Snellman ja helluntaikirkko

KIRKOLLE SNELLMAN KRISTITTY
JA KRISTITYT ANTIKRISTILLISIÄ


Opetusministeri Antti Kalliomäki sanoi valtakoulun pohjautuvan kristinuskolle. Yhtä hyvin voisi sanoa, että se pohjautuu antikristilliselle sosialidemokratialle. Päiväkodista antikristilliseen Suomeen, oli artikkelini jo Kipinä 2/1979. Valtiovallan petomaiset johtajat nimittävät mielellään Antikristusta Kristukseksi niinkuin he Antikristuksen pelastajanaan vastaanottavatkin. Saatanalta he ovat saaneet käsityksensä, ettei ihmislapsi olisi Jumalan vaan valtion ja hyökkäävät kristittyjä vanhempia vastaan nyt tavalla, jota aiemmin tässä maassa ei ole nähty.

Varoittava esimerkki siitä, että kirkkokin alkaa tarjota antikristuksia kristittyinä ja huutaa yhdessä valtion kanssa kristityt antikristillisiksi, tuli Kirkon Tiedotuskeskuksen artikkelissa 4. 1. 2006, minkä julkaisi myös helluntailaisten Ristin Voitto lehti 18. 1. 2006.

SNELLMAN ANTROPOSOFI

Kysymys on J. V. Snellmanista, jonka syntymästä tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta. Helluntaikirkkokin on siis yhtymässä pitämään Snellmania kristittynä niinkuin jo 1980-luvun alussa minut harhaoppiseksi julkisesti julistanut opinmäärääjänsä, saarnaaja Mauno Viinikkala. Hän paheksui sitä kun julistin sitä minkä Uusi tie lehtikin julkaisi, artikkelini "Steinerpedagogiikka eksyttää." Helluntaikirkonkin johtajille Steiner, steinerismi, antroposofia, Snellman, Reijo Wilenius ja alan epäkristillisyys on siis vuoden juhlinnan aihe. Seurakunta sanoutuu sellaisesta selvästi ja jyrkästi irti!
Harri Veijonen

http://wwnet.fi/users/veijone
1170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En ole vielä kertaakaan kuullut että Helluntaiseurakunnissa vietettäisiin Snelmannin vuosi juhlaa, mutta luulo ei ole tiedon väärti.

Ja Stainerkoulu on tunneutsti kyllä helluntaissa tiedossa ja en ole kenekään kuullut Stainerkoulun juhlinnasta.
Olen joiltakin uskovilta kysellyt mitä he ovat olleet mieltä ja kyllä mielipide on ollut hyvinkin selkeä, vastays siis on ollut ei.

Olen soittanut Stainerkouluun ja kysellyt heidän opin suuntaansa ja tulin täysin vakuuttuneeksi että sellaiseen 'ilmapiiriin' en lapsiani päästäisi.

Haluaisin mielelläni kuulla missä Helluntaissa Snelmannia on alettu juhlimaan, kysyin tuossa mieheltäni onko hän kuullut, mutta hän sanoi ihan samaa ettei ole kuullut koskaan puhuttavankaan. Meillä ei ainkaan ketään kirjailijaa ole koskaan juhlittu, Jeesusta kylläkin. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harri Veijonen kirjoitti:

KIRKOLLE SNELLMAN KRISTITTY
JA KRISTITYT ANTIKRISTILLISIÄ


Opetusministeri Antti Kalliomäki sanoi valtakoulun pohjautuvan kristinuskolle. Yhtä hyvin voisi sanoa, että se pohjautuu antikristilliselle sosialidemokratialle. Päiväkodista antikristilliseen Suomeen, oli artikkelini jo Kipinä 2/1979. Valtiovallan petomaiset johtajat nimittävät mielellään Antikristusta Kristukseksi niinkuin he Antikristuksen pelastajanaan vastaanottavatkin. Saatanalta he ovat saaneet käsityksensä, ettei ihmislapsi olisi Jumalan vaan valtion ja hyökkäävät kristittyjä vanhempia vastaan nyt tavalla, jota aiemmin tässä maassa ei ole nähty.

Varoittava esimerkki siitä, että kirkkokin alkaa tarjota antikristuksia kristittyinä ja huutaa yhdessä valtion kanssa kristityt antikristillisiksi, tuli Kirkon Tiedotuskeskuksen artikkelissa 4. 1. 2006, minkä julkaisi myös helluntailaisten Ristin Voitto lehti 18. 1. 2006.

SNELLMAN ANTROPOSOFI

Kysymys on J. V. Snellmanista, jonka syntymästä tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta. Helluntaikirkkokin on siis yhtymässä pitämään Snellmania kristittynä niinkuin jo 1980-luvun alussa minut harhaoppiseksi julkisesti julistanut opinmäärääjänsä, saarnaaja Mauno Viinikkala. Hän paheksui sitä kun julistin sitä minkä Uusi tie lehtikin julkaisi, artikkelini "Steinerpedagogiikka eksyttää." Helluntaikirkonkin johtajille Steiner, steinerismi, antroposofia, Snellman, Reijo Wilenius ja alan epäkristillisyys on siis vuoden juhlinnan aihe. Seurakunta sanoutuu sellaisesta selvästi ja jyrkästi irti!
Harri Veijonen

http://wwnet.fi/users/veijone

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu