"Pakkauksen avaaminen on ostopäätös". näin lukee monessa kaupassa hylljen vieressä. Kiinostaisi tietää, että onko jossain laissa määrätty, että pakkauksia ei saisi avata, jos mitään näyte kappaletta ei ole näkyvillä? Itseni kyllä kiinostaa katsoa pakettiin, jos vaikka vertailee eri tuotteita mitä on ostamassa.
"Pakkauksen avaaminen on ostopäätös"
11
5982
Vastaukset
- yepp
Kauppias sen paketin kaupassa omistaa, et sinä. Miksi sulla olisi oikeus mennä rikkomaan jonkun toisen omistama pakkaus?
Pyydä tuotteen omistajaa tai hänen henkilökuntaansa auttamaan, eikähön joku niistä joko etsi mallin tai avaa paketin sulle.- vaihtelee
Kauppiaan omistusoikeus riippuu pitkälti tuotteesta.
Esimerkiksi olut- ja limonadivalikoima on ainakin isommissa kaupoissa panimon omistuksessa. Panimo hoitaa juomien tuomisen myyntihyllyihin ja niiden järjestelyn, eikä kaupan henkilökunnan tarvitse tehdä mitään.
Kauppias vain saa provikat myynnistään.
Vähän samaan tapaan tapahtuu lehtien myyminen. Kauppias yksinkertaisesti palauttaa myymättä jääneet lehdet sovittuna ajankohtana ja kustantaja maksaa kauppiaalle provikan tapahtuneen myynnin perusteella.
Itse asiaahan tämä ei tientenkään muuta, eli ne tuotteet kaupassa omistaa joku muu kuin asiakas. - Neljä_pistettä
vaihtelee kirjoitti:
Kauppiaan omistusoikeus riippuu pitkälti tuotteesta.
Esimerkiksi olut- ja limonadivalikoima on ainakin isommissa kaupoissa panimon omistuksessa. Panimo hoitaa juomien tuomisen myyntihyllyihin ja niiden järjestelyn, eikä kaupan henkilökunnan tarvitse tehdä mitään.
Kauppias vain saa provikat myynnistään.
Vähän samaan tapaan tapahtuu lehtien myyminen. Kauppias yksinkertaisesti palauttaa myymättä jääneet lehdet sovittuna ajankohtana ja kustantaja maksaa kauppiaalle provikan tapahtuneen myynnin perusteella.
Itse asiaahan tämä ei tientenkään muuta, eli ne tuotteet kaupassa omistaa joku muu kuin asiakas.Kyllä kauppias omistaa oluet ja limsat kaupassa. Lehdet omistaa myös kauppa, mutta rautakirja lunastaa takaisin myymättömät lehdet.
Selvennykseksi vaan edelliseen, että on myös sellaisia sopimuksia, että kauppias maksaa tavaran omistajalle vasta myytyään tuotteen, joten silloin kauppias ei omista tavaraa. Tätä kutsutaan myyntitili tuotteeksi. Tyypillisiä sellaisia tavaroita ovat esim. postikortit, irtokarkit, aurinkolasit.
"Esimerkiksi olut- ja limonadivalikoima on ainakin isommissa kaupoissa panimon omistuksessa. Panimo hoitaa juomien tuomisen myyntihyllyihin ja niiden järjestelyn, eikä kaupan henkilökunnan tarvitse tehdä mitään. "
panimot hoitavat tavaran hyllyyn ja niiden järjestelyn, mutta kauppias ostaa sen varastoonsa eli tavara on kauppiaan.
- Pyydä apua
Pakkaus saattaa olla sellainen, että kertaalleen avattuna sitä on vaikea myydä enää "käyttämättömän" näköisenä. Useimmat ostajat haluavat pakettinsa avaamattoman näköisenä. Jos availet omin luvin, aiheutat ehkä taloudellista tappiota kauppiaalle. Mitäkö sen on väliä? No, tietysti se, että seuraavalla kerralla tämä tuote maksaa hiukan enemmän, koska kauppias kompensoi tappionsa.
Ja uskon, että kyseinen kyltti ostopäätöksestä on ihan laillinen, niin monessa paikassa sen näkee. Itselleni ei tulisi mieleen avata sellaista pakettia, jonka vieressä näin lukee. Onhan meitä moneen junaan ja joku ei usko, vaikka millaisia kylttejä riipustelisi, mutta hyvään kauppatapaan asiakkaan puolelta kuuluu noudattaa kauppiaan toivomusta tällaisessa asiassa. - -----
Itse myyjänä olen useasti törmännyt asiakkaisiin, jotka avaavat pakkauksen, ja sen jälkeen ostavat toisen avaamattoman pakkauksen ja jättävät hyllyyn avatun... Se on jo hiukan raivostuttavaa. Asiakkaat eivät osta avatun näköisiä pakkauksia, ei edes vaikka itse ovat avanneet.
- Tuomari Koskinen
"Pakkauksen avaaminen on ostopäätös" kyltti on juridiselta merkitykseltään kauppiaan toivomus asiassa. Pakkauksen avaamalla ei synny sopimusta kauppiaan kanssa tavaran ostamisesta. Kyltti on siis tässä mielessä merkityksetön.
Juridisesti kauppa vähittäiskaupassa tapahtuu niin, että kuluttaja vie tuotteen kaupan tiskille ja tällä tavoin tekee ostotarjouksen ko. tuotteen osatmisesta myymälässä esillä olevin kaupan ehdoin. Myyjä tekee sitten kassakoneella rahastustoimenpiteet, jolloin katsotaan kuluttajan ostotarjous hyväksytyksi ja sopimus on syntynyt. Mainittu sopimus pannaan täytäntöön sillä, että myyjä luovuttaa tuotteen ostajan haltuun. Tällä hetkellä voidaan katsoa omistusoikeuden siirtyvän kuluttajalle.
Toinen asia on sitten se, että kuluttaja voi joutua vahingonkorvausvastuuseen pakkauksen avaamisella, jos sitä ei enää voi palauttaa myytävään kuntoon. Vahingon määrä on kuitenkin niin olematon, ettei kauppiaan kannata oikein prosessia nostaa. Kuluttaja ei vastaa nimittäin välillisestä vahingosta (menetetty myynti) vaan ainoastaan pakkauksen saattamisesta asianmukaiseen kuntoon.- oikeassa
Monesti rikotun pakkauksen kuntoonlaitto maksaa yli 50% tuotteen arvosta joka on joskus ollut syy täysimääräiseen korvaukseen saisinko minä tulla teille särkemään esim tv.n katseleppa komponenttejas sitten rauhassa
kuoret tai vastaavat sama asia todettu euroopan ko.oikeuksissa - Mitä Äksyin Ämmä
oikeassa kirjoitti:
Monesti rikotun pakkauksen kuntoonlaitto maksaa yli 50% tuotteen arvosta joka on joskus ollut syy täysimääräiseen korvaukseen saisinko minä tulla teille särkemään esim tv.n katseleppa komponenttejas sitten rauhassa
kuoret tai vastaavat sama asia todettu euroopan ko.oikeuksissaVaikka myytävistä tuotteista on mallikappaleet esillä, niin asiakaan paketissa saamassa tavarassa saattaa olla virhe. Tokihan viallisen tuotteen voi palauttaa jälkikäteenkin mutta kaikkien osapuolten kannalta on sujuvampaa, jos mahdollinen, nopein tarkasteluin havaittava virhe ilmenee jo ostotilanteessa. Saattahan käydä niinkin, että pakkausmerkintä ilmoittaa esim. tavaran värin väärin. Voiko asiakas tässä tapauksessa edes vaihtaa valitsemansa tuotteen jälkikäteen - asiakkaan mielestä väärää väriähän ei voida tuotteen virheenä pitää? (Tokihan asiakas voi vedota pakkausmerkinnän paikkansapitämättömyyteen tilanteessa, jossa esim. värillä olisi oleeellinen merkitys valintaan.)
Omakohtaisesti muistan seuraavan tapauksen: äitini osti minulle joululahjaksi hiustenkuivaajan, jonka mallikappaleen hän tunnollisesti tarkisti. Tietenkään hän ei saanut lahjapakettiin juuri tuota aparaattia, vaan myyjä haki varastosta pakatun laitteen, jonka hän sitten - äitini mielestä epäilyttävän nopeasti - kääri lahjapaperiin ja hoiti laskutukset ynnä muut. Jouluaattona kuivaajan kuvun lasiosasta paljastui särö! Meille tuli hivenen paha mieli, vaikkei tuo pintavika mitenkään kuivaajan toimintaa haitannut. Tästä opin, että ostettava tuote pitää voida tarkastaa etukäteen! - viereistä pakettia...
Mitä Äksyin Ämmä kirjoitti:
Vaikka myytävistä tuotteista on mallikappaleet esillä, niin asiakaan paketissa saamassa tavarassa saattaa olla virhe. Tokihan viallisen tuotteen voi palauttaa jälkikäteenkin mutta kaikkien osapuolten kannalta on sujuvampaa, jos mahdollinen, nopein tarkasteluin havaittava virhe ilmenee jo ostotilanteessa. Saattahan käydä niinkin, että pakkausmerkintä ilmoittaa esim. tavaran värin väärin. Voiko asiakas tässä tapauksessa edes vaihtaa valitsemansa tuotteen jälkikäteen - asiakkaan mielestä väärää väriähän ei voida tuotteen virheenä pitää? (Tokihan asiakas voi vedota pakkausmerkinnän paikkansapitämättömyyteen tilanteessa, jossa esim. värillä olisi oleeellinen merkitys valintaan.)
Omakohtaisesti muistan seuraavan tapauksen: äitini osti minulle joululahjaksi hiustenkuivaajan, jonka mallikappaleen hän tunnollisesti tarkisti. Tietenkään hän ei saanut lahjapakettiin juuri tuota aparaattia, vaan myyjä haki varastosta pakatun laitteen, jonka hän sitten - äitini mielestä epäilyttävän nopeasti - kääri lahjapaperiin ja hoiti laskutukset ynnä muut. Jouluaattona kuivaajan kuvun lasiosasta paljastui särö! Meille tuli hivenen paha mieli, vaikkei tuo pintavika mitenkään kuivaajan toimintaa haitannut. Tästä opin, että ostettava tuote pitää voida tarkastaa etukäteen!Niin aivan. Mutta kuten joku jo edellä ehdotti, tässä tilanteessa pitäisi pyytää henkilökunnalta apua. Ja jos kyseinen tuotekappale osoittautuu vialliseksi, sitä ei tietenkään tarvitse ostaa - saisihan sen sillä perusteella myös korjauttaa tai vaihdattaa. Mutta jos kyseinen tuotekappale osoittautuu kunnolliseksi tavaraksi, silloin asiakkaan pitäisi ostaa juuri kyseinen, kertaalleen avattu paketti. Monesti tosiaan kuitenkin käy, kuten joku myyjä edellä sanoi, että tämän "tarkistuksen" jälkeen asiakas ottaakin mukaansa avaamattoman paketin ja avattu jää siis kauppiaan harmiksi.
Mutta kun paketti on myyjän avustamana avattu ja tuote hyväksi havaittu, niin siinäpä on sekä asiakkaan että kauppiaan näkemys, että tuote on ainakin sillä hetkellä ollut kelvollinen. Kauppiaat pyrkivätkin vähentämään sitä hävikkiä, joka heille omatoimisesti avatuista ja hyllyyn jätetyistä paketeista tulee laittamalla tämän "avattu on ostopäätös" -kyltin. - ex-vaxi
Vahingonkorvausvastuun ohella kyseeseen voi tulla myös lievä vahingonteko, josta voi saada sakkoa. Tiedän itse ainakin useita tapauksia, joissa asiakas on otettu kiinni ja saaanut sakot tärveltyään tuotteen pakkauksen. Useimmiten asiakas on sitten päätynyt ostamaan/korvaamaan kys. tuotteen poliisin kirjoitettua pikavoiton. Ja jos rikos on tapahtunut, ei kaupan tarvitse edes itse lähteä korvauksia hakemaan, vaan vaatii vain jutun viemistä oikeuteen syyttäjän toimesta, jolloin korvausten hakeminen hoituu samalla.
Eli kannattaa miettiä alkaako niitä paketteja siellä kaupassa repimään auki.. - Asiakas#1
ex-vaxi kirjoitti:
Vahingonkorvausvastuun ohella kyseeseen voi tulla myös lievä vahingonteko, josta voi saada sakkoa. Tiedän itse ainakin useita tapauksia, joissa asiakas on otettu kiinni ja saaanut sakot tärveltyään tuotteen pakkauksen. Useimmiten asiakas on sitten päätynyt ostamaan/korvaamaan kys. tuotteen poliisin kirjoitettua pikavoiton. Ja jos rikos on tapahtunut, ei kaupan tarvitse edes itse lähteä korvauksia hakemaan, vaan vaatii vain jutun viemistä oikeuteen syyttäjän toimesta, jolloin korvausten hakeminen hoituu samalla.
Eli kannattaa miettiä alkaako niitä paketteja siellä kaupassa repimään auki..Älä puhu paskaa. Et tiedä mitään. Ole hiljaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445805
- 475318
- 483698
- 133653
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise913248- 313126
- 592874
- 572730
- 532380
- 381834