Turha elämä

Synnyin noin 34 vuotta sitten liennytyksen aikaan.

Minun elämäni aikana Neuvostoliitto ja sen satelliittivaltioiden diktatuurit ovat kaatuneet, tilalle on tullut kasvoton markkinoiden diktatuuri. Taloudellisen kasvun ja tieteellisen kehityksen nimissä saa tehdä mitä vain.

Katseli eilen raiskattua metsää Tampereen Pirkkalassa. "Tähän tulee uusia teollisuustontteja", totesi ystäväni.

Miksi?
Ketä varten?
Taloudellisen kasvun ja tieteellisen kehityksen nimissä.
Ei niillä tonteilla tuoteta ruokaa kolmanteen maailmaan eikä koulutusta lähi-itään.

Toinen tuttava taas suunnitteli rakentavansa lisää teollisuushalleja omille mailleen, ne ovat nyt peltoa.
Miksikö?
Koska ruoantuotanto ei tuota taloudellista kasvua.
Kotikuntaani kaavoitettiin uusia teollissuustontteja. Metsä ei tuota taloudellista kasvua.

Kukaan ei kuuntele ja vaikka kuuntelisikin, ei välitä. Vastaus on aina sama:
"Tämä tuottaa kasvua ja parantaa kilpailukykyä."
Ketä vastaan täällä oikein kilpaillaan?

Luonto on alistettu ajat sitten. Onko tavoitteena voittaa koko muu ihmiskunta, lukuunottamatta ketä? Täydellinen voitto olisi kilpailijan täydellinen tappio, siis kuolema.
Jatkuva kasvu ja vahvistuva kilpailukyky johtaa automaattisesti siihen, jossain vaiheessa tulee raja, jonka jälkeen on kasvettava väkivaltaisesti. Looginen lopputulos.
Ilman pyrkimystä voittoon kilpailukyvyn kasvattamisessa ei edes ole mieltä.

Kenet sinä haluat voittaa? Ja oletko varma, ettet juuri itse kuulu niihin, jotka on tarkoitus voittaa?

Millään muulla kuin ruoantuotannolla ei ole merkitystä.
Ei millään.

Jollet halua olla mukana jatkuvassa kasvussa ja kilpailukyvyn parantamisessa, ainoa vaihtoehtosi on kuolla.
Ihminen on sosiaalinen eläin, joka voidakseen hyvin, tarvitsee yhteisön hyväksynnän, yhteisö taas ei hyväksyntääsä anna kuin kasvun rakentajille.
Joko olet kasvun ja kehityksen puolesta tai sitä vastaan. Vastustajana taas sinulla ei ole elämisen oikeutta ja vaikka olisikin, sinulla ei ole hyvä olla.

Siis kuole.
Elämä on turha.