Tämä muslimien boikotti menee kyllä jo surkuhupaiseksi. Aivan kuin sillä jotain muuta vaikutusta olisi, kuin korkeintaan haittaa itse muslimeille. Tanskan taloudessa se ei paljon paina.
Kannattaisi olla kiltti kädelle, joka ruokkii. Arabimaailma elää Euroopan ja Yhdysvaltain tuista sekä öljynmyynnistä meille. Nyt on aika vähentää öljyriippuvuutta, niin kuin Bush sanoi, ja esimerkiksi Suomessa panostaa ydinvoimaan ja bioenergiaan ennen hyötöreaktoreiden ja fuusiovoiman kehitystä.
Valitettavasti ainut keino saada lähi-idän barbaarit aisoihin on kuitenkin lähettää heille setelitukkoja. Toisin sanoen heidät pitää kouluttaa sivistyneiksi. Sivistynyt, kylläinen ihminen ei sorru väkivaltaisiin iskuihin. Uskonnollisuuskin väistyy, kun maallinen mammona kasaantuu. Niinpä joudumme vastedeskin rahoittamaan lähi-itää. Saisivat muslimit olla kiitollisia.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Valkoinen mies on keksinyt kaiken, siis ihan kaiken, mikä hyvinvointia ihmisille luo. Ja ihan teille teininatseille tiedoksi juutalaiset on valkoisia eurooppalaisia. GWB sanoikin jo kaiken sanottavan. Nyt on panostettava muihin energia muotoihin kuin öljyyn. Kymmenessä vuodessa meillä on jo muitakin varteenotettavia vaihtoehtoisia energialähteitä kuin ydinvoima. Sitten aletaan myymään arabeille vettä , kympin litra.
emme halua kolmatta maailmansotaa. Ei maailmassa voi enää eristyä kulmaan, ja katsella sivussa muiden puuhia. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Parasta on ennaltaehkäistä suuri taistelu ja rahoittaa arabimaiden kehitystä niin, että vielä jonakin niiden kanssa tulee toimeen.
Niitä on rahoitettu vuosikymmenet. Se kulttuuripohja on niin läpimätä että siitä ei mitään rakentavaa synny ikinä. Onneksi Profeetta GWB (pbuh) pian antaa vääräuskoisille kyytiä.