Hyvä ja Paha

Mietiskelin asioita.

Mietin, miksi maailmassa on niin suurta pahuutta: keskitysleirejä, murhaamista, kiduttamista, ahdistusta, ties mitä. Ajattelin, että pahuus on kuin pimeyttä, sellaista kuin maan alla.

Sitten mietin hyviä asioita. Ihmiset tekevät lapsia, huolehtivat heistä ja antavat heille elämänsä. Ajattelin kauniita asioita, sitä, kuinka ihmiset rakentavat taloja ja auttavat toisia ihmisiä ja eläimiä.

Ajattelin, että hyvyys on valoa.

Sitten katselin puita ja ajattelin, että ne kasvavat pimeästä maasta ja pyrkivät kohti valoa. Ajattelin, että molemmat, sekä pimeä maa että taivaan valo ovat niille välttämättömiä. Ajattelin, että maailmassa on oltava maata ja valoa, hyvää ja pahaa, muutoin ei olisi elämää. Elämä itse on hyvän ja pahan välissä, ihan niin kuin puu maan ja taivaan välissä.

Ajattelin, että samalla tavalla kuin puu kasvaa kohti valoa, pyrkii kasvava ihminen pahasta kohti hyvyyttä.

Näitä mietin. Ja kun lopetin miettimisen, unohdin koko asian.

Kului kaksi päivää. Olin kotona. Järjestelin tavaroita.

Hyllystä silmiini sattui kirja, jota en ollut koskaan oikein lukenut. Vaimoni oli sen siihen asettanut. Avasin kirjan ja luin ensimmäiset sanat. Hätkähdin. Kirja alkoi näin:

Alussa loi Jumala taivaan ja maan.