ETSITKÖ

Oletteko huomanneet, miten monet ihmiset hakevat näiltä palstoilta elämäänsä sisältöä ja sen myötä uskoa Jeesukseen. Meidän, jotka olemme uskossa tulisi kertoa mitä Jeesus on tehnyt meille, parantanut ja antanut synnit anteeksi ja tehnyt elämästämme aivan uuden.
Kun Jeesus paransi kymmenen spitaalista vain yksi palasi kiittämään. Samaten on tänään, että vaikka Jeesus tekee omiensa parissa jatkuvasti auttamistyötään, niin harva palaa kiittämään ja vielä harvempi kertoo siitä lähimmäisilleen, leimautumisen pelossa. Kumpaako te kunnioitatte enemmän Jeesusta vai ihmistä. Ihmiskunnian etsintä on paha vitsaus ja estää Jumalan työtä.
2280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikö se niin ole, että
löytääkseen uskon pitää
löytää itsensä ensiksi.
Ja eikö se ole myös
niin, että sitten on
löydettävä kunniansa.
Joten, että voisi kunnioittaa
Jeesusta, pitäisi osata
kunnioittaa myös ihmistä,
Sillä Jeesushan kärsi ihmisen
osassa?
Kerro siis miten ihmiskunnian,
etsintä voisi olla Jumalan työn
vastaista, jos se kerran on
Jumalan etsimistä?

Äänestä
  • Ihmiskunnian etsintä estää Jumalan sanan leviämistä. Olen ollut kauan uskossa ja siksipä tunnen paljon uskovia. Heistä suurin osa pitää itsellään tämän valtan lahjan, jonka he ovat armosta saaneet, eivät kerro siitä juuri kenellekkään, peljäten, että mitä heistä sanotaa. Näin tieto Jeesuksesta ei leviä heidän puoleltaan ja he itse eivät tienaa kulumattomiin kukkaroihin aarretta. Itsekunnioituksen saa Jeesuksen avulla takaisin, vaikka se olisi maanrakoon painunut ja mainitsemasi uskon löytyminen ei ole siitä kiinni. Jumala on ensin meitä rakastanut ja vetänyt meitä puoleensa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IHMISKUNNIAA kirjoitti:

Oletteko huomanneet, miten monet ihmiset hakevat näiltä palstoilta elämäänsä sisältöä ja sen myötä uskoa Jeesukseen. Meidän, jotka olemme uskossa tulisi kertoa mitä Jeesus on tehnyt meille, parantanut ja antanut synnit anteeksi ja tehnyt elämästämme aivan uuden.
Kun Jeesus paransi kymmenen spitaalista vain yksi palasi kiittämään. Samaten on tänään, että vaikka Jeesus tekee omiensa parissa jatkuvasti auttamistyötään, niin harva palaa kiittämään ja vielä harvempi kertoo siitä lähimmäisilleen, leimautumisen pelossa. Kumpaako te kunnioitatte enemmän Jeesusta vai ihmistä. Ihmiskunnian etsintä on paha vitsaus ja estää Jumalan työtä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu