Lainaus, "Suomessa muotoutui merovingiaikana omaleimainen kulttuuri, jonka alue laajeni myös Savoon ja Karjalaan. Sille ovat ominaisia paljon kalliita aseita sisältävät haudat, mikä on osoitus vauraudesta."
Mistä on tullut myytti Suomen köyhyydestä ...
Mistä on tullut myytti Suomen köyhyydestä ...
Vastaukset 27
Vanhimmat
vielä tarkennusta, "Yleisin hautaustapa oli yhä polttaminen ja hautaaminen röykkiöön tai kenttäkalmistoon. Viimeksi mainittuun saatettiin vainajan palaneiden luiden sirut ja hänelle mukaan annettu esineistö sirotella hyvinkin laajalle alueelle. Satakunnassa, Euran ja Köyliön alueella, vainajat kuitenkin haudattiin 500-luvulta lähtien maakuoppaan. Tämä lienee kristillisyyden heijastumia maassamme, sillä ruumishautauksen uusi tuleminen liittyy Manner-Euroopassa kristinuskon leviämiseen."
vesilahdelta Laukon kartanosta löytyy tälläinen ajalta, 500 - 800.
Kaupankäyntiä varten organisoitiin tehokas turkismetsästysjärjestelmä, ja kilpailevia ryhmiä vastaan varustauduttiin sotaisasti. Helmer Salmon vuonna 1930 kaivauttama Karholannokan merovingiaikainen hauta osoittautui todelliseksi sotavarustemuseoksi; miekkoja kilvenkupuroita, keihäänkärkiä, puukkoja, putkikirveitä, nuolenkärkiä, angoja ja jokapäiväisen elämän metallitarvikkeita. Helena Honka-Hallilan mukaan kysymyksessä on varakkaiden ratsusotilaiden joukkohautaus. Mitä oli tapahtunut?
Gooteilla oli omat tavat ruokkia variksia ja siten saada myös historiallinen mustasurma leviämään ja onnistuivat tappamaan paljon ihmisiä.
http://www.suomalaiset.org/
Kansat ja kulttuurit: Pohjan neitin ja Sukkulan räjähdyksen jälkeen
Pakana- ja Noitavainot: Järkyttäviä paljastuksia muinaisajasta
Suomalaiset.org taustalla on amatööritutkija, ei ammattilainen, se kannattaa huomioida hänen juttuja lukiessaan..
Vaan kun ne ammattilaiset kertovat uuden sukupolvelta toiselle.Lukekaapa ne viikinkiaijasta kertovat sivut,mainitsemasti ammattimiehet vaikuttaa aika amatööriltä. www.suomalaiset.org
tai lähdetieto, se on hyvä tapa..
Nämä lainauksesi löytyvät täältä :
http://www.nba.fi/NATMUS/MUSEUM/Opetus/rautakau.htm#Merovingiaika 575-800 jKr.
>>Monet keihäänkärjet, väkipuukot (skramasaksit), heittokeihäät (angot) ja kilpien suppilonmuotoiset kupurat ovat kotimaisten aseseppien tekoa. Hienoimmat aseet olivat kuitenkin tuontia. Miekkojen säilät lienevät pääasiassa mannermaista työtä, mutta kahvoja on voitu tehdä täälläkin. Korujen esikuvat ovat usein olleet ulkomaisia, mutta niitä on muunnettu oman maun mukaisiksi. Niistä kehittyi kansallinen suomalainen muoti.
tässä tämä, http://www.narva.sci.fi/museo/arkeologia/rautakausi.html
Ensimmäinen linkityksesi minkä minä näen.
Hyvä.
asialla, kuka tätä enää jaksaa?
sivusto onkin enemmän fennomaanista propagandaa kuin historian tutkimusta.
Ei pidä paikkaansa, järjestöllä on ollut tärkeä merkitys ja kunniakas historia.
Se ettei sen merkitys ole enää niin suuri, johtuu aika paljon siitä että järjestö on saavuttanut ne asiat mitä se on ajanut.
Freudenthalilaiset fennofobisvekomaanit taas agitoimassa. Paljonko RKP maksaa sinulle tästä?
Voisitteko nyt vihdoin todistaa kuinka SL vääristelee historiaa? Sitä on kysytty monesti, ettekä ole koskaan vastanneet. Perätön väite tietoisesti on yhtä kuin valhe.
KISS MY ASS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
BUAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
on peräisin vasta uudelta ajalta. Olisiko jopa niin myöhään kun 1600-luvulta. On Suomen kansa köyhä js siks jää...
Suomea pidettiin aivan yleisesti varsin vauraana maana. Ruotsalaisten valtakunnan kuvauksissa jopa sanottiin, että suomalaiset naiset ovat kauniimpia ja helmällisemoiä kuin omat. Kannattaa katsoa kirjastosta, veikkaisin et jossain paikallishistoria hyllystä vois löytyy. Valitettavasti en tähän hätään muista tarkkaa nimeä mutta kun käyn yritän muistaa vilkasta. Ja enkä tarkoita, että täällä olisi ollut kultaa kasoittain vaan viljaa, turkiksia, jne...
Mutta joka tapauksessa tuo köyhyys myytti on vasta protestanttisen ajan juttuja. Keskiajalla väestö lisääntyi runsaasti ja ilmasto oli varsin suosiollinen. Mika Kallioinen: Kirkon ja kruunun välissä.
Tälläinen myyti tarvittiin ehkä sen takia, että kun 1700 luvulla alkoi valtakunnassa valtakunnan yleinen Ruotsalaistaminen.
Niin silloin piti korostaa Ruotsalaisuuden paremmuutta, tästä taas seurasi että Suomalaisuus oli kaiken loogisuuden mukaan huonompaa.
Eli kun Ruotsi ja Ruotsalaisuus tämän logiikan mukaan "toi sivistyksen" niin se toi myös tämän paremmuuden ja silloin loogisuuden mukaan myös paremmuus merkitsi vaurautta.
Eli Suomalaisuus oli silloin huonommuutta ja sivistymätömyyttä, sekä tästä seuraavaa köyhyyttä.
Näin oli luotu selkeä motiivi maan Ruotsalaistamiselle ....
>>Tälläinen myyti tarvittiin ehkä sen takia, että kun 1700 luvulla alkoi valtakunnassa valtakunnan yleinen Ruotsalaistaminen.>Eli kun Ruotsi ja Ruotsalaisuus tämän logiikan mukaan "toi sivistyksen" niin se toi myös tämän paremmuuden ja silloin loogisuuden mukaan myös paremmuus merkitsi vaurautta.
Eli Suomalaisuus oli silloin huonommuutta ja sivistymätömyyttä, sekä tästä seuraavaa köyhyyttä.>Näin oli luotu selkeä motiivi maan Ruotsalaistamiselle ....
"Ymmärrän siinä mielessä teitä nykypäivän fennomaaneja, että en kannata pakkoruotsia" ...
"Mutta ruotsinkielisellä vähemmistöllä on oikeus kieleensä, oikeus saada palvelua äidinkielellään jne. He ovat kuitenkin olleet se suomea muihin pohjoismaihin lähentävä seikka, kuten
Paasikivikin totesi 1940-luvulla. Ilman ruotsin vaikutusta me olisimme luultavasti huomattavasti enemmän itävaikutteisia jos olisimme heti keskiajalla jääneet novgorodin ja venäläisten vallan alle. Sehän on fakta, että suomen heimoilla ei ollut mahdollisuutta pysytellä itsenäisenä kahden kasvavan ja laajentumishaluisen naapurin keskellä. Varsinkin kun suomen heimot eivät saaneet aikaan edes yhtenäistä hallintoa tai kuningaskuntaa."
Hyväkin juttu vesittyy tuolla rasistisella alkukommentilla "teitä nykyajan fennomaaneja" ...
Mistä tämä asiaton leimaaminen, sehän on juuri sitä Suomalaisuuden alentamista ja huonommaksi tekemistä jota ei voi hyväksyä kukaan isänmaallinen mies ...
Se on myös keskustelukumppanin häpäisemistä.
Minulla ei ole mitään vähemmistöjä vastaan, ei myöskään Ruotsinkielistä vähemmistöä vastaan.
Mutta en hyväksy itseni mollaamista, enkä historian selittämistä paremmaksi kuin se on.
mollaat kokoajan ruotsinkielistä vähemmistöä ?
>>Hyväkin juttu vesittyy tuolla rasistisella alkukommentilla "teitä nykyajan fennomaaneja" ...>Mistä tämä asiaton leimaaminen, sehän on juuri sitä Suomalaisuuden alentamista ja huonommaksi tekemistä jota ei voi hyväksyä kukaan isänmaallinen mies ...
Se on myös keskustelukumppanin häpäisemistä.>Minulla ei ole mitään vähemmistöjä vastaan, ei myöskään Ruotsinkielistä vähemmistöä vastaan.
Mutta en hyväksy itseni mollaamista, enkä historian selittämistä paremmaksi kuin se on.
Mitä tekemistä fennomaani-nimityksellä on rodun kanssa?
Jos sinä pidät sanaa fennomaani haukkumanimenä, se on sinun ongelmasi. Joku voisi kantaa sitä ylpeydelläkin. Wikipediasta:
"Suomenmielisyys (fennomania, fennofilia myöhemmin aitosuomalaisuus) tarkoittaa voimakkaan suomalaisen kansallishengen osoittamista. Suomenmielinen on ylpeä Suomesta, suomalaisuudesta ja suomen kielestä (ei vain Suomen rajojen sisällä), ja käyttää mielellään omaa kieltään kaikkialla."
"Kirjoituksesi todistavat juuri päinvastaista. Olen saanut sen kuvan että sinä pyrit ilman todisteita suomalaistamaan historiaa perusteettomasti.. Etkö pysty hyväksymään sitä faktaa, että me olimme vuosisatojen ajan suuremman naapurin hallitsemia ja ohjailemia josta perintönä meille jäi vaikutusvaltainen vähemmistö."
Hyväksyn tottakai totuuden, mutta jos lähtökohta on aina se että kaikki oli Ruotsinkielistä jos ei pysty toisin todistamaan ...
Niin kysymyksessä ei varmasti ole silloin totuus.
>>Hyväksyn tottakai totuuden, mutta jos lähtökohta on aina se että kaikki oli Ruotsinkielistä jos ei pysty toisin todistamaan ...
Niin kysymyksessä ei varmasti ole silloin totuus.
"Lähtökohta sinulla on enemmänkin ollut, että historia on suomenkielistä, jollei toisin pystytä todistamaan. Siksi on hyvä esittää lähteitä/todisteita poikkeaville väitteilleen.. "
Mielestäni tämä on looginen tulkinta maassa jossa ihmisten suuri enemmistö puhui Suomea, näin myös menetellään muualla maailmassa.
maassa jossa hallitseva/omistava luokka oli ruotsinkielistä/ruotsalaista. Tulkintaa olet esittänyt kiitettävästi, todisteita vähemmän..
Ei ole näyttöä, että koko hallitseva luokka olisi ollut Ruotsinkielistä.
Esim. papisto oli yleisesti Suomenkielistä.
Porvaristo oli enemmistöltään Saksalaista syntyperältään ja talonpojat eli suuri enemmistö kokonaan Suomenkielistä.
>>Esim. papisto oli yleisesti Suomenkielistä.>Porvaristo oli enemmistöltään Saksalaista syntyperältään>talonpojat eli suuri enemmistö kokonaan Suomenkielistä.
että merovingien jälkeläisiä tuli ruotsin kautta suomeenkin valtaa pitämään?
hhehehhehhhehhehheh ....
Huumori miehiä näköjään .....
Varmaan niitä samoja "ruåttalaisia" ....