Aika on aikaa

ja aika katoaa, sitä ei enää ole kun ajan viimeinenkin piirto on täynnä, ei ole voimaa, joka voisi estää ajan katoamisen. Nyt meillä onneksi on vielä vähän aikaa. Onneksi kerkeämme tienaamaan kulumattomiin kukkaroihin arretta. Onneksi on aikaa rakastaa. Onneksi on aikaa todistaa.
Jumala on kaiken haltija. Aika on alistettu Hänen haltuunsa, Hän ajan loikin meidän tähtemme. Sitä ei ole olemassa tämän ajan jälkeen. Ikuisuudessa ei ajalla ole osaa eikä arpaa. Nyt, käyttäkäämme tämä viimeinen ja vähäinen aika oikein. Tällä viimeisellä ajalla pahuus on kauhea, mutta niin on hyvyyskin loistavaa, niin loistavaa, että se näkyy ja tuntuu ja jokainen joka uskoo Jeesukseen tuntee hyvyyden läsnäolon elämässään.
2355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Surullista, mutta niin totta.

Äänestä

Mutta mitä on tämä "aika" (sorry, lipsahti hieman
filosofian puolelle)?
Yleisesti otettunahan se on ihmisten tapa
määrittää tiettyjen taivaankappaleiden liike
suhteessa toisiinsa ja niiden liikkeestä aiheutuva
vaihtelu esim. valaistuksesta yö/päiväsaikaan.

Jos haluatte voin antaa parin rivin "tiivistelmän"
ajan keksimisen historiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietoatuova kirjoitti:

ja aika katoaa, sitä ei enää ole kun ajan viimeinenkin piirto on täynnä, ei ole voimaa, joka voisi estää ajan katoamisen. Nyt meillä onneksi on vielä vähän aikaa. Onneksi kerkeämme tienaamaan kulumattomiin kukkaroihin arretta. Onneksi on aikaa rakastaa. Onneksi on aikaa todistaa.
Jumala on kaiken haltija. Aika on alistettu Hänen haltuunsa, Hän ajan loikin meidän tähtemme. Sitä ei ole olemassa tämän ajan jälkeen. Ikuisuudessa ei ajalla ole osaa eikä arpaa. Nyt, käyttäkäämme tämä viimeinen ja vähäinen aika oikein. Tällä viimeisellä ajalla pahuus on kauhea, mutta niin on hyvyyskin loistavaa, niin loistavaa, että se näkyy ja tuntuu ja jokainen joka uskoo Jeesukseen tuntee hyvyyden läsnäolon elämässään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu