V.I.P

Radiotoiminnan alkuaikoina radiohenkilö oli ylintä mahdollista kastia. Palkkaus ja arvostus olivat sen mukaiset, mutta toiminnan yleistyessä ne kokivat inflaation. Samanaikaisesti tekniikan kehitys johti siihen, että puheen pienimmätkin nyanssit välittyvät kuulijalle. Tämä antaa aseet ja keinot kompensoida huonoa palkkaa ja arvostusta. Kun korostaa omaa tärkeyttään, mielellään asian kustannuksella, niin siitä saa suurta henkistä tyydytystä, mikä on vähintään yhtä tärkeää kuin palkka.

Suosituimpia menetelmiä radiohenkilöiden keskuudessa on astmaattinen sisäänhengitys. Suoritus alkaa kuuluvalla maiskahduksella, myös kieltä voi loksauttaa kitalakeen. Kaikkein onnekkaimmilla on tekohampaat joista lähtee mitä mielenkiintoisimpia efektejä. Tiettävästi kukaan ei ole kuitenkaan sitä varten revittänyt ehjiä hampaitaan pois. Jos niin on tapahtunut, se on tehty salaa.
Alkuefektien jälkeen mikrofoni työnnetään kiinni kitarisoihin ja seuraa astmaattinen, sydäntäsärkevän tuskainen sisäänhengitys. Siitä kaikki ymmärtävät, että kyseessä on toinen toistaan tärkeämpi henkilö. Kaikkein tärkein on se jolla on kaikkein omituisimmat maneerit.
Tiedekahvilassa yksi akka panee mikin nokkaansa ja puhaltaa siihen aina lauseen lopuksi, toisinaan joka sanan jälkeen. Kokonaan oma lukunsa on ää öö ee märinät, mutta niihin syyllistyvät enää ainoastaan amatöörit tai muuten vajaat.