Näin hänet edessäni. Tuon kauniin ja herkän oloisen naisen. Hänellä oli suuri kesähattu päässään, joka peitti puolet hänen kauniista pikimustista hiuksistaan. Hän oli pukeutunut samettiseen kukkaismekkoon, joka oli täynnä liiloja lupiineja. Tuo upea ilmestys seisoi junalaiturilla edessäni. Hänen odottamansa junan täytyi olla sama kuin minun odottamani, niin ainakin toivoin sillä hetkellä. Näin kun hän katsoi kultaista rannekelloaan, joka kimmelsi hänen siron ranteensa ympärillä. Rypistäen kulmakarvojaan hän katsoi pää kallella kellosta ajan. Mitä ihmettä hän meinasi? Oliko hänellä kenties huolia? Olisin halunnut herrasmiehenä kävellä hänen luokseen ja kysyä muutaman kevyen kysymyksen. Esimerkiksi sen, että vaivasiko helle häntä. Tai sitten sen, oliko hän menossa viidentoista minuutin päästä tulevaan junaan. Olisi niin mieli tehnyt avata suuni ja sanoa jotain, mutta nainen käveli jo poispäin. Mitäkö siinä enää olisi voinut tehdä? Huutaa peräänkö? Miksi ihmeessä? Eihän minulla ollut edes mitään varsinaista asiaa hänelle.
Romaani
osa 1/2
19850
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
romantiikkaa...
kiitos. Kirjoitin sen huvikseni, jotta näkisin mitä ihmiset reagoisivat p:n jauhantaan tällä palstalla :)
p:n jauhantaa tuo muka oli?
tuo oli kaunista kieltä mutta mää en ennää usko mihinkään romanttisiin haaveisiin vaikka mää olenkin pohjimmiltani romantikko.
Sellaista p:n jauhantaa se.
aliarvioida kirjoittajanlahjojaan.
itelleen... ... ...
vakuutan ,että olemme täysin eri henkilöt.
Minä olen eri alan taiteilija.
mutta minussa on monilahjakkuutta taiteellisella alalla, joten ymmärrän erilaisia lahjakkuuden alueita.Mutta tämä asia tekee elämän vaikeaksi joten ei kannata kadehtia.
... oli kulunut muutamia vuosia; ehkä liiankin nopeaa; että olisi ehtinyt haikailla menetettyä nuoruuttansa
nyt kuitenkin; peiliin katsoessa mutisen partoihini,
tätähän minä varsinaisesti halusinkin-
(ennenkuin tarinassa pääsemme vauhtiin, pitää muistuttamani että )
joka ikinen päivä on olemassa, kuin pisara sateesta; yksittäinen
ja saavillinen
-jos vain sen haluaa katsoa niin-
Olkoon meillä rohkea asenne ja itsepäisyyttä... elää !
mies istuu; nojaten kyynärpäiden varassa, mulkaisee ohimennen. päivän tuotos on pahasti kesken. Pitikin ottaa eukko, hän mutisee ja on
jo muualla elämänsä tuoksinnassa...
en todellakaan sitä usko,mene ja tiedä; missä mielessä sitä murisee . aina eteenpäin sitä suhteessa vain on menty ja mennään,jos minusta riippuu.
No,eilen hän löi nyrkkinsä ovenpieleen ja karjaisi .
ehkä illalla on aika painua hiljaa pehkuihin...
odottaa anteeksipyyntöön aikanaan valmiutta..
Tiedän että veikkausrivi on tehtävä. musiikki on sävellettävä. murjotus on murjotetttava yksin,
peittelen lapseni; kiltit pienet tenavamme.äidin kullat rakkaat...... ihan eksyn lapsuuteen, oman äidin hellittelyä vieläkin kaipailee. ristin kätöset ja ajatukseni harhailevat, olenko sittenkin kaikesta selvinnyt liian helpolla? päätän, muka elämän puolesta ,että
meidän lapset eivät ole ainakaan vailla hellyttä ja taputusta, läsnäolo tuntuu sydänalassa, hieman katkerampana nousen ja ajatukseni on kuin sivallus maailman ristiriitaan; lapseni eivät sitten ainakaan tule olemaan taidemaalareina,.
lapseni ovat tottuneet elämäämme, ei sitä järkytä isän painajaismainen pakeneminen maailmaansa. Hän on isä ja me kaikki olemme hänen tukenaan, uskotko? .
Minussa täytyy olla jokin perustavaa laatuaan, oleva itseinho-
Rakastan niin äärettömästi tuota tuimaa miestäni,
arki on vain minun leiviskäni,
miten osoitan hänelle sen;rakkaudella-
ja sentäs kuinka elämä haastaa mutta iloa hänestä meille on,
jotenkin en vain haluaisi olla tavanomainen.
ei se niin masentavaa ole, olemme vain erimaata.
Silti sanomattoman kaunista ,emme kaukana:
ihan kuin ruusu pensaassa on kukat ja sen oksien piikit-
kokonaan .
Olen kasvetettu niin että , tunnen vastuuni.
Elämästä en voi ottaa koko viipaletta, olen osa sitä, iso osa.
maanisdebressio iski , minun on lähdettävä lapsineni heti, illalla mieluusti ;mieheni sukulaisiin, saunotaan huomenna
Vaan eikä tässä hätäillä. Tottuneesti silitän Danielan hiuksia ja kaivan esiin lakritsaa,
tämä on sitä laatua, ajattelen olen läsnä,elän heille ja samalla ajatukseni kiitävät:
tenavat ovat kunnioittavan hiljaa
eikä muuta nyt ajatella,
luomisen tuska kytee,.
(autuas hulluus humaloi )
Lapset eivät tiedä muusta. Minä tunnistan kahvin jatkuvan juonnin ,tasapaksun ravaamisen, askelten ensioireet.
pelotta ja innokkaana huojuu
katajat ja kannan nukkuvat tenavani sänkyihinsä
meillä on niin paljon mistä olla kiitollinen.
Huvittaa joskus kun ajattelen olevani niinkin pätevän miehen vaimo-
tai kuitenkin mieluummmin ajattelen koko sitä sukua mihin olen sijoittanut arkeni, jokaisen aukeavan elämän päiväni.
veri vetää ja sen käsky on armoton. siitä palamisesta olen osana sieluni syvimpiin soppeihin saakka. Ja lapset kultakimpaleeni ovat hedelmämme.
oi
,,,muistan vain niitä aikoja, kun latelit rakkauden tunnustusta ,
halasimme
molemmat olimme ja elimme vain tätä elämää varten
himosimme
i
En ole oikeasti näin imelä. Kirjoitin tuon vain ja ainoastaan siksi, jotta näkisin miten siihen reagoidaan. Uskokaa tai älkää. Piste.
suomalaista meininkiä...temperamenttia taitaa puuttua.
vaan siitä, että tekeydyin tekstissäni erilaiseksi kuin olen!
ihminen voi ottaa luovassa työssään taiteellisia vapauksia ja hyvinkin eläytyä erilaiseksi ihmiseksi kuin mitä itse on.
lisätä hymiö perään. Ei se mitään haittaakaan!! :)
pitää olla vain oma itsensä.Yleisöä ei kannata ikinä mielistellä eikä kosiskella -ei nöyristellä.
Sitä paitsi:taiteen tekijällä ilkeilijöitä aina riittää, se on varma asia.Niistä ei kannata välittää.
-ok
hienoa.:)