Joukkoliikenteen tarpeellisuus.

BilMan

Niin monin kerroin parjattu ja kiitelty joukkoliikenne on osa yhteiksunnan muotoa. Liikkuminen paikasta toiseen on jokaiselle itsestään selviö. Miten tuon liikkumisen itse kukin teemme on taas asia joka nostattaa ,-varsinkin poliittisia kannanottoja ylen määrin.

Liikkuminen ,varsinkin ruuhkasuomessa on tulevaisuudenkin kannalta elintärkeä.
Elintärkeä siksikin, että emme saastuta tätä ilmaa jota tarvitsemme pysyäksemme hengissä.

Nyt on havaittavissa jo Helsingin yllä, (ulottuu jo Espoon ylle kuten myöskin Vantaalle)laajeneva saastepilvi. Todella ikävän näköinen. Pilven huomaa erityisesti mereltä tultaessa aamuvarhaisella. On kuin taivaan kanteen olisi laitettu harmaan-ruskea matto kattamaan koko Pääkaupunkiseutua.

Mielestäni tämän epäkohdan korjaamiseen olisi puututtava jo heti.
Yksityisautoilua olisi rajoitettava Helsingin alueella.
Joukkoliikenteen päästöjä pitäisi laskea.(Siirtyä saasteettomiin polttoaineisiin. Maakaasu/Biokaasu.)

Siirtää joukkoliikenne realiteettiseen aikaan.
Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne Helsingin kaupungin omistamaa liikennettä myöten tulisi siirtää YTV,n hallintaan/omistukseen.
Pääkäupunkiseutu kokonaisuudessaan tulisi olla YTV,n aluetta.(Kirkkonummi, Vantaa, Tikkurila, Sipoo. Espoo/Kauniainen ja Helsinki.)

Näin pystyttäisi valvomaan koko alueen hyödyt ja haitat.

( Itse olin 1980 luvun alkupuolella sitä mieltä, että YTV, pitäisi lopettaa. - Alun perin tämä YTV;n piti olla Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Helsingin Yhteistyövaltuuskunta. Jokaisesta kaupungista valittiin 2-4 henkilöä samaan pöytään.)

Nyt koko organisaatia on 2-3000 ihmisen työllistävä laitos.

Joukkoliikennetta on tulevaisuudessa rakennettava saasteettomaan suuntaan.
Raideliikenne muodossa tai toisessa on tulevaisuuden vaihtoehto. Espoo, Vantaa ovat ensi silmäyksellä avainasemassa.

Liityntäliikenne on järkeistettävä, ja kaupunkien eri osat on saatettava saman palvelun piiriin siten, että kaikki kaupunkilaiset saavat yhtenäisen joukkoliikennepalvelun.

Yhteiskunnan on tuettava joukkoliikennettä siten, että kaikki voivat sitä esteettömästi käyttää.
Olen joskus maininnut, että joukkoliikenne pitäisi pääkaupunkiseudulla olla käyttäjilleen ilmaista käytön hetkenä.
Tarkoitan sitä, että veroäyrein kustannetaan koko pääkaupunkiseudun joukkoliikenne.

Nytkin tapahtuu jo Helsingin kaupungin liikenteessä niin, että Helsinkiläiset maksavat Espoolaisten liikkumisesta suurimman osan.
Helsinkiläiset maksavat siintä, että Kaupungin bussit ajavat Espoon puolelle.

Jätän asian tänne keskustelupalstalle "hautumaan".

Otetaan kantaa ja parannetaan maailmaa.

Kirjoittelemisiin.

13

670

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielipiteineni..

      Olen samaa mieltä joukkoliikenteen tarpeellisuudesta. En tosin täysin samaa mieltä tuosta yksityisautoilun rajoittamisesta, joillekin oma auto on pakollinen väline mutta joukkoliikennettä pitää saada houkuttelevammaksi. Tosin ainahan löytyy niitä mesoajia kuten tälläkin palstalla joiden mielestä jokaisen 18 vuotta täyttäneen on omistettava jonkinlainen auto olkoon sitten minkälainen romurähjä tahansa, siihen mielipiteeseen en yhdy.

      Mitä tulee Helsingin joukkoliikenteen siirtämiseen YTV:n omistukseen ja hallintaan niin siihen en yhdy, Helsingissä tiedetään edes vähän paremmin Helsingin omat tarpeet ja siksi olisi hyvä ettei se siirry tässä ulkoistamisen luvatussa maassa toisen operointiin.

      Saasteettomuudesta, nythän on jo maakaasubusseja ja niiden määrä tulee lisääntymään. Tosin on rajoituksiakin, esim. Kampin terminaaliin eivät maakaasubussit pääse. Kaasubussi on kaasulla toimiva ja tiedetään miten räjähdysherkkää ko. aine on, siksi jatkossa Kampin bussiterminaaliin ajetaan dieselillä ja toivottavasti tulevaisuudessa hybridillä tai täyssähköbussilla.

      Raideliikenteen tulevaisuudesta olen eri mieltä, raideliikenne ei koskaan voi korvata täysin bussiliikennettä. Syykin on selvä, bussilla pääsee paikkoihin joihin raiteilla ei pääse. Raiteita ei voi rakentaa joka paikkaan, ei edes liityntäliikenteellä varustettuna raideliikenne voi olla suoraa bussiyhteyttä korvaava. Lisäksi tulee laskea vaihdollisuus.

      Olen sitä mieltä että kyllä bussiliikenne saadaan hyväksi muodoksi tulevaisuudessa jahka panostetaan ympäristöystävällisiin busseihin, olisi hyvä jos joku taho alkaisi tutkia esim. hybridibussien mahdollisuutta. Turussa muistaakseni jokin yhtiö on kokeillut Mersun valmistamaa hybridi- eli dieselsähköbussia, Mercedes-Benz Cito, myös mm. Taksikuljetus on kokeillut kyseistä bussia.

    • espoo no 1

      rakensi espoolaisille bussiterminaalit sisälle ja omat saa odotella busseja kylmässä eiköhän se jo kerro kaiken

      • mitä tarkotat

        kerro kaiken mistä?


    • ex säfööri

      Jo kymmenen vuotta sitten kirjoiteltiin näin.
      Miten tänään on "pullat" uunissa?

    • Realist-----

      Matkoista pitää jotain maksaa. Ei missään tapauksessa ilmaisia matkoja, koska ilmaiset matkat aiheuttaisivat sellaisen tilanteen, että jotkut majoittuvat bussiin asumaan.

    • Pot.Pol

      Koko joukkoliikenne ja muukin liikenne pitää lopettaa, ja se tullaan lopettamaan kun siirrymme takaisin lopulliseen agraariyhteiskuntaan. Malliesimerkiksi tästä yhteiskunnasta, otamme Kamputseassa menestyksekkäästi hallinneen Pol Pot:in. He pääsivät jo aika lähelle tavoitetta missä kaikki kulutettava tuotetaan itse ja minimalistisuus on hyve. Lisäksi saamme aikaiseksi yhteiskunnan missä ei ole nykyisenkaltaisia ns. näkymättömiä luokkia, vaan kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia.
      Tästä syystä emme tule enään tarvitsemaan joukko tahi muutakaan liikennettä, koska ihmisillä ei tule olemaan tarvetta kulkea oman kylänsä ulkopuolelle. Kaikki heidän tarvitsemansa on tarjolla kotikylässä, jolloin ei ole syytä liikkua minnekään sieltä.

      • pejpej

        Punaiset khmerit (ransk. khmers rouges, khmeriksi Kmae Krɑhɑɑm) oli maolainen vallankumouksellinen liike, joka hallitsi Demokraattista Kamputseaa huhtikuusta 1975 tammikuuhun 1979. Pol Potin johtamien punakhmerien tavoitteena oli luoda maahan utopistinen agraariyhteiskunta tuhoamalla kaupunkien keskiluokka, jonka tuhkasta nousisi tulevaisuuden uusi ihminen. Tarkoitusta varten kaupungit tyhjennettiin ja väestö pakkosiirrettiin maaseudulle pakkotöihin "kuoleman kentille". Punakhmerien hallinnon aikana yli miljoona kambodžalaista menehtyi aliravitsemukseen, sairauksiin ja summittaisiin teloituksiin, mutta huomattavasti suurempiakin arvioita on esitetty.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Punaiset_khmerit

        No väärämaali sitä ei hyväksytä kaikuu pihapeleissä mutta jos visiot olisi tälläisiä niin "Norweigian" kutsuu ilaman paluuta...


    • ...

      petoja karkuun avojaloin: -pelottavaa.

      täällä ei tarvii juosta edes bussin perässä. oletko huomannut.

      pol pot;kin on jo kuopattu.

      • Pot Pol

        Vaikka Pol Pot on kuopattu niin hänen aatteensa elää ja saa koko ajan uusia kannattajia. Kun olemme tarpeeksi vahvoja niin jatkamme heidän työtään täällä pohjolassa. Suomi on hyvä kohdemaa koska, kansa on täysin vietävissä oleva lammaslauma joten maan hallintaan saamiselle ei vaadita paljoa.
        Sitten aloitamme välittömät väestönsiirrot lapin selkosille, joka on viimeinen kerta kun minkäänlaista julkista joukkoliikennettä tullaan tässä maassa tarvitsemaan.


    • Sienipilvi

      Totta on tuon pilven suhteen. Minä näkisin mieluiten sienipilven peittävän koko pääkaupunkiseudun.

    • Järki Vihreä

      Kirjoittelette tarkoitushakuista tuubaa ihmisiä pelotellen.
      Pienkoneet ruohonleikkurit ja moottorisahat, perämoottorit ym. Saastuttavat enemmän ja jopa piereskelevät lehmät maailmassa.
      Puulämmitykset työntävät myös runsaasti pakokaasuja ilmaan.
      Raideliikenteeseen rahan hakkaaminen on typerintä mitä voi kirjoitella, se on erittäin kallista, herkkää toimintahäiriöille ja pitää ottaa myös huomioon ne saasteet ja pölyt jotka rakentamisesta ilmakehään työntyvät.
      Sähköauto niin henkilöautona, kuin linja-autojakin on tulevaisuus aivan kohta. Norjan automyynnistä jo 18 prosenttia on sähköautoja. Hybridi on vain välivaihe ja polttomoottori siinä hätävara. Turussa hybridi busseilla on liikennöity jo vuosia ja kaasubussit todettu huoltokustannuksiltaan älyttömiksi.
      Sitten on vielä kysyttävä, kannattaako joukkoliikenteen tukeen sijoittaa pääkaupungissa 100 miljoonaa € vuodessa ?
      Suomessa tuetaan muutenkin jo lähes kaikkea ja verotuksen tarve kaataa koko maan.
      Henkilöautoa kätevämpää ei ole ja parasta jos se liikkuu sähköllä. Aurinkokeräimiin kannattaa tukirahat mielummin sijoittaa ja tehdä niillä sähköä tai korvata osan henkilöauton käyttövoimasta.

    • maisteriäo163

      Joo joukkoliikenne kun lopetetaan pitää varata bussikaistat jaguaareille. Niin minäkin pääsee ajamaan omaa kaistaa ja köyhät ajelee eri kaistalla.

    • j..

      Paljon on otettu kantaa ja esiin on tullut uusia näkökantoja mikä merkitsee julkisen liikenteen puolella erinomaisia uudistuksia.
      Tämänhetkinen tilanne on aivan toisenlainen kuin tuo ensimmäinen ehdotus menneiltä vuosilta.

      Olen kutakuinkin mieltä, -että julkinen liikenne pääkaupunkiseudulla tulisi olla käyttäjiltään maksuton sen hetkiseen käyttötarpeeseen. Verottajan pitkä kynsi ei olisi kovinkaan raskas pääkaupunkiseudun asukkaiden jaettavaksi yhteisvastuullisesti. Saman verran maksavat jo helsinkiläiset verotettavina kuluina joukkoliikenteeseen nykyisin, kuin heille olisi liikkuminen ilmaista tuon asetuksen jälkeen.
      Pääkaupunkiseudun asukkaat, yli 120 tuhatta ja heille maksukortti 6v. ikäluokasta alkaen. -On noin 70 tuhatta matkustavaa. 70 x 1 äyri = 70.000 valtiovallan osuus! kunnan avustus, Tämä massa kulkee kolme kertaa päivässä.

      Valtiolle ja kunnalle tulee halvemmaksi korottaa veroäyriä ja kuntalaiset pääsevät samanvertaisesti joukkoliikenteen ulottuville, kun matkustusasiakirjoja ei tarvitse kirjoitella, tai leimata.Hallintomenot vähenevät. YTV.n hallinnolliset menot ovat tänä päivänä todella raskaat kuntien kannettavaksi. Yksi kolmas osa matkakuluista menee YTV.n hallinnollisiin kustannuksiin. Onko tässä mitään järkeä?

      Kysyn vaan.


      -j..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      1906
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1316
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1242
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1206
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1182
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1171
    10. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      44
      1166
    Aihe