Muslimimaailma vaatii Tanskan hallitukselta anteeksipyyntöä. Mitä Tanskan hallituksen pitäisi pyytää anteeksi? Sitäkö, että se ei ennalta estänyt kuvien julkaisemista? Koska Tanskassa ei ole sensuurikoneistoa, Tanskan hallituksella ei voinut olla etukäteistietoa kuvien julkaisemisesta, joten ennakkosensurointi olisi ollut tekninen mahdottomuus. Vai pitäisikö Tanskan hallituksen pyytää anteeksi sitä, että se ei jälkikäteen rankaissut Jyllands-Postenia tai pilapiirtäjiä? Minkä lain nojalla Tanska olisi näin voinut tehdä? Olisiko Tanskan pitänyt säätää taannehtiva laki kieltämään Muhammedin piirtäminen niin, että rangaistus olisi ollut juridisesti mahdollinen? Millainen rangaistus sitten tulisi kyseeseen?
Lauantain Hesarissa gazalainen saarnamies onneksi antaa selkeän vastauksen: "Emme hyväksy mitään vähempää kuin vastuullisten päiden katkaisun." Häneen yhtynevät nekin, jotka pitkin Lähi-Itää kiljuvat kaduilla "Sota Tanskalle, kuolema Tanskalle!" Koska kukaan, esim. Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehab, ei ole irtisanoutunut näistä vaatimuksista tai kehottanut uskonveljiään malttiin, oletan, että lausunnot edustavat Oikeaa Islamia.
Mullah Krekar, jota Norja ihmisoikeusjärjestöjen ponnistusten ansiosta ei saa karkotettua alueeltaan, ilmoitti, että "sota on jo alkanut". Hänen mukaansa on "yhdentekevää, pyytääkö joku anteeksi vai ei".
Krekar kertoo pelkällä olemassaolollaan jotain kiehtovaa länsimaisesta yhteiskunnasta. Hän on Norjassa pakolaisena. Hän voi ilmoittaa olevansa sodassa isäntämaataan vastaan ilman, että hän kokisi tarvetta pelätä sanktioita. Onkohan Eurooppaa ympäröivässä maailmankaikkeudessa paljonkin paikkoja, joissa voi tehdä näin? Yritän kuvitella mielessäni tilannetta, jossa eurooppalaiset muuttavat sankoin joukoin pakolaisiksi muslimimaihin, elävät vastaanottajamaiden veronmaksajien kustannuksella, vaativat islamilaisten elementtien poistamista paikallisista oppilaitoksista, puukottavat ja räjäyttävät kuoliaaksi niitä, jotka arvostelevat heidän asennettaan, ja lopulta ilmoittavat olevansa sodassa elättäjiään vastaan. Ja kaiken aikaa muslimiälymystö yhtyisi heidän vaatimuksiinsa ja vaatisi kristittyjen uskonnonvapauden turvaamista. Ehkä tämä sitten olisi mahdollista, onhan islam rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonto.
Minua askarruttaa myös se, miksi mullah Krekar, imaami Chehab ja kumppanit ylipäätään ovat täällä. Miksi he ovat paenneet kotimaistaan? Sikäli kuin olen ymmärtänyt, Euroopan muslimit ja muslimimaiden johtajat seisovat yhteisessä rintamassa länsimaailmaa vastaan. Jos pakolaisilla kuitenkin on ollut aito tarve paeta kotoaan, miksi he eivät ole hakeneet turvapaikkaa esimerkiksi Persianlahden öljyemiraateista? Miksi emiirit eivät ole aktiivisesti tarjonneet uskonveljilleen turvapaikkaa? Miksi änkyrämuslimit pakenevat Eurooppaan, joka syrjii, vainoaa ja loukkaa heitä minkä ehtii?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Siinäpä se ongelma tulikin kiteytettyä.
Lännen on itsesuojelun takiam karkoitettava vähintään satoja, mahdollisesti tuhansia äärimuslimeita jo heti alkuun.
Sota voidaan välttää, jos sodanlietsojat lahjoitetaan niihin maihin, mistä ovat lähteneet.
Yhtään kansankiihotussaarnaa ei pidä enää suvaita.
Asiaa ei voisi todellakaan paremmin ilmaista