Olen helluntaiperheen lapsi. sukuni on myös helluntailainen. Olen ikäni nähnyt muista selän takana puhumista, kateutta, perheessäni on ollut henkistä sekä fyysistä väkivaltaa vanhempieni välillä. Kulissit ovat aina olleet kaikki kaikessa, joten kukaan ei tiedä tästä väkivallasta vaikka olemme sisarusteni kanssa siitä kärsineet ja vielä aikuisenakin kärsimme, koska se ei ole loppunut. Olen monella tapaa pettynyt helluntailaisuuteen ja siihen tekopyhyyteen ja kateuteen. Olen silti uskossa ja haluan rkastaa Jumalaa, eihän Hän ole vastuussa ihmisten pahoista teoista. Haluaisin vaan päästä katkeruudesta, sillä pelkään, että jos en anna anteeksi en pääse taivaaseen. Mutta anteeksiantaminen on niin vaikeaa kun muistaa kaikki kokemansa vääryydet ja läheisen ihmisen kokemat vääryydet. Ja se tekopyhyys mikä joissain uskovaisissa on...se ärsyttää niin paljon!!! Onko muita joilla on kokemusta elämästä uskovaisuuden kulisseissa?
tekopyhyyttä
kolmannen polven helluntail...
4187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla ei ole samanlaisia kokemuksia, mutta ajattelin silti vastata.
Minäkin olen 3. polven hellari, ja sukuni toisella puolella on aika paljon helluntailaisia. Tiedän kuulopuheiden perusteella, että jotkut heistä ovat hyvin ahdasmielisiä, mutta itse en ole joutunut kärsimään siitä. Isoäitini taisi olla ainakin nuorempana kohtalaisen tiukka "vanhoillis-helluntailainen", ja isäni sisaruksineen sai siitä kärsiä. Muut sisarukset eivät ole helluntailaisia, ja todennäköisesti pysyvät mahdollisimman kaukana siitä. Isäni on edelleen helluntailainen, ehkä siksi, että on aina ollut hyvin voimakasluonteinen ja vahvatahtoinen oman tien kulkija.
Isäni kokemukset ovat vaikuttaneet varmasti hänen kasvatusperiaatteisiinsa. Hän on pyrkinyt ja pyrkii tekemään kaiken paremmin kuin äitinsä, ja siinä hän on mielestäni onnistunut. Olemme saaneet sisarieni kanssa kasvaa vapaassa ja terveessä ilmapiirissä. Uskonasiat ovat olleet luontevalla tavalla mukana kuvioissa, mutta mihinkään ei ole painostettu tai pakotettu. Äitini on nuoruudessaan kääntynyt luterilaisuudesta helluntailaisuuteen, ja on noudattanut saman kaltaisia kasvatusperiaatteita.
Tiedän, että on paljon helluntailapsia ja -nuoria, jotka joutuvat käsrimään ahdistavasta ilmapiiristä. En tiedä mitä asialli voisi tehdä, mutta ainakin siitä pitäisi keskustella seurakunnassa avoimesti. Olen pahoillani kokemastasi, ja toivon, että Isämme rakkaudessaan parantaa haavasi. Älä murehdi anteeksiantamisesta, kaikki tapahtuu aikanaan. Et sinä voi itseäsi pakottaa anteeksiantoon. Lepää rauhassa Isän käsivarsilla, ja anna Hänen tehdä työtä sinussa. Aikanaan rakkaus ja armo syrjäyttää orastavan katkeruuden ja vihan, siitä olen varma.
Auttakoon Jumala helluntaikansaa vastustamaan uskonnollisuutta ja tekopyhyyttä. Antakoon kaikkivaltias Isämme meille nöyrän mielen, jotta osaisimme alistua Isämme tahdon alaisuuteen, ja sen kautta oppimaan rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä terveellä ja oikealla tavalla.
Toivotan sinulle runsasta Jumalan siunausta. Onneksi mikään kirkkokunta ei voi pelastaa, ainoastaan Jeesuksen Kristuksen sovitustyö.
Että en olisi uskossa jos vanhempani olisivat olleet kuvailemiasi "vanhoillis-helluntalaisia"
Pahoin pelkään, etten minäkään. Siksi tämäkin on yksi erittäin tärkeä aihe, josta ei kuule seurakunnassa puhuttavan.
Kiitos Laurentius rohkaisevista sanoistasi. Ne auttoivat paljon.
Olisi todellakin hyvä jos tällaisista asioista puhuttaisiin, kuten esimerkiksi perheväkivallasta. Tiedän muitakin (nuoria) pariskuntia(helluntailaisia) jossa mies lyö. Mutta ymmärrän senkin miksi sitä ei haluta kertoa julkisesti. Helluntaiyhteisö voi olla todella tuomitseva. Tiedän, että eräskin helluntailainen uskova nainen sanoi, että jos on uskossa, ei voi olla mitään ongelmia. Aivan kuin uskossa olo nostaisi kaiken yläpuolelle. Tekeekö se äidistäni huonon uskovan jos mies lyö. Toinen asia on myös se, että ollaan väkisin huonossa avioliitossa, jolloin lapset kärsivät. Mutta onneksi itselläni on hyvä avioliitto. Ja todellakin tiedän, mitä avioliitoltani haluan ja mitä en. En ikinä halua lasteni kokevan samoja asioita mitä itse olen kokenut, Haluan, että he saavat nähdä kuinka heidän vanhempansa rakastavat toisiaan ja lapsiaan tasavertaisessa suhteessa.