EU:ssa asioita hoitaa 14000 täypäiväistä työtekijää ja esim. yksinkertaisen autoverojutun käsittely kestää 4 vuotta ==> 56000 miestyövuotta.
Toki järjestelmä käsittelee tuhansia asioita tms. vuodessa, joista noin vajaa puolet liittyy ns. omaan organisaatioon (eli tarpeeksi iso systeemi työllistää itse itsesnä, vanha Mostellin päätelmä) ja loput ovat jotain "hyädyllistä" tavallisen ihmisen kannalta.
Missä mättää ?
Ihminen on perusaatteeltaa edelleen luolaihminen, eikä tajua sitä että häntä kusetetaan joka ikinen päivä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.