Islam

Pitäisikö Suomen peruskouluihin perustaa aine, joka käsittelee islamia ja nimenomaan niitä asioita, jotka loukkaavat muslimeja, että me länsimaalaiset saisimme elää ilman pelkoa fatwoista ja tappouhkauksista?

Kuvien piirtäminen Muhammedista ja hänen käsitteleminen satiirisissa pilakuvissa on siis erittäin tyhmää.

Onko muita asioita, jotka loukkaavat?
11483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

mitä millonki keksivät että pääsevät möykkään niillä ku ei muuta tekemistä ole. Ja johtajat on siihen syyllisiä, sillä kiihotuksella saadaan kansan kiinnostus pysymään muissa asioissa kuin tarvis (oma etu)

Äänestä

Jos puhutaan asiaa historiaa voisi käsitellä laajemmin josta selviää kuka kukin on niin historissa kun tänäpäivänä.
Minusta ei missään nimessä pidä nöyristellä muslimien vaatimusten edessä, maassa maan tavalla niin he myös itse vaativat. Kun eletään Suomessa, uskonto, lait ja tavat ovat suomalaiset, toki hyviin tapoihin kuuluu toisen kunnioittaminen uskonnosta, ihonväristä ja syntyperästä riippumatta, tämä riittää.

Äänestä
  • Miksi muslimit eivät pillastu internetin lukemattomista Muhammedia ja islamia loukkaavista kuvista ja kirjoituksista?

    Sitä paitsi on niitä pilakuvia muissakin lehdissä ollut kautta vuosien kuin JyllandsPostenissa.
    Minusta tuntuu, että koko pilakuvajupakka liittyy Tanskan sisäpolitiikkaan ja Iranin tilanteeseen.

    Äänestä

  • Gabriel kirjoitti:

    Miksi muslimit eivät pillastu internetin lukemattomista Muhammedia ja islamia loukkaavista kuvista ja kirjoituksista?

    Sitä paitsi on niitä pilakuvia muissakin lehdissä ollut kautta vuosien kuin JyllandsPostenissa.
    Minusta tuntuu, että koko pilakuvajupakka liittyy Tanskan sisäpolitiikkaan ja Iranin tilanteeseen.

    Minusta taas tuntuu, että pilakuvien julkaisu liittyy USAn ulkopolitiikkaan. Ainakin se on tervetullut Bushille, jonka agendana on sekoittaa kaikki länsimaat ristiretkeensä!

    Äänestä

  • Näin sen näen kirjoitti:

    Minusta taas tuntuu, että pilakuvien julkaisu liittyy USAn ulkopolitiikkaan. Ainakin se on tervetullut Bushille, jonka agendana on sekoittaa kaikki länsimaat ristiretkeensä!

    Minusta taas kohu paljastaa maailmastamme "sivilisaatioiden törmäyksen", mutta tavalla, joka rikkoo kaavoittuneita asetelmia ja käsityksiä.

    Kyse ei ole kaavoittuneesta asetelmasta länsi vastaan itä, kristillinen maailma vastaan muslimimaailma, vaan kyse on kaikkien ihmisten arvoista ja arvojen tärkeysjärjestyksestä. Kyse on siitä, millä selityksillä ja tekosyillä voidaan muka ohittaa perustavia ihmisoikeuksia.

    Kristilliset fundamentalistit tuntuvat hyvinkin ymmärtävän tätä joidenkin muslimien syvää loukkaantumista, joka on johtanut väkivaltaan, tappouhkauksiin ja vaatimuksiin sensuurista. He myös haluavat itselleen oikeuden määrätä siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei; mikä heitä loukkaa ja mikä ei. Fundamentalistit ylipäätään pyrkivät maailman yliherruuteen, joten siinä mielessä Bush ja islamistit ovat samanlaisia - he vain nykyisin kilpailevat keskenään voitosta.

    Äärikapitalistien tai äärimuslimien todellisena vastavoimana voi olla ainoastaan sellainen ihmiskunta, joka kohottaa järjen uskon yläpuolelle, tiedon luulon yläpuolelle, vapauden orjuuden yläpuolelle ja oikeudenmukaisuuden sorron yläpuolelle.

    Äänestä

  • Päinvastoin kirjoitti:

    Kun Euroopassa yritetään pitää kiinni sanan- ja lehdistön vapaudesta, niin USA:ssa motkotetaan. Entinen suurlähettiläs ja nykyinen Lähi-Idän Instituutin pääpamppu Edward Walker tukee hallituksensa kuvat tuominneita lausuntoja ja toteaa:

    "I wouldn't want to see cartoons of Jesus Christ along the same lines. I think it's a question of good taste," he said.

    "The president of the United States is a religious man and he understands that other religions have their sensitivities and we ought to respect those sensitivities."

    Kyse ei siis tässä orwellilaisessa kielenkäytössä ole tietenkään sanan- ja lehdistön vapaudesta, vaan ainoastaan "hyvästä mausta". Niinpä. Pablo Neruda totesi aikoinaan: "Joka pakenee huonoa makua, lipeää liukkaalla jäällä."

    USA:n kannasta koskien poliittisia pilakuvia uutinen Al-Jazeerassa:

    http://english.aljazeera.net/NR/exeres/7F439C09-5B28-4935-830B-88C7D60BF6F1.htm

    Äänestä

Kuinka Suomessa yleensä ihmiset elävät. Mikä on sopivaa Suomessa ja mikä ei. Esim. lampaita ei suomessa teurasteta kylpyhuoneessa ym. näille maahanmuuttajille muka uusia asioita.

Äänestä

Lokakuussa 2005 kaksi brittipankkia kielsi säästöporsaat, koska porsaat saattavat loukata joitakin muslimeja. Halifax ja NatWest -pankit poistivat siis perinteiset säästöpossut lapsille tarkoitetusta valikoimastaan sekä mainonnastaan.

http://www.brusselsjournal.com/node/396

Näköjään Nalle Puhin Nasuakin on pidetty muslimeja loukkaavana varsinkin ramadanin aikana, joten syytä sensuroida.

Milloinkahan kielletään Aku Ankka? Siinäkin esiintyy näitä saastaisina pidettyjä eläimiä, kuten kolme pientä porsasta; ja Hessu Hopokin on muuten joillekin muslimeille saastainen eläin eli koira.

Milloinkahan valistuneemmat ihmiset ottavat järjen käteen ja ryhtyvät oikeuksien luovuttamisen ja sensuroinnin sijasta kasvattamaan muuta ihmiskuntaa valistuneempaan ja aidosti moniarvoiseen yhteiskuntaan?

Äänestä
  • Muistan omastakin lapsuudesta, miten kivaa oli säästää Postipankin possuun ja kuulua kultapossu-kerhoon.

    Se mitä tapahtuu Britanniassa, tapahtuu ennen pitkään Suomessa, joten saamme varautua sanomaan hyvästit rakkaille säästöpossuillemme.
    Onhan Suomessa jo muslimien toimesta käsittääkseni puututtu koulujen juhliin.

    Äänestä

Opetetann lapset piirtämään oikea kuva islamista, niinhän islamistitkin opettavat lapsiaan vihaamaan länttä.

Äänestä

Arkkipiispa Paarma tuomitsee Muhammed-kuvat
Julkaistu: 6.2.2006 11:14:59

Jukka Paarma

Arkkipiispa Jukka Paarma ilmaisi avoimessa kirjeessään maanantaina myötätuntonsa Suomen muslimeille profeetta Muhammedista julkaistuista pilakuvista. Kirjeessään Paarma tuomitsee kaikkinaisen sananvapauden varjolla tapahtuvan tarkoituksellisen uskovien ihmisten pyhinä pitämien asioiden loukkaamisen.

Kirje oli osoitettu Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaamille Khodr Chehabille ja Suomen Islam-seurakunnan puheenjohtajalle Okar Daherille.

Paarman mukaan Suomessa muslimit ovat hyvän tahdon eleenä halunneet rakentaa yhteyttä uudella asuinpaikkakunnallaan toisten Jumalaan uskovien kanssa. Hän kokee islamin edustajiin suuntautuneen loukkauksen sattuneen myös kristittyihin.

Paarma pitää valitettavana, että loukkaantumisen kokemus on johtanut muutamissa maissa väkivaltaisuuksiin. Ne ovat hänen mukaansa yhtä lailla tuomittavia.

Arkkipiispa esittää kirjeessään toivomuksen eri uskontokuntien keskinäisestä kunnioituksesta ja toisiltaan oppimiseen perustuvasta yhteydestä.

STT
http://www.suomenshiiamuslimit.org/phpBB2/viewtopic.php?t=4051

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Gabriel kirjoitti:

Pitäisikö Suomen peruskouluihin perustaa aine, joka käsittelee islamia ja nimenomaan niitä asioita, jotka loukkaavat muslimeja, että me länsimaalaiset saisimme elää ilman pelkoa fatwoista ja tappouhkauksista?

Kuvien piirtäminen Muhammedista ja hänen käsitteleminen satiirisissa pilakuvissa on siis erittäin tyhmää.

Onko muita asioita, jotka loukkaavat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu