Putin suututti Israelin kutsumalla Hamasin Venäjälle
Venäjän presidentti Vladimir Putin aikoo kutsua palestiinalaisen Hamas-ääriliikkeen johtajia Venäjälle neuvottelemaan Lähi-idän rauhanmahdollisuuksista.
Putin kertoi aikeestaan Espanjan-vierailullaan Madridissa tänään. Israelin ulkoministeriö tuomitsi aloitteen muistuttaen, että ns. Lähi-idän kvartetti on päättänyt ettei Hamasin kanssa neuvotella ennen kuin se luopuu terrorismista. Venäjä kuuluu kvartettiin YK:n, Yhdysvaltain ja EU:n rinnalla.
Hamasin edustaja ilmoitti, että liike on valmis hyväksymään kutsun. Hamas voitti viimekuiset palestiinalaisalueiden parlamenttivaalit, ja sen odotetaan parlamenttienemmistönsä turvin saavan hallituksenmuodostajan tehtävän.
- Meidän on tunnustettava se, että Hamas käveli vallan ovista sisään laillisin keinoin ja meidän on kunnioitettava palestiinalaisten valintaa, Putin sanoi.
Yhdysvallat ja EU ovat luokitelleet Hamasin terroristijärjestöksi eivätkä ne eikä Israel aio neuvotella Hamasin kanssa niin pitkään kuin liike ei tunnusta Israelin valtiota eikä luovu aseellisesta taistelusta.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kun ottaa huomioon Venäjän omat ongelmat tsetseenien kanssa.
putin ei osaa hoitaa mitään kunnolla, tsetseniassa soditaan ja muka terroristeja, vapautussota siellä on menossa.
joku vaan ei tajua, että nyt eletään vuotta 2006!
kutsutaan NATO tänne Suomeen oikein peremmälle vielä, sekä lisää paljon muslimipakolaisia (juoksevat maanmiestensä kiviä karkuun), lopuksi liittoudutaan näyttävästi USAn kanssa, niin avot! sellanen keitos on valmis että soomipoika ei oo ennen nähnykkää.
Putin on mielipuoli diktaattori joka on pistänyt hynttyyt yhteen maailman muiden mielipuolien kanssa. Yhdessä islamterroristien kanssa Putin voi tehdä ihan mitä tahansa, räjäyttää ydinlatauksia, levittää kaasuja, käyttää biologisia aseita tai mitä vaan sairasta. sota Tsetseeniassa on pelkkä savuverho, sota tarpeeseen.
Katsokaa Putinin tekoja - kaasulla kiristämistä, naapurivaltojen päämiesten myrkyttämistä - ja sitä propagandaa, mitä Putinin Venäjä suoltaa. "Vakoilukivi" oli todella sairaan mielen tuote, samoin Pravdan "uutiset" Condoleeza Ricesta. Putin on jopa nimennyt mustan labradorinsa Ricen mukaan Connieksi.
Putin juhli voitonpäivää Stalinin ja Leninin kuvien alla, Neuvostoliiton kansallishymnin soidessa.
Mihin tämä maailma on ajautumassa?
ovat aina tukeneet terroristeja ja niitä jotka ovat eri puolella kuin usa, putin on todella huono johtamaan venäjää.
mikäli usa jyrää iranin ydinvoimalat niin sen jälkeen pitää jyrätä myös iranin nykyhallinto ja mitä tilalle? se kiinnostaa putinia ja myös pääsy persianlahdelle.
Näinhän sen nyt pitäisi mennä.
Venäjä ainakin kunnioittaa demokraattisesti valitun Palestiinan johtoa. Onhan se kuitenkin aikamoinen juttu, että Lähi-idässä pidetään rehelliset vaalit. Esimerkiks Irakissa tälläsiä vaaleja vielä odotellaan.