo kirjoitti:

A-talk oli kutsunut vieraakseen kolme menestynyttä naispoliitikkoa sekä yhden miehen. Naiset hallitsivat keskustelua ja intoutuessaan puhuivat kaikki yhtä aikaa. Keskustelu puuroutui hälyksi, mutta oli omalla tavallaan kiinnostavaa. Asiaa ei ehkä ollut paljoa, mutta keskustelijoiden luonteenpiirteet ja henkiset ominaisuudet tulivat hyvin esiin. Miehet ovat yleensä pidättyväisempiä.

Kysynkin onko parempi tällainen vuolas esiintyminen, joka pahimmillaan alkaa muistuttaa kaakatusta, mutta jossa salatut ominaisuudet alkavat paljastua, vai onko miespoliitikkojen jäykistely ja suojautuvampi suhtautuminen sittenkin parempi. (Toki miehetkin osaavat puhua toinen toistensa päälle. Eero Heinäluoman katkeruus ja Jyrki Kataisen kärkevyys osoittavat, että miespoliitikotkin voivat joskus suhtautua tunteenomaisesti asioihin.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu