V.I.P

Radiotoiminnan alkuaikoina radiohenkilö oli ylintä mahdollista kastia. Palkkaus ja arvostus olivat sen mukaiset, mutta toiminnan yleistyessä ne kokivat inflaation. Samanaikaisesti tekniikan kehitys johti siihen, että puheen pienimmätkin nyanssit välittyvät kuulijalle. Tämä antaa aseet ja keinot kompensoida huonoa palkkaa ja arvostusta. Kun korostaa omaa tärkeyttään, mielellään asian kustannuksella, niin siitä saa suurta henkistä tyydytystä, mikä on vähintään yhtä tärkeää kuin palkka.

Suosituimpia menetelmiä radiohenkilöiden keskuudessa on astmaattinen sisäänhengitys. Suoritus alkaa kuuluvalla maiskahduksella, myös kieltä voi loksauttaa kitalakeen. Kaikkein onnekkaimmilla on tekohampaat joista lähtee mitä mielenkiintoisimpia efektejä. Tiettävästi kukaan ei ole kuitenkaan sitä varten revittänyt ehjiä hampaitaan pois. Jos niin on tapahtunut, se on tehty salaa.
Alkuefektien jälkeen mikrofoni työnnetään kiinni kitarisoihin ja seuraa astmaattinen, sydäntäsärkevän tuskainen sisäänhengitys. Siitä kaikki ymmärtävät, että kyseessä on toinen toistaan tärkeämpi henkilö. Kaikkein tärkein on se jolla on kaikkein omituisimmat maneerit.
Tiedekahvilassa yksi akka panee mikin nokkaansa ja puhaltaa siihen aina lauseen lopuksi, toisinaan joka sanan jälkeen. Kokonaan oma lukunsa on ää öö ee märinät, mutta niihin syyllistyvät enää ainoastaan amatöörit tai muuten vajaat.
081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


KARVINISTI kirjoitti:

Radiotoiminnan alkuaikoina radiohenkilö oli ylintä mahdollista kastia. Palkkaus ja arvostus olivat sen mukaiset, mutta toiminnan yleistyessä ne kokivat inflaation. Samanaikaisesti tekniikan kehitys johti siihen, että puheen pienimmätkin nyanssit välittyvät kuulijalle. Tämä antaa aseet ja keinot kompensoida huonoa palkkaa ja arvostusta. Kun korostaa omaa tärkeyttään, mielellään asian kustannuksella, niin siitä saa suurta henkistä tyydytystä, mikä on vähintään yhtä tärkeää kuin palkka.

Suosituimpia menetelmiä radiohenkilöiden keskuudessa on astmaattinen sisäänhengitys. Suoritus alkaa kuuluvalla maiskahduksella, myös kieltä voi loksauttaa kitalakeen. Kaikkein onnekkaimmilla on tekohampaat joista lähtee mitä mielenkiintoisimpia efektejä. Tiettävästi kukaan ei ole kuitenkaan sitä varten revittänyt ehjiä hampaitaan pois. Jos niin on tapahtunut, se on tehty salaa.
Alkuefektien jälkeen mikrofoni työnnetään kiinni kitarisoihin ja seuraa astmaattinen, sydäntäsärkevän tuskainen sisäänhengitys. Siitä kaikki ymmärtävät, että kyseessä on toinen toistaan tärkeämpi henkilö. Kaikkein tärkein on se jolla on kaikkein omituisimmat maneerit.
Tiedekahvilassa yksi akka panee mikin nokkaansa ja puhaltaa siihen aina lauseen lopuksi, toisinaan joka sanan jälkeen. Kokonaan oma lukunsa on ää öö ee märinät, mutta niihin syyllistyvät enää ainoastaan amatöörit tai muuten vajaat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu