KANSANKUSETUS

5. ydinvoimala oli suuri KANSANKUSETUS vailla vertaa.

Mikään hankkeen läpiviemiseksi kyhätty argumentti ei pitänytkään paikkaansa:

5. ydinvoimala ei tuonut työtä Suomalaisille, ei nimeksikään: enemmän työtä olisi tuonut bioenergian, hybridi- tai tuulienergian rakentaminen, lisäksi se olisi voitu jakaa tasaisesti ympäri Suomenmaata.

Ydinvoima ei ole kotimaista, vaan tuontienergiaa Australiasta.

Ydinenergian lisääminen on erittäin lyhytnäköistä: ajatellaan vain n. 30-40 vuotta eteenpäin.

Kaikki ongelmat jätetään tuleville sukupolville: Esimerkiksi jääkausi & "randomtekijät" kuten terrori tai sabotaasi. Ydinvoima on tulevaisuuden "PCB-ongelma," lapsemme tulevat halveksumaan tätä sukupolvea.

Ydinvoima ON siis erittäin kova saastuttaja ja onnettomuus VOI TAPAHTUA ihan yhtä hyvin SUOMESSA kuin USA:ssakin, tahi Venäjällä.

Hanke vietiin ohi Kansalaisten hyväksynnän ja tässä tehdään rahaa Kansan sinisilmäisyydellä:
TV-uutiset spekuloivat osakekursseilla ja rahastavat Kansaa sähkön hinnan keinotekoisella kohottamisella pilviin.

Se on niin että pakkasella voi käyttää VALKOISTA ERISTETTÄ LUNTA sekä VIHREÄÄ ENERGIAA, PUUTA: ja takaan ettei tule kylmä: testaa vaikka puusaunassa.

Ydinvoima on röyhkeää Kansan riistoa, Lipposlaiseen henkeen.
10388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olen täysin samaa mieltä.

Äänestä

Maalaisjärkeä eduskuntaan!

Äänestä

Ydinvoimako on ympäristöystävällisempi ratkaisu?

Äänestä

Töitä on tulossa maan perkeleesti, mutta itä-eurooppalaiset ne työt tekee, kun ei suomesta enää löydy tekijöitä.
Meillä on uraania. Raskasta vettä voi jokainen alkaa tislaamaan vaikka kesälomalla vesihanasta. Enää puuttuu ainoastaan uraanin rikastamo. Sen jälkeen ollaan täysin omavaraisia energian tuottajia. Sähkön hinta kyllä nousis mutta se oliskin meidän ihan omaa sähköä.

Äänestä

"Se on niin että pakkasella voi käyttää VALKOISTA ERISTETTÄ LUNTA sekä VIHREÄÄ ENERGIAA, PUUTA: ja takaan ettei tule kylmä: testaa vaikka puusaunassa."

Eli, minun pitäisi tehdä nuotio kerrostalo-asuntooni ja vuorata seinät lumella??

Miksi meidän pitäisi pilata koko maan maisemat jollain helvetin tuulivoimaloilla, kun pari turvallista ydinvoimalaa hoitaa koko energiaongelman?

Ja vaikka juuri tällä hetkellä onkin taloudellisesti kannattavampaa (mikä on hyvä asia) louhia uraania jossain muualla kuin Suomessa, niin voin vakuuttaa että se on aika lailla prkl:een yleistä ainetta joka puolella maankuoressa, eikä ihan heti loppumassa kesken..

Äänestä
  • Sulla on aika vanhanaikainen käsitys bio- ja tuulienergiasta.

    Riittää kun taloyhtiön lämmitysjärjestelmä on nykyaikaisessa kunnossa: toimii bioenergialla.

    Tuulivoimaloita ei sun lähiömaakarin tarvi katsella, ne voi olla vaikka moottoriteiden kaistojen välissä.

    Komeita valkoisia, kuin Suomen Joutsen.

    Äänestä

en tiedä luulevatko suomen poliitikot olevansa oveliakin kun rakentavat ydinvoimaloita. Kun muu eurooppa yrittää päästä voimaloistaan eroon niin me rakennetaan lisää. idea kai on että muiden homma kusee ja sit myydään niille meidän ydinsähköä suomalaisiin hintoihin (eli vain rikkailla mailla varaa ostaa).

Äänestä

Ydinvoima on halpaa ja erittäin vähäpäästöistä. Onnettomuusriski on nykyisissä voimaloissa olematon.
Lisäksi teknologia kehittyy ja parinkymmenen vuoden päästä on luultavasti käytössä jo ns. neljännen sukupolven reaktoreita joissa tuotetaan enemmän halkaistavaa ydinmateriaalia kuin kulutetaan mikä ratkaisee ydinjäteongelman.
Viides ydinvoimalapäätös oli eduskunnalta erittäin viisas ja sitä päätöstä mm. ruotsalaiset nyt kadehtivat. Siellä ollaan aivan kusessa ydinvoiman lopetuspäätöksen kanssa ja reaktoreille onkin jo annettu lisäaikaa.
Tuulivoima on hyvä ajatus mutta kun niitä helvetin myllyjä pitäisi olla koko Suomi täynnä että niistä olisi jotain hyötyä. Saksassa tuulivoimaa on paljon ja siellä on myös erittäin aktiivinen oppositio joka vastustaa myllyjen rakentamista koska se pilaa maisemat ja aiheuttaa melu ja valohaittoja. Sitten on vielä nämä pakkaskausien kulutushuiput. Oletteko huomanneet että kovilla pakkasilla on melkein aina tyyntä tai hyvin heikko tuuli.
Mitä tulee työpaikkoihin niin niitä saadaan teollisuudesta. Teollisuus taas tarvitsee toimiakseen halpaa sähköä joten...

Äänestä
  • Mutta onnettomuusriski on.

    Ja se riski on liian suuri,
    sitä Suomen ei tarvitse ottaa.

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    Mutta onnettomuusriski on.

    Ja se riski on liian suuri,
    sitä Suomen ei tarvitse ottaa.

    Suomen pitää ottaa se riski. Ei nykyaikainen yhteiskunta pärjää ilman energiaa. Vai haluatko että lopetetaan kehitys ja aletaan kilpailemaan maailman köyhimmän maan tittelistä jonkyn vinku-intian kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SF - History kirjoitti:

5. ydinvoimala oli suuri KANSANKUSETUS vailla vertaa.

Mikään hankkeen läpiviemiseksi kyhätty argumentti ei pitänytkään paikkaansa:

5. ydinvoimala ei tuonut työtä Suomalaisille, ei nimeksikään: enemmän työtä olisi tuonut bioenergian, hybridi- tai tuulienergian rakentaminen, lisäksi se olisi voitu jakaa tasaisesti ympäri Suomenmaata.

Ydinvoima ei ole kotimaista, vaan tuontienergiaa Australiasta.

Ydinenergian lisääminen on erittäin lyhytnäköistä: ajatellaan vain n. 30-40 vuotta eteenpäin.

Kaikki ongelmat jätetään tuleville sukupolville: Esimerkiksi jääkausi & "randomtekijät" kuten terrori tai sabotaasi. Ydinvoima on tulevaisuuden "PCB-ongelma," lapsemme tulevat halveksumaan tätä sukupolvea.

Ydinvoima ON siis erittäin kova saastuttaja ja onnettomuus VOI TAPAHTUA ihan yhtä hyvin SUOMESSA kuin USA:ssakin, tahi Venäjällä.

Hanke vietiin ohi Kansalaisten hyväksynnän ja tässä tehdään rahaa Kansan sinisilmäisyydellä:
TV-uutiset spekuloivat osakekursseilla ja rahastavat Kansaa sähkön hinnan keinotekoisella kohottamisella pilviin.

Se on niin että pakkasella voi käyttää VALKOISTA ERISTETTÄ LUNTA sekä VIHREÄÄ ENERGIAA, PUUTA: ja takaan ettei tule kylmä: testaa vaikka puusaunassa.

Ydinvoima on röyhkeää Kansan riistoa, Lipposlaiseen henkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu