Haluan sellaiseen ammattiin jossa voin kulkea puku päällä ja salkku kädessä ja minua arvostetaan. Voin ajella Limousinella ja työskennellä kansainvälisessä ympäristössä. Lisäksi haluan ilmastoidun työhuoneen. Mitä alaa suosittelette mulle opiskeltavaksi? Lukion Päättötodistus mulla oli k.a 9.4
Haluan karavattia kiristellen tienata!
Fiini-Herrasmies-20v
101618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kaikista tradenomeista tulee huippujohtajia, eli ei muuta kuin AMK:n. Sitten kun valmistut Master of the Universeksi, ja saat samalla sen Mr. Olympia tittelin ja kunniatohtoriuden, voit hakea vaikka Exxonin hallitukseen. Luulisi paikan irtoavan sillä käytännön osaamisella, jonka AMK:sta saa alalle kuin alalle. Jos kuitenkin Exxonin hallitus on jo täytetty tradenomeilla niin sitten johonkin pikkufirmaan, esim. Nokialle tai Citi Bankiin. Ei kuitenkaan kannata tehdä mitään paskahommia, kuten toimitusjohtajan duunia, vaan suoraan hallitukseen puolieläkkeelle. Niin ainakin kaikki meidän koulusta valmistuneet on tehny.
Olen ymmärtänyt, että mahdollisuuksia on nousta korkeaankin asemaan. Ei kai tuo sentään hirvittävän yleistä ole? Iso osa ekonomeistakin hoitaa tietääkseni aika tavallisia suoritustason tehtäviä.
(Kunhan tässä koitan kartoittaa tulevaisuuttani opintojen suhteen ;))
Tradenomi ja sen jatkotutkinto Master of the Universe (AMK) ovat kaikkein arvostetuimmat kaupanalan tutkinnot maailmassa. Oikeastaan Master of the Universe (AMK) paperit antavat valmiudet toimia minkä tahansa alan johtotehtävissä, sillä käytännön osaaminen on näillä kavereilla niin vahvaa, että he ikään kuin imevät totuuden suoraan ympäröivän todellisuuden kanvaksesta. Vähän niin kuin Jedi-ritarit Tähtien sodassa.
"Ei kai tuo sentään hirvittävän yleistä ole? Iso osa ekonomeistakin hoitaa tietääkseni aika tavallisia suoritustason tehtäviä."
Kyllä se aika yleistä on. Ekonomit ovat suoritustason tehtävissä koska he toimivat pääsäntöisesti tradenomien alaisuudessa. Tietysti vielä toistaiseksi on jonkin verran myös vanhoja ekonomeja johtajina virkaikänsä takia (taidoiltaanhan tradenomit ovat suvereenisti parempia), mutta vuoden 1995 jälkeen ei yksikään ekonomi ole noussut yrityksen toimitusjohtajaksi, vaan ainoastaan tradenomeja on otettu näihin korkeisiin tehtäviin. Esimerkiksi Jorma Ollila ei olisi päässyt Royal Dutch Shellin hallitukseen koska ei ole suorittanut tradenomin tutkintoa, mutta muut hallituksen jäsenet (tradenomeja) katsoivat kuitenkin Ollilan osoittaneen olevansa tradenomitason businessmies, ja hyväksyivät tämän äänestyksessä hallitukseen.
jonka kanssa olen koskaan virtuaalisesti keskustellut. Harmi kun sinulla ei ollut mitään asiallista kommenttia viestiini.
A.Andersen (koijari)
Kyllä tradenomit ja Masters of the Universe rulettavat. Tämä on ainoa oikea totuus. Muunkinlaisia väitteitä kuulee tuolloin tällöin - mutta aina epäluotettavista opiskelijalähteistä. Ne ovat vain lahjattomien akateemisten opiskelijoiden kateuksissaan liikkeelle laskemia huhuja - kirjatoukkien horinoita - eikä niistä kannata välittää. Niiden levittäjät istuvat nenä kiinni kirjassa aivot liian teorian pänttäämisen sumentamina, ja he ovat täysin vieraantuneita todellisuudesta. Myös työmarkkinoilta kantautuu joskus väitteitä, että joku ekonomi olisi muka jossain joskus toiminut juuri taloon tulleen tradenomin esimiehenä ilman ekonomin kuulumista firman omistajasukuun ja ilman pitkää kokemusta ko. tehtävästä, mutta nämäkin kateellisten ekonomien liikkeellelaskemat juorut ovat University of Applied Science'ien tieteellisissä tutkimuksissa tulleet todistetuiksi pelkiksi urbaaneiksi myyteiksi.
Tradenomit hallitsevat maailmaa, eikä heidän asemaansa edes heilauta heidän valtansa symbolin, World Tradenome Centerin, joutuminen ääri-islamistien ja ekonomien salaliiton halpamaisen hyökkäyksen kohteeksi. Heidän todellinen valtansa ei nimittäin perustu ulkoisiin symboleihin, kuten rakennuksiin tai käätyihin, vaan ylivertaiseen käytännön osaamiseen ja puolen vuoden harjoitteluun kassoilla. Ja eiköhän tradenomien hegemoniaa julistavan uuden ja uljaamman World Tradenome Centerin kohoaminen pian jokaisen vähänkään merkittävämmän valtion pääkaupunkiin parlamentin entiselle paikalle vakuuta viimeisetkin epäilijät ja lannista juorut.
noin koville. Kyllä se siitä. Jokainen löytää varmasti paikkansa...
Hih mitä luusereita ;)
Tuo loppu ei varmaan kyllä ihan kaikille aukene.
LOL. Näinhän juuri Ammattikorkeakoulut mainostavat itseään. "Lue tradenomiksi, sinusta tulee menestyjä". Totuss sitten iskee kaupan kassalla.
Ihan hyvä läppä.
autokoulua jos limusiinilla haluat ajella. Puku on tietysti pakollinen ja saat kantaa salkkuni jos haluat. Takapenkissä hierotaan businessdiilejä monella eri kiellellä. Autossa on AC. Mutsis olisi varmaan ylpeä kun pojastaan tuli edes jotain.