Israelin auttamiseen kannattaa osallistua koko sen provoilun edestä, joka on tiedotusvälineitä leimannut koko Lähi-idän kriisin aikana. Israelin asia on meidän asiamme.
Israelille
aktivisti ei hellitä
6287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
sionistit täällä luuhaatte, tämä on uskontopalstan juutalaisosasto.
Menkää politiika- tai maailman menoa-palstalle ... sinne te sotahullut rasistit kuulutte.
Meidän tulee rukoilla israelin kansan puolesta. He ovat Jumalan omaisuuskansa ja Jumala siunaa niitä jotka rukoilevat israelin puolesta.
Kannattaisi todella rukoilla, että Israelin hallitus ja tietynlaisia sotilaallisia voimakeinoja kannattavat israelilaiset tulisivat järkiinsä.
Pitäisikö israelilaisten olla vaan ja levitellä käsiään terrorismin edessä? Uskallatko edellyttää samaa Yhdysvalloilta - annapa näyte.
loukkaantumista Israeliin ja Herraan Jeesukseen? Tietysti valheen isä sillä syyttää juutalaisia petollisesti eksytettyjen kautta.
Luvattu maa Israelin juutalaisille ja islamistit ja ne, jotka eivät tahdo Israelin juutalaisvaltion menestymistä menkööt niihin lähi-idän maihin, joista ovat tulleet alueelle.
Jordania on se islam-maa Palestiina. Ja Israel Jordan-joen länsipuolella on luvattua maata ihan kokonaan ja Jerusalem on Israelin pääkaupunki ja jokainen maa sen tunnustakoon maailmassa vaikka kuinka tahtoisivat tuhota Israelin ja juutalaiset kuten natsit aikanaan holokaustissa.
Nähdään asiat ihan totuudellisen rehellisesti eikä pyritä vaikeuttamaan rauhan mahdollisuutta mahdottomilla jakolinjoilla ja asioilla tässä asiassa. Pahat antisemitistit ovat pyrkineet jo monta kertaa ja koko ajan vuodesta 1948 tuhoamaan Israelin juutalaisvaltion, sillä ovat eksyneet vihauskontoon ja mielenlaatuunsa tässä Israel-asiassa.
Todellinen rauha alueelle saavutetaan kun Israel on Jordanin länsipuolella kokonaan ja palestiinan ns. pakolaiset lähi-idän islam-maissa ja niissä aletaan vihasta rakkauteen kasvattamaan lapsia Israelia ja juutalaisia kohtaan. Kaikki muut "rauhansuunnitelmat" ovat vain petollisten antisemitistien uusia mahdollisuuksia terrorisoida Israelia kuten nähdään Libanonista ja Gazasta ja myös länsirannalla on sitä kansannousua ja villitystä Israelia kohtaan ihan liian paljon, sillä eivät tahdo rauhaa vaan tuhota Israelin kokonaan vaikka toista suunsa valheena esille toisi.
Ei olla naiveja vaan tunnustetaan tosiaasiat jotka ovat kaikkien nähtävissä ja Egyptiinkin nousi puolue joka Israelia pitää vihollisena ja Hamasia ystävänä ja Hamasin peruskirjassa on Israelin tuhoaminen vaikka kuinka Egyptin uusi johto esiintyisi rauhansovittelijana niin sydämessään on vain tuho ja turmio Israelille, sillä ei muuten olisi sen muslimiveljeskunnan johdossa Egyptissä. Mursi kutsui Israelia vihollisesti avoimesti presidentinvaalikampanjoissa ja vastaehdokkaansa kutsui Israelia vastustajaksi.
Annetaan Israelille hyvä perusta elää rauhassa vaikka voimme lukea että hävityksen kauhistukse tuo se Babylonian kuningas Jerusalemiin ja tarkoittaa sitä kumarrettavaa kuvapatsasta kuten Nebukadnessar se ajallaan valmisti. Antikristus on yksin ensimmäisestä viidestä ja Irak on Babyloniana kolma ja Eufratin varrelta vapautetaan ne riivajavallat, jotka saavat paljon hävitystä aikaan niissä jotka eivät kumarra antikristuksen patsasta tai ota pedon merkkiä otsaan tai käteensä.
Jeesuksen pyhät pitäkää huolta että öljy on astioissanne, sillä tarvitaan suuressa ahdistuksessa ja ristinkantamisessa. Varokaa vääriä profeettoja, jotka eivät pysy totuudessa Jumalan profetioiden täyttymisen tulkinnoissa vaikka vajavaista on kaikki tietokin ja profetoiminen ihmisten keskuudessa joten rakastetaan toisiamme ja niitä, jotka Jeesusta tunnustaa Herrana ja sovistusuhrinsa samoin anteeksiantamukseksi verensä kautta, sillä islamissa ei näitä tunnusteta ja jihadissa voidaan sotia nimenomaan vääräuskoisia kohtaan ja palvellaan jumalaa eli valheen ja murhan isää tappamalla vääräuskoisia kuten nähdään selvästi se opetuksensa. Näin tekevät niitä kohtaan jotka pitävät Jumalan käskyt eivätkä kumarra sitä antikristuksen kuvapatsasta kun hävityksen kauhiustuksena tulee Jerusalemiin Babylonian kuninkaan kymmen-valtakunnan yhdistyneenä johtajana sinne hyökätessä ehkä 2019-2020.
Jokaisen hyvää hengellistä tahtovan kannattaa anoen Jeesuksen nimessä pyhittyä Jumalan profetioiden totuudellisen tulkinnan pyhityksessä, amen, hallelujah!
loukkantua Jeesukseen Israelin Herrana, eikä Israeliin, sillä on Jeesuksen kokoama ja nimensä tähden antanut sen luvatun maan Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille, sillä on Herransa ja Jumalansa, vaikka vielä on peite monien juutalaisten sydämien päällä.
Anotaan Jumalan Hengen vuodatusta Israelin kaikkien sukukuntien jälkeläisten ylle ja elämään Jeesuksen antamana Hengen kasteena, amen, hallelujah! Lupaukset täyttyvät varmuudella mutta viisautta tarvitaan Israelissa ja kaikkien kansojen pyhissä samoin, ja on Jumalassa, amen, hallelujah!