http://www.jttuki.info/Mediasiilo/paivanpeili.mp4
Onko lupa juksata? Minut erottettiin vuosia sitten ja vanhempani, että veljeni sanoivat väit poikki. Äiti ja isä olivat puhumattomia kuolemaansa saakka. Sanoivat, että puhuvat vasta sitten, jos palaan jehovan todistajiin. Miksi Leinonen sanoo, että suhteet eivät katkea ?
Sanitaanko niin vain julkisuuden tähden ?
Onko lupa juksata? Minut erottettiin vuosia sitten ja vanhempani, että veljeni sanoivat väit poikki. Äiti ja isä olivat puhumattomia kuolemaansa saakka. Sanoivat, että puhuvat vasta sitten, jos palaan jehovan todistajiin. Miksi Leinonen sanoo, että suhteet eivät katkea ?
Sanitaanko niin vain julkisuuden tähden ?
Vastaukset 45
Vanhimmat
>>>Miksi Leinonen sanoo
vastauksen valtakunnansalilla? Vai ajattelitko ihan itse?
Minut kun erotettiin, vanhempani sanoivat, että olen tervetullut puheväleihin, jos palaan jehovan toditajiin.
Aikoinaan vanhempani perustelivat päätöstään uskontonne julkaisulla nimeltään Herätkää.
Käsivät luke sen, jolloin kuulemma ymmärrän heidän raskaan päätöksensä raamatullisen kannan.
Vuosi oli 1981
Että se siitä vanhempieni 'omasta päätöksestä'.
>>>ymmärrän heidän raskaan päätöksensä
Kuunnelkaa ihmeessä tuo linkki.
Miten tämä teksti...
Lainaus: "Aikoinaan vanhempani perustelivat päätöstään uskontonne julkaisulla nimeltään Herätkää.
Käsivät luke sen, jolloin kuulemma ymmärrän heidän raskaan päätöksensä raamatullisen kannan.
Vuosi oli 1981
Että se siitä vanhempieni 'omasta päätöksestä'."
Voi muuttua tällaisksi:
>>>ymmärrän heidän raskaan päätöksensä
Poistan vielä muutaman sanan, ettei tuottaisi niin tavattomasti vaikeuksia ymmrtää.
"heidän...päätöksensä"
Minä, kun rupesin tutkimaan todistajien kanssa ja erosin kirkosta, niin vanhempani ja kaksi veljeäni lakkasivat puhumasta ja vaimoni uhkasi avioerolla. Kaikki he ovat luterilaisia.
Eli asia on juuri niinkuin fger sanoo, kunkin oma ratkaisu. Jos minusta joskus tulee JT (mitä toivon), aion olla hyvissä väleissä kaikkien sukulaisteni kanssa.
mutta kehotus tai käsky seuralta ja seurakuntalaisilta. On muuten faktaa. Kun tunnut tietävän kaiken, niin kaivappa kaikki seuran kirjoitukset, missä suhtaudutaan myönteisesti erotettujen kanssa käymiseen. Jos edes löytyis jotain lieventaviä asioita kanssakäymiseen.
Nyt oli siis kyse siitä kenen viime kädessä oli päätös 100% radiohiljaisuudesta.
Enpä nyt jaksa lähteä kaivelemaan, mutta yhden olen tännekin parin viikon ajalla pariinkin otteeseen laittanut. Erotettujen kanssa yleensä ottaen ei kaveerata. Ne R paikathan on jo ennestään tuttuja.
sinulle voi sanoa, kuin, että sääliksi käy.
sanoa IDIOOTTI tajua ! Juurihan siinä kerrottiin, että nämä ko jehovantoditsjat tekivät päätöksensö Herätkää lehden käskyn mukaan. Eivät siis omien halujenda mukaan. Ymmärrätkö nyt ?
yksi aivpesty kiihkuskovainen. Avaa silmäsi ja ajettele ITSE.
Kuka harjasi vinttini? Missäkö kiihkoilin?
Ihan itsekseni nimen omaan ajattelenkin. Nimittäin minusta olisi vallan sopivaa olla luterilaisten sukulaisteni kanssa hyvissä väleissä, jos olisin JT. Sinä nyt sivuutit tuon varsinaisen aiheen.
Olet hiukan ristiriitainen. JT:t on kuulemma aivopesty pitämään toisin uskovat sukulaisensa loitolla. Nyt kun saat toisenlaista ajatusta, eli johdonmukaisesti ajatellen sitä itse ajateltua, sanot sitäkin aivopesuksi ja kehotat omaan ajatteluun. Höh.
Lienee UUT:n tai näiden sivustojen moppi käväissyt omassa yliskamarissasi...
Et ilmeisesti ole lukenut tuota kirjoitusta, josta puhut. Nähdäkseni Herätkää tai VT eivät ole mitään lakitekstiä, tai sääntökokoelmia. Suosituksia ja viisaita neuvoja niistä saa kyllä.
Uskon JT:en tekevän ratkaisunsa Raamatulla valmennetun oman tunnon mukaan.
Älä viitsi tuollai pillastua. Menee tunnelma hyvästä keskustelusta.
jehnu fger on tyhmä kuin vasemman jalan saapas, mutta ei juuri tyhmempi kuin muutkaan jeppulat ;-)
Näitä on nähty!
-Corrector-
Pidä vain kaikkiin luterilaisiin hyvät välit, mikäli se sinusta riippuu. Itse pidän myös omaan sukuuni ,yhtä ihmistä lukuunottamatta, ja hänelle on luterilaiset yhtä vihaisia,koska hän käyttäytyy erittäin petollisesti toisia (luterilaisia)kohtaan. "Tehdään hyvää kaikille...
>>Uskon JT:en tekevän ratkaisunsa Raamatulla valmennetun oman tunnon mukaan.
Kyseessä on Vartiotorniseuran tiukka näkemys. Eronneen tai erotetun kanssa seurustelu on erotusperuste, siinä ei ole sijaa kenenkään jehovantodistajan omaatuntunnolle, eikä Raamattulle.
Kokonaan toinen asia on se, että kyseessä on Vartiotorniseuran yleisimmin rikottu erotusperustainen sääntö.
Ketju kylläkin aloitettiin vanhempien ja lapsen välisestä suhteesta. Tästä on turha inttää. Jokainen määrittelee sen rajan itse.
Correktori voikin tässä olla esimerkkinä ja kertoa kuinka hän kuskaa äitiään kokoukseen ja nauttii hyvistä suhteista häneen. Meilolla ei taas pyhkikään yhtä seesteisesti äitinsä kanssa. Onko äityli sitten sattunut vilkaisemaan kun poika pannastaa ja väheksyy netissä hänen uskoaan.
Katsohan tuuliviiri tätä Maken toissijaista vastausta:
"Kokonaan toinen asia on se, että kyseessä on Vartiotorniseuran yleisimmin rikottu erotusperustainen sääntö."
Suhtautumesesta e r o t e t t u i h i n oli kyse.
Leinonen perusteli vartiotorniseuran oppia Raamatulla:
Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku,
jota k u t s u t a a n v e l j e k s i,
on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija
tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja,
te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. (1Kor.5:11)
- * -
Voi niitä, jotka vetävät perässänsä rangaistusta turhuuden köysillä,
synnin palkkaa kuin vaunujen valjailla;
niitä, jotka sanovat:
"Joutukoon pian hänen tekonsa, että me sen näemme;
täyttyköön ja tapahtukoon Israelin Pyhän aivoitus,
että me sen tiedämme"!
Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi,
jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi,
jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi!
Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään
ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä!
Voi niitä, jotka ovat urhoja viinin juonnissa
ja aimomiehiä väkijuoman sekoittamisessa,
jotka lahjuksesta julistavat syyllisen syyttömäksi
ja ottavat oikeuden siltä, joka oikeassa on! (Jes.5:18-23)
sinulla ei ole lapsia. Jos nimittäin jostain syystä kävisi niin että, he joutuisivat erotetuksi JT:stä tai itse eroisivat. Joutuisit pulmallisen valintatilanteen eteen: Rakastaakko omia lapsia vai JT seuraa.
Omat vanhempani ja sisarukseni valitsivat JT seuran. Minulle vanhempani ovat vieläkin (15 vuoden jälkeen) rakkaita vaikka lapsensa hylkäsivätkin, veriopin takia.
Leinonen ei vastaa?????????????????????????????????????????????
friikki.Olen seurannut kommenttejasi ja en voi kuin ihmetellä. Uskoisin, että useat JT toverisi tietävät harrastuksestasi näillä sivuilla. He ovat myös vastuussa JT järjestölle tekemisestäsi. Odotan todella mielenkiinnolla?
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
vai mikä toi "vastaus" oli?? Sinähän jo vapiset!
kohta kärähdät ja kerron kaikille.
sukupolvi! Kun olet niin varma nyt asiasta. Uskalla ja kysy miksi 1975 odotukset toteutuneet.
Siis vain yksi kysymys? USKALLATKO??????????
Vastauksen saatuasi, niin kerro se meille tällä palstalle.
Uskoisin, että olet jo siinä "auton" ostovaiheessa, et "tää on hyvä" ja siinä ei järki puheet auta. Oleppas kerrankin rohkea kysy ja kuuntele mitä palautetta tulee. Voin vakuuttaa, että yllätyt. Se ei ole kaikki ehkä kivaa, mutta elämäsi paremaksi tekevä.
eronneiden/ erotettujen asian???
Mistä nyt niskaa punottaa? Sekö, kun moitin sinua kaverisi kanssa juoruamisesta. Sano suoraan vain.
"Correktori voikin tässä olla esimerkkinä ja kertoa kuinka hän kuskaa äitiään kokoukseen"
En usko tuota!
En kai minä tähän sellaista kirjoittele minkä voi kumota saman tien.
Korrektori tapailee mammaansa viikoittain, tai sitten hän on sahannut lukijoita silmään.
,että jotkut luuhaa kentällä jakamalla ihmisiä nimeltä vuohiin ja lampaisiin. Sekö seon Jeesuksen käsky.
Minun niska on viimeksi punoittanut, kun havaitsin olevani järjestössä, joka ei vastaa käsitystä oikeudenmukaisuudesta, rehellisyydestä, vilpittömyydestä, rakkaudesta.
Onko tarpeeksi suoraa tekstiä.
Ja nyt olet sen lötänyt.
"En kai minä tähän sellaista kirjoittele minkä voi kumota saman tien."
Näköjään kirjoitat, koska kyse oli kokuksiin kuskaamisesta ja tapaamisesta jotka ovat eri asioita.
Jos ei vielä löytänyt, niin ainakin häipynyt pois sieltä missä sitä ei ole.
sitten tuomitsevat toisia ihmisiä, vaikka siitäkin löytyy kieltävä raamatun paikka ?
>>>kuskaamisesta ja tapaamisesta jotka ovat eri asioita.
"Aikoinaan vanhempani perustelivat päätöstään uskontonne julkaisulla nimeltään Herätkää. Käsivät luke sen, jolloin kuulemma ymmärrän heidän raskaan päätöksensä raamatullisen kannan."
Et vieläkään fger vastannut, kuinka tuo mainittu Herätkää-lehden kanta mielestäsi muuttui kirjoittajan sanomiseksi?
Me synnymme, elämme ja sitten kuolemme.
Ensimmäiseen asiaan emme voi vaikuttaa, jälkimmäiseen oman käden ja elämäntavoilla. Keskimmäinen osio elämästämme on aika lailla omissa käsissä.
Kuinka moni minun laillani on hukannut osan elämästään tai jopa kokonaan aivan elämän epäoleelisiin asioihin. On kokousta, kenttää, konventtia, olenko tehnyt kaikkeni valtakunnan työssä?
En yhtään ihmettele henkisesti uupuneiden määrää JT järjestössä. Niin sanottuja kierrospalvelijoitakin, jotka ovat niin sanottuja huippuartisteja ovayt kärsineet burn outin työssään. Eikä mikään ihme, ennustus toisensa jälkeen ja mitään ei tapahdu. Sääliksi käy hienoja antaumuksellisia ihmisiä. Kuinka moni voi itsellen rehellisesti sanoa vuosien jopa vuosikymmenten jälkeen sanoa itselleen "hukkaan meni". Kuinka moni voi tehdä omasta elämästään totuudellista yhteenvetoa ja katsoa faktoja silmästä silmään. Yrittäkääpä!!
Mina tein sen- enkä ole katunut. EX JT
Pitkäura järjestössä pitää kyllä huolen, ettei siitä helposti lähdetä, jos ei ole oma maailmankuva "kirkastunut".
Tein useamman vuoden duunin irtautumisessa, siinä kun on kyseessä muutakin kuin järjestö. Perhe, sukulaiset, kaverit, tutut ym kuviot. Päivääkään en ole katunut eroamistani JT kuvioista. Sanon kuitenkin teille, jotka pohditte samaaa ns vieroitusoireet voi olla vaikeitakin. Varmaan vaihtelee henkilöttäin ja minkälaiset järjestön ulkopuoliset sosiaaliverkot ovat. ONNEA MATKAAN
Kirjoittajan sanomiseksi se ei varmaan muuttunut koskaan. Hänen vanhempiensa mielipiteeksi se muutui silloin kun he sen verbaalisesti ilmaisivat.
Kirjoituksistasi päätellen tunnut tyytymättömältä. Miksi näin, olethan valaistunut.
mutta miksi sitten sanoit jotain ihan muuta?
Sääliksi käy sinun avuttomuutese Fger.
Yrität vain olla niin totuudessa, niin totuudessa, mutta keinot loppuvat.
Voi sinua jehonvan todistaja raukkaaa.
kaikki ihmiset,jotka eivät kuulu JT järjestöön on pelastusta vailla, heidän elämästään puuttuu onnellisuus ja toivo paremmasta elämästä????
Sinä voit käsittää vain 6 miljoona onnellista ihmistä maailmassa. Se,että olen nykyisin erimieltä tuosta ajatus maailmasta ja jopa voin sitä kritisoidakin ei kai ole todiste, etten olisi tyytyväinen elämänkatsomukseeni.
Toivon, että tietämykseni vosikausien JT järjestö ajastani antaa hiukan vastapainoa sinun ja kaltaisiesi ajatuksille tällä foorumilla.
Voihan olla sinä tai joku ystäväsi vielä antaa kiitoksen, jos joku vastineeni loksahtaa kohdalleen. Tosin tiedän omasta kokemuksestani, että oman virheen myöntäminen on todella vaikeaa.Onnekseni uskalsin yhden suuren virheen myöntää ja voin sentään loppu eläämäni elää ilman isoisten manipulointia.
Mister X
Tätä ketjua seuratessa tulee eittämättä mieleen mainio Tahdon Asia -tvsarja. Siinä jehovan todistajia markkeeraava uskovainen tokaisi: ME ELÄMME OIKEIN! Tässä ketjussa yksi F -alkuinen henkilö on hauskasti saman tyyppinen, eikö vain teidänkin mielestänne, te väärin eläjät ja pakanat.
valehdellut. Pelkästään käynyt teokraattista sodankäyntiä.