Tanska on USA:n rinnalla Irakissa ja maksaa nyt oikeistohallituksensa sekoiluista!
Mikä konfliktissa mättää?...
No, ilmassa on vahva Israelin ja USA:n hajuinen kusivana.
Ideahan on seuraava:
Pyritään saamaan "terroristi"isku/ yhteenotto jonkin "rauhallisen" maan alueelle (esim. sellaisen joka ei ole vielä vetänyt joukkojaan Irakista...Tanska ja Norja ovat mukana koaliitiossa USA:n kansa Irakissa).
Samalla muissa maissa esim. Suomessa paikalliset amerikkalaiset, juutalaiset ja muut yrittävät lietsoa mediassa ja viestimissä (chat, mobiili, yleisönosasto jne.) muslimivihaa, jotta saataisiin konflikti.
Tällöin oletetaan mm. Suomalaisten tulevan Nato-myönteisemmiksi ja sitä kautta USA/ Israel myönteisemmiksi ja tätä tarvitaan, koska USA haluaisi käyttää Iranissa YDINASETTA tai raskasta ilma-iskua ydinvoimaloihin yms.
Kyse on dominanssin vahvistamisesta persianlahden alueella. Ja se taas liittyy suoraan öljy- ja huoltokuljetuksiin.
Mutta USA on huomannut, että se tarvitsee laajemman tuen toimilleen ja Euroopan vetäminen (ei-koaliitiomaiden) mukaan hässäkkään olisi heidän logiikallaan tällainen tekijä.
Tämä tiedostetaan myös Islamistien piireissä ja viesti onkin mennyt perille. Eiliset tapahtumat Syyriassa osoittivat sen:
annettiin kahden "pikku"valtion ottaa siipeensä, mutta Ranskan lähetystölle ei sitten ollutkaan enää asiaa.
Kyllä Ariel Sharon kääntyisi koomassaan...
Isku halutaan mieluiten Eurooppaan, koska isku Usa:ssa ei herätä Eurooppalaisten sympatiaa vastaavalla tavalla kuin isku USA:han.
Ja toisekseen, 9/11:n toisto lisäisi vain USA:n kansalaisten Bush-vastaisuutta: miksi et estänyt!?
Mutta mielenkiintoisin asia on tämä:
Jos tällainen "kiihoittaja" ja muslimivastaisuuden nostattaja ei ole Suomen kansalainen, vaan esim. omaa USA:n/ Israelin passin ja lietsoo Suomalaisissa muukalais -ym. vihaa Suomalaisissa viestimissä (esim. mtv3 chat), niin syyllistyykö hän rikokseen? Ja entä jos sen tekee Amerikasta käsin? Ruotsista? Venäjältä?
Joku väitti ettei Tanska ollut hyökkäysvaiheessa mukana USA:n hyökätessä Irakiin, mutta kyllä oli:
http://www.defenselink.mil/news/May2004/n05282004_20040 5286.html
Heillähän oli oma kidutus-skandaalinsa, jossa useampi upseeri sai kenkää.
http://english.aljazeera.net/NR/exeres/C47C701E-D607-40 35-A036-2C8921A03695.htm
Tanska onkin saanut olla verraten rauhassa verrattuina koaliitiomaista Englantiin ja Espanjaan. Tähän on syynä todennäköisesti pohjoismainen asiallinen politiikka ko. asioissa.
Mutta reunat ne on musliminkin tuopissa.
Huvittavaa onkin tässä tilanteessa eräiden vinkuminen jotta Nato suojelisi tällaiselta.
No miettikää itse:
Natomaa menee oikeistohallituksensa viemänä USA:n panssareiden vanavedessä ampiaispesään ja ristii kätensä jottei paska iskisi tuulettimeen.
Nyt se sitten iski, kun yksi lahjottu päätoimittaja julkaisi pari piirrosta.
Ompa tullu pilapiirroksista aika muhkea lasku.
Ja sitä ei juutalaiset maksa, taitaa mennä veronmaksajien kukkarosta nämäkin...
Että semmosta.
Muistakaapa ulkoilla, ettei pamahda hartiat jumiin! ;)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olipas taas kerran retoriikkaa. Tuo väite perustuu juuri siihen propagandaan, mitä ääri-islamilainen ja äärivasemmistolaionen koaliittio Euroopassa kylvää.
Mutta palstan setiffille, mitä tämä aihe taas lyyttyy tänne palstalle?!
paljon tai vähän kuin päinvastainenkin propaganda, mitä myös jostain syystä tänne tuntuu usein ilmestyvän.