Naispappeus ja puhdasoppisuus

Puhdasoppisuutta ja tulkintaa

Raamattu on meidän länsimaalaisten päällimmäinen Pyhä kirja. Osa suomalaisista miespapeista ei voi tehdä yhteistyötä naispappien kanssa; naispappeuden vastustajat vetoavat Raamattuun kantansa puolustamiseksi. Vapaamielisempi tasa-arvoa uskossakin puolustava taas haluaa olla suvaitsevampi ja "maallisempi" vedoten naisten oikeuteen olla myös Jumalan asialla paimenena seurakunnalle.

Tulkinta ja puhdasoppisuus ovat aina lyöneet toistaan niin henkisenä säilänä kuin konkreettisena miekkana. Uskonto on jokaisen oma puhdasoppinen mielipide henkilökohtaisesta suvaitsevaisuudesta nähdä paimenekseen sanansaattaja tai sitten oikeutena olla suoraan oma itsensa Jumalansa kanssa.

Suomen kansasta yli puolet on naisia ja kaikki jumalat sen tietävät; ehkäpä jumalat myös hymyillen ymmärtävät naisen inhimillisen lämmön ja äidillisen hoivan antavan lisäluottamusta uskonnon viestistä saada tasapuolista ja oikeudenmukaisempaa hyvän jakoa kaikille sitä haluaville.

Tulkinta luo aina ongelmia, sillä se monipuolistaa mielipide- ja arvomaailmaa. Kristittyjen Raamattua ja Muhamettilaisten Koraania on kautta historian tulkittu monin tavoin tulkitsijasta riippuen. Koraanikin viestittää anteeksiantoa jopa väärinymmärtäjälle. Meneillään oleva pilapiirroskohu ei Koraanin mukaan ole anteeksiantamaton, vaikka pyhien miesten kasvoja ei saisikaan esittää tai piirtää. Koraani julistaa laupeutta, mutta myös pyhää sotaa.

Kenellä on oikeus päättää puhdasoppisuus ja kenellä on oikeus tulkintaan? Naispappeuskysymys on tällä hetkellä Suomessa vähemmistöasia, vain pieni osa miespapistosta vastustaa naista pappina. Onko uskonto, tulkinta ja linja enemmistökysymys vai jokaisen oma sydämenasia; suurin suvaitsevaisuus ilmestyy sanana, koska se on tarkoitettu kaikille sukupuoleen, väriin, säätyyn tai varallisuuteen katsomatta. Viimeisellä portilla laupeus on jo saavuttanut kaikki, sillä tuolloin vallitsee rikkumaton rauha niin "pahantekijässä" kuin "hyvän harjoittajassa".

Vain pieni osa muhamettilaisista on noussut barrikadeille; heidän puhdasoppisuutta tai tulkintaa vastaan on hyökätty ja he hakevat "hyvitystä" osin normaalin tekemisen puutteen vuoksi kuin "nuoruuden voiman" näytöksenä saavuttaakseen omissaan hyväksyntää. Uskonto on vahvempi ja arjessakin läsnäolevampi muhamettilaisille kuin kristityille. Onkin ymmärrettävää, että vuosia pinnan alla kyteneet paineet saivat "hyväksytyn" purkauskanavan. Ehkä Islamin uskoiset kansalaiset ovat kokeneet länsimaisen kulutusjuhlamaallisuuden uhaksi ja pilkaksi elämäntavalleen. Jokaisella ihmisellä on oikeus tapaansa elää ilman toisen polkemista ja loukkaamista.

Ilkka Luoma