KYMMENYKSET JA NIIDEN KÄYTTÖ
Jumala odottaa Hänen omikseen tunnustautuvilta vapaaehtoisia uhreja.
Kymmenysten suhteen asia on toisin, sillä Jumala esittää, että kymmenesosa ihmisen tuloista ilman muuta kuuluu Jumalalle. (3 Moos 27:30,32)
Kymmenesosa palautetaan Jumalalle Jumalan omaisuutena, ja käytetään evankeliumin työhön. Koko maailma on Herran ja Jumalan omaisuutta. (1 Kor 10:26, 2 Moos 19:5, 3 Moos 25:23) Siksi ihmisellä ei ole oikeutta aivan oman mielensä mukaan käyttää varojaan.
Kymmenykset mainitaan ensimmäisen kerran jo 1 Moos 14:20, kun Aabraham maksoi kymmenykset. Myös patriarkka Jaakob maksoi kymmenyksiä. (1 Moos 28:20-22)
Temppelipalveluksen aikana kymmenykset maksettiin Leevin heimon papeille, jotka vastasivat temppelipalveluksen hoidosta, eli “evankeliumin työstä.” Kaikki kymmenykset menivät leeviläisten ylläpitoon, joille ei maata annettu lainkaan. (4 Moos 18:21-24)
Vanhassa liitossa kymmenyksien maksu merkitsi Jumalan tunnustamista.
Lisäksi kerättiin uhrilahjoina muihin menoihin. Temppelin rakentaminen tapahtui uhrilahjoin. (2 Moos 25:1-8, 35:4-29)
Köyhien sosiaaliapukin rahoitettu. (3 Moos 19:9-10, 25:25-28, 35-46) Alkuseurakunnassa annettiin lahjoja köyhille erikseen. (Apt 11:29, 1 Kor 16:1-4, Gal 2:10)
Profeetta Malakia puhutteli kansaa ankarasti kun kansa laiminlöi kymmenyksien maksun: Mal 3:7-12. Kymmenyksien maksuun on liittynyt aina Herran siunaus. (Jae 10) Malakia opetti kymmenyksien laiminlyömisen olevan riistämistä Jumalalta. (jae 8) Nykyaikana on paljon kertomuksia miten Herra on siunannut ihmeellisesti kymmenyksien maksajia. Rahat riittävät paremmin kun maksaa kymmenykset!
Siunaus on näkynyt käytännössä kun rahaa on ihmeellisesti järjestynyt pulaan, ja että kristitty on tyytyväinen, eikä jatkuvasti näe turhia houkutuksia.
Jumalan valtakunnan etsiminen on tärkein asia, ja Jeesus lupasi kaiken muunkin järjestyvän kun ensin huolehtii Herran työn. (Matt 6:32-33)
Uusi Testamentti muistuttaa kymmenyksistä, että temppelin palvelijat saavat kymmenyksistä elantonsa. Evankeliumin työntekijöillä on elantoon oikeus, koska kokopäiväisen evankeliumin työn vuoksi voimat ja aika eivät enää riitä elannon hankkimiseen muualta. “-Samoin Herra on määrännyt että evankeliumin julistajien tulee saada elantonsa evankeliumista.” (1 Kor 9:13-14) Paavali vertasi uuden liiton aikaa kymmenysasiassa leeviläisten aikaan.
Jeesus muistutti kymmenyksistä kehottaessaan oikeudenmukaisuuteen, laupeuteen ja uskollisuuteen. Vapahtaja muistutti että näitä arvoja tulee noudattaa, “noita muitakaan (kymmenyksiä) unohtamatta.” (Matt 23:23)
Mark 12:17 Jeesus kehotti antamaan Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.
Lopun aikana evankeliumin työn merkitys on ehkä vieläkin suurempi mitä oli temppelipalveluksen aikaan vanhassa liitossa?
Siksi myös varoista huolehtiminen on tärkeä uuden liiton uskovan etuoikeus.
Sananpalvelijoilla on oltava mahdollisuudet viedä evankeliumia.
Maallikot tietenkin huolehtivat myös oman osuutensa kykyjensä ja armolahjojensa mukaan minkä voivat erilaisissa palvelutehtävissä lähimmäisten hyväksi Herran työssä.
Ahneus on synti joka ajaa itsekkyyteen, rakkauden tekojen ja evankeliumin työn laiminlyömiseen.
(Matt 6:24, Luuk 12:15, Ef 5:3)
Jos kaikki huolehtisivat uskollisesti taloudenhoitonsa Herran edessä, ei evankeliumin työ kärsisi puutetta. Jos kaikki huolehtisivat talenttinsa Herran edessä, työ edistyisi, ja tuottaisi hedelmää runsaammin. (Matt 25:14-30, 24:45-51, 21:33-46, 2 Kor 9:6, Gal 6:7,9)
Herra lupaa pitää huolen omistaan. (Ps 37:3-5, Matt 19:27-29, Joh 14:1-3)
Jumalan siunausta
jari laurila
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Kymmenykset ja nykyaika
7
2045
Vastaukset
- pohdiskelija
Kokemukseni mukaan esim. helluntaiseurakunnissa pidetään usein "uhrisaarnoja", joissa muistutetaan Malakian kirjan lupauksista kymmenysten antajalle. Tosin kymmenykset pitäisi antaa iloisesta sydämestä eikä pakon alla tai nurkuillen. Mutta helluntaiseurakunnat eivät tähän asti ole vaatineet kirkollisveroja saati kymmenyksiä jäseniltään esim. urkkimalla seurakuntalaisten verotustietoja vaan se on ollut vapaaehtoisuuden varassa. Usein kuitenkin rukoillaan kannetun uhrin puolesta ja myös niidenkin puolesta annetaan esirukous, jotka syystä tai toisesta eivät voi uhrata, että heidän tilanteensa paranisi. En tiedä, asettaako tuleva Helluntaikirkko jäsenilleen samanlaisen kirkollisveron kuten Luterilainen kirkko omille jäsenilleen. Kovasti on ollut pohdintaa helluntailaisten kahtiajakaantumisesta toisella palstalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000004563173Rauhaa ja kiitos
Niin on A-kirkossakin.
Kaikki on vapaaehtoista, ja rahastonhiotaja on ainut joka tietää, kun näkee tiliotteet ja kuitit, ja hän on vaitiolovelvollinen.
Kukaan ei urki mitenkään.
Siunausta
jari laurila- jolla on korvat . . .
jarlau kirjoitti:
Rauhaa ja kiitos
Niin on A-kirkossakin.
Kaikki on vapaaehtoista, ja rahastonhiotaja on ainut joka tietää, kun näkee tiliotteet ja kuitit, ja hän on vaitiolovelvollinen.
Kukaan ei urki mitenkään.
Siunausta
jari laurila..Jjos...et tiedä, nii rahastonhoitajii on ja
tilien tarkastajia on...et ei noi-
salaisia oo
rehellisen seurakunnan tahi hengellisen kodin
jäseneltä ..
Mut turhat urkkijat..et itekkään halua käytännön
asioiden järjestyksessä pitämiseksi...
Sikshän valitaan luottohenkilöt eri tehtäviin.
Ja on avoimii tilinpäätöksetkin perheenjäsenille.
Sanotko tuol tervehdyksellä-
Rauhaa ja Näkemiin ?
Kommenttis viittais niin.
...no - nukutaas yö enstex ... jarlau kirjoitti:
Rauhaa ja kiitos
Niin on A-kirkossakin.
Kaikki on vapaaehtoista, ja rahastonhiotaja on ainut joka tietää, kun näkee tiliotteet ja kuitit, ja hän on vaitiolovelvollinen.
Kukaan ei urki mitenkään.
Siunausta
jari laurilaEi kai missään suunnassa voida ketään pakottaa maksamaan kymmenyksiä.
Mutta ihmisellä on etuoikeus olla mukana Jumalan taloudenhoidossa palauttamalla kymmenykset.
Anteliaisuus saa ahneuden kuolemaan nälkään.
Onhan se selvää, että kirkkorakennusten ylläpito ja pappien elanto vaatii rahaa.
- kas kummaa
Kenelle maksetaan ja mistä hyvästä? Jos Jumala rakastaa kaikkia, niin miksi hänen rakkaus ja apu pitäisi ostaa? Olenko nyt ihan oikein ymmärtänyt, mutta jos pitää jotain uhrata, saadakseen jotain, niin jo on riesa.
- asiasta tietävä
aisaa oikein. Nimimerkille 'menee yli ymmärryksen'.
Ei sinun tarvitse maksaa kenellekään yhtään mitään. Voit sen sijaan palauttaa osan siitä rahasta mitä Jumala sinulle armollisesti antaa Hänelle, jolta olet ne saanutkin. Yleensä korostetaan sitä että jos haluat antaa kymmenykset jonnekin niin anna sinne mistä saat hengellistä ravintoa.
Ne pienet rahat mitä kymmenyksiksi kutsutaan menee hyvään käyttöön. Mikään ei toimi tässä maassa ilmaiseksi. Kymmenyksillä maksetaan vuokrat yms. Muista myös se ettei missään pakoteta maksamaan kymmenyksiä vaan se on aina vapaaehtoista.
- Lu00pi0
Minä maksoin kymmenyksiä vuosikaudet.
Tulin uskoon ulkomailla, ja vaikka kymmenykset olivat niin sanotusti vapaa ehtoisia, se oli aika syvästi oppiiin kirjattu.
Jumala antaa sinulle pallkkasi ja kaiken mitä sinulla on, joten anna siitä takaisin Jumalalle kymmenes.
Se on se minimi mitä piti antaa, sitten päälle kaikki muut vapaaehtois kolehdit ja maksut kun jokku vieras tuli puhumaan ja kirkon kahvikaupan maksut ja lasten jäsenmaksut ja retkimaksut jne jne
Mutta siellä kirkko piti rahoittaa kolehdeillä kerättävillä rahoilla.
Minulle tuli melkein avioero kun tajusin et tähän ei ole varaa ja halusin sen sijaan laittaa kymmenyksen lapsen säästotilille niin että pääsisi edes yliopistoon. Se ei ulkomailla ole halpaa puuhaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982