7 Päivää

Kyseisen lehden uudessa numerossa on juttua pariskunnasta joiden televisio paloi ja sen mukana koko kämppä. Mukana meni myös kissa! Kyseiset henkilöt ovat rahattomia ja häätöuhan alla. Roskiksista hakevat ruokansa ym. Sitten tämä roskalehti lahjoittaa heille 2 kissanpentua koska heidän oma kissa ikävästi menehtyi! Mitenköhän rahattomat, asunnottomat ihmiset pystyvät huolehtimaan kissanpennuista?!? Alkoi huolettamaan.
Kyseisen artikkelin kirjoittaja: [email protected]
31011
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

törkeää. Mitään eläimiä ei tulisi antaa lahjana noin vain, etenkään yllätys/lohdutuslahjana. Vielä vastuuttomampaa hommasta tekee se, että kissasta huolehtimiseen ei välttämättä ole olosuhteita saati rahaa.

Äänestä
  • Kirjoitin toimittajalle ja näin hän vastasi:

    "kiitos palautteestasi. Valitettavasti Seiskassa olleessa artikkelissa oli
    maininta "yllätyslahjana" nämä kissat, vaikka siitä oli sovittu tämän
    pariskunnan kanssa. Eläinsuojeluyhdistyksestä ei kissoja saa ilmaiseksi,
    ja katsotaan tarkkaan minkälaiseen kotiin kissoja luovutetaan.
    Seiskan toimittajana ja kissojen lahjoittajana olen myös pitänyt huolen
    siitä, että kissoilla on hyvä koti, eikä perhe joudu ulos asunnosta
    sosiaalitoimiston tekemän virheen vuoksi.
    Kissoille on ruokaa tulevaisuudessa vaikka kuinka pitkäksi ajaksi, niille
    on mikrosirut, rokotukset, eläinlääkärit ja leikkaukset taattu.
    Kissoille on hankittu kaikki mahdollinen tarvittava ruoka-astioista
    leikkikaluihin, hoitotarvikkeisiin, hiekkalaatikoineen, hiekkoineen ym...
    mitä vain kuviteltavissa olla saattaa.
    Lisäksi Seiska vei perheelle astioita, pyyhkeitä, vuodevaatteita,
    tekstiilejä, keittiötarvikkeita, lukuisat yritykset lahjoittivat perheelle
    tarvikkeita, mitä ei jutussa myöskään näkynyt.
    Monet ihmiset kautta Suomen maan ovat ottaneet yhteyttä minuun, kertoen
    haluavansa auttaa tätä pariskuntaa, monin eri tavoin.
    Artikkeli ei anna kokonaiskuvaa tilanteesta, joka on tällä hetkellä
    todellinen.
    Kissoilla ei ole mitään hätää, niillä on hyvä koti,joka on väliaikainen,
    ja vielä parempi tulossa. Omistajat olivat haltioissaan ja itkivät ilosta
    kun kissat tuotiin. Kissat oli pelastettu jäätymiskuolemalta, ja tässä
    tapauksessa kävi kissoilla hyvä tuuri päästä hyvään kotiin, ja omistajat
    saivat kaksi maailman suloisinta kissaa. Tänään viimeksi olen ollut
    perheeseen yhteydessä, ja kissa ovat kotiutuneet hyvin, ja ovat
    kiintyneitä uusiin omistajiinsa, ja leikkivät itsensä piippuun asti joka
    ilta piippaavan leikkihiiren kanssa.
    Kaikilla osapuolilla on hyvä olla, valitettavasti artikkeli ei
    kokonaisuudessaan tuonut julki asioiden todellista laitaa.
    Missään nimessä ei ole toimittu niin, että ollaan vain viety kaksi kissaa
    johonkin perheeseen, ilman että on tarkastettu mihin, kenelle, ja
    minkälainen on kissojen mahdollinen tulevaisuus. Kaikesta on pidetty
    huolta, ja pidetään tulevaisuudessakin.
    Toivottavasti tämä selvitys auttaa pyyhkimään hätääntyneet huolet kissojen
    puolesta. Kaikki siis on hyvin. Ymmärrän hyvin, että artikkeli saattoi
    nostaa kysymyksiä ja huolestumista pintaan.
    Kiitos sinulle,

    ystävällisin terveisin,

    Carmen Heikkilä (jutun kirjoittanut toimittaja)"

    Äänestä

  • Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    Kirjoitin toimittajalle ja näin hän vastasi:

    Minäkin kirjoitin ja sain saman vastauksen, eli on tullut vissiin useampia posteja asiasta ihmisiltä. Hyvä että kaikki hyvin. Tietenkin jäi hiukan kaivelemaan kun jo lehdessä ei voinut mainita noista kaikista asioista huolehdittanen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lehti / kissa kirjoitti:

Kyseisen lehden uudessa numerossa on juttua pariskunnasta joiden televisio paloi ja sen mukana koko kämppä. Mukana meni myös kissa! Kyseiset henkilöt ovat rahattomia ja häätöuhan alla. Roskiksista hakevat ruokansa ym. Sitten tämä roskalehti lahjoittaa heille 2 kissanpentua koska heidän oma kissa ikävästi menehtyi! Mitenköhän rahattomat, asunnottomat ihmiset pystyvät huolehtimaan kissanpennuista?!? Alkoi huolettamaan.
Kyseisen artikkelin kirjoittaja: [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu