Uskiksen mielikuvituksen rajoittuneisuus

Ajatellaanpa keskiverto krisseliä. Hän vastoin raamatun tekstejä käsittää Jumalan yhtenä ainoana, monoteistisen uskonnon jumalana.

Raamattu on toista mieltä. Samoin krisselismin historiankirjoitus. Ovathan tuossa "historiassa" isä, poika ja pyhä henki kaikki syntyneet eri aikaan. Puhumattakaan raamatussa mainituista muista Jumalista ja heidän Pojistaan.

Astkuhan ei noita mielikuvittele, kunhan toteaa.
26788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Isä, Poika ja Pyhä Henki oli kaikki yhdessä jo luomisessa. Kerropa minulle Raamatun kohta, jossa kielletään kristinuskon olevan monoteistinen. Voin osoittaa montakin kohtaa missä sanotaan, että Jumala on yksi.

"Puhumattakaan raamatussa mainituista muista Jumalista ja heidän Pojistaan."

Näytä Raamatunkohta(-t).

Nasse, jos alat vetoamaan Raamattuun väitteissäsi, laita viitteeksi kohta, josta sen sieltä poimit. Muuten voisimme luulla, että käytät laajaa mielikuvitustasi.

Äänestä
  • raamatuntuntemus ei ole uskiksen parhaita puolia. Siis saat itse lukea raamattua, tai googleta, mikäli raamatun lukeminen on sinulle vastenmielistä, löydät kyllä helposti nuo viittaukset Jumaliin poikinensa.

    Sillävälin voit katsoa enkeliä Karitsaa:

    http://city4dev.city.fi/kuvagalleria/kuvat/56/70/63/567063.jpg

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    raamatuntuntemus ei ole uskiksen parhaita puolia. Siis saat itse lukea raamattua, tai googleta, mikäli raamatun lukeminen on sinulle vastenmielistä, löydät kyllä helposti nuo viittaukset Jumaliin poikinensa.

    Sillävälin voit katsoa enkeliä Karitsaa:

    http://city4dev.city.fi/kuvagalleria/kuvat/56/70/63/567063.jpg

    Mutta tässä sinulle lähdettä ja tietoa kristinuskon Jumalasta:

    7. Kolmiyhteinen (trinitaarinen)
    Jumala on yksi, mutta hänessä on 3 persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kristinusko on siis monoteistinen uskonto. Yksi Jumala on ilmaissut itsensä

    Isänä - Luojana
    Poikana - Lunastajana
    Pyhänä Henkenä - Pyhittäjänä

    Lisää voit lukea kahlaamatta Raamattua seuraavasta lähteestä:

    Lähde:

    http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/uskonto/kurs si4/d4.html

    Äänestä

  • 1.Moos 6:1-2
    "1 Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, 2 jumalien pojat huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen keitä halusivat."

    No siellähän niitä jumalien poikia vilisee, mutta kunnon krisseli ummistaa silmänsä moisilta harhaopeilta.

    Äänestä

  • Canopus kirjoitti:

    1.Moos 6:1-2

    olisin odottanut jonkun aidon krisselin ottaneet raamatun kätyeen selittääkseen tuon raamatunkohdan raamatun valossa monoteistiseksi.

    Muitakin kohtia toki löytyy ja avausviestissäni oli lisäpähkinöitäkin.

    Kyllä minulle tuo raamatunkohta oli tiedossa, siellä puhutaan myös jättiläisistä ym. Nämä jumalien pojat eivät tarkoittaneet Jahven poikia. Kristinuskon Jumala on Yksi ja Hänellä on yksi Poika, Jeesus Kristus. Kyllähän Vanhassa testamentissa on myös sanamuoto "ylitse muiden jumalien" ja juutalaisetkin sortuivat palvomaan muiden kansojen jumalia.

    Mutta joo, kyllähän Nasse tuossa oli oikeassa, kyse ei ole kuitenkaan kristinuskon jumalista....;)

    Äänestä

  • Apostoli35 kirjoitti:

    Alkupuolelta löytyy kiintoisa kohta Jumalasta ja tämän pojista.

    Tuota samaa kohtaa on ihmetelty täällä ennenkin, joten päätin pistää sen tänne kun muistin mistä kohtaa se löytyy. Sehän oli jo sivulla 8 tuossa minun raamatussani, joten kovin pitkälle ei tarvitse kahlata kun huomaa, että kaikki ei tuossa kirjassa täsmää jos ei sitten pidä sitä satuna. Krisseleiltä et tuota kohtaa olisi ikinä saanut, koska niillä on niin valikoivaa muisti muutenkin.

    Äänestä

  • Apostoli35 kirjoitti:

    Mutta tässä sinulle lähdettä ja tietoa kristinuskon Jumalasta:

    7. Kolmiyhteinen (trinitaarinen)
    Jumala on yksi, mutta hänessä on 3 persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kristinusko on siis monoteistinen uskonto. Yksi Jumala on ilmaissut itsensä

    Isänä - Luojana
    Poikana - Lunastajana
    Pyhänä Henkenä - Pyhittäjänä

    Lisää voit lukea kahlaamatta Raamattua seuraavasta lähteestä:

    Lähde:

    http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/uskonto/kurs si4/d4.html

    "Lisää voit lukea kahlaamatta Raamattua seuraavasta lähteestä:"

    nimittäin raamattua kahlaamalla tuolle väitteelle ei löydy mitään tukea, siksi onkin parempi olla noilta osin katsomatta raamattua, Jumalan sanaa, kuten eräät raamatun kokevat.

    Äänestä

  • Apostoli35 kirjoitti:

    Kyllä minulle tuo raamatunkohta oli tiedossa, siellä puhutaan myös jättiläisistä ym. Nämä jumalien pojat eivät tarkoittaneet Jahven poikia. Kristinuskon Jumala on Yksi ja Hänellä on yksi Poika, Jeesus Kristus. Kyllähän Vanhassa testamentissa on myös sanamuoto "ylitse muiden jumalien" ja juutalaisetkin sortuivat palvomaan muiden kansojen jumalia.

    Mutta joo, kyllähän Nasse tuossa oli oikeassa, kyse ei ole kuitenkaan kristinuskon jumalista....;)

    Krisseli pohtii tuota lukua raamatussa:
    Vai, että siellä noin lukee. Eihän tämä täsmää. Pitäisikö minun tarkastaa käsityksiäni raamatusta ja kristinuskosta? Onkohan raamattu sittenkään jumalansanaa?

    Raamatun epäileminen käynnistää defenssit krisselillä:
    Kristinuskon Jumala on Yksi ja Hänellä on yksi Poika, Jeesus Kristus. ON ON ON! Varmasti jumalia on vain YKSI! On On On! Viis siitä mitä siellä sanotaan. Näin se on, eikä muuten voi olla. Kyllä näinhän sen on pakko olla, kun sitä tarkemmin miettii. Meinasinpas taas livetä helvettiin. Hyvä, että ihana Jeesus pelasti. Ylistetty olkoon.......

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Alkupuolelta löytyy kiintoisa kohta Jumalasta ja tämän pojista.

    6.Now there was a day when the sons (the angels) of God came to present themselves before the Lord, and Satan (the adversary and accuser) also came among them.

    Ja, sanotaanhan meidän olevan Jumalan lapsia, eli siis Jumalan poikia ja tyttäriä... Muuta?

    Äänestä

  • Apostoli35 kirjoitti:

    6.Now there was a day when the sons (the angels) of God came to present themselves before the Lord, and Satan (the adversary and accuser) also came among them.

    Ja, sanotaanhan meidän olevan Jumalan lapsia, eli siis Jumalan poikia ja tyttäriä... Muuta?

    Ovat Jumalan poikia, niin mikä sitten on ihmisen poika? Robotit?

    Äänestä

  • Canopus kirjoitti:

    Krisseli pohtii tuota lukua raamatussa:
    Vai, että siellä noin lukee. Eihän tämä täsmää. Pitäisikö minun tarkastaa käsityksiäni raamatusta ja kristinuskosta? Onkohan raamattu sittenkään jumalansanaa?

    Raamatun epäileminen käynnistää defenssit krisselillä:
    Kristinuskon Jumala on Yksi ja Hänellä on yksi Poika, Jeesus Kristus. ON ON ON! Varmasti jumalia on vain YKSI! On On On! Viis siitä mitä siellä sanotaan. Näin se on, eikä muuten voi olla. Kyllä näinhän sen on pakko olla, kun sitä tarkemmin miettii. Meinasinpas taas livetä helvettiin. Hyvä, että ihana Jeesus pelasti. Ylistetty olkoon.......

    Tätä sanamuotoa käyttää sekä v.1938 käännös että Amblified Bible. Jumalan pojilla ko. Raamatunkohdassa tarkoitettiin enkeleitä. Kts. vastaukseni M@kelle.

    V. 1992 käännös taas käyttää sanamuotoa jumalien pojat...;). Hui, ihan sekavaa, voi hirrrrveeeetä...;) Mitenköhän se on heprean kielessä?

    Mitähän Ihmisen Poika tarkoittaa? Miten Jeesus pystyi olemaan sekä Ihmisen Poika että Jumalan Poika?

    Me olemme Jumalan lapsia, eli siis Jumalan poikia ja tyttäriä.... Eli, voih, taas ristiriita?

    Ei epäily ja hämmästely vie helvettiin, hassu.
    Ja kyllä tarkennus on aina paikallaan. Kiitos!

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    "Lisää voit lukea kahlaamatta Raamattua seuraavasta lähteestä:"

    nimittäin raamattua kahlaamalla tuolle väitteelle ei löydy mitään tukea, siksi onkin parempi olla noilta osin katsomatta raamattua, Jumalan sanaa, kuten eräät raamatun kokevat.

    Kristinusko on monoteistinen uskonto.

    Äänestä

  • Apostoli35 kirjoitti:

    Tätä sanamuotoa käyttää sekä v.1938 käännös että Amblified Bible. Jumalan pojilla ko. Raamatunkohdassa tarkoitettiin enkeleitä. Kts. vastaukseni M@kelle.

    V. 1992 käännös taas käyttää sanamuotoa jumalien pojat...;). Hui, ihan sekavaa, voi hirrrrveeeetä...;) Mitenköhän se on heprean kielessä?

    Mitähän Ihmisen Poika tarkoittaa? Miten Jeesus pystyi olemaan sekä Ihmisen Poika että Jumalan Poika?

    Me olemme Jumalan lapsia, eli siis Jumalan poikia ja tyttäriä.... Eli, voih, taas ristiriita?

    Ei epäily ja hämmästely vie helvettiin, hassu.
    Ja kyllä tarkennus on aina paikallaan. Kiitos!

    No kiva, että sait perusteltua tämänkin kohdan itsellesi oikein kunnolla, ettei vaan mikään jää alitajuntaan kaivelemaan ja hitaasti hivuttamaan sitä pätsiä kohti.

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Ovat Jumalan poikia, niin mikä sitten on ihmisen poika? Robotit?

    "Ihmisen Poika on Jeesus, ihmiseksi tullut Jumala, tosi Jumala ja tosi ihminen, Jumalihminen. Jeesus käytti itsestään Messiaana mieluimmin nimitystä Ihmisen Poika (UT:ssä 79 kertaa). Muuten se esiintyy UT:ssä vain Apt 7:56 ja Ilm 1:13 (Ilm 14:14 ei tarkoita Jeesusta). Jeesus on tosi ja todellinen ihminen, jollaiseksi ihminen alun perin luotiin, ihmisen esikuva ja ihanne, uuden luomisen malli. Jeesuksessa todellistuu se Jumalan kuva ja kaltaisuus, joksi ja johon ihminen luotiin. Evankeliumeissa Jumalan Poika ja Ihmisen Poika ovat sama henkilö = Jeesus.

    Jeesus omaksui Ihmisen Pojan nimekseen, koska siihen ei sisältynyt messiasodotuksia eikä se johtanut ajatuksia väärään poliittiseen messiasajatteluun. Pakanoille - niin kuin meillekin - Ihmisen Poika oli outo käsite, Jumalan Poika sen sijaan tuttu ja ymmärrettävä."

    http://www.sro.fi/opetuksia/makela/js_dan.htm

    Kun Jeesus puhui Ihmisen pojan teoista ja saapumisesta hän varmasti puhui tulevaisuuden roboteista.

    Äänestä

  • Canopus kirjoitti:

    No kiva, että sait perusteltua tämänkin kohdan itsellesi oikein kunnolla, ettei vaan mikään jää alitajuntaan kaivelemaan ja hitaasti hivuttamaan sitä pätsiä kohti.

    Sinne pätsiin kulkee ainoastaan tie, jossa lukee:"Jeesus Kristus ei ole Jumalan Poika, Messias, lihaksi tullut ja ristillä kuollut ja ylösnoussut."

    Sydämen usko vanhurskauttaa ja suun tunnustus pelastaa.... Sanoo Paavali. Oliko jotain muita raamatunkohtia pohdittavaksi kristinuskon yksijumaluudesta?
    Hyvää yötä!

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Kun Jeesus puhui Ihmisen pojan teoista ja saapumisesta hän varmasti puhui tulevaisuuden roboteista.

    viisaus rakentaa kiihtyvällä vauhdilla? Keinoälyä ja itse-ajattelevia robotteja:)

    Äänestä

  • Apostoli35 kirjoitti:

    viisaus rakentaa kiihtyvällä vauhdilla? Keinoälyä ja itse-ajattelevia robotteja:)

    Odotan sitä hetkeä, kun krisseli selittää vähän itseään viisaammalle tietokoneelle, että "Sinä et pääse taivaaseen, koska sinä olet kone, eikä sinulla ole sielua joten sinä et ole oikeasti edes eläimen arvoinen." Eikös jotakin tällaista tummaihoisillekkin selitetty ja eläiminä kristityt heitä ainakin kohtelivat puuvillaplantaaseillaan.

    "Eikös jotakin tällaista tummaihoisillekkin selitetty ja eläiminä kristityt heitä ainakin kohtelivat puuvillaplantaaseillaan."

    Kunnes tuli Martin Luther King Jr. ja valkoihoiset kristityt joutuivat myöntämään raamatuntulkintansa vääriksi... Ja osa etelän seurakunnista pyysi myöhemmin rasistisia asenteitaan anteeksi.
    King tosin joutui maksamaan kovan hinnan uhrauksistaan, elämänsä.

    KuKluxKlan mm. koostui kristityistä valkoisista ja toisin ajattelevia kristittyjä hakattiin ja heidän elinkeinoaan haitattiin, jos he ottivat mustia töihin.

    Historia on tiedossa, enkä minä moista hyväksy.

    Äänestä

  • Canopus kirjoitti:

    1.Moos 6:1-2
    "1 Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, 2 jumalien pojat huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen keitä halusivat."

    No siellähän niitä jumalien poikia vilisee, mutta kunnon krisseli ummistaa silmänsä moisilta harhaopeilta.

    Laitankin tuon Raamatun kohdan helluntai-palstalle. Jos kiinnostaa, pistäytykää katsomassa, millainen responssi siellä syntyy. ;)

    Äänestä

  • Apostoli35 kirjoitti:

    "Eikös jotakin tällaista tummaihoisillekkin selitetty ja eläiminä kristityt heitä ainakin kohtelivat puuvillaplantaaseillaan."

    Kunnes tuli Martin Luther King Jr. ja valkoihoiset kristityt joutuivat myöntämään raamatuntulkintansa vääriksi... Ja osa etelän seurakunnista pyysi myöhemmin rasistisia asenteitaan anteeksi.
    King tosin joutui maksamaan kovan hinnan uhrauksistaan, elämänsä.

    KuKluxKlan mm. koostui kristityistä valkoisista ja toisin ajattelevia kristittyjä hakattiin ja heidän elinkeinoaan haitattiin, jos he ottivat mustia töihin.

    Historia on tiedossa, enkä minä moista hyväksy.

    Kiva ettet vastannut tyyliin "mutta he eivät olleetkaan aitoja krisseleitä."

    Äänestä

VT:n kirjoista tulee minulle mieleen lähinnä henoteismi. Eli uskottiin olevan monia jumalia, mutta palvottiin vain yhtä, jonka uskottiin olevan ylin jumalista ja myöskin luojajumala.
Muille jumalille ei annettu mitään sijaa uskonnon harjoittamisessa. 1. kymmenestä käskystä havainnollistaa tämän asian.

Tämän israelilaisten Jumala ei paljastanut olemustaan ,eikä nimeään. Jumalan ilmoittama "nimi" takoittaa "olen mikä olen", mutta sisältää myös merkityksen kaikkialla olevasta, mutta missä tahansa hahmossa ilmenevästä jumaluudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nassen kirjoitti:

Ajatellaanpa keskiverto krisseliä. Hän vastoin raamatun tekstejä käsittää Jumalan yhtenä ainoana, monoteistisen uskonnon jumalana.

Raamattu on toista mieltä. Samoin krisselismin historiankirjoitus. Ovathan tuossa "historiassa" isä, poika ja pyhä henki kaikki syntyneet eri aikaan. Puhumattakaan raamatussa mainituista muista Jumalista ja heidän Pojistaan.

Astkuhan ei noita mielikuvittele, kunhan toteaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu