MITÄ TÄMÄ ON?

SEURAAVA VIESTI OLI TUOLLA "TULISIA HIILIÄ" osastossa:

"Pyhä Henki ei VIELÄ MINULLE
Kirjoittanut: TeuvoSuni 5.2.2006 klo 19.35

ole antanut tehtäväksi koetella tätä kansaa kaikilla
niillä KAUHEILLA vitsauksilla, joilla Kristuksen
kaksi viimeistä todistajaa saavat koko ihmiskuntaa koetella:"

-------
KUN EI VIELÄ, NIIN odottaako viestin laittaja, että tehtävä tulee myöhemmin?
24992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Tulisista hiilistä vastaukseni: "Kopioikaa kaikki
Teuvo Sunin kirjoitukset."
Miksi sinä vielä tuot tänne tuon tappouhkauksin
totuutta vastaan hyökänneen ihmisen väärennöksiä
totuudesta?
Uudelleenko vielä yrität ruukkilaisia kiihottaa,
kun näyttävät tuon rajun kiihotuksesi poistaneen?

Äänestä

Davidin oksan lahko odotti maailman loppua, ei tullut ufot hakemaan.

Korkein totuus lahko taisi oli Japanissa.

Mansonin lahko joi myrkkyä huonolla menestykselä.

Anna Lindin murhamies kuuli henkien puhetta?

Äänestä
  • Samoin olen minäkin saanut kuulla kummankin puhuvan.
    Jeesuksen tosi paljon enemmän kuin Saatanan.
    Tosin Saatan on sitten jatkanut puheitaan
    näissäkin keskusteluissa monen palvelijansa kautta.

    Tulin tähän vielä siksi, kun tuossa mainittiin
    Anna Lindin murhaajan kuulema puhe, joka oli:
    "Saatana käski tappaa."

    Niin varmasti käski, ainakaan minulla ei ole siitä
    pienintäkään epäilystä, ja suuresti ihmettelin,
    miten vähäiselle huomiolle tuon murhan kaikkein
    tärkein motiivi noissa keskusteluissa jäi.

    Tämäkin osoittaa tämän ihmiskunnan rajun eksytyksen.
    Kun paavit, piispat ja papit eivät saa kuulla Jumalan puhetta,
    niin siksi on helppoa tuomita Totuuden Hengen
    saanut ihminen mielisairaaksi.
    Kuten minutkin ovat Saatanan palvelijat täällä jo
    useamman kerran tehneet.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Samoin olen minäkin saanut kuulla kummankin puhuvan.

    Väärin. Anna Liddin murhaaja sanoi: JEESUS KÄSKI TAPPAA"
    TAPPAJA VAAN LUULI KÄSKYN ANTAJAA JEEUKSEKSI.

    On monmia jotka kuulevat noita ääniä ja LUULEVAT sen äänen olevan Jeesuksen äänen, vaikka se onkin saatanan ääni.
    Ja kun eivät teuvon tapaan osaa koetella henkiä, niin perustuvat vaan omaan LUULOONSA.

    "Tulin tähän vielä siksi, kun tuossa mainittiin

    tärkein motiivi noissa keskusteluissa jäi. "

    Äänestä

  • Voitto Ramu kirjoitti:

    kyllä Jeesuksen nimeä käytetään väärin ja turhaan niin paljon että ei luulisi sen olevan tottakaan.
    Siis tarkoitan, että ihmiset eivät näe eivät voi ymmärtää, että kun joku puhuu Jeesuksesta, se ei vielä merkitse sitä, että hän olisi Jeesuksessa.

    Mitä tämä tarkoittaa?

    Siis vaikka sinä paljonkin puhut ja käytät Jeesuksen nimeä puheessasi, mutta et koskaan ole tullut siihen tilanteeseen, että olisit joutunut murtumaan Jeesuksen edessä ja sanomaan Hänelle; Jeesus sinä näet minut kurjan, viheliäisen ihmisen olen tehnyt syntiä Sinua ja Taivasta vastaan ole minulle armollinen hyvyytesi tähden, pyyhi pois minun syntini suuden laupeutesi tähden.
    Mieleni tekisi laittaa koko Ps.51 tähän mutta lukekaa se Raamatustanne.

    Jos siis Jumala on sinut saanut todella johdattaa tälle paikalle mitä Ps.51 sanoo, niin olet ihanalla paikalla.

    Nyt kysytään miten niin ihanalla?

    Siten, että se on suurta Jumalan rakkautta jos hän on kutsuessaan sinua saanut sinut johdattaa tälle paikalle, eikä siinä ole käynyt niin, että olisit kovettanut sydämesi ja kääntynyt pois Jumalasta.

    Sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.

    "Ja vielä:meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
    Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.
    Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut."
    Niin että jos sinussa ei ole saanut tapahtua oman minäsi kuolemaa, vaan se hallitsee sinua, niin sinä et voi olla Jeesuksessa, Jeesus ei voi asua sinun sydämessäsi.
    Ja jos sydämessäsi ei saa Jeesus asua, siellä on tämän maailman herra saatana.

    Sillä se on totta, kenen voittama ihminen on sen orja hän on.

    Siis joko olet Jeesuksen oma tai olet saatanan oma.

    Kumman oma tahdot olla?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Samoin olen minäkin saanut kuulla kummankin puhuvan.
    Jeesuksen tosi paljon enemmän kuin Saatanan.
    Tosin Saatan on sitten jatkanut puheitaan
    näissäkin keskusteluissa monen palvelijansa kautta.

    Tulin tähän vielä siksi, kun tuossa mainittiin
    Anna Lindin murhaajan kuulema puhe, joka oli:
    "Saatana käski tappaa."

    Niin varmasti käski, ainakaan minulla ei ole siitä
    pienintäkään epäilystä, ja suuresti ihmettelin,
    miten vähäiselle huomiolle tuon murhan kaikkein
    tärkein motiivi noissa keskusteluissa jäi.

    Tämäkin osoittaa tämän ihmiskunnan rajun eksytyksen.
    Kun paavit, piispat ja papit eivät saa kuulla Jumalan puhetta,
    niin siksi on helppoa tuomita Totuuden Hengen
    saanut ihminen mielisairaaksi.
    Kuten minutkin ovat Saatanan palvelijat täällä jo
    useamman kerran tehneet.

    käy päivittäin ihmisiä jotka kuulevat päässään yhtä sun toista, niitä kutsutaan mielenterveyspotilaiksi. Kehoitan myös sinua käymääs vastaanotolla.

    Äänestä

  • swindon kirjoitti:

    käy päivittäin ihmisiä jotka kuulevat päässään yhtä sun toista, niitä kutsutaan mielenterveyspotilaiksi. Kehoitan myös sinua käymääs vastaanotolla.

    mutta eivät ole vielä telkien taakse saaneet.
    Lohtajan kirkkoherra, jolle myös tuon Paavali ja
    naiset avauksessa olevan piispa Rimpiläiselle
    osoitetun kirjeen lähetin, kirjoitti sen saatuaan:

    "Sinusta tulee mieleeni Vapahtajan luonnehdinta
    Natanaelista: 'Tässä on oikea israelilainen,
    mies vailla vilppiä'. Sinulle oikeudenmukaisuus
    ja totuua ovat keskeisiä asioita. Joku toinen
    painottaa toisin. Henkiläkohtaisesti yritän
    opiskella mitä armo on."

    Tästä rohkaistuneena lähetin hänelle lisää kirjoituksia
    totuudesta. Ja ne luettuaan muuttui ääni hänenkin kellossa:

    "Mietin, tarvittaisiinko sinun tapauksessa
    terapiaakin. Voisiko joku kristitty psykiatri tai
    psykoterapeutti auttaa traumasi hoitamisessa?"

    Tämä tapahtui kymmenen vuotta sitten, ja on senkin
    jälkeen minua yritetty telkien taakse saada, mutta
    toistaiseksi turhaan, sillä eivät terveet tarvitse
    parantajaa vaan sairaat.

    Sopii sinunkin kohdalla kysyä, miksi reaktiosi
    on tällainen. Sillä sehän on aivan luonnollista,
    että ne, jotka Kristus on valinnut, että he myös
    kuulevat hänen puheensa, kuten kirjoitettu on:

    "Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä
    Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole
    lähtöisin Jumalasta."

    Kuulevathan Saatanan vallassakin olevat ihmiset
    Saatanan puheen.

    Äänestä

Aloittaja älä tee kärpäsestä härkästä.
Puolin ja toisin, laittakaa jäitä hattuun ettei mene farssin puolelle.

Jos Suni saa tehtävän, niin se merkitsee että Suni on saanut tehtävän, joten sitä odotellessa jatketaan kukin tavallaan.

Äänestä
  • Keneltä Teuvo Sunille tulee tehtä toimia ja rangaista tätä kansaa noilla Ilmestyskirjassa kuvatuilla karmeilla rangaistuksilla?

    Jotenka senkun odotellaan vaan milloin Suni saa tuon tehtävän- ja kuullaan sitten uutisista niistä Sunin suorittamista rangaistuksista.

    Äänestä

  • odotetaan vaan kirjoitti:

    Keneltä Teuvo Sunille tulee tehtä toimia ja rangaista tätä kansaa noilla Ilmestyskirjassa kuvatuilla karmeilla rangaistuksilla?

    Jotenka senkun odotellaan vaan milloin Suni saa tuon tehtävän- ja kuullaan sitten uutisista niistä Sunin suorittamista rangaistuksista.

    Kaksi viimeistä todistajaa, jotka Kristus ennen
    paluutaan edellään lähettää, saavat häneltä
    tuon tehtävän, ja siksi heidät tapetaan.
    Lue Ilmestyskirja, ettei tarvitse turvauta
    Saatanan palvelijan syöttämiin valheisiin.

    En yhtään ihmettele, että heidät tapetaan, kun
    jo minullekin on uhkauksia ladeltu vain sen tähden,
    kun Pyhä Henki paljasti, että koko ihmiskunta
    elää porttoseurakuntien lopun aikaa.

    Miksi Teuvo et kerro ihmiskunnalle Jeesuksesta joka sovitti ihmiskunnan synnit ristillä vuodattamalla Pyhän Verensä syntisten edestä?

    Kirjoituksistasi ei tule esille Jumalan antama tehtävä:

    "parannusta syntien anteeksisaamisesta Jeesuksen nimessä on saarnattava kaikkialla"

    Miksi et tee tuota tehtävää, vaan meinaat että Jumala käski haukkumasta päästyään haukkumaan syntisiä?

    VAIN syntiset tarvitsee Jeesusta. Ei Jeesus edes tullut vanhirskaita pelastamaan, vaan SYNTISIÄ.

    On tullut kirjoituksistasikin selväksi lukemattomia kertoja, että noita syntisiä riittää, mutta sinä et tee mitään heidän pelastamisekseen.

    Miksi et kerro syntisille, että Jeesus sovitti synbtisten synnit ristillä, että jokaisella joka häneen uskoo olisi iankaikkinen elämä.

    Tuo on sitä TODELLISTA Jumalan rakkautta- josta sinä vaikenet.

    Äänestä

  • odottava ihminen kirjoitti:

    todellakin, miksi Teuvo ei halua julistaa pelastusta Jeesuksessa? Onkohan niin, ettei rakkauden evankeliumi voi tyydyttää katkeruutta ja kostonhimoa mitä Teuvo tuntee sisällään? Tuomio ja rangaistus sensijaan on eri juttu. Kun on itse mielestään korkeammassa asemassa, ahtaalla portilla ansioituneena, voi tyydytystä tuntien katsella kuinka väärintekijät joutuvat kärsimään.

    Nyt on kuitenkin vielä armon aika ja pelastuksen ovet avoinna syntisten käydä parannuksessa Jeesuksen Kristuksen tykö ja sisälle Jumalan valtakuntaan.

    23 sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta [Room. 11:32; Gal. 3:22]
    24 mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.

    Äänestä

  • VictorRämä kirjoitti:

    että Jeesus odottaa ahtaan portin takana
    jokaista sinne kaipaavaa, mutta se ei kiinnosta,
    koska Saatanan lavealla tiellä ei tällaista porttia ole.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    että Jeesus odottaa ahtaan portin takana
    jokaista sinne kaipaavaa, mutta se ei kiinnosta,
    koska Saatanan lavealla tiellä ei tällaista porttia ole.

    "että Jeesus odottaa ahtaan portin takana jokaista sinne kaipaavaa."

    Mutta valitettavasti on näin että harvat todella tahtovat.

    Miksi niin harvat?

    Ei voi olla niin, koska Jumala on rakkaus; hän haluaa pelastaa kaikki.

    Totta, se on Jumalan tahto, että kaikki ihmiset kaikkialla tekisivät parannuksen ja kääntyisivät pahoilta teiltänsä hänen tykönsä ja pelastuisivat.

    Se on siis Jumalan tahto, että kaikki pelastuisivat.
    Eikä Jumalan puolella ole estettä.
    Hän odottaa että voisi olla armollinen.
    Halajamalla hän halajaa Henkeä jonka Hän on laittanut meihin asumaan.

    Miksi sitten niin harvat tulevat löytämään Totuuden?

    Raamatussa on selvästi sanottu, miksi näin on, että harvat löytävät.

    Mietippä itse kohdallasi minkälainen maaperä on sinun sydämesi?

    Vai oletko jo niin paaduttanut sydämesi että vähät välität kehoituksista?

    Äänestä

..palstoja ja joitakin/tiettyjä kirjoituksia lukiessa, että fundamentalisteja ei tarvii lähteä etsimään muilta mailta...eikä yksin muista uskonnoista...kannattaa jättää "maan arvoon" äärimieliset kiihkoilijat ja monella on pää/mieli hajonnut...

Äänestä
  • jolle Saatana on antanut tehtäväksi helluntailaisten
    uskonoppikirjalla saattaa eksyksiin vähintään
    puolimiljoonaa markkinoilla kulkevaa suomalaista.

    Äänestä

  • Vositko kirjoittaa lyhyen oppaan miten ihminen pelastuu.

    Sellaisen jota voi uskosta osattomille ihmisille jakaa.

    Sinun 700 sivuinen kirja ei varmaan siihen sovellu.

    Äänestä

  • Jeesusta odottava kirjoitti:

    Vositko kirjoittaa lyhyen oppaan miten ihminen pelastuu.

    Sellaisen jota voi uskosta osattomille ihmisille jakaa.

    Sinun 700 sivuinen kirja ei varmaan siihen sovellu.

    * Ahdas portti ja ovi
    * Hän puhui heille vertauksin
    * Paavali ja naiset
    * Luterilaistenkin palstalta löydät monta hyvää
    tähän tarkoitukseen soveltuvaa kirjoitusta
    * Kaiken totuuden saat kuitenkin "Älä heitä pelkää" kirjasta.

    Jos sitä vaikka 1000 kappelattakin tilaat,
    niin voin tehdä sinulle tarjouksen, jos sitä
    kirjallisesti pyydät. Lyhyt opas on tässä:

    "Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

    Jos nuo kaikki pitää antaa pelastusta esivälle, niin niitä ei jaksa yksi ihminen kantaa- on siinä paparia niin rutkasti.

    Vositko siis laatia lyhyen- alle 5 sivua olevan pelastuksetien oppaan sellaiselle joka etsii pelastusta.

    Lukemalla nuo kaikki hengelliset tahot tuomitsevat kirjoituksesi, ei niiden lukeminen ketään pelasta.

    syntiä kantamaan monin verroin enemmin kuin mitä
    yksi 700 sivuinen kirja painaa.
    Saatanalla on kuitenkin kiire, koska se tietää,
    että sen aika on lyhyt. Jos ihminen ei totuuden
    löytymiseksi jaksa yhtä kirjaa lukea, niin tuskin
    hän edes totuutta elämäänsä kaipaakaan.

    Kopioi täältä Suomi24 keskusteluista kaikki
    kirjoitamani viestit, ja tee niistä itse opas
    niille, jotka tahdot totuuteen johdattaa. Tässä
    sinulle sen pohjaksi viisi vihjettä:

    "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.
    Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin
    on Herra luvannut. Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

    "Lakatkaa jo luottamasta ihmiseen, vain kevyt
    elämän henkäys hänellä on sieraimissaan.
    Mikä hän on, mihin hän kelpaa?"

    "Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla
    hokevat: 'Tämä on Herran temppeli, Herran
    temppeli, Herran temppeli!"

    "Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis
    luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja
    lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä
    omasta elämästään, hän ei voi olla minun
    opetuslapseni. Joka ei kanna ristiään ja kulje
    minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni."

    "Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin
    ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään.
    Lähtekäämme siis hänen luokseen, leirin ulkopuolelle
    hänen häväistystään kantaen. Eihän meillä täällä
    ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden
    sitä kaupunkia, joka tulee."

    Annan vielä yhden ylimääräisen vihjeen:

    "Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele
    syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka
    kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti."

    Mikäli Pyhä Henki käskee tuollaisen kirjan kirjoittamaan,
    niin silloin sen teen. Silloin sillä pitää olla
    myös kustantaja ja väylä ihmisten tietoisuuteen.
    Tällaista hetkeä tämän kansan kohdalla tuskin
    enää eteen tulee. Koska "Älä heitä pelkää"
    kirjaakaan ei yksikään kustantaja suostunut
    kustantamaan. Ja Kirjavälityskin, jonka tehtävänä
    on kirjojen välitys kirjakaupoille, palautti
    tilaamansa kirjat, vaikka sopmius oli allekirjoitettu.
    Totuus on liian sietämätöntä ihmisten tietoon
    saatettavaksi. Ja toisaalta pitää muistaa myös se,
    että jo marraskuussa 1994, Pyhä Henki kielsi
    rukoilemisen tämän kansan puolesta.

    ihmiset siellä kirjavälityksessä olivat viisaita ja aivan ilmeisesti Jumalan johdossa, kun eivät alkaneet levittämään tekelettäsi "Älä heitä pelkää". 700 sivua jonninjoutavaa hourailua vanhan miehen mielenhäiriöistä, kuka sitä muka jaksaisi lukea. Kirjavälittäjät ovat tulosvastuullisia toimijoita pitäishän myynnillä saada edes kulut peitettyä. He ovat vai arvioineet, ettei sellaisella sepustuksella ole tarpeeksi kysyntää ja asia oli sillä selvä.

    Jumalan johdossa he olivat siinäkin mielessä, että jos ihmiset alkavat totuutta kaipaamaan elämäänsä niin onhan olemassa Pyhä Raamattu ja siinä liki 1400 sivua totuutta. Vai meinaatko, että sinun tekeleesi olisi Raamatun veroinen, voin suomentaa ihan vihjeenä vain ettei OLE!

    Paina se jo viimein kuulaasi Suni ja mene hakemaan psyykenlääkkeitä ettet sekoa kokonaan.

    Äänestä

  • Tottuuven sanoja kirjoitti:

    luterilaisuus palstalla erittäin hyvän arvostelun.

    Ei se Raamatun veroinen ole, mutta on kuitenkin
    Pyhän Hengen ilmoituksen mukaan Ilmestyskirjan
    jälkeen tärkein kirja, jonka Jumala on Pyhän
    Henkensä kautta ihmiskunnalle antanut.

    Kristuksen hoidossa ei tarvita psyykelääkkeitä.
    Se on tämän maailman jumala, joka niillä
    omiansa hoitaa.

    Miksi sitten paasaat , kirjoitithan:

    "Ja toisaalta pitää muistaa myös se,
    että jo marraskuussa 1994, Pyhä Henki kielsi
    rukoilemisen tämän kansan puolesta."

    JOS tuo olisi Pyhästä Hengestä , niin paasamisesikin on täysin turhaa, kun kerta rukoileminenkin tämän kansan puolesta on turhaa.
    Jumala olisi siis hylännyt koko tämän kansan helvettiin heitettäväksi.

    Kerropa suorana lainauksena että mitä ne kirjoittivat antaessaan "erittäin hyvän arvostelun" kirjastasi?

    Jos kirjasi on Ilmestyskirjan jälkeen tärkein kirja maailmassa niin oletko toisaan sitä mieltä, että apostolien kirjaeet ja evankelumit ovat vähempiarvosia kuin kirjasi?

    Äänestä

  • totuuden puolesta kirjoitti:

    ovat ennen Ilmestyskirjaa. Ilmestyskirja on
    kirjoitettu näiden jälkeen, silloin kun
    Antikristus antikristuksineen oli tullut jo
    alkuseurakuntien keskelle.

    Kristushan sanoi minulle: "Mene, minne minä sinut
    lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua."

    Tulin tänne nettiin, kun kehotti tulemaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

totuus paljastuu kirjoitti:

SEURAAVA VIESTI OLI TUOLLA "TULISIA HIILIÄ" osastossa:

"Pyhä Henki ei VIELÄ MINULLE
Kirjoittanut: TeuvoSuni 5.2.2006 klo 19.35

ole antanut tehtäväksi koetella tätä kansaa kaikilla
niillä KAUHEILLA vitsauksilla, joilla Kristuksen
kaksi viimeistä todistajaa saavat koko ihmiskuntaa koetella:"

-------
KUN EI VIELÄ, NIIN odottaako viestin laittaja, että tehtävä tulee myöhemmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu