Asiat alkavat mennä kohdalleen!

Parin kolmen viime vuoden aikana Suomen kielipolitiikassa on tapahtunut enemmän myönteistä kuin kolmeen edelliseen vuosikymmeneen. Maamme uuspakkoruotsittaminen on tulossa tiensä päähän.

Suomalaiset alkavat herätä kaksikieilisyyden suorastaan järjettömiin kustannuksiin. Ahvenanmaan saamat kymmenien miljoonien eurojen ylimääräiset valtionavut ovat vain jäävuoren huippu pakkoruotsin ja virallisen kaksikielisyyden kustannuksista.
Lisänä tulee pakottamisen aiheuttamat henkiset vauriot, jotka alkavat aiheuttaa kasvavaa ärtymystä kaikkea suomenruotsalaisuutta tai yleensä ruotsalaisuutta kohtaan.

Suomenruotsalaisten ja virallisen Ruotsin yhdessä junailema uusi kielilaki taisi olla se viimeinen korsi, joka katkaisee kaksikielisyysaasin selän.

Suorastaan yllättävää oli se vauhti, millä pakkoruotsi poistettiin ylioppilastutkinnosta. Tosin siihen vaadittiin suomenkielisen nuorison joukkovoimaa, mutta kumminkin.

YLEn ja STTn viimeaikaiset tapahtumat kertovat ruotsinkielisen toiminnan mielettömän suuresta taloudellisesta ja sinänsä täysin turhasta taakasta, ja purkutyö on aloitettu. Homma muistuttaa monella tavalla asbestisaneerausta. Pitää ensin selvittää, missä kaikessa turhaa kulua on ja miten ne poistetaan.
Rkp. folkting ja Ruotsi painavat päälle, minkä ehtivät, mutta kaikki toimet näyttävät kääntyvän pakkoruotsia ja keinotekoista virallista kaksikielisyyttä vastaan. Hyvä niin! :-)
4277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

minusta ei ole koskaan ollut huonoa olla ruotsinkieli suomenkielen ohella mutta kun ruotsinkieliset ovat osoittautuneet maanpettureiksi suomessa olen muuttanut ajatustani radikaalisesti.Suomalaiset ruotsissa ovat tasolla 2(skaala 5----0)Ärsyttää RSKL:n ruotsissa julkistama suomalaisten määrä ruotsissa luku 399 000 läpi vuosien!Oikea luku oli noin 500 000 plus perilliset joita on varmastikin se sama.RSKL joka jostakin syystä katsotaan suomalaisten äänenkannattajaksi ruotsissa on maanpettureiden ja suomenruotsalaisten johdossa josta SUOMALAISTEN pitäisi tehdä pesäero!

Äänestä
  • "Suomalaiset ruotsissa ovat tasolla 2(skaala 5----0)Ärsyttää RSKL:n ruotsissa julkistama suomalaisten määrä ruotsissa luku 399 000 läpi vuosien!Oikea luku oli noin 500 000 plus perilliset joita on varmastikin se sama."

    Otettakoon tosin huomioon se, että tämä "oikea luku" sisältää myös ne ihmiset, jotka osaavat muutaman hassun sanan suomea. Ruotsissa on nimittäin viime aikoina tullut nuorison keskuudessa muodikkaaksi liputtaa suomalaisia juuriaan. Olen tutustunut mm. henkilöön joka pitää itseään suomalaisena koska hänen isoäitinsä oli suomalainen. Hänen kielitaitonsa on sitten sitä tasoa, että hän osaa pyytää tupakkaa suomeksi eikä paljoa muuta.

    Omasta mielestään hän osaa toki paljonkin suomea.

    Äänestä

Copypaste rappaa oikein kunnolla ja välillä roiskuukin, mutta hyvä tuulettaa välillä näitäkin homeisia asenteita.

Suomenkielisten perheiden ja koululaisten tehtävänä ei ole ruotsinkielen tai ruotsalaisen kulttuurin tukeminen pakko-ruotsin opetuksen kautta.

Kokemusteni mukaan esimerkiksi business-kieli pohjoismaisella tasolla on englanti. Tanskalaiset ja norjalaisetkin puhuvat mieluummin suomalaisten kanssa liikeyhteyksissään englantia, kuin puolin ja toisin kömpelöä skandinaaviskaa.

Toivottavasti Ruotsalainen kansanpuolue Svenska folkpartiet myös nämä asiat joskus ymmärtäisi.

Äänestä

"YLEn ja STTn viimeaikaiset tapahtumat kertovat ruotsinkielisen toiminnan mielettömän suuresta taloudellisesta ja sinänsä täysin turhasta taakasta, ja purkutyö on aloitettu."

Jeps. YLE:lläkin tämä jalo työ aloitettiin antamalla Aamu-TV:n Morgonnytt-osion tekijöille potkut ja lakkauttaa koko osio. Tuloksena oli kahden ihmisen säästyneet palkkakustannukset ja se, että Aamu-TV:n henkilökunta joutuu nyt käännättämään kaikki ruotsinkielisinä tulevat uutiset muualla, koska omasta väestä ei enää löydy ketään joka siihen pysytyisi. Mukana meni myös neljä Aamu-TV:lle avuksi ollutta auttavaa kättä, sillä toimituksessa ei kuulemma oltu turhan tarkkoja kenen tontille mikäkin uutinen kuuluu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


copypaste. kirjoitti:

Parin kolmen viime vuoden aikana Suomen kielipolitiikassa on tapahtunut enemmän myönteistä kuin kolmeen edelliseen vuosikymmeneen. Maamme uuspakkoruotsittaminen on tulossa tiensä päähän.

Suomalaiset alkavat herätä kaksikieilisyyden suorastaan järjettömiin kustannuksiin. Ahvenanmaan saamat kymmenien miljoonien eurojen ylimääräiset valtionavut ovat vain jäävuoren huippu pakkoruotsin ja virallisen kaksikielisyyden kustannuksista.
Lisänä tulee pakottamisen aiheuttamat henkiset vauriot, jotka alkavat aiheuttaa kasvavaa ärtymystä kaikkea suomenruotsalaisuutta tai yleensä ruotsalaisuutta kohtaan.

Suomenruotsalaisten ja virallisen Ruotsin yhdessä junailema uusi kielilaki taisi olla se viimeinen korsi, joka katkaisee kaksikielisyysaasin selän.

Suorastaan yllättävää oli se vauhti, millä pakkoruotsi poistettiin ylioppilastutkinnosta. Tosin siihen vaadittiin suomenkielisen nuorison joukkovoimaa, mutta kumminkin.

YLEn ja STTn viimeaikaiset tapahtumat kertovat ruotsinkielisen toiminnan mielettömän suuresta taloudellisesta ja sinänsä täysin turhasta taakasta, ja purkutyö on aloitettu. Homma muistuttaa monella tavalla asbestisaneerausta. Pitää ensin selvittää, missä kaikessa turhaa kulua on ja miten ne poistetaan.
Rkp. folkting ja Ruotsi painavat päälle, minkä ehtivät, mutta kaikki toimet näyttävät kääntyvän pakkoruotsia ja keinotekoista virallista kaksikielisyyttä vastaan. Hyvä niin! :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu