Halonen ja Vanhanen tuuliajolla

Suomen ulkopoliittinen johto on täysin hukassa tässä muslimeja ärsyttävässä pilakuvajupakassa. Halonen ja Vanhanen pitävät vain pään pensaassa kun maailmalla palavat pohjoismaiden suurlähetystöt ja edustustot.

Eilinen Vanhasen lyhytloma Kuwaitiin teki enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Vasemmiston ja SAK:n presidentti Halonen on ollut täysin näkymätön ja varmaan edelleen katkera siitä, että tulos vaaleissa oli äärimmäisen tiukka.

Suomalaiset osoittivat vaaleissa selvän halun muutokseen. Vanhasen ja Halosen vaalitulokset olivat surkeita.
12466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vanhanen on kova jätkä. Hoitaa ulkopolitiikankin. Halosesta ei ole mihinkään.

Äänestä

Suomalaiset osoittivat selvän halunsa muutoksiin valitsemalla presidentiksi Halosen ja pitämällä Vanhasen pääministerinä. Niinuston valinta olisi tiennyt pysähtyneisyyden aikaa.

Mitä tulee pilapiirrosjupakkaan, niin minusta Suomi on toiminut aivan oikein. Olisikohan presidentti Niinusto tuominnut pilakuvat, Tanskan valtion, arabimaat, muslimimaat vai kaikki yhteensä? Vae oisiko kehunut kaekki?

Äänestä

Halonen sai enemmistön äänistä toisellakierroksella ja valittiin Presidentiksi. Se kai noissa vaaleissa oli tavoitekkin.
Mitenkäs se sinun Niinistösi, eikös se jäänyt valitsematta. Sitä tavataan sanoa, Häviöksi. Sinäkin kailotat porvariyhteistyön toimineen. Siinä mitä porvaripuolueiden kellokkaat kailotti, ja miten kansa äänesti on suuriero. Mitä yhteistyön toimimista se sellainen on, kun 65% eduskuntaenemmistön omaava porvaristo ei saa edes omaa ehdokastaan presidentiksi. Vaan jäävät 48% kannatukseen.
Se oli surkeaa, jos joku.

Äänestä
  • Aloittaja

    KEPU:a saamme "kiittää" siitä, että joudumme katselemaan rouva Halosta seuraavat kuusi vuottakin pressana.

    Äänestä

  • vehhapulla kirjoitti:

    KEPU:a saamme "kiittää" siitä, että joudumme katselemaan rouva Halosta seuraavat kuusi vuottakin pressana.

    Jos kokoomus olisi ymmärtänyt äänestää Ahoa meillä olisi medelleen porvari presidentti Esko Aho.

    Aho sai ilman kokoomuksen tukeakin enemmään kuin Niinistö.

    Äänestä

  • Aho olisi edelleen kirjoitti:

    Jos kokoomus olisi ymmärtänyt äänestää Ahoa meillä olisi medelleen porvari presidentti Esko Aho.

    Aho sai ilman kokoomuksen tukeakin enemmään kuin Niinistö.

    Kun känä ei vielä 1988 ollut syntynyt, niin musitutetaan hänen mieleensä: Harri Holkero lupasi valitsijamiehensä Koiviston tueksi siinä tapauksessa, että vaali ei ratkea heti "ensimmäisellä kierroksella" eli ellei koivisto saa heti yli 50%.

    Tämän Holkero teki kiitollisuudenvelassa soilstemokraateille, jotka nositvat hänet Moskovan tuella pääministeriksi.

    Kokoomus pettää aina. Niin 1988 kuin 2000.

    Äänestä

  • vehhapulla kirjoitti:

    KEPU:a saamme "kiittää" siitä, että joudumme katselemaan rouva Halosta seuraavat kuusi vuottakin pressana.

    Kokoomus petti keskiryhmät 1987 vaalien jälkeen menemällä Moskovan ja Koiviston runnaamaan sinipunaan. 1988 Kokoomus petti menemällä Holkerin käskystä Koiviston uudelleenvalinnan taakse (sama mieshän piti viime keväänä järjettömänä ylipäätään asettaa vastaehdokkaita Haloselle). Samana vuonna Kokoomus petti Helsingissä keskiryhmät kunnallisvaalien jälkeen.

    Viimeinen petos ei oikeastaan ollut petos vaan normaalia kokoomuksen ryhdittömyyttä: Puoluejohto vaikeni kuin muuri presidentinvaalien 2000 toisella kierroksella, ja monet näkyvät poliitikot tukivat Halosta.

    Siinä miettimistä ryhti-Harrin ja kyykky-puolueen kauppakamarijupeille.

    Äänestä

  • ahti kirjoitti:

    Kokoomus on pettänyt vuodesta 1979 lähtien.

    Kyllä lähtee!

    Äänestä

Märkäkorvapoliitikko Katainen.

HAHAHHH!

Äänestä

Kun Tanskan Kokoomuslainen Pääministeri sössii asiat muslimimaiden kanssa, kieltäytymällä neuvottelemasta suurlähettiläiden kanssa. Niin sinä "älynjättiläinen" syytät Suomen Presidenttiä ja Pääministeriä kyvyttömyydestä hoitaa asiaa.

Kuvannee varsin hyvin, sekä kokoomuslaista ulkopoliittista ajattelua ja osaamista, että sinun tasoasi.

Äänestä
  • EU:n seuraavana puheenjohtajamaana saadaan sitten neuvotella liiankin kanssa. Ihan vielä ei Suomen kannata irvistellä liikoja. Pidättyväisyys ja varovaiset tunnustelut on nyt valttia.

    Äänestä

  • Ruuskanen kirjoitti:

    EU:n seuraavana puheenjohtajamaana saadaan sitten neuvotella liiankin kanssa. Ihan vielä ei Suomen kannata irvistellä liikoja. Pidättyväisyys ja varovaiset tunnustelut on nyt valttia.

    Mutta asiaa yritettiin pitää salassa jopa keskustleusivuilta siten, että aina kun kantelu tuli luettavaksi eri lehtiin, se hävisi samantien, tuli kyllä hetkeksi taas luettavaksi.

    Miksi, asiahan on tosiasia. Se on jätetty oikeusasiamiehelle, myös Mönkäreen nimi esiintyy kantelussa. Jos tädillä olisi "ne", hän olisi setä - kai.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vehhapulla kirjoitti:

Suomen ulkopoliittinen johto on täysin hukassa tässä muslimeja ärsyttävässä pilakuvajupakassa. Halonen ja Vanhanen pitävät vain pään pensaassa kun maailmalla palavat pohjoismaiden suurlähetystöt ja edustustot.

Eilinen Vanhasen lyhytloma Kuwaitiin teki enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Vasemmiston ja SAK:n presidentti Halonen on ollut täysin näkymätön ja varmaan edelleen katkera siitä, että tulos vaaleissa oli äärimmäisen tiukka.

Suomalaiset osoittivat vaaleissa selvän halun muutokseen. Vanhasen ja Halosen vaalitulokset olivat surkeita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu