Tottakai ne pilakuvat loukkasivat muslimeja.
Mutta nehän eivät levinneet 11 Lähi-Idän maahan internetin kautta, vaan tanskalaisen muslimivaltuuskunnan vartavasten tuomina.
Muslimit suuttuivat, jota käyttivät hyväkseen tunnetut äärijärjestöt, jotka esittivät uhkauksia Tanskalle, Norjalle ja kaikille maille, joissa pilakuvat julkaistiin.
Nämä äärijärjestöthän käyvät Jihadia eli Pyhää Sotaa uskottomia vastaan. Nyt ne katsoivat saaneensa oikeutuksen terroriteoilleen.
Samaan aikaan Iran uhittelee maailmalle ja aikoo rakentaa ydinpommin.
Olivatko ääri-islamilaiset piirit tyytymättömiä pikku hiljaa paraneviiin muslimimaailman ja Lännen väleihin? Muslimivastaisuushan oli Lännessä laskussa.
Palestiinassa eri ryhmittymät kilpailevat keskenään vallasta.
Vaikka USA:n hallitus asettui perjantaina muslimien puolelle kuvakiistassa, se on kuitenkin tehnyt selväksi, ettei hyväksy Syyrian toimintaa mellakoiden sallimisessa.
Jos kriisi jatkuu (jota en usko), USA, Eurooppa ja Tanska löytävät kyllä toisensa. USA:han on pitänyt pitkään Syyriaa pahimpina islamilaisen terrorismin tukijoina. Yhteen aikaanhan huhuttiin USA:n jo hyökkäävän Syyrian kimppuun.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.