kuntoutuskodissa. Siellä kuntoutetaan erilaisista psykooseista kärsineitä henkilöitä takaisin "normaaliin" elämään.
Päivän rutiineihin kuuluvat yhteiset ruokahetket henkilökunnan ja asukkaiden kanssa. Olimme ruokapöydässä ja minusta jossain soi kännykkä (todennäköisesti kuului rappukäytävästä.) No katsottiin että kuntoutuskodin puhelimet ne eivät ainakaan olleet. Niinpä tyhmänä möläytin kovaan ääneen, mitään ajattelematta, että minä taidan kuulla sitten ihan harhoja. Pöydässä, joka oli täynnä ihmisiä jotka oikeasti ovat kuulleet ja osa vielä kuulikin harhoja.
Öhöm.. Osa porukasta kävi vaikeaksi ja itse varsinkin. Ja tilannetta ei ainakaan auttanut se, että työtoveriani rupesi hirveästi naurattamaan kömmähdykseni ja yritti peitellä sitä naurua.
Mutta onneksi asia unohtui melkein saman tien. Sillä hetkellä toivoin, että olisin ollut näkymätön. Mutta nyt se jo vähän naurattaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielestäni tuollaisiin tilanteisiin pitäisi kaikkien suhtautua huumorilla ja nauraa reilusti, jos naurattaa. Turha tehdä elämää liian vaikeaksi.
vei Okelin sokeita aina retkille kulttuurimestoihin.
Kerran se kysy, kun olivat lounaalla, leipää pyytävältä sokealta että:
"tummaa vai vaaleeta".
"Ihan sama se mulle on...", vastasi sanavalmis sokko.
SItt kaikki nauros.