Auttakee! Olen hieman vanhemman miehen kanssa ollut noin vuoden ja ekat puol vuotta oli seksiä 2-4 kertaa päivässä(tsiisus!). Asumme kimpassa. Nyt en saa kuin pari kertaa viikossa ja sekin on väkinäistä jyystöä... Muuten suhteemme ei ole huono, päinvastoin vain tämä häiritsee minua. Olen hyväkroppainen, isot tissukat ja mehkeä pepa, kuulemma hyvänmakuisin alakerta mieheni naisista koskaan, nuori, sievä mutten kaunis, voisiko sanoa että jopa kiimainen.. Mieheni on seksihullu, mutta hän katsoo nykyisin mieluiten netistä pornoa ja hillittömän kauniita, ja brunetteja/eksoottisia naisia joilla on vartalot kuin jokaisen naisen toiveiden unelmapaletista. Miestäni kiihottaa eri asiat kuin minua (tietenkin), mutta hän on onnistunut alentamaan pornonkatselullaan seksuaalisen itseluottamukseni ja intohimoni. Aamuisin ennen töihin lähtöä hän istuu netissä ja katsoo alastomia naisia ja tyydyttää itseään. Minä en saa kiihotettua häntä oikein millään, vaikka mitä tekisin, dildoilisin tai pukeutuisin pelkkiin stay-up-sukkiin. Hän pitää kyllä suuseksistä, ja sitä saakin, mutta MINÄ EN OLE se mistä hän kiihottuu, vaikka toivon sitä kaikista eniten. Häntä kiihottaa pornosivujen naiset, erinäköiset ja muotoiset, mutta ennen kaikkea kauniit ja virheettömät sellaiset. Kerran menin vessassa käymään ja kun palasin, hän oli kerennyt avata jonkun herkkupimppi misun siihen ruudulle. Suutuin. En ole pornoa vastaan, katson sitä itsekin, mutta nykyisin en voi enää nauttia mistään, sillä en pidä enää itseäni seksikkäänä enkä haluttavana. Olen aina ollut tyytyväinen vartalooni ja siihen, että pidän seksistä ja nautin siitä loppuun asti. Orgasmin saanti on helppoa. Miksi siis minulle käy näin, onko vika miehessäni???? Tiedän, että miehet kyllästyy samaan naiseen helposti, mutta entäs kun toisilla ihmisillä on niin, ettei muija anna ikinä ja mies joutuu sen takia katsoa pornoa ja haaveilla muista naisista?! Ennen kaikkea haluaisin tietää, mikä on miehestä jo vähäisessä määrin kiihottavaa, miten vähästä mies innostuu ilman, että tarvitaan mitään pornolinkin herkkupillusaaraa? Kertokaa mielipiteitä, olisin niistä hyvin hyvin kiitollinen:)
miestä ei enää huvitakaan?
9
1314
Vastaukset
- Asiasta
Näistä asioista kannattaa keskustella hyvässä ilmapiirissä.Jos seksi ei pelaa eikä toista osapuolta kiinnosta, niin kannattaa keskustella että saako sitä hakea suhteen ulkopuolelta ja jos sekään ei käy niin kannattaa miettiä osoitteen vaihtoa.Minäkin katselen paljon nettipornoa ja jättitissiset XL-naiset kiihottavat minua.Vaimonikin on runsasmuotoinen ja DD kupit, mutta vaikka nettiseksiä katselenkin niin tykkään jyystää ommaa vaimoa useamman kerran päivässä.Me miehet haluaisimme naiskennella melkein kaikkia vastaantulevia naisia että ei pidä sitä ihmetellä että mies katselee muitakin.Mutta jos miehesi ei kiinnostu sinusta suhteessa on vikaa.
- aikuisen miehen tarve
että ns. vanhempi mies kaipaa naiseltaan muutakin kuin pelkkää panoa? sillä loppujen lopuksi se muu on naisessa sitä mihin rakastutaan.
- oikee mies
eli ei se oo tosi oikee mies kuksii aina
muijaa jos se on on vailla ja hyvin eikö tää
pitäs olla jätkien asia et ei saa - Emppu
Minulla oli exäni kanssa sama homma. Hän ei kiihottunut enää tavallisista naisista kunnolla, kun oli katsonut liikaa pornoa. Lopulta homma meni siihen että hänen oli katsottava pornoa naidessammekin, kun ei muuten lauennut. No, nytpä tuota ongelmaa ei enää ole miehen vaihduttua. :) Keskustele ja anna hänelle kaksi vaihtoehtoa: joko hän vähentää pornon katsomista tai sinä lähdet lätkimään.
- miss 84
Periaatteessa miehet on ihan yhtä tavallisia, kuten tavalliset naisetkin. Miksi sellainen sitten himoaa madottomuuksia, siis unelmaseksiä vaikka arki tulee aina eikä moisia herkkupimppejä näy kuin juuri nettisivuilla. Mieshän voi menettää hienon naisen, kun alkaa enemmän himoita netissä "visuaalisesti tarjottavaa vaaleanpunaista"... Kyllä mies saa kaiken mitä hyvässä suhteessa tarvitaan, hän ei halua että tuntisin itseni pornomisuja huonommaksi, mutta väkisinhän siinä niin käy. Varmaan aika moni muukin nainen kärsii samasta. Mies on ikään kuin niin koukussa pornoon, että sitä voi verrata lievään huumeriippuvuuteen:)
Tarvitaan aina vaan kiihottavampia ja vaihtelevampia ärsykkeitä. Hän onnistui kerran jopa saamaan stondiksen kun minä katselin H&M:N kuvastoa! Häntä kiihottivat siis ne mallit siinä, kuvitteli ne varmaan alastomina!? Kyllä siitä järkyttyy, kun miehen silmissä kaikki muu kuin minä on haluttavaa jopa H&M:n mallit vaatteet päällä! Voi elämä. On kai olemassa sitten niitä upeita tosi miehiä, jotka eivät himoitse jokaista ohikulkevaa herkkupersettä oman mimmin nähden.- sinä
nöyrryt tollaiseen? mieshän on sika. olet kuitenki nuori likka vielä ja kaloja on paljon.
tommonen äijä. Kyllä pornoo saa kattoo mut siitä ei parisuhde saa kärsiä.
- jeah
Hehheh.
Myös minunkin mieheni kiihottuu H&M:n kuvastoista.
Aina kuvaston luukusta kolahtaessa on mies viivana paikalla. Varmaan yksinäisinä hetkinään runkkaileekin niitä katsellen..
- Mika0800
Ohhoh! Outo mies, kun ei välitä tyttöystävästään, vaan mieluummin katselee nettipornoa ja runkkaa !
ehdotus: jätä hänet ja tule tyttöystäväkseni tai vaimokseni.
Ai mistä tiedät, olenko itse kunnollinen? TESTAA! Tule vaikka aluksi salarakkaaksi, sitten kun olet itse saanut todeta millainen olen, toivottavasti siinä vaiheessa olet valmis jättämäänb tuon luuserin ja pudottamaan sen "sala" pois tuosta salarakkaasta.
Soita ja tutustu, numeroni löydät täältä:
http://ota.se/mika0800
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.2887460Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on523919PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23438Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a723171Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,1152843"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin382644IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-502507Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.532263- 682043
- 991911