Yleisradio on mielestäni aika luikku mediana, monellakin lailla.
Onhan se esimerkiksi jo monta vuotta mustamaalannut USA:ta ja tuonut lähinnä Irakilaisten eli samalla muslimien näkemystä esiin.
USA:sta YLE teki syntipukin.
Entä nyt?
Entä nyt kun Pohjoismaatkin ovat saanet hieman tuta mitä on muslimien viha ja raivo?

Vastaukset 5
Vanhimmat
missä kirjoitellaan isoilla kirjaimilla vaikka seinään.
Meillä on valtava muslimiväestö. Tästä emme selviä provosoitumalla. Rajat ovat auki kukaan ei ole turvassa.
selvitä voimakeinoilla. Voi lapset olette väärässä. Olemme todellakin oman onnemme seppiä ja itse rakentaneet maailmamme. Enää Turkin jäsenyys ja kaikki on mennyt.
Suomalainen ajattelee vasta jälkeenpäin - kaikki ei sittenkään.
ja NATO:a vastustavia on n. 8% kansasta.