kehoitus

täällä näyttää ihmiset tarttuvan hirveen hanakasti toisten ihmisten ongelmiin ja pui tositen tekosia ja sanomisia hyvin tarkkaan. Erityisesti tällaista huomaan reassa joka oikein harrastuksekseen tuntuu etsivän aihetta moitteen sanaan. Siispä ehdotankin hyvät ihmiset että keskittyisitte enempi omiin ongelmiinne ja tarkkailisitte sitä oman sydämmen tilaa Jumalan suhteen. Myös voisitte moittimisen ja sättimisen sijasta harrastaa rakentavaa ja kannustavaa otetta muihin nähden. Se ei rakenna et vatvoo muiden ongelmia yrittämättä auttaa asiaa mitenkään.

Tietty on hyvä että tuodaan esille asioita jotka raamatun valossa ei ole aina oikeilla linjoilla, mutta se alkaa tuntuu jo hälyyttävältä jos 100 prosenttia tekstistä on sellasta. Herätkää vielä kun on aikaa ettette jää sitten pasuunan soidessa tänne pahuuden tyyssijaan.
1102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se on varmaan jonkinlaista terapiaa heikon itsetunnon omaaville ihmisille, kun pääsee arvostelemaan toisen virheitä ja syntejä. Hetkeksi voi kohota ikään kuin tämän toisen ihmisen yläpuolelle ja olla parempi.

Jos tarkemmin ajattelee ennen kuin arvostelee, niin moni arvostelu jäisi mainitsematta. Kun meissä jokaisessa on enemmän ja vähemmän arvosteltavaa. Ja jos emme vikojamme tuo julki kirjoituksissamme, niin ei se tarkoita että olisimme synnittömiä ja täydellisiä.

Toisaalta, jos mistään ei saa ketään koskaan arvostella, niin moni asia jää käsittelemättä kokonaan. Eikä sekään ole hyvä. Monista asioista voi keskustella ainakin yleisellä tasolla niin ettei suoranaisesti syytetä ketään nimeltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mrx kirjoitti:

täällä näyttää ihmiset tarttuvan hirveen hanakasti toisten ihmisten ongelmiin ja pui tositen tekosia ja sanomisia hyvin tarkkaan. Erityisesti tällaista huomaan reassa joka oikein harrastuksekseen tuntuu etsivän aihetta moitteen sanaan. Siispä ehdotankin hyvät ihmiset että keskittyisitte enempi omiin ongelmiinne ja tarkkailisitte sitä oman sydämmen tilaa Jumalan suhteen. Myös voisitte moittimisen ja sättimisen sijasta harrastaa rakentavaa ja kannustavaa otetta muihin nähden. Se ei rakenna et vatvoo muiden ongelmia yrittämättä auttaa asiaa mitenkään.

Tietty on hyvä että tuodaan esille asioita jotka raamatun valossa ei ole aina oikeilla linjoilla, mutta se alkaa tuntuu jo hälyyttävältä jos 100 prosenttia tekstistä on sellasta. Herätkää vielä kun on aikaa ettette jää sitten pasuunan soidessa tänne pahuuden tyyssijaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu