Miikael Jeesusko?

Rauhaa ja hei

Tästä on käyty polemiikkia aina joskus.
Tutkin Raamatunselittäjien teoriaa, ja tässä tämä:

Näin Raamatuntutkijat ajattelevat jos osaan asian sanoiksi pukea:
Se vaatii kyllä tutkimista ja Raamatunpaikkojenkin lukua.

Siunausta
jari laurila

YLIENKELI MIIKAEL -JEESUSKO? (Ilm 12:7-9)
Ylienkeli, enkeliruhtinas Miikael, (merkitsee=“Kuka on niin kuin Jumala” -“Mii”= kuka “ka”=kuten,kuin, “el”=Jumala) johti taivaassa taistelua paholaista ja hänen enkeleitään vastaan. Paholainen enkeleineen karkotettiin maan päälle. (Ilm 12:7-9) Sama enkeli herätti Mooseksen kuolleista. (Juud 9, Matt 17:3)
Viimeisessä ahdistuksessa Miikael on Jumalan kansan suojana. (Dan 12:1, 10:13,21)
Monet Raamatuntutkijat olettavat että Miikael on Jeesus? Miksi?

Heprean ”malakh” ja kreikan ”angelos” molemmat tarkoittavat "sanansaattajaa". Malakh sanaa käytetään Vanhassa testamentissa kolmessa eri merkityksessä. (1) henkiolennosta, (2) ihmisestä, joka on profeetta, ja (3) Jumalasta itsestään.
Viimeksi mainittu tulee usein esiin muodossa "Herran enkeli" tai "liiton enkeli" ja useammankin kansainvälisen selitysteoksen mukaan usein viittaa Jumalaan itseensä. Esim. 2 Moos. 3; Jae 2: "Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta." Jae 4: "Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, hän huusi pensaasta" Useampikin teos mainitsee, että tässä Herran enkeli = Herra itse. Tämän valossa sanan "enkeli" käyttäminen Jeesuksesta ei tee hänestä luotua olentoa, vaan jumalallisen sanoman tuojan.

Jeesus Kristus on esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Hänen välityksellään luotiin kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä. Jeesus on ollut olemassa jo ennen kaikkea muuta. (Kol 1:15-16, Ilm 3:14, Hebr 9:11, Joh 1:1-3)
Jeesus on myös Jumalan pelastussuunnitelman toteuttaja kaikissa vaiheissa. (Hebr 2:10, 5:9)

Jeesus aloitti taivaassa taistelun lohikäärmettä vastaan. (Ilm 12:4-5) Lohikäärme epäonnistui yrityksessään tuhota poikalapsen, (Matt 2:16, Luuk 24:7, Apt 17:3, Matt 26:61) Paholainen on taistellut Jeesusta vastaan koko ajan. (Matt 4:1-11, 1 Moos 3:5, 15, Ilm 12:17, Ef 6:12, Job 1:6-7) paholaisen taistelu Jeesusta ja seurakuntaa vastaan on siis jatkoa taistelulle, joka alkoi taivaassa. Vain Jeesusta voidaan sanoa Jumalan vertaiseksi, ja Miikael on yksi monista Jeesuksen nimistä.

Ihmisen poika tuli alas taivaasta ja on ihmiskunnan pelastaja. (Joh 3:13, Matt 16:28)
Miikael viittaa Jeesukseen taivaan enkelijoukkojen johtajana. (1 Tess 4:16, Matt 16:27, 24:30-31)

Herran enkeliä joka ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa, nimitetään myös Herraksi ja Jumalaksi. (2 Moos 3:2,4,6, 7-8)
Sama ”Herran enkeliksi,” ”Herraksi ja Jumalaksi” nimitetty oli Jumalan Poika Kristus Jeesus. (1 Kor 10:1-4)
531767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Paavali antaa toisenlaisen merkityksen enkeleille.Gal.Galatalaiskirje:
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Kolossalaiskirje:
2:18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama

Hebrealaiskirje:
1:6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit."
1:7 Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi";
2:2 Sillä jos enkelien kautta puhuttu sana pysyi lujana, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai oikeudenmukaisen palkkansa,
2:5 Sillä enkelien alle hän ei alistanut tulevaa maailmaa, josta me puhumme.

Äänestä
  • Edellä esittämäni Raamatunkohdat puhuvat vastakkaista kuin jarlaun väittämä perustelu.
    Jeesus ei ole enkeli koska maailmaa ei ole alistettu enkelien vallan alle.
    Samasta syystä ei Jumalakaan ole enkeli missään mielessä.
    Adventtikirkko tekee erehdyksen tehdessään kaikista asioista oppikysymyksiä seurakuntalaisten puolesta.
    Sellaiseen seurakuntaan liittyminen on yhteisen ikeen ottamista vääriinkin tulkintoihin.
    Näytti olevan omituinen kytkentä myös kasteessa tehtävissä lupauksissa jotka sotivat Evankeliumin henkeä vastaan sitomalla oppikysymyksiä kasteen yhteyteen.
    Sellaista esimerkkiähän emme löydä missään Raamatussa käytetyn.
    Näin kaste tehdään kirkkoon liitymisen rituaaliksi eikä sillä ole siten kristillistä merkitystä tavanomaisessa merkityksessä.
    Kastehan on Kristityillä nimenomaan irtautumisen merkki ihmisopeista ja hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta.
    Hyvä puoli heillä on, että he näin sanoutuvat selkeästi periaatteessa irti Jeesuksen kastekäskyn alaisuudesta kirkkonsa alaisien sääntöjen alaisuuteen.Eräänlainsta rehellisyyttä sekin.
    Epärehellisyys ponnistaa esiin sitten kun he tämän kasteen yrittävät myöhemmin hyväksyttää täällä meille uskottavaksemme. Se on vaikeata heidän oman esityönsä vuoksi joka puhuu heitä itseään vastaan.

    Äänestä

  • vanha luterilainen kirjoitti:

    Edellä esittämäni Raamatunkohdat puhuvat vastakkaista kuin jarlaun väittämä perustelu.

    Malakia:
    3:1 ”Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.”

    MIIKAEL = JUMALAN POIKA!
    *
    Nimi Miikael on todellisuudessa hepreankielinen kysymys, joka tarkoittaa: ”Kuka on Jumalan kaltainen?”

    Vastaus: Jumalan Poika!
    *
    ”Miikael ja – hänen enkelinsä -- sotivat”
    ”Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä (saatanaa) vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.
    Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.” (Ilm.12:7-9)

    ”.. (Vapahtaja/Miikael) sanoi opetuslapsille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.” Luuk. 10:18

    -- ”Miikael ja hänen enkelinsä”: Näin voi sanoa vain hänestä, joka on taivaallisen sotajoukon johtaja Jumalan Poika, jolla on käskyvalta enkeleihin taivaalliseen sotajoukkoon, ja joka seuraa häntä!
    *
    ”Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ----ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
    Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra." (Ilm.19:11-16)

    Vapahtaja – Miikael on sama enkeliruhtinas kuin "Valkoisen hevosen selässä istuja", sillä kumpaakin sanotaan taivaallisen sotajoukon johtajaksi!

    HALLELUJA! AAMEN!

    *
    Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille

    minulle niin Rakkaassa
    Voittoisassa ja Voimallisessa
    JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
    י ה וֹ שׁ ﬠ

    eepu

    MARANATA!
    *
    "PELJÄTKÄÄ JUMALAA ja antakaa hänelle KUNNIA, sillä hänen TUOMIONSA HETKI ON TULLUT, ja KUMARTAKAA häntä, joka on TEHNYT TAIVAAN ja MAAN ja MEREN ja VETTEN LÄHTEET."

    Äänestä

  • eepu* kirjoitti:

    Kirje Titukselle 3:10
    Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti.

    Gal.1:8,9
    Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
    Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

    2.Piet.2:1
    Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.

    Äänestä

  • Sanaa sinua kohti kirjoitti:

    ... Raamatunsanaa kirjoitin...
    ..ja lisää:

    ---- JUMALA on YKSI!
    … ja Jumalan Pojasta Raamattu sanoo: ”Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.” – ”Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.”
    ”Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.”
    ”Mutta että maailma ymmärtäisi minun rakastavan Isää ja tekevän, niinkuin Isä on minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä."
    ”Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.” (Sanl.8:22; Joh.5:26; 14:28,31; 15:9)

    Levittelet adventistien opetuksia. Niinkuin tuota Mikaelenkeli = Jeesus.

    Jeesus ei ole enkeli!

    Äänestä

  • Kyllä näin teet kirjoitti:

    Levittelet adventistien opetuksia. Niinkuin tuota Mikaelenkeli = Jeesus.

    Jeesus ei ole enkeli!

    Näin on kirjoitettu Malakian kirjassa:
    3:1 ”Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni.

    --- Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.”

    Äänestä

  • vanha luterilainen kirjoitti:

    Edellä esittämäni Raamatunkohdat puhuvat vastakkaista kuin jarlaun väittämä perustelu.
    Jeesus ei ole enkeli koska maailmaa ei ole alistettu enkelien vallan alle.
    Samasta syystä ei Jumalakaan ole enkeli missään mielessä.
    Adventtikirkko tekee erehdyksen tehdessään kaikista asioista oppikysymyksiä seurakuntalaisten puolesta.
    Sellaiseen seurakuntaan liittyminen on yhteisen ikeen ottamista vääriinkin tulkintoihin.
    Näytti olevan omituinen kytkentä myös kasteessa tehtävissä lupauksissa jotka sotivat Evankeliumin henkeä vastaan sitomalla oppikysymyksiä kasteen yhteyteen.
    Sellaista esimerkkiähän emme löydä missään Raamatussa käytetyn.
    Näin kaste tehdään kirkkoon liitymisen rituaaliksi eikä sillä ole siten kristillistä merkitystä tavanomaisessa merkityksessä.
    Kastehan on Kristityillä nimenomaan irtautumisen merkki ihmisopeista ja hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta.
    Hyvä puoli heillä on, että he näin sanoutuvat selkeästi periaatteessa irti Jeesuksen kastekäskyn alaisuudesta kirkkonsa alaisien sääntöjen alaisuuteen.Eräänlainsta rehellisyyttä sekin.
    Epärehellisyys ponnistaa esiin sitten kun he tämän kasteen yrittävät myöhemmin hyväksyttää täällä meille uskottavaksemme. Se on vaikeata heidän oman esityönsä vuoksi joka puhuu heitä itseään vastaan.

    Aion nyt todistaa seurakuntamme (Adventtiseurakunta) opillisesta vapaudesta jotakin.

    Tämä arkki- eli ylienkeli Miikaelin tapaus on kieltämättä ongelmallinen - ainakin näen sen silloin sellaiseksi, jos Miikael ymmärretään Jumalaksi.

    Kun minä luen Danielin 10:13, niin väistämättä joudun liian suuren ongelman eteen voidakseni nähdä Miikaelin suoraan Jumalaksi, sillä siinä sanotaan näin: "Persian valtakunnan enkeliruhtinas seisoi vastustamassa minua 21 päivää, mutta katso, Miikael, YKSI ENSIMMÄISISTÄ ENKELIRUHTINAISTA, tuli minun avukseni,..."

    Tuosta jakeesta kun voi päätellä, että Miikaelia vastaavia ensimmäisiä enkeliruhtinaita on useampiakin. Tästä syystä voin korkeintaan uskoa, että Herra Jumala Jeesus on vain toiminut arkkienkeli Miikaelin kautta jossain vaiheissa ja joistain syistä.

    Tuodessani tämän näin esiin, osoitan vain, että vaikka olen tuonut tämän tulkintani esiin seurakuntamme eräälle vanhemmalle pastorille, en minä ole häneltä saanut mitään ilmaisua, että olisin väärässä vaan itseasiassa hän Raamatun alkutekstejä hyvin taitavana, ymmärtää tämän niinkuin minäkin, että Jeesus on MIIKAELIN KAUTTA esim. herättänyt Mooseksen kuolleista ja ottanut Taivaaseen, ks. Juuda 9.
    (Se kirkastusvuorikokemus, jonka Jeesus näytti kolmelle opetuslapselleen ja jossa Mooses ja Elia ilmestyivät kirkastettuina Jeesuksen kanssa, todistaa tuosta Mooseksen taivaassaolemisesta.Näin uskomme.)

    Näinollen, tarkoitan, että ei seurakuntamme jäseniä ole mitenkään pakotettu uskomaan sellaista, jota eivät itse voi Raamatusta todentaa. - Ei vaan meidän seurakunnassamme juuri arvostetaan sitä "Berean juutalaisten" periaatetta, että ei uskota mitään ilman, että itse todetaan asiat Raamatusta.

    Vaikka siis minä uskon, ettei Jeesus voi tuon Danielin tekstin mukaan olla suoranaisesti Jeesus eli Jumala, niin ei kukaan seurakunnassamme minua siitä vähimmässäkään määrin tuomitse eikä aseta vanhimman tehtävääni kyseenalaiseksi.

    Minulle kun on täysin ehdotonta usko siihen, että Jeesus on sanan täydellisimmässä merkityksessä Jumala - ikuinen niin historiassa kuin tulevaisuudessa ja tuo jumaluuden toinen Persoona, joka on koko Universumin luomistyön toteuttaja ja kaiken luomansa koossapitäjä ja jolla on elämä itsessään ja jota ei luonnollisesti ole luotu ja huomatkaa: uskon myös, että hän ei ole koskaan syntynyt, lukuunottamatta, että hän syntyi kerran ihmiseksi, vaan että hän todella on aina ollut olemassa aivan niin kuin hänen Isänsäkin.

    Ilman tätä ehdotonta uskoani Jeesuksen täyteen jumaluuteen, en voisi uskoa myöskään meidän ihmisten pelastumiseen Jeesuksessa. Se usko on siis seurakunnanjäsenyyteni ehdoton ehto.

    Tässä on siis kysymys aivan perustavan tärkeästä pelastumiseemme liittyvästä asiasta. Jos siis tässä on pienintäkin ongelmaa, niin asiaa on syvästi tutkittava ja rukouksessa sitkeästi etsittävä selvyyttä siihen.

    Vielä totean, että ei tämä minun näkemykseni tee Whitesta väärää profeettaa, vaan ymmärrän, että hänen välittämänsä hengellisen informaation laajempi tutkimus osoittaa, että loppujen lopuksi hänkin edustaa samaa näkemystä, jota minä tässä esitän omana näkemyksenäni.

    Äänestä

  • eepu* kirjoitti:

    Näin on kirjoitettu Malakian kirjassa:
    3:1 ”Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni.

    --- Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.”

    #####--- Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.”#####

    Mikään tuossa ei osoitan "Herran ja liiton enkelin olevan sama.

    Paavali kertoo ettei kukaan enkeleistä ole lunastava ihmisiä.
    Se tarkoittaa myöskin sitä mitä siinä on sanottukin.
    Meidän tulee uskoa tuom ja etsiä toinen selitys .
    Näin jokainen Raamatun sana sisältää oman merkityksen eikä kumoa toinen toisiaan.
    Teillä adventisteilla on merillinen tyyli tulkita Raamatun sanoista kerrotut asiat pois ja lisätä oma tulkintanne tilalle jonkun toisen Raamatunkohdan kanssa jonka senkin merkitys on muuttunut yhdistettäessä useista kohdista yksi selitys.
    Yksi tyypillinen adventistien muuttama asia tulee ilmi teidän kastelupauksenne johdosta kun te liitätte oppinne hyväksyttäväksi kasteen yhteyteen.
    Näin ihmiset tulevatkin teidän opetuslapsiksenne ikäänkuin petoksen kautta.
    Jeesuksen opetuskäskyhän kehoitti kastamisen ja opettamisen olevan johtamista Jeesuksen opetuslapsiksi.
    Adventisti ei ole Jeesus missään merkityksessä.
    Teillä on sama menetelmä kuin katolisella kirkolla edustaa Kristusta maan päällä.
    Te olette katolisen kirkon peilikuva.

    Äänestä

  • Seraja-m55 kirjoitti:

    Aion nyt todistaa seurakuntamme (Adventtiseurakunta) opillisesta vapaudesta jotakin.

    Tämä arkki- eli ylienkeli Miikaelin tapaus on kieltämättä ongelmallinen - ainakin näen sen silloin sellaiseksi, jos Miikael ymmärretään Jumalaksi.

    Kun minä luen Danielin 10:13, niin väistämättä joudun liian suuren ongelman eteen voidakseni nähdä Miikaelin suoraan Jumalaksi, sillä siinä sanotaan näin: "Persian valtakunnan enkeliruhtinas seisoi vastustamassa minua 21 päivää, mutta katso, Miikael, YKSI ENSIMMÄISISTÄ ENKELIRUHTINAISTA, tuli minun avukseni,..."

    Tuosta jakeesta kun voi päätellä, että Miikaelia vastaavia ensimmäisiä enkeliruhtinaita on useampiakin. Tästä syystä voin korkeintaan uskoa, että Herra Jumala Jeesus on vain toiminut arkkienkeli Miikaelin kautta jossain vaiheissa ja joistain syistä.

    Tuodessani tämän näin esiin, osoitan vain, että vaikka olen tuonut tämän tulkintani esiin seurakuntamme eräälle vanhemmalle pastorille, en minä ole häneltä saanut mitään ilmaisua, että olisin väärässä vaan itseasiassa hän Raamatun alkutekstejä hyvin taitavana, ymmärtää tämän niinkuin minäkin, että Jeesus on MIIKAELIN KAUTTA esim. herättänyt Mooseksen kuolleista ja ottanut Taivaaseen, ks. Juuda 9.
    (Se kirkastusvuorikokemus, jonka Jeesus näytti kolmelle opetuslapselleen ja jossa Mooses ja Elia ilmestyivät kirkastettuina Jeesuksen kanssa, todistaa tuosta Mooseksen taivaassaolemisesta.Näin uskomme.)

    Näinollen, tarkoitan, että ei seurakuntamme jäseniä ole mitenkään pakotettu uskomaan sellaista, jota eivät itse voi Raamatusta todentaa. - Ei vaan meidän seurakunnassamme juuri arvostetaan sitä "Berean juutalaisten" periaatetta, että ei uskota mitään ilman, että itse todetaan asiat Raamatusta.

    Vaikka siis minä uskon, ettei Jeesus voi tuon Danielin tekstin mukaan olla suoranaisesti Jeesus eli Jumala, niin ei kukaan seurakunnassamme minua siitä vähimmässäkään määrin tuomitse eikä aseta vanhimman tehtävääni kyseenalaiseksi.

    Minulle kun on täysin ehdotonta usko siihen, että Jeesus on sanan täydellisimmässä merkityksessä Jumala - ikuinen niin historiassa kuin tulevaisuudessa ja tuo jumaluuden toinen Persoona, joka on koko Universumin luomistyön toteuttaja ja kaiken luomansa koossapitäjä ja jolla on elämä itsessään ja jota ei luonnollisesti ole luotu ja huomatkaa: uskon myös, että hän ei ole koskaan syntynyt, lukuunottamatta, että hän syntyi kerran ihmiseksi, vaan että hän todella on aina ollut olemassa aivan niin kuin hänen Isänsäkin.

    Ilman tätä ehdotonta uskoani Jeesuksen täyteen jumaluuteen, en voisi uskoa myöskään meidän ihmisten pelastumiseen Jeesuksessa. Se usko on siis seurakunnanjäsenyyteni ehdoton ehto.

    Tässä on siis kysymys aivan perustavan tärkeästä pelastumiseemme liittyvästä asiasta. Jos siis tässä on pienintäkin ongelmaa, niin asiaa on syvästi tutkittava ja rukouksessa sitkeästi etsittävä selvyyttä siihen.

    Vielä totean, että ei tämä minun näkemykseni tee Whitesta väärää profeettaa, vaan ymmärrän, että hänen välittämänsä hengellisen informaation laajempi tutkimus osoittaa, että loppujen lopuksi hänkin edustaa samaa näkemystä, jota minä tässä esitän omana näkemyksenäni.

    Sanoin aivan vahingossa näin: "Vaikka siis minä uskon, ettei Jeesus voi tuon Danielin tekstin mukaan olla suoranaisesti Jeesus eli Jumala,".

    Tarkoitin tietenkin, että: Vaikka siis minä uskon, ettei MIIKAEL voi tuon Danielin tekstin mukaan olla suoranaisesti Jeesus eli Jumala.

    Äänestä

  • Aloittaja

    vanha luterilainen kirjoitti:

    Edellä esittämäni Raamatunkohdat puhuvat vastakkaista kuin jarlaun väittämä perustelu.
    Jeesus ei ole enkeli koska maailmaa ei ole alistettu enkelien vallan alle.
    Samasta syystä ei Jumalakaan ole enkeli missään mielessä.
    Adventtikirkko tekee erehdyksen tehdessään kaikista asioista oppikysymyksiä seurakuntalaisten puolesta.
    Sellaiseen seurakuntaan liittyminen on yhteisen ikeen ottamista vääriinkin tulkintoihin.
    Näytti olevan omituinen kytkentä myös kasteessa tehtävissä lupauksissa jotka sotivat Evankeliumin henkeä vastaan sitomalla oppikysymyksiä kasteen yhteyteen.
    Sellaista esimerkkiähän emme löydä missään Raamatussa käytetyn.
    Näin kaste tehdään kirkkoon liitymisen rituaaliksi eikä sillä ole siten kristillistä merkitystä tavanomaisessa merkityksessä.
    Kastehan on Kristityillä nimenomaan irtautumisen merkki ihmisopeista ja hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta.
    Hyvä puoli heillä on, että he näin sanoutuvat selkeästi periaatteessa irti Jeesuksen kastekäskyn alaisuudesta kirkkonsa alaisien sääntöjen alaisuuteen.Eräänlainsta rehellisyyttä sekin.
    Epärehellisyys ponnistaa esiin sitten kun he tämän kasteen yrittävät myöhemmin hyväksyttää täällä meille uskottavaksemme. Se on vaikeata heidän oman esityönsä vuoksi joka puhuu heitä itseään vastaan.

    Rauhaa

    Ei kukaan A-kirkossa ole koskaan väittänyt että Jeesus olisi enkeli.
    Kysymyshän on vain käännöstavasta!
    Käännöstyöstä.

    Jeesus on Luoja.

    Jätit lukematta.

    Jumalan siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    #####Ei kukaan A-kirkossa ole koskaan väittänyt että Jeesus olisi enkeli.
    Kysymyshän on vain käännöstavasta!
    Käännöstyöstä. #####
    Mitä te sitten kerrotte?
    Miksi te kaikessa teette omat sepustuksenne joita sitten kiistelette ristiin puhumalla toistenne kanssa?
    Te väitätte nimenomaan Jeesuksen olevan enkeli Miikaelin.
    Siksihän täällä kirjoitetaan teitä vastaan.
    Te puhutte farisealaisen lakikäsityksen mukaiseti laista ja kaikessa väitätte vasttaan.
    Tuollainen on outoa toimintaa.
    Miksi väität kaikessa puhuvasi vain Raamattua vaikka puhut myös omiasi?
    Kysymys käännöstavasta? Teillä on omat käännöksenne joita kukaan ei voi hyväksyä.
    )Clear word Bible)Intätte vastaan vaikka kirjan nimikin kertoo mistä on kyse.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ihmettelevä lukija kirjoitti:

    Mitens sen oman navan kans, kun syytöksesi luet?

    Olisitko ystävällinen ja lukisit mitä kirjoitan.
    Jospa se valkenisi kuitenkin?

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • Aloittaja

    ihmettelevä lukija kirjoitti:

    #####Ei kukaan A-kirkossa ole koskaan väittänyt että Jeesus olisi enkeli.
    Kysymyshän on vain käännöstavasta!
    Käännöstyöstä. #####
    Mitä te sitten kerrotte?
    Miksi te kaikessa teette omat sepustuksenne joita sitten kiistelette ristiin puhumalla toistenne kanssa?
    Te väitätte nimenomaan Jeesuksen olevan enkeli Miikaelin.
    Siksihän täällä kirjoitetaan teitä vastaan.
    Te puhutte farisealaisen lakikäsityksen mukaiseti laista ja kaikessa väitätte vasttaan.
    Tuollainen on outoa toimintaa.
    Miksi väität kaikessa puhuvasi vain Raamattua vaikka puhut myös omiasi?
    Kysymys käännöstavasta? Teillä on omat käännöksenne joita kukaan ei voi hyväksyä.
    )Clear word Bible)Intätte vastaan vaikka kirjan nimikin kertoo mistä on kyse.

    Tuskimpa lain tulkinnassa farisealaisesta käsityksestä kysymys on.

    Kysymys on vain siitä poljetaanko Jumalan laki maahan, vai pidetäänkö se arvossa?
    Kaikki me lain rikkojia olemme, mutta jotkut pyrkivät elämään niin ettei tahallaan lakia riko ja lakia kiellä.

    Kyllä tässä pyritään ihan Raamatun rehelliseen tulkintaan.
    Se on joskus toista paikoin kuin mitä kristikunta yleisesti tunnustaa.

    Ei se farisealaista ole.
    Lisää http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

    Siunausta
    jari laurila

    Tätä ei ole päivitetty vielä:

    PAAVALI JA LAKI, Room 10:4, ONKO KRISTUS SIVEYSLAIN LOPPU?
    Monet tahtovat tulkita Paavalin sanat “Kristus on lain loppu, niin tulee vanhurskaaksi jokainen joka uskoo, ” (Room 10:4) siten että 10 käskyn siveyslaki olisi lakkautettu?

    On huomioitava ensin ettei juutalaisilla silloin ollut vielä aina kaikilla käsitystä Kristuksen vanhurskaudesta. Vapahtajaan perustuvaa vanhurskautta oli opetettava seurakunnille.
    Paavali halusi lopettaa lakivanhurskauden, johon monet vielä pyrkivät myös fariseusten- ja roomalaispakanallisia lakeja noudattamalla.

    Vanhan liiton aikana Jumalan armo ja vanhurskaus ilmoitettiin lain ja profeettojen kautta. Uuden testamentin aikana -Jeesuksen kautta. (Room 3:21-26)
    Sekä VT:n että UT:n aikana armo perustui uskoon. (mm.Aabraham, Room 4:3, 1 Moos 15:6) Aabraham luettiin vanhurskaaksi myös teoista. (Jaak 2:21-22, 1 Moos 22:16) Aabraham noudatti kaikkia Jumalan käskyjä. (1 Moos 26:5)

    Jaakob uudessa liitossa opetti että teot ovat uskon hedelmiä. (Jaak 2:14-26) Ilman uskoa ei ole tekojakaan, ja usko on kuollut. Kysymys on syy-seuraussuhteesta.
    Jaakob opetti kirjeessään niille, jotka tahtoivat kumota lain. Armo ja laki eivät ole keskenään ristiriidassa koskaan. Ihmisen lihan halut, sekä saatanan pyrkimykset ovat kumonneet lakia aikojen alusta asti.

    Armo on ollut totta ilman tekoja Kristuksen tähden jo vanhankin liiton aikana (2 Moos 19:4, 20:2) Armo ja Jumalan ja ihmisen liitot kuuluvat aina yhteen. (2 Moos 34:6-7, Jer 3:12, 1 Moos 3:15, Ps 103:13, Jes 49:13-15, 5 Moos 7:12) Suurena sovituspäivänä kansan synnit poistettiin. (Hebr 9:10, 3 Moos 16:21-22) Kansa oli uhrannut uhrejaan pitkin vuotta. VT:n uhripalvelusjärjestelmä vertauskuvasi tulevaa Karitsaa, joka kuoli ristillä syntiemme sovitukseksi. (Hebr 8:1-2,5, Hebr 10:12, 9:14,26, 10:14,18)

    Room 10:4 esiintyvä kreikan sana “telos” tarkoittaa “loppua, ” “täyttymystä” ja “päämäärää.” Jeesus Kristus oli lain lopullinen täyttymys ja päämäärä.
    (Gal 2:16) Lakia tarvitaan osoittamaan mikä on oikein ja väärin. (Room 3:20, 13:8-10) Näin sanaa on käännetty muuallakin; Esim. 1 Piet 1:9: “- Te saavutatte uskon päämäärän, (“telos”) sielujen pelastuksen.” Paavali ei tietenkään tarkoittanut että pelastus lopettaisi uskon?! Tämä vain yksi esimerkki.

    Jeesus Kristus oli uhripalvelusjärjestelmän lakien (“Toorah“) “loppu.” Jeesus oli lain “päämäärä” ja “täyttymys” siten että Jeesus teki lain suureksi, ja noudatti lakia antamalla kristillisen esimerkin kuuliaisuudesta Isän käskyille.
    Vasta 1700 luvun jälkeen on opetettu virheellisesti historialliskriittisten selittäjien ansiosta, että kysymyksessä olisi siveyslain kumoutuminen.

    Paavali puhui sanalla “laki” tarkoittaen useita eri asioita. Asiayhteyden löytää tutkimalla jakeen ympäriltä.
    Paavali puhui “Mooseksen laista” (1 Kor 9:9) ja Jumalan siveyslaista samalla sanalla; “laki.” Toisinaan hän puhui Mooseksen kirjoista, tai koko vanhasta testamentista sanalla, “laki.” (Room 3:19,21, 1 Kor 14:21) -Myös pakanoiden tajua oikeasta ja väärästä, sanalla “laki” (Room 2:14-15) -Pyhän Hengen johdatukseen elämässä; (8) -Pahan vaikutuksesta elämään, (7:21) -Tekojen laista, ja uskon laista; (3:27)
    “Välikaikaisesta laista,” eli seremonia-, eli uhripalvelusmenojen lait; (Gal 3:19, Kol 2:14)

    Paavali puhui tietenkin siveyslain puolesta, mutta vastusti lain väärinkäyttöä.
    Hän puhui sitä vastaan, että joku ajattelisi ihmisen vanhurskautuvansa ja pelastuvansa lain tekojen kautta! Pelastuminen perustuu Jeesuksen uhrikuolemaan ansioihin yksin. Ihminen voidaan lukea vanhurskaaksi Jeesuksessa Kristuksessa vain ja yksin Kristuksen ansioiden tähden. Muuta tietä pelastukseen ei ole olemassa.

    - “Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.” (Room 2:13)
    - “Laki on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä.” (Room 7:12,14)
    - “Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain.” (Room 7:22)
    - “Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan mitä synti on.” (Room 3:20)
    - “Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme mitä laki sanoo.” (Room 3:31)
    - “Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin, eivätkä voikaan alistua.” (Room 8:7)
    - “Ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan.” (Room 4:15, 5:13)
    - “Lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin.” -ellei laki olisi sanonut, jne. (Room 7:7-8)
    - “Lempeys ja itsehillintä, näitä vastaan ei ole laki.” (Gal 5:23)
    - “Laki on hyvä jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan, jne” (1 Tim1:8-10)
    - “ On yhdentekevää onko ihminen ympärileikattu vai ei, tärkeätä on Jumalan käskyjen noudattaminen.” (1 Kor 7:19)
    - “Minä kirjoitan lakini heidän sydämeensä“, jne (Hebr 8:10, 10:16)
    - “Me jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.” (Room 8:4)

    Nämä vahvat opetukset myös vahvistavat lain voimassaolon kaikkina aikoina:
    (Matt 5:17-18, 7:12, 22:40, Luuk 16:17, Jaak 1:25, 2:10.-12, 4:11, 1 Joh 2:2-3, 3:4, 5:3, Ilm 12:17, 14:12, 5 Moos 5: 1-22, 6:5-9, 2 Moos 20:1-17)

    “Lakihenkisyys” tai “lakiuskonto” tarkoittaa tietysti että opetettaisiin, niin että lain ansioilla ihminen voisi pelastua.
    Ei sitä että ihminen rakastaa Jumalaa, ja on kuuliainen, joka ilmenee käskyjen noudattamisena. (Ilm 14:12, Matt 7:21-23)

    Lain noudattamiseen ihminen saa Jumalan Hengen voiman, eikä ketään vaadita, lakia omassa voimassaan noudattamaan. Ihminen ei omassa voimassaan pysty lakia noudattamaan. Pyhä Henki tarvitaan avuksi. (Room 7:15-23, Hes 36:25-27, Hebr 8:9-10, 10:16-17)

    Kummastuttaa teidän halunne kiistää muiden keskustelijoiden puheet ja sitten väittää että tekään ette puhu Jeesuksesta enkelinä.
    Kuitenkin te sitten väitätte Jeesusta ylienkeliksi.
    Väitätte adventistit jopa Jumalan olevan enkelin.
    Mikäli ette taas niin väitä , niin miksi olette muita vastaan kun he juuri kertovat sen, että ei kumpikaan, Jumala eikä Jeesus ole enkeleitä?
    Oletteko sitten vain periaatteen vuoksi KAIKESTA eri mieltä? Eihän teidän kanssanne kukaan muu juurikaan näytä pääsevän mistään yksimielisyyteen!

    Kyllä päästään yksimielisyyteen Herrassa, rehellisuudessä ja kuuliaisuudessa aina.

    Etpä paljoa meitä arvosta jos ajattelet meidän opettavan Luojaa vain luotuna enkelinä.
    Ei näin ole toki ollut koskaan.

    Muistaakseni opetuksessani kun tutkin Raamatuntutkijoiden teoriaa, kerroin Jeeuksesta Luojana.
    Ei tätä kukaan kiiitsä.

    Kysymys on minun ymmärtääkseni vain siitä että Jeeseuksen yksi nimitys on ollut Miikael, ja kysymys on alkukielen tutkimisesta eli käännöstävasta.

    Ne Mooseksen kirjan jakeet kun luet meidän Raamatusta johdattavat asiaan!
    Jeesuksesta puhutaan niissä sekä Luojana, että Miikaelina samassa yhteydessä!

    Huom myös ettei kyseessä ole adventistinen tulkinta mitenkään puhtaasti, vaan Raamatun tutkijoiden ja selittäjien tulkinta yleensä.
    Pitäisi tuntea alkukieliä, eli minäkin olen öö.
    Kerroin vain miksi tutkijat väittävät.

    Onko vielä jotakin muuta epäselvää.
    V0astaan, kun kysyt.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • ihmettelevä lukija kirjoitti:

    Barabbas. Joten näin ollen samalla henkilöllä on ollut monta nimeä. Vaikkä tällä Jeesuksella oli
    siellä Isänsä luona korkea arvo. Siitäkin huolimatta hän otti päälleen ihmisluonnon ja tuli
    ihmisen kaltaisena tänne maan päälle. Tästä samaisesta Jeesuksesta käytetään monen kaltaisia
    nimiä, joista uskovat ihmiset tekevät itselleen
    kiistan aiheita.

    Juutalainen Rabbi sanoi näin: Kyllä tämä Michael
    on Messiaan taivaallinen nimi se on varmaa se,
    mutta ei tämä Jeesus ollut oikea messias. Oikea Messias on vielä tulematta. Joten Juutalaisen
    kirjan oppineen mukaan Nimi on ihan oikea, mutta
    tämä henkilö ei kuulema ole oikea koska oikea ei ole vielä tullut. Kuitenkin se on varmaa, että Jeesus on elänyt täällä maan päällä. Ja hän on kärsinyt tuskallisen kuoleman Syyttömänä ihmispoloisten tähden.

    Kuitenkaan ei monikaan tule ajatelleeksi sitä tuskan paljoutta jonka hän on kärsinyt tähtemme

    Maran ata

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Rauhaa

    Kyllä päästään yksimielisyyteen Herrassa, rehellisuudessä ja kuuliaisuudessa aina.

    Etpä paljoa meitä arvosta jos ajattelet meidän opettavan Luojaa vain luotuna enkelinä.
    Ei näin ole toki ollut koskaan.

    Muistaakseni opetuksessani kun tutkin Raamatuntutkijoiden teoriaa, kerroin Jeeuksesta Luojana.
    Ei tätä kukaan kiiitsä.

    Kysymys on minun ymmärtääkseni vain siitä että Jeeseuksen yksi nimitys on ollut Miikael, ja kysymys on alkukielen tutkimisesta eli käännöstävasta.

    Ne Mooseksen kirjan jakeet kun luet meidän Raamatusta johdattavat asiaan!
    Jeesuksesta puhutaan niissä sekä Luojana, että Miikaelina samassa yhteydessä!

    Huom myös ettei kyseessä ole adventistinen tulkinta mitenkään puhtaasti, vaan Raamatun tutkijoiden ja selittäjien tulkinta yleensä.
    Pitäisi tuntea alkukieliä, eli minäkin olen öö.
    Kerroin vain miksi tutkijat väittävät.

    Onko vielä jotakin muuta epäselvää.
    V0astaan, kun kysyt.

    Siunausta
    jari laurila

    ===/Ne Mooseksen kirjan jakeet kun luet meidän Raamatusta johdattavat asiaan! /====

    En tule lukemaan adventistien Raamattua. PISTE.

    Äänestä

  • ihmettelevä lukija kirjoitti:

    ===/Ne Mooseksen kirjan jakeet kun luet meidän Raamatusta johdattavat asiaan! /====

    En tule lukemaan adventistien Raamattua. PISTE.

    Tässä tekstiä Herran enkelistä, eli Jeesuksesta, meidän Raamatusta, jota sinä et kuulemma lue.

    2.Moos.3:
    2.Silloin Herran enkeli ilmestyi hänelle tulen liekissä keskellä orjantappurapensasta; ja hän näki, että pensas paloi ilmitulessa, mutta pensas ei kuitenkaan kulunut.
    3. Niin Mooses sanoi: "Minä käyn tuonne ja katson tätä suurta näkyä, miksi ei pensas pala poroksi".
    4. Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, huusi hän, Jumala, hänelle pensaasta ja sanoi: "Mooses, Mooses!" Hän vastasi: "Tässä olen".
    5. Hän sanoi: "Älä tule tänne! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa."
    6. Ja hän sanoi vielä: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala". Ja Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.

    Herran enkeli=Minä Olen=Jumala=Jeesus=Miikael

    Äänestä

  • Aloittaja

    ihmettelevä lukija kirjoitti:

    ===/Ne Mooseksen kirjan jakeet kun luet meidän Raamatusta johdattavat asiaan! /====

    En tule lukemaan adventistien Raamattua. PISTE.

    Rauhaa

    Joo, en minäkään lue, kun ei sellaista ole olemassa maailmassa ainuttakaan.
    Jos olisi oma käännös lukisin, ja olisin tyytyväinen. Pitää tyytyä tähän 1992, 1938 käännöksiin.
    Niillä pärjäileee kuitenkin.

    Piste.

    Siunausta paljon'
    jari laurila

    OVATKO RAAMATUNKÄÄNNÖKSET LUOTETTAVIA?
    Kristinuskon levitessä tarvittiin Raamatunkäännöksiä. Ensimmäinen Raamatunkäännös on VT:n kreikankielinen Septuaginta 200 ekr. Tärkein latinankielinen käännös on Hieronymuksen 300 luvulla jkr kääntämä Raamattu. Katolinen kirkko vastusti Raamatun kääntämistä kansankielelle, (vain papit saivat tulkita ja selittää Raamattua) ja siksi vasta uskonpuhdistus mahdollisti Raamatun kääntämisen kansankielille. Suomeksi Raamattu käännettiin 1642. Vuonna 2004 oli vähintään yksi Raamatun kirja käännetty 2377 kielelle ja koko Raamattu noin 422 kielelle, ja VT tai UT yli 1079 kielelle. Maailmassa on noin 6000 kieltä.
    Yleisesti usein uskotaan että Raamattu olisi muuttunut useiden käännöksien ja ajan myötä. Tämä on kuitenkin virheellinen luulo, sillä merkittävät Raamatun käännökset tehdään aina mahdollisimman vanhoista asiakirjoista. (Jehovan todistajien käyttämä UM- käännös, on poikkeus joka on käännetty englanninkielisestä Raamatusta) VT on käännetty pääosin masoreettisesta tekstistä (Biblica Hebreica Stuttgartensia) nimeltä Codex Leningradensis, vuodelta 1008 jkr. Toinen masoreettinen käsikirjoitus on Aleppo Codex, vuodelta 925 jkr. Käännöstyössä on huomioitu myös Kuolleen meren kirjakäärölöydöt (löytö 1947) joidenka käsikirjoitukset ovat vuosilta 250 ekr - 68 jkr. Käännöstyössä on huomioitu myös Septuaginta (LXX) jonka käsikirjoituksia meillä on ajalta 150 ekr - 450 jkr.
    Osansa käännöstyössä on ollut myös latinankielisellä Vulcatalla. (4 vuosisata)
    Uuden Testamentin varhaisten käsikirjoitusten valtaosa on vuosien 300-450 jkr väliltä. Sen lisäksi kriittinen editio sisältää sisältää kaikki papyrukset, joista osa on vuosien 125-300 jkr väliltä. Näiden lisäksi on joitakin keskiaikaisia kirjoituksia joita on pidetty tärkeinä.

    Suomen 1992 käännöksen suoritti asiantuntijoista koostuva käännöskomitea. Edustajat olivat luterilaisia, ortodokseja sekä helluntaikirkosta jonka kautta vapaat suunnat vaikuttivat ja olivat edustettuina. Eri asiantuntija- ja käyttäjätahot vaikuttivat myös mielipiteillään.
    1992 käännöksessä on käännetty asiakokonaisuuksia ja lauserakennelmia, kun taas 1938 käännös keskittyi yksittäisten sanojen kääntämiseen.
    Näin Raamatusta tuli helpommin luettava, mutta eri käyttäjätahot ovat tulkineet joitakin asioita hiukan eri tavoin, eikä täydellistä yksimielisyyttä saavutettu.
    Pelastussanoma on kuitenkin selvä. Kielen uudistuessa tarvitsemme uusia käännöksiä. Hyödyllistä on tutkia 1938 ja 1992 käännöksiä rinnakkain.
    Raamatun selitysteoksien ja ATK-Raamattuohjelmien kautta päästään tarkastelemaan miltei kaikkia Raamatunkäännöksiä.

    Nykyajan uskonnollisuus usein mielellään syrjäyttää Raamatun ilmoituksia ja nostaa tilalle ihmisviisauden. Tiedettä pidetään oppineisuutena ja Raamattuun luottamista usein heikkoutena.
    On asioita mitä Jumala ei koskaan ole tarkoin ilmoittanut ihmiskunnalle, mutta inhimillinen tiede ei pysty saamaan Jumalan salaisuuksia selville koskaan. Tiedemiehet käsittelevät asioita vain inhimilliseltä näkökannalta hyläten ehdottomasti kaiken mikä liittyy Raamattuun.
    Moni tieteen ongelma kuitenkin selviäsi jos tiedemiehet hyväksyisivät esim. vedenpaisumuksen. Mm. luomakunnan ikä arvioitaisin toisin.
    Raamatun toteutunet profetiat ovat kuitenkin pätevä todiste Raamatun paikkansa pitävyydestä. "Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisen tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen minkä saivat Jumalalta." (2 Piet 1:21, 2 Tim 3:16, Jer 1:12)

    Jumala on huolehtinut itse sanansa säilymisestä. Onhan siihen sisällytetty koko pelastussanoma ja koko ihmiskunnan tärkein ja viisain tieto.

    Äänestä

Ja taas on enkeliä tarjolla. Mikähän siinä on, kun uskovat ihmiset eivät millään saisi uskoa täyteen Jumalaan, täyteen ihmiseen, Jeesukseen, vaan sinun ja kolleegojesi pitää tuoda tuo enkelitaru sekottamaan uskonelämää.

Niin kuin ei ole yhtäkuin!
Jos joku on niinkuin Jumala, hän ei ole Jumala.

Sitten tuosta lähtökohdastasi, että ylienkeli Miikael on Jeesus, menevät kaikki Raamatun paikkojen selityksesi väärin, koska sekä enkeli Miikaelin tekoja kuvaavat että Jeesuksen tekoja kuvaavat jakeet ovat muka yhden ja saman persoonan tekemiä. On oikeaa ja väärää taas niin sakeana soppana, ettei moni moiseen pysty.

Myönnä nyt vihdoin, että jos joku sinulle kymmenen vuotta joutui jankkaamaan noita Ellen Whiten houreita ennenkuin ne kokonaan nielit, että siihen oli syy. Ja se syy on se, että ne eivät ole totta, ne eivät ole Raamatullisia, vaan ne ovat pahojen henkien väärälle profeetalleen tuomia harhaoppeja. Jonkun jo adventistiksi eksyneen jankkauksen tuloksena sinä hyväksyit nuo epäraamatullisuudet ja nyt olet itse uusi jankkaaja. Ilmeisesti 10 vuotta nyt jankkaat muille eksytystä, että heillekin kävisi yhtä pahoin kuin sinulle.

Äänestä

älä keulita mopoa, kosi.

Siinä lepää sekä käsi että mieli.

Äänestä
  • Aloittaja

    Terve

    Sinä olet hauska.

    Saan sapiskaa jos henkilökohtaisuukia julistan täällä.
    Toki noin on tarkoitus.

    Tsemppiä
    jari

    Äänestä

Adventistien oppi on demonista oppia JOKA TEEE TIETÄ ANTIKRISTUKSNE ILMESTYMISELLE JA JUMALANM SYRJÄYTTÄMISELLE JOTTA ANTIKRISTUS VOISI NOUSTA VALTAAN.

Vai on Jeesus muka enkeli Mikael !!!!!!!!!
Syvällä on EGW:n demoniopit adventeisssa.

Hb 1:13 KENELLE ENKELEISTÄ hän koskaan on sanonut: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi"?
14. Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?

Hb 1:1. Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
2. on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
3. ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.

5. Sillä kenelle ENKELEISTÄ HÄN KOSKAAN ON SANONUT: "SINÄ OLET MINUN POIKANI, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?

6. Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "JA KUMARTAKOOT HÄNTÄ KAIKKI JUMALAN ENKELIT".

7. Ja ENKELEISTÄ HÄN SANOO: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi";
8. MUTTA POJASTA: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.

Adventistien demonin oppi johtaa siihen, että Jumalasta tehdään vain enkeli, jotta antikristus voisi julistaa itsensä JUMALAKSI tässä lopussa:

2Ts 2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

Jumala vaan pitää ensin poistaa tieltä jotta tuo voisi tapahtua:

” Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,”

Äänestä
  • Nyt täytyisi alkaa Voittoa kovasti. Pelkäämään
    Kun hänellä on tuo Antikristuksen voima hallussaan: Hän aloittaa jumalan lasten hävityksellä peljätkää Voittoa Hän on todellinen Antikristus

    Äänestä

  • Aloittaja

    Rauhaa ja kiitos

    Kysymyshän on ihan Raamatun kääntämisestä.
    Asia on aika monimutkainen, ja kerroin mitä Raamatuntutkijat sanovat asiassa.
    Minullehan nuo menevät yli, koska en puhu hebreaa, enkä kreikkaa.

    Uskoisin että olet taas jättnyt lukematta mitä olen kirjoittanut.
    Onhan siinä aina puuhaa perehtyä Raamatun kanssa.
    Pitäisin kyllä noita Raamatuntutkijoita Ramua pätevimpinä?

    Jeesus Kristus on Luoja, eikä kukaan ole tehnyt Jeesuksesta enkeliä !!!
    Ihan väärin nyt koetat asiaa ymmärtää.

    Nuo Raamatunkohdat ovat toki tuttua, ja selvää kaikki mitä esität.

    luepa palstan muiden adventistien jutut.

    Ja mitä sanookaan EGW asiasta- muistat varmaankin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Voitto Ramu kirjoitti:

    Monenlaista jutustelijaa on kyllä.
    En nyt siten tiedä mitä pitäisi katsella ja etsiä.
    Vastaan lähinnä niihin joista saan ilmoituksen koneelleni.

    Koskaan yksityisen ihmisen mielipide ei ole Adventtikirkon kanta. Ei minunkaan mielipide, vaikka opetuksiini, enkä muuhunkaan, en ole koskaan saanut mitään kielteistä palautetta, että olisin väärin opettanut Raamattuopetuksisani.

    Toki omakin kielenkäyttöni on saattanut joskus tuntua kovalta, ja olen saanut itseeeni toki mennä, eli virheitä tehnyt olen.
    Oppia ikä kaikki.

    Täällä on varsin suora tapa puhua, ilman korulauseita ja kohteliauuksia.

    En tiedä mistä kiikastaa, jos kiikastaa jostakin, voin omalta osaltani auttaa toki.

    Miikael enkeli ei toki ole Jeesus, kyllä se käännösasiaa on vain.
    Voidaan kuitenkin kai sanoa kuten Raamatunselittäjät, että Jeesusta kuitenkin kutsuttiin Miikaeliksi, ja heillä on väittämäänsä perusteet.
    Minulle asia on hebreaa koska en osaa hebreaa enkä kreikkaa.

    Kuitenkaan kukaan ei ole kiistänyt Jeesusta Luojana. Siitä ei ole ollut kyse.

    Sitten mitä tulee lakiin, mistä olemme keskustelleet, ei kukaan opeta että lain kautta ihminen tulisi vanhurskaaksi, tai pelastuisi!

    Tämä oli selvää Paavalillakin, Siitähän Paavalin monet lakitulkinnat herättävät ihmetystä kun Paavali taisteli lakivanhurskautta vastaan, mutta puolusti siveyslakia tietenkin.
    Samoin Jeesus ja Paavali opettivat oikeaa lain noudattamista, mutta taisteli perinnäissääntöjä vastaan joita "laiksi" myös kutsuttiin.

    Asia on lopuksi yksinkertainen.
    Kristikunta tahtoo lukea Raamattua sana sanalta usein, mikä on hyvä, mutta pitää ymmärtää mistä on kysymys.
    Herkullinen tilaisuus ollut madaltaa kristillisyyden vaatimuksia kumota laki vetoamalla Raamatun sanaan ereheellisesti opettamalla Paavalin sanoja lakivanhurskautta vastaan että laki on kumottu!

    Laki on kuuliasiuuden mittari, tuomioperuste (Jaak 1:25, 2:10-12) ja vahurskaudenkin eräänlainen "mittari" kuitenkin. (1 Joh 2:3-4)

    Onko sulla mittarit kunnossa jarlau.
    """" Laki on kuuliasiuuden mittari, tuomioperuste (Jaak 1:25, 2:10-12) ja vahurskaudenkin eräänlainen "mittari" kuitenkin. (1 Joh 2:3-4) """"

    Olet käynyt kolma kertaa kasteella, mutta miten perustelet Raamatulla?

    Selkeä omavanhurskauden tekokoko?

    Ei voi aina paeta adventtiopin taakkse ja syyttää
    muita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Raamattu mittarina kirjoitti:

    Lue kohdat Raamatusta. Niillä on oma selvä kieli.

    Minut on lapsena "kasettu" vastoin tahtoani kysymymättä mielipidettäni. Varmasti itkin ja huusin paljon, ja ilmaisin mieleni.

    Kerran olen luopunut uskostani uskoni alkuaikana, ja halusin ottaa uuden kasteen koskan eka meni pipariks.
    Se ei ole tarpeen, katumus riittää, mutta halusin.

    "Omavanhurskaudesta" en tiedä, ymmärrän sen myös pilkaksi.

    Kyllä tässä Kristuksessa koetetaan riippua.
    Jaakob opetti uskon ja tekojen suhdetta Jaak 2 luvussa niille jotka lakia kumosivat.

    Kasteissa ei ole kyse kasteiden lukumäärästä!, vaan siitä että kaste tulee olla oikea! "yksi kaste" vastakohtana sen ajan lukuisille kasteille joita oli monenlaisia pakanallisia ja "puolikristillisiä" olemassa siihen aikaan.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • Raamattusi: Kyllä tällain henkilö on jo todella tullut maailmaan, aivan kuin Paavali on kertonut
    Tessalonikalaisille toinen luku jae 4 jä.

    Jos sinä nyt vasta odottelet tätä Herraa, niin olet jäänyt Jälkijunaan. Kyllä tällainen Herra ilmaantui. Joten ei tämä Paavalin kirje tyhjiin rauvennut. Todella syntyi maailmaan uusikirkko-
    kunta, jonka päämies julisti itsensä Jumalaksi.

    Tämä valta jonka päämies on ottanut itselleen
    Jumalalliset valtuudet sanoen kun minä tällaisia töitä teen, niin kuka voisi kieltää ettenkö minä olisi Jumala.

    ====minulla on tässä hieman todistusaineistoa.
    Tämän vallan itsensä julkaisemaa. Tämä valta
    sanoo näin: kirjassa Catekismus of Doctorine :
    Tässä toinen kysyy kuinka voit todistaa olevasi Jumala: Tähän iso Herra vastaa itse teolla jonka olen tehnyt: Mikä on se tekojonka perusteella
    sinä olet tullut Jumalaksi: Vastaus Koska minä olen oman valtani voimalla muuttanut Jumalan
    Sapatin Arkipäiväksi Ja tehnyt siitä Juutalaisten
    Sapatin, Sitten olen omalla vallallani muuttanut
    Sapatin pyhyyden Sunnuntaille.

    Koska minä tallaisia töitä teen, niin kuka voisi
    väittää sellaista ettenkö minä olisi Jumala.
    Jopa Protestantitkin jotka kerskuvat näin:
    Raamattu ja ainoastaan Raamattu ja kuitenkin he
    noudattavat minun antamaani määräystä josta
    Raamattu ei mainitse mitään, Siis minun tekoni todistaa minun olevan Jumala===

    Nyt voisi Hyvä Voitto Ramu. alkaa hieman ymmärtämään kuka on nykyinen Jumala maan päällä.

    Jeesus ei muuttanut yhtä ainoata Jumalan käskyä,
    kuitenkin Hänen jälkeensä tuli Antikristillinen mahti. Joka teki Tämän Laillisen uudenliiton ihan omissa nimissään, Joten nykyisinmeidän ei tarvitse enää arvailla kuinka Sunnuntain
    uusiliitto on syntynyt. Tämän löydön on tehnyt
    Uskonpuhdistaja Martti Luther. Ei Adventistit.

    Joten nyt on uuden liitonn salaisuus saatu selville: Maran ata

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Rauhaa
    Lue kohdat Raamatusta. Niillä on oma selvä kieli.

    Minut on lapsena "kasettu" vastoin tahtoani kysymymättä mielipidettäni. Varmasti itkin ja huusin paljon, ja ilmaisin mieleni.

    Kerran olen luopunut uskostani uskoni alkuaikana, ja halusin ottaa uuden kasteen koskan eka meni pipariks.
    Se ei ole tarpeen, katumus riittää, mutta halusin.

    "Omavanhurskaudesta" en tiedä, ymmärrän sen myös pilkaksi.

    Kyllä tässä Kristuksessa koetetaan riippua.
    Jaakob opetti uskon ja tekojen suhdetta Jaak 2 luvussa niille jotka lakia kumosivat.

    Kasteissa ei ole kyse kasteiden lukumäärästä!, vaan siitä että kaste tulee olla oikea! "yksi kaste" vastakohtana sen ajan lukuisille kasteille joita oli monenlaisia pakanallisia ja "puolikristillisiä" olemassa siihen aikaan.

    Siunausta
    jari laurila

    Mikä näsitä Jumalan teoista kasteessa meni sun kohdalla pipariksi?:

    NÄMÄ JUMALA TEKEE KASTEESSA:
    - Kasteessa synnit pestään pois (Apt 22:16)
    -Kaste tapahtuu syntien anteeksisaamiseksi (Mk 1:4, Lk3:3, Apt 2:38)
    - Kaste uudestisynnyttää (Jh 3:5, Tiit 3:5)
    - Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen kuolemaan ( Rm 6:3)
    - Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen ylösnouseuksesta (Rm 6:5)
    - Kasteessa saadaan Pyhä Henki ( Apt 2:38, Apt 19:6)
    - Vesikaste pelastaa (1.Piet 3:21)
    - Kasteessa Jumala vaikuttaa meissä uskon ( Kol 2:12)
    - Kasteessa tapahtuu vanhan ihmisen (Aadamin) hautaaminen ja uuden
    ihmisen hengellinen herääminen ja ylösnousemus rikkomuksiin ja
    synteihin kuolleesta olotilasta (Rm 6:4-5, Kol 2:12-13)
    - Kasteessa tapahtuu peso, pyhittyminen ja vanhurskautuminen
    Kristuksen nimessä ja Jumalan Hengessä (1.Kr 6:11)
    - Kasteessa ihminen pukee Kristuksen ja hänen vanhurskautensa
    päällensä (Gal 3:27)
    - Kaste pyhittää ja puhdistaa seurakunnan kirkastetuksi,
    tahrattomaksi, rypyttömäksi, pyhäksi ja nuhteettomaksi Kristuksen
    morsiameksi (Ef 5:26- 27)
    - Kasteessa ihmisen vanha luonto “lihan ruumis” poisriisutaan,
    koska kaste on Kristuksen ympärileikkaus (Kol 2:11)
    - Kasteessa ihminen pestään ja sydän vihmotaan puhtaaksi pahasta
    omastatunnosta (Hb 10:22)
    - Kaste ei ole “lihan saastan poistamista” (liha pysyy aina syntisenä,
    ja synnin asuinsijana), vaan ennen kaikkea Jumalan meidän
    kanssamme solmima hyvän omantunnon liitto (1.Piet 3:21)
    - Kaste ei ole ihmisen kuuliaisuuden teko Jumalalle, vaan se on
    Jumalan teko meille (Mt 3:11, Lk 3:16, Jh 1:33)

    SIIS; MIKÄ NOISTA MENI PIPARIKSI JOTTA OTIT UUDEN KASTEEN?

    Äänestä

  • Aramiz kirjoitti:

    Raamattusi: Kyllä tällain henkilö on jo todella tullut maailmaan, aivan kuin Paavali on kertonut
    Tessalonikalaisille toinen luku jae 4 jä.

    Jos sinä nyt vasta odottelet tätä Herraa, niin olet jäänyt Jälkijunaan. Kyllä tällainen Herra ilmaantui. Joten ei tämä Paavalin kirje tyhjiin rauvennut. Todella syntyi maailmaan uusikirkko-
    kunta, jonka päämies julisti itsensä Jumalaksi.

    Tämä valta jonka päämies on ottanut itselleen
    Jumalalliset valtuudet sanoen kun minä tällaisia töitä teen, niin kuka voisi kieltää ettenkö minä olisi Jumala.

    ====minulla on tässä hieman todistusaineistoa.
    Tämän vallan itsensä julkaisemaa. Tämä valta
    sanoo näin: kirjassa Catekismus of Doctorine :
    Tässä toinen kysyy kuinka voit todistaa olevasi Jumala: Tähän iso Herra vastaa itse teolla jonka olen tehnyt: Mikä on se tekojonka perusteella
    sinä olet tullut Jumalaksi: Vastaus Koska minä olen oman valtani voimalla muuttanut Jumalan
    Sapatin Arkipäiväksi Ja tehnyt siitä Juutalaisten
    Sapatin, Sitten olen omalla vallallani muuttanut
    Sapatin pyhyyden Sunnuntaille.

    Koska minä tallaisia töitä teen, niin kuka voisi
    väittää sellaista ettenkö minä olisi Jumala.
    Jopa Protestantitkin jotka kerskuvat näin:
    Raamattu ja ainoastaan Raamattu ja kuitenkin he
    noudattavat minun antamaani määräystä josta
    Raamattu ei mainitse mitään, Siis minun tekoni todistaa minun olevan Jumala===

    Nyt voisi Hyvä Voitto Ramu. alkaa hieman ymmärtämään kuka on nykyinen Jumala maan päällä.

    Jeesus ei muuttanut yhtä ainoata Jumalan käskyä,
    kuitenkin Hänen jälkeensä tuli Antikristillinen mahti. Joka teki Tämän Laillisen uudenliiton ihan omissa nimissään, Joten nykyisinmeidän ei tarvitse enää arvailla kuinka Sunnuntain
    uusiliitto on syntynyt. Tämän löydön on tehnyt
    Uskonpuhdistaja Martti Luther. Ei Adventistit.

    Joten nyt on uuden liitonn salaisuus saatu selville: Maran ata

    PÖH JA VIELÄ PÖH!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Voitto Ramu kirjoitti:

    Mikä näsitä Jumalan teoista kasteessa meni sun kohdalla pipariksi?:

    NÄMÄ JUMALA TEKEE KASTEESSA:
    - Kasteessa synnit pestään pois (Apt 22:16)
    -Kaste tapahtuu syntien anteeksisaamiseksi (Mk 1:4, Lk3:3, Apt 2:38)
    - Kaste uudestisynnyttää (Jh 3:5, Tiit 3:5)
    - Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen kuolemaan ( Rm 6:3)
    - Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen ylösnouseuksesta (Rm 6:5)
    - Kasteessa saadaan Pyhä Henki ( Apt 2:38, Apt 19:6)
    - Vesikaste pelastaa (1.Piet 3:21)
    - Kasteessa Jumala vaikuttaa meissä uskon ( Kol 2:12)
    - Kasteessa tapahtuu vanhan ihmisen (Aadamin) hautaaminen ja uuden
    ihmisen hengellinen herääminen ja ylösnousemus rikkomuksiin ja
    synteihin kuolleesta olotilasta (Rm 6:4-5, Kol 2:12-13)
    - Kasteessa tapahtuu peso, pyhittyminen ja vanhurskautuminen
    Kristuksen nimessä ja Jumalan Hengessä (1.Kr 6:11)
    - Kasteessa ihminen pukee Kristuksen ja hänen vanhurskautensa
    päällensä (Gal 3:27)
    - Kaste pyhittää ja puhdistaa seurakunnan kirkastetuksi,
    tahrattomaksi, rypyttömäksi, pyhäksi ja nuhteettomaksi Kristuksen
    morsiameksi (Ef 5:26- 27)
    - Kasteessa ihmisen vanha luonto “lihan ruumis” poisriisutaan,
    koska kaste on Kristuksen ympärileikkaus (Kol 2:11)
    - Kasteessa ihminen pestään ja sydän vihmotaan puhtaaksi pahasta
    omastatunnosta (Hb 10:22)
    - Kaste ei ole “lihan saastan poistamista” (liha pysyy aina syntisenä,
    ja synnin asuinsijana), vaan ennen kaikkea Jumalan meidän
    kanssamme solmima hyvän omantunnon liitto (1.Piet 3:21)
    - Kaste ei ole ihmisen kuuliaisuuden teko Jumalalle, vaan se on
    Jumalan teko meille (Mt 3:11, Lk 3:16, Jh 1:33)

    SIIS; MIKÄ NOISTA MENI PIPARIKSI JOTTA OTIT UUDEN KASTEEN?

    Rauhaa ja kiitos

    Olen Raamattuni lukenut hyvin.

    Minulla meni oma usko pipariksi joskus.
    Ei Raamatun kirjoitukset.
    Ei niissä vikaa ole.

    Nykysin olen niiden kanssa sovussa ja usko on kestänyt.

    Oletko koskaan kuullut kun Jumalan kansan jäsen lipeää pois, eli luopuu uskostaan?
    Raamatun historia varsinkin VT:ssä kertoo paljon sellaisesta.

    Katumapäälle voi tulla kuten minä, ja tehdä entistä lujemman uskonpäätöksen.

    Kasteessa ei toki mikään pipariksi mennyt.
    Luetko yhtä tarkasti Raamattuopetukset joita laitoin?

    Kiitos paljon huolehtimisesta ja vaivannäöstä.

    Jumalan siunausta
    jari laurila

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • Voitto Ramu kirjoitti:

    PÖH JA VIELÄ PÖH!

    ettet ole mitään lukemastasi ymmärtänyt... jos yleensä luit. Toisaalta täällä on paljon aiheesta kirjoitettu, joten vielä ehtii lukea ja miettiä. Myös kirkkohistoria siitä kertoo, joten kannattaa aloittaa, ennenkuiin on liian myöhäistä.
    Kuulkaa ja ymmärtäkää, sanoi Jeesus kansalle. Samat sanat sinulle. Paholainen yrittää eksyttää jokaisen, joten Jumalan apua tarvitsemme aina.

    Äänestä

  • annu42 kirjoitti:

    Tusha kieltää, että adventistit eivät oppettaisi, että Jeesus on enkeli Mikael:

    NÄIN ASIA ON:

    "Adventtikirkko on opettanut, että Jeesus olisi arkkienkeli Mikael, kuten Jehovan todistajat -järjestö opettaa nykyään. Adventtikirkko kuitenkin vaihtoi opetuksensa toivoessaan tulevansa siten paremmin hyväksytyksi muiden kirkkokuntien joukkoon.

    Adventismi ei ole yksi yhtenäinen liike, vaan se on hajaantunut lukemattomiin ryhmittymiin. Suurimmat ryhmittymät nykypäivänä ovat seitsemännen päivän adventistit (Seventh Day Adventists - SDA) ts. Adventistikirkko (Adventist Church) ja Evankeliset adventistit (Evangelical Adventists), jotka nousivat esiin n. 1975 jälkeen. Tilanne on hämmentävä, sillä Evankeliset adventistit irtisanoutuvat lähes kaikista Adventtikirkon opetuksista ja lähestyvät erittäin paljon kristikunnan perusopetuksia, kun taas Seitsemännen päivän adventisteja ts.

    Adventistikirkkoa leimaa fundamentalismi ja profeetaksi julistetun Ellen G. Whiten kirjoitusten korkea arvostaminen samanvertaisiksi jopa Raamatun kanssa. Waiten käyttäminen apuna Sanan "oikeaan ohjaukseen, ymmärtämiseen ja tulkintaan" käytännössä tarkoittaa, että Waite on adventtikirkon ylin auktoriteetti totuutta arvioitaessa.
    Tämä on huolestuttavaa esimerkiksi siksi, että Waite tulkitsi Jeesuksen olevan luotu olento, arkkienkeli Mikael (S.D.A. Bible Commentary, osa 7, s. 1086; hakusana "Jesus Christ-names, titles, and appellations"), joka sai korotetun aseman nk. Jumalan poikana.

    Adventtikirkko on myöhemmin ottanut etäisyyttä joihinkin Whiten opetuksiin ja #URL adventtikirkko opettaa Jeesusta nykyisin Jumalana.

    Se ei kuitenkaan ole selkeästi sanoutunut irti ja myöntänyt Whiten tehneen virhettä aikana, jolloin Jeesusta kuvattiin arkkienkeli Mikaelina. Opetus, jossa Jeesuksen olemus vaihdettiin enkelistä Jumalaksi ei edeltänyt minkäänlaista teologista keskustelua, joten opetuksen todellinen tilanne on vähintäinkin hämmentävä."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7129034 kirjoitti:

Rauhaa ja hei

Tästä on käyty polemiikkia aina joskus.
Tutkin Raamatunselittäjien teoriaa, ja tässä tämä:

Näin Raamatuntutkijat ajattelevat jos osaan asian sanoiksi pukea:
Se vaatii kyllä tutkimista ja Raamatunpaikkojenkin lukua.

Siunausta
jari laurila

YLIENKELI MIIKAEL -JEESUSKO? (Ilm 12:7-9)
Ylienkeli, enkeliruhtinas Miikael, (merkitsee=“Kuka on niin kuin Jumala” -“Mii”= kuka “ka”=kuten,kuin, “el”=Jumala) johti taivaassa taistelua paholaista ja hänen enkeleitään vastaan. Paholainen enkeleineen karkotettiin maan päälle. (Ilm 12:7-9) Sama enkeli herätti Mooseksen kuolleista. (Juud 9, Matt 17:3)
Viimeisessä ahdistuksessa Miikael on Jumalan kansan suojana. (Dan 12:1, 10:13,21)
Monet Raamatuntutkijat olettavat että Miikael on Jeesus? Miksi?

Heprean ”malakh” ja kreikan ”angelos” molemmat tarkoittavat "sanansaattajaa". Malakh sanaa käytetään Vanhassa testamentissa kolmessa eri merkityksessä. (1) henkiolennosta, (2) ihmisestä, joka on profeetta, ja (3) Jumalasta itsestään.
Viimeksi mainittu tulee usein esiin muodossa "Herran enkeli" tai "liiton enkeli" ja useammankin kansainvälisen selitysteoksen mukaan usein viittaa Jumalaan itseensä. Esim. 2 Moos. 3; Jae 2: "Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta." Jae 4: "Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, hän huusi pensaasta" Useampikin teos mainitsee, että tässä Herran enkeli = Herra itse. Tämän valossa sanan "enkeli" käyttäminen Jeesuksesta ei tee hänestä luotua olentoa, vaan jumalallisen sanoman tuojan.

Jeesus Kristus on esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Hänen välityksellään luotiin kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä. Jeesus on ollut olemassa jo ennen kaikkea muuta. (Kol 1:15-16, Ilm 3:14, Hebr 9:11, Joh 1:1-3)
Jeesus on myös Jumalan pelastussuunnitelman toteuttaja kaikissa vaiheissa. (Hebr 2:10, 5:9)

Jeesus aloitti taivaassa taistelun lohikäärmettä vastaan. (Ilm 12:4-5) Lohikäärme epäonnistui yrityksessään tuhota poikalapsen, (Matt 2:16, Luuk 24:7, Apt 17:3, Matt 26:61) Paholainen on taistellut Jeesusta vastaan koko ajan. (Matt 4:1-11, 1 Moos 3:5, 15, Ilm 12:17, Ef 6:12, Job 1:6-7) paholaisen taistelu Jeesusta ja seurakuntaa vastaan on siis jatkoa taistelulle, joka alkoi taivaassa. Vain Jeesusta voidaan sanoa Jumalan vertaiseksi, ja Miikael on yksi monista Jeesuksen nimistä.

Ihmisen poika tuli alas taivaasta ja on ihmiskunnan pelastaja. (Joh 3:13, Matt 16:28)
Miikael viittaa Jeesukseen taivaan enkelijoukkojen johtajana. (1 Tess 4:16, Matt 16:27, 24:30-31)

Herran enkeliä joka ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa, nimitetään myös Herraksi ja Jumalaksi. (2 Moos 3:2,4,6, 7-8)
Sama ”Herran enkeliksi,” ”Herraksi ja Jumalaksi” nimitetty oli Jumalan Poika Kristus Jeesus. (1 Kor 10:1-4)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu