Mietiskelin asioita.
Mietin, miksi maailmassa on niin suurta pahuutta: keskitysleirejä, murhaamista, kiduttamista, ahdistusta, ties mitä. Ajattelin, että pahuus on kuin pimeyttä, sellaista kuin maan alla.
Sitten mietin hyviä asioita. Ihmiset tekevät lapsia, huolehtivat heistä ja antavat heille elämänsä. Ajattelin kauniita asioita, sitä, kuinka ihmiset rakentavat taloja ja auttavat toisia ihmisiä ja eläimiä.
Ajattelin, että hyvyys on valoa.
Sitten katselin puita ja ajattelin, että ne kasvavat pimeästä maasta ja pyrkivät kohti valoa. Ajattelin, että molemmat, sekä pimeä maa että taivaan valo ovat niille välttämättömiä. Ajattelin, että maailmassa on oltava maata ja valoa, hyvää ja pahaa, muutoin ei olisi elämää. Elämä itse on hyvän ja pahan välissä, ihan niin kuin puu maan ja taivaan välissä.
Ajattelin, että samalla tavalla kuin puu kasvaa kohti valoa, pyrkii kasvava ihminen pahasta kohti hyvyyttä.
Näitä mietin. Ja kun lopetin miettimisen, unohdin koko asian.
Kului kaksi päivää. Olin kotona. Järjestelin tavaroita.
Hyllystä silmiini sattui kirja, jota en ollut koskaan oikein lukenut. Vaimoni oli sen siihen asettanut. Avasin kirjan ja luin ensimmäiset sanat. Hätkähdin. Kirja alkoi näin:
Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
Mietin, miksi maailmassa on niin suurta pahuutta: keskitysleirejä, murhaamista, kiduttamista, ahdistusta, ties mitä. Ajattelin, että pahuus on kuin pimeyttä, sellaista kuin maan alla.
Sitten mietin hyviä asioita. Ihmiset tekevät lapsia, huolehtivat heistä ja antavat heille elämänsä. Ajattelin kauniita asioita, sitä, kuinka ihmiset rakentavat taloja ja auttavat toisia ihmisiä ja eläimiä.
Ajattelin, että hyvyys on valoa.
Sitten katselin puita ja ajattelin, että ne kasvavat pimeästä maasta ja pyrkivät kohti valoa. Ajattelin, että molemmat, sekä pimeä maa että taivaan valo ovat niille välttämättömiä. Ajattelin, että maailmassa on oltava maata ja valoa, hyvää ja pahaa, muutoin ei olisi elämää. Elämä itse on hyvän ja pahan välissä, ihan niin kuin puu maan ja taivaan välissä.
Ajattelin, että samalla tavalla kuin puu kasvaa kohti valoa, pyrkii kasvava ihminen pahasta kohti hyvyyttä.
Näitä mietin. Ja kun lopetin miettimisen, unohdin koko asian.
Kului kaksi päivää. Olin kotona. Järjestelin tavaroita.
Hyllystä silmiini sattui kirja, jota en ollut koskaan oikein lukenut. Vaimoni oli sen siihen asettanut. Avasin kirjan ja luin ensimmäiset sanat. Hätkähdin. Kirja alkoi näin:
Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Jumala oli kaukaa viisas ... ... aika velikultia."
Sinussa on nykypäivinä aika harvinainen ominaisuus, kyky syvälliseen ajatteluun.
Me suomalaiset olemme muun maailman mielestä kristittyjä, mutta kuinka monessa perheessä esim. Raamatun opetukset otetaan tosissaan?
Ihminen toteuttaa yleensä elämässään sitä voimaa, jonka palvelukseen hän on antautunut.
Jumala kutsuu meitä valoon ja rakkauteen, tekemään hyviä tekoja lähimmäistensä hyväksi.
Sielun vihollinen kutsuu meitä pimeyteen ja vihaan, tekemään pahoja tekoja lähimmäisillemme vahingoksi.
Sinä olet havainnut, että kasvitkin kurottelevat kohti valoa ja lämpöä.
Niin pitäisi meidän ihmistenkin tehdä; tavoitella valoa ja hyvyyttä, jotta sekä meillä itsellämme että meidän lähimmäisillämme olisi edes vähän helpompi elämä.
"Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä Hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää."
Ihmiset ovat vain hiukkasten liikettä :)