Ihmettelee

Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma."

Sitten tuli Jeesus ja voitti kuoleman kuten sanotaan.

Eli sama persoona asetti kuoleman ja voitti sen. Olenko ymmärtynyt asian oikein ? Mitä järkeä tossa on ?
19615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Se mitä Jumala teki, lupasi tai sanoi VT:ssä ei pidä enää paikkaansa, koska Jeesus tuli ja sanoi että asia on nyt tälleen.
Noin minulle aina vastataan kun kummastelen että mihin se julma ja ankara hävisi?
Kuitenkaan taas seuraavassa lauseessa siteerataan VT:tä vaikka just tultiin siihen tulokseen ettei se päde enää.

Äänestä
  • Yksikään laki tai säädös ei häviä tai poistu sanoi tuo Jeesus itse.
    Eli jos joku muuta väittää hän puhuu potaskaa.

    Toisaalta jos lukee tarkemmin tuota vanhaa testamenttia, siellä kyllä säädökset ja lait on tarkoitettu pelkästään, juutalaisille! Tosin laintaulut siis 10 käskyä ovat ihan hyvä ohjenuora meille kaikille. Muukalaistenkin siis sellaisten jotka asuvat juutalaisten joukossa, sellaisen on lakeihin alistuttava, myös ympärileikkaukseen. Ja jos juutalaiset eivät tätä muukalaisiltaan jotka heidän keskellään asuvat, vaadi. Luetaan se heille synniksi ja kiroukseksi niin on herra heidän jumalansa "Jehova" kädet kohotettuna korkeimman kautta vannonut!

    Mutta ei ihmistä tehty paratiisin kaitsijaksi vaan paratiisi tehtiin ihmistä varten, eikä Jeesus asettanut kuolemaa, eikä myöskään poistanut, edelleen kuolemme kaikki. Tuon paratiisin ja iänkaikkisen elämän jälkeen tuli kuolema tuossa 700 - 800 vuoden vanhana mutta ihmiset taantuivat yhä pahemmiksi ja saastaisemmiksi ja siksi jumala toisen kerran lyhensi elonpäiviemme määrän enintään 120 vuoteen ja tämä tapahtui suurinpiirtein vedenpaisumuksen aikoihin.

    Tosin ei enää viime aikoina enää olla eletty keskiarvoltaan puoltakaan tuosta ajasta joten liekkö jumala lyhentänyt entisestään tuota aikaa vai onko tuo dna kello sitten automaattisesti lyhenevä jolloin 3000 vuotta lyhentäisi elinikää puoleen. Eli keskimääräinen elinikä tulisi lääketieteistä huolimatta olemaan tuolla 5000 luvulla tuollaiset 20 - 30 vuotta.

    Äänestä

  • Just lukenut kirjoitti:

    Yksikään laki tai säädös ei häviä tai poistu sanoi tuo Jeesus itse.

    että olet lukenut raamattua. Et nimittäin ainakaan mitään likimainkaan ajan tasalla olevaa.

    Mutta enpä viitsi tämän enempää kommentoida kun olen huomannut ettei teille hihhuleille kannata puhua.

    Äänestä

Järki löytyy siitä, että Jumala ei voi pitää lähellään syntiä, eikä näin ollen syntistä ihmistäkään. Jumala kuitenkin tahtoo olla ihmiseen yhteydessä, koska on luonut ihmisen - rakkautensa kohteeksi.

Synti tuli erottamaan Jumalan ja ihmisen yhteyden ja tuli siitä, kun Eva nappasi kielletystä hedelmästä ja oli Jumalalle tottelematon ja olihan siinä Adamkin heti mukana.

Synnin pesee Jumala itse puhtaaksi, koska ihminen ei siihen pysty. Näin yhteys Jumalaan taas aukenee ja samlla ihminen siirtyy valtakunnasta toiseen.

Äänestä
  • "Järki löytyy siitä, että Jumala ei voi pitää lähellään syntiä"

    versus

    "Synnin pesee Jumala itse puhtaaksi"

    En oikein ymmärrä logiikkaasi.
    Eikä ole muuta syntiä kuin että kohtelee ihmisiä ja muitakin tuntevia olentoja esineinä.

    Äänestä

  • Syksy kirjoitti:

    "Järki löytyy siitä, että Jumala ei voi pitää lähellään syntiä"

    versus

    "Synnin pesee Jumala itse puhtaaksi"

    En oikein ymmärrä logiikkaasi.
    Eikä ole muuta syntiä kuin että kohtelee ihmisiä ja muitakin tuntevia olentoja esineinä.

    Siitähän on kysymys. Jos Jumala, niin pahin synti on epäusko ja se, ettei suostu ottamaan armoa vastaan, mutta epäuskostahan sekin juontaa.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Missähän jumala määrittelee synnin? Jos se on ihmisen mielessä pelkästään, niin mistä sen tietää että ko ihminen on täysipäinen? Uskoo jumalaan ja jumalalliseen oikeutukseen tehdä mitä lystää niille jotka eivät usko.
    Kirjalliset ilmoitukset sitten ovat sama asia, paitsi että tällainen "jumalallinen tieto" kestää pidempään ja valtaan päästessään kerää ympärilleen uskomattoman määrän dogmaatista hölynpölyä jonka ainoa tarkoitus on säilyttää status quo. Ja taas ihmisiä poljetaan.

    >>Missähän jumala määrittelee synnin?> Jos se on ihmisen mielessä pelkästään, niin mistä sen tietää että ko ihminen on täysipäinen?> Uskoo jumalaan ja jumalalliseen oikeutukseen tehdä mitä lystää niille jotka eivät usko.>Kirjalliset ilmoitukset sitten ovat sama asia, paitsi että tällainen "jumalallinen tieto" kestää pidempään ja valtaan päästessään kerää ympärilleen uskomattoman määrän dogmaatista hölynpölyä jonka ainoa tarkoitus on säilyttää status quo. Ja taas ihmisiä poljetaan.

    Jahve määrittelee VT:ssä synniksi varsin monia asioita. Ja kehottaa myös valittua kansaansa tuhoamaan valtaamallaan alueella aiemmin asuneet kansat, eli vääräuskoisten tappaminen ei ole syntiä. UT:ssä tosin sanotaan että vanha liitto on purettu, mutta miksi ihmeessä VT:llä on yhä niin paljon painoarvoa? mene tiedä.
    Ja eikös Jeesusta pidetty omana aikanaan hulluna, ainakin lähdeteksen mukaan. ;) Eli vähän paha on yhteiskunnan lähteä määrittelemään kuka on hullu ja kuka oikeasti jumalan koskettama, ellei sitten turvauduta tähän em. lähdeteokseen jolla kyllä on ikää jo melkoisesti...

    Ja rakkaudestahan minäkin tavallaan puhuin. Ihmisiä pitä arvostaa ihmisinä ja _yksilöinä_, joilla on oma tahto. Jos rakastaminen tarkoittaa sitä, että yritetään saada ihminen uskomaan omaan arvottomuuteensa jonkin tietoisen korkeamman olennon silmissä niin... no jaa. Ihmiset ovat tärkeitä ja kauniita ja arvokkaita ihan itsessään.

    Sinulla on hyviä peruskysymyksiä ja hieman vääriäkin käsityksiä, enkä ihmettele sitä ollenkaan. Kuinka paljon kaikenlaisia vääriä käsityksiä sitä voikaan olla?

    >>Jahve määrittelee VT:ssä synniksi varsin monia asioita.> Ja kehottaa myös valittua kansaansa tuhoamaan valtaamallaan alueella aiemmin asuneet kansat, eli vääräuskoisten tappaminen ei ole syntiä.> UT:ssä tosin sanotaan että vanha liitto on purettu, mutta miksi ihmeessä VT:llä on yhä niin paljon painoarvoa? mene tiedä.>Ja eikös Jeesusta pidetty omana aikanaan hulluna, ainakin lähdeteksen mukaan.> ;) Eli vähän paha on yhteiskunnan lähteä määrittelemään kuka on hullu ja kuka oikeasti jumalan koskettama, ellei sitten turvauduta tähän em. lähdeteokseen jolla kyllä on ikää jo melkoisesti...>Ja rakkaudestahan minäkin tavallaan puhuin. Ihmisiä pitä arvostaa ihmisinä ja _yksilöinä_, joilla on oma tahto.> Jos rakastaminen tarkoittaa sitä, että yritetään saada ihminen uskomaan omaan arvottomuuteensa jonkin tietoisen korkeamman olennon silmissä niin... no jaa.> Ihmiset ovat tärkeitä ja kauniita ja arvokkaita ihan itsessään.

    ((*jurpunjurpun* eilen vastasin mutta ei ilmeisesti onnistunut lähettämään.))

    Hulluus tarkoittanee lähinnä normista poikkeavaa käyttäytymistä ja uskomuksia, mielisairaus on se vakavampi tila. Hulluus ei välttämättä aiheuta vaaratilanteita, mutta jos joku tulisi kadulla väittämään että taivaalla lentelee näkymättömiä vaaleanpunaisia yksisarvisia niin tuskinpa häntä tervejärkiseksi uskoisit... mutta jos ko henkilö onkin oikeassa, mistä sen voisi tietää?

    "Kaikkien syntien perusta on epäuskossa ja tottelemattomuudessa."

    Eli auktoriteettien uhmaamisessa. Tottelvaisuushan johtuu joko pelosta (mitkä ovat seuraukset, jos ei tottele) tai sitten uskosta auktoriteettiin. Kyselemätön usko on toki oikein mukavaa, kun ei tarvitse kuin isäistää mitä kerrotaan, mutta itsenäistä ajattelua se ei juuri rohkaise.
    Uskon, että ihmisillä on tarve uskoa johonkin. Kyseessä on psykologinen ilmiö. On mukavaa ajatella että olemme maailmankaikkeuden mittakaavassa merkittäviä, että joku tietoinen korkeampi voima välittä siitä mitä teemme. Mielestäni tällainen usko on kuitenkin ainakin jossain määrin älyllisesti epärehellistä. Maailma on olemassa, tiedäm sen koska saan siitä jatkuvasti todisteita aistien kautta; on olemassa asioita joita ei voida selittää tieteen tai järjen keinoin, mutta mielestäni se ei todista jumlan olemasaolosta vaan vain siitä mitä se on: on olemassa asioita joita emme voi selittää ainakaan vielä tieteen keinoin. (Eikä oikeastaan ole syytäkään miksi ne pitäisi voida selittää, kunhan ne voidaan todeta. Esim. verenseisauttaminen.)

    "Tässä on ihan selkeä väärinkäsitys - miksi kuvittelet, että Jumala tahtoisi meidän tuntea itsemme arvottomiksi. Päinvastoin olemme pyhä suku, kuninkaallinen papisto ja arvokkaita kaikki.
    Samaa mieltä, mutta valitettavasti ihmisen sisus mätäni syniinlankeemuksessa ja vain Jumala saa sen uudestisynnyttämisen kautta esiin - siis sen, joksi Jumala meidät kaikki on luonut - alunperin hyviksi siis."

    Arvo tulee siis alunperin jumalalta? Tästä ei kyllä päästä yksimielisyyteen. :) Ihmiset ja kaikki muukin elollinen on arvokasta ja ihmeellistä ihan itsessään. (En osaa selittää. Krapulakin vielä. Mutta lue Hayao Miyazakin upea manga Nausicaa of the Valley of Wind... elämä ei ole valoa, vaan valo joka loistaa pimeydessä.)

    Olet ihan fiksu tyyppi Efraim. Meillä on vaaan niin erilaiset näkökannat että vaikuttaa siltä, että parhaimmillaan tämän keskustelun lopputulos on "samaa mieltä että eri mieltä".
    Meikäläisellä on melkoisen paljon ohjelmaa seuraavina päivinä niin että vastaamattomuus johtuu siitä, että olen poissa.

    Pahoitteluni kohmelosi puolesta. Aika paljon tekstiä siihen nähden suolsit.

    >>((*jurpunjurpun* eilen vastasin mutta ei ilmeisesti onnistunut lähettämään.)) >Hulluus tarkoittanee lähinnä normista poikkeavaa käyttäytymistä ja uskomuksia, mielisairaus on se vakavampi tila. Hulluus ei välttämättä aiheuta vaaratilanteita, mutta jos joku tulisi kadulla väittämään että taivaalla lentelee näkymättömiä vaaleanpunaisia yksisarvisia niin tuskinpa häntä tervejärkiseksi uskoisit... mutta jos ko henkilö onkin oikeassa, mistä sen voisi tietää?>Eli auktoriteettien uhmaamisessa. Tottelvaisuushan johtuu joko pelosta (mitkä ovat seuraukset, jos ei tottele) tai sitten uskosta auktoriteettiin.> Kyselemätön usko on toki oikein mukavaa, kun ei tarvitse kuin sisäistää mitä kerrotaan, mutta itsenäistä ajattelua se ei juuri rohkaise. > (En osaa selittää. Krapulakin vielä. Mutta lue Hayao Miyazakin upea manga Nausicaa of the Valley of Wind... elämä ei ole valoa, vaan valo joka loistaa pimeydessä.)>Olet ihan fiksu tyyppi Efraim. Meillä on vaaan niin erilaiset näkökannat että vaikuttaa siltä, että parhaimmillaan tämän keskustelun lopputulos on "samaa mieltä että eri mieltä". >Meikäläisellä on melkoisen paljon ohjelmaa seuraavina päivinä niin että vastaamattomuus johtuu siitä, että olen poissa.

    Äänestä

Herra Jumala ei ole sama persoona kuin Jeesus. Jeesus on Jumalan POIKA. Jeesus antoi itsensä lunnaiksi koko ihmiskunnan puolesta. Hän osti kuolemallaan takaisin sen, minkä Aadam menetti, siis mahdollisuuden elää maan päällä ikuisesti.

http://www.sunpoint.net/~uskotoivo/

Äänestä
  • Isä ja poika vastakkai, vai niin. Pyhä henki ero tuomarina, vai? Ainakaan sinä et elä ikuisesti.

    Äänestä

  • Uskonveli kirjoitti:

    Isä ja poika vastakkai, vai niin. Pyhä henki ero tuomarina, vai? Ainakaan sinä et elä ikuisesti.

    Jeesus huusi kovalla äänellä: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni. Joka näkee minut, näkee lähettäjäni. Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä. En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa, ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."

    Äänestä

"Kuoleman oma" tarkoittaa tässä Saatanan omaa. Synnin palkka on kuolema, joten tottelemattomuus Jumalan tahtoa vastaan ajoi ihmisen pois paratiisista. Samalla hallintavalta luomakuntaan siirtyi ihmiseltä Saatanalle ja ihmisestä tuli Saatanan- ja samalla kuoleman orja. Kuolema oli siis olemassa jo tässä vaiheessa, sen kirous ei vain alussa ollut ihmisen päällä.

Kuolemalla on valta jokaiseen ihmiseen, koska kukaan ei ole synnitön ja synnin palkka on siis kuolema. Jeesus voitti kuoleman elämällä synnittömän elämän, ja hänen elämänsä kautta avautui myös ihmiselle mahdollisuus synnin vallan ja kuoleman voittamiseen. Se tapahtuu uskon kautta kuoleman voittajaan, jonka synnittömyys koituu kaikkien niiden hyväksi samoin kuin ensimmäisen ihmisen synnin tekeminen koitui kaikkien kiroukseksi.

Äänestä
  • Mitä olivat nasiirit vanhassa testamentissa, tai yleensä mitä Aaron tai muut temppelimajan tai teltan palvelijat eivät saaneet missään tapauksessa tehdä?

    Juoda viiniä, tai he olivat kuoleman omia! Sinun tulkintasi siis, "synnin omia". Jeesus joi viiniä, kehui jopa verensä olevan pelkästään sitä, Jeesus valmisti myös viiniä.

    Taitaa olla tekopaikasta ja persoonasta kiinni katsotaanko joku asia synniksi tai ei???

    Aika horjuva on muutenkin tuo tulkintasi, eli se ei kestä mitenkään muutenkaan lähempää tarkastelua. Vai kuinka?

    Äänestä

  • bili kirjoitti:

    Mitä olivat nasiirit vanhassa testamentissa, tai yleensä mitä Aaron tai muut temppelimajan tai teltan palvelijat eivät saaneet missään tapauksessa tehdä?

    Juoda viiniä, tai he olivat kuoleman omia! Sinun tulkintasi siis, "synnin omia". Jeesus joi viiniä, kehui jopa verensä olevan pelkästään sitä, Jeesus valmisti myös viiniä.

    Taitaa olla tekopaikasta ja persoonasta kiinni katsotaanko joku asia synniksi tai ei???

    Aika horjuva on muutenkin tuo tulkintasi, eli se ei kestä mitenkään muutenkaan lähempää tarkastelua. Vai kuinka?

    -P:n selitys osui nappiin.

    "Juoda viiniä, tai he olivat kuoleman omia! Sinun tulkintasi siis, "synnin omia". Jeesus joi viiniä, kehui jopa verensä olevan pelkästään sitä, Jeesus valmisti myös viiniä."

    -ei viininjuontia raamatussa lasketa synniksi. mista sellaisen kasityksen olet saanut? raamattu kyllakin kieltaa viinista (tai mista tahansa muusta alkoholipitoisesta juomasta) juopumisen.

    huh, eika jeesus sanonut verensa olevan viinia! miten sina oikein raamattua luet, vai luetko ollenkaan? siis viini on VERTAUSKUVA jeesuksen veresta. eli ehtoollisella juodaan viinia, joka kuvaa jeesuksen maahanvuotanutta verta ihmisten syntien tahden. ja ehtoollinen siis on muistoateria jeesuksen kuolemasta.

    "Taitaa olla tekopaikasta ja persoonasta kiinni katsotaanko joku asia synniksi tai ei???"

    -no riippuu kylla henkilosta/yhteisosta mita pidetaan syntina, riippuen siis asiasta. esim. jotkut yhteisot ja henkilot pitavat viinin juontia syntina. (ala kysy miksi)... sitten on asioita, jotka ovat kaikille syntia, esim. valehtelu, tappaminen, huorinteko jne.

    Äänestä

  • "Paratiisi" oli pikemminkin helvetti. Antakaas kun selitän...

    Paikka jossa ei ole muuta kuin hyvää.
    Aatami ja Eeva kyllä tiesivät olevansa "hyviä" täydellisiä.
    Mutta miten kokea se?
    He olivat kuin kynttilät asetettuna auringonvaloon
    Miten voi tietää mitä on "hyvä" ennen kuin tietää mitä on "paha"?
    Syntiinlankeamus oli oikeasti ihmiskunnan suurin lahja: Vapaus valita "hyvästä" tai "pahasta", päämäärä oman itsensä kokeminen.
    Kynttilästä on hyötyä vain pimeyden keskellä

    Synti, Saatana, Helvetti, kiroukset jne.
    ovat ihmisen mielikuvituksen tuotetta ja ovat olemassa vain siellä.
    Niihin uskomisessa kuitenkaan ei ole mitään väärää tai pahaa. Valitkaa itse mihin uskotte

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Karita kirjoitti:

Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma."

Sitten tuli Jeesus ja voitti kuoleman kuten sanotaan.

Eli sama persoona asetti kuoleman ja voitti sen. Olenko ymmärtynyt asian oikein ? Mitä järkeä tossa on ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu