Eikös olekin kivaa

elää elämä

sukupuolettomana pellenä? On nainen, kaikki tunnistaa että on nainen, mutta on vain MIEHEKÄS nainen. Miesten saanti on niukkaa sen lisäksi että itsellä on VARSIN niukka maku!! Haluaa vain pitkän miehen, jolla on kasvot juuri kuin keskimääräisellä ihmisellä. Miehen, jolla on samat intressit. Silloin ei tarvitsisi tuntea itseänsä ULJAAKSI, KOMEAKSI. Kyllä elämä on epäreilua........ Ensiksi itseä oma koko ei haitannut. Sitten alettiin sanoa, että on miehekäs ja lesbomainen. Sellaiseksi on niiiiiiin kiva tuntea itsensä.

Elän yksin, ei siinä muu auta. Turha aikoa yrittääkään kahlehtia ketään 194 senttistä miestä itselleen. Aivan turhaa.... siinä sekä mies että minä itse kummatkin rasituttaisiin. Aivan hirvittävää, ettei pysty tuntemaan sukupuolista vetoa tavallisen kokoisiin miehiin. Pitäisikö ottaa joku sellainen, johon ei olisi viehättynyt? Näköjään. Tai sitten jää yksin. Minkäs sille mahtaa....... Yksin koko elämä. On se niin sairasta, että sekä naispuoliset että miespuoliset kadehtivat kokoani. Naispuolisilta sen kateuden voisi jotenkin kutenkin ymmärtää kun ollaan sentään samaa sukupuolta, mutta se on liikaa että miehetkin............... Mitä siitä vaikka on jätti, mitä siitä?? Mitä siitä vaikka saisikin miehen joka on peräti 3,55 senttiä pidempi. Mitä siitä? Kehenkään en tunne vetoa. En yhtään kehenkään! Lesbokaan en voi olla, koska oma sukuelin ei mitään muuta kuin yökötä. Todella hirveätä että tämän ainoan elämänsä joutuu viettämään yksin, vailla mitään rakkaussuhdetta. Ehkä on kavereita, joita voi rakastaa, mutta ei kuitenkaan sellaista rakkautta... miehen ja naisen välistä siis. En luulekaan, että rakkaus olisi mitään pinnallista ulkonäköpaskaa, mutta kyllä nyt tuttavallinen koko on aika suuri asia kuitenkin! Se, että toinen on fyysisesti miellyttävä. Ei komein eikä makeimman näköinen, vaan ainoastaan MIELLYTTÄVÄ. Se edellytyksen minä vaadin. Niinpä jään melko varmasti yksin. Sellaista miestä en halua muuksi kuin kaverikseni, johon en tunne sukupuolista vetoa. Hohhoijaa..... nyt tuli purkauduttua.

20

1284

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikka...

      jäisi yksin. Mutta sen lisäksi naispuoliset ovat inhottavia ja kadehtivat kokoani. Katsovat minua ylöspäin kuin olisin jokin vaarallinen yksilö. Kenestäkään naisesta ei saa kivaa kaveria, en ole ainakaan tähän mennessä saanut. Koko on aina tullut haittaamaan jollakin tavoin. Ehkä saan sitten miehistä kavereita, niistä jotka tuntevat minuun sukupuolista vetoa mutta minä en heihin. On niitäkin muutamia, vaikkei kovin monia. Sellaisista siis kavereita itselleni, niin on siitä lähtien mukavempia kavereita.

      Ja kun on kavereita ja mukavia sellaisia, niin ei se mitään vaikka jäisikin kokonaan elämättä ilman rakastumisen tunnetta. Ei se mitään. Ei kaikkea voi elämältä vaatia. Muut saakoon itselleen mieluisat miesystävänsä. En voi itseäni syyttää asiasta, johon ei ole minulla mitään päätösvaltaa. Jos saisin päättää, olisin juuri sen keskimääräisen kokoinen, niin säästyisi kadehtimisilta. Nyt en voi asialle mitään, kun olen sen kokoinen kuin olen. 180 senttiä siis. Eli ihmisen kokoinen kuitenkin, mutta ei kovin naisellisen kokoinen. Ei ainakaan miesten mielestä. Siis mitä kirjoituksia nyt täältä netistä vain lukee, niin kaikkialla sanotaan että 180 senttinen on amatsooni. Olkoon sitten, aina voin jäädä yksin. Jos ei löydy kymmentä viiva viittätoista senttiä pidempää, niin sitten jään yksin. Ei siinä muukaan auta. Jonkun miehen ehkä saisi tsägällä, mutta en välttämättä tuntisi mitään vetoa häneen. En, ellei olisi valtavan pitkä ja kasvoiltaan neutraali.

      • ,,,,,,,,,,

        tuo kuulostaa.. minkäs ikäinen olet?

      • tänä vuonna
        ,,,,,,,,,, kirjoitti:

        tuo kuulostaa.. minkäs ikäinen olet?

        18. Joo, pidä mua vain teininä.........

      • ikäni
        tänä vuonna kirjoitti:

        18. Joo, pidä mua vain teininä.........

        Oliko hämmästys vai? Oletitko, että olisin jotain 12??
        Minkäs ikäinen sinä itse olet..?

      • miksei tuollainen 180 senttinen nainen voisi olla naisellinen?
        tuolla treffipalstallakin on nuoria naisia joilla on pituutta 180-186 ja kyllä he näyttävät kuvissakin ihan naisen näköisiltä ja naisellisilta.

        mitä miehiin tulee, itse olen 190 cm pitkä ja omasta mielestäni tuolla kaupungilla kulkiessa saman pituisia miehiä on vaikka kuinka paljon.

      • lohdutuksesta
        joonas75 kirjoitti:

        miksei tuollainen 180 senttinen nainen voisi olla naisellinen?
        tuolla treffipalstallakin on nuoria naisia joilla on pituutta 180-186 ja kyllä he näyttävät kuvissakin ihan naisen näköisiltä ja naisellisilta.

        mitä miehiin tulee, itse olen 190 cm pitkä ja omasta mielestäni tuolla kaupungilla kulkiessa saman pituisia miehiä on vaikka kuinka paljon.

        Vaikka kiellätkin sen, niin olet kyllä pituudeltasi enemmän harvinaisuus kuin tavanomainen.

        "miksei tuollainen 180 senttinen nainen voisi olla naisellinen?"
        Kysypä sitä lyhyiltä ihmisiltä. Sitä minäkin ihmettelen, kuinka pituus muka vaikuttaisi naisellisuuteen.

      • lohdutuksesta kirjoitti:

        Vaikka kiellätkin sen, niin olet kyllä pituudeltasi enemmän harvinaisuus kuin tavanomainen.

        "miksei tuollainen 180 senttinen nainen voisi olla naisellinen?"
        Kysypä sitä lyhyiltä ihmisiltä. Sitä minäkin ihmettelen, kuinka pituus muka vaikuttaisi naisellisuuteen.

        en mä sano että 190 olis normi pituus miehillekään, mut ei nyt mikään harvinainen ilmiö kuitenkaan :)

        kyllä mulle kelpais 180 senttinen nainen, tai no olis edes jonkunlainen nainen :D

      • kuitenkin...

        Eikös se keskimittainen mies ole sellaiset 175-180 senttiä?

        Mutta pitkiä mä vain kattelen... :)

      • kuitenkin... kirjoitti:

        Eikös se keskimittainen mies ole sellaiset 175-180 senttiä?

        Mutta pitkiä mä vain kattelen... :)

        mie muistan jostain lukeneeni että suomalaisten miesten keskipituus alkas olee jo lähellä 180 senttiä.

        joo, ei ne lyhyet miehet oo edes komeita ;)

      • ihan noinkaan
        joonas75 kirjoitti:

        mie muistan jostain lukeneeni että suomalaisten miesten keskipituus alkas olee jo lähellä 180 senttiä.

        joo, ei ne lyhyet miehet oo edes komeita ;)

        Kyllä mies voi olla komea, vaikka olisi 170 senttinen pätkä. Esimerkkinä Joaquin Phoenix ja Tom Cruise. Onhan ulkonäössä nimittäin hiukset ja naamakin. Mutta sitten se pituus siinä tuo kivasti miestä vielä enemmän esille =)

        Ulkonäköä ei voida luokitella suoraan pituudesta, mutta jokin vaikutus silläkin on. Itse tunnen isokokoisena naisena oloni tuttavallisemmaksi jonkun pitkän miehen seurassa.

      • välikommentti
        ihan noinkaan kirjoitti:

        mitä ihmettä te oikein sössötätte??????
        pitkät miehet kuikeloita, ei lihaksia, ei voi olla totta..... vannoutunut ulkonäön perässä juoksija..

      • joka...
        välikommentti kirjoitti:

        mitä ihmettä te oikein sössötätte??????
        pitkät miehet kuikeloita, ei lihaksia, ei voi olla totta..... vannoutunut ulkonäön perässä juoksija..

        treenaa. Pituus on ainakin mielestäni hyvä asia ihmisessä (antaa kehittyneemmän vaikutelman), mutta ehkä kompleksiset lyhyet ihmiset saattavat olla eri mieltä. Ja kiitos vain teille niin hitosti, nyt muuten mullakin on kompleksi!

      • oli kompleksi
        joka... kirjoitti:

        treenaa. Pituus on ainakin mielestäni hyvä asia ihmisessä (antaa kehittyneemmän vaikutelman), mutta ehkä kompleksiset lyhyet ihmiset saattavat olla eri mieltä. Ja kiitos vain teille niin hitosti, nyt muuten mullakin on kompleksi!

        jo ennen ku tajusitkaan, sori vaan.....
        muaki rupes mietityttään että voi olla pitkä ja paksu mies, hyi h... mutta siis ei sitä voi arvostella tuolla lailla, sitä joko tykkää tai ei ja minä tykkään, ja sillä sipuli.

      • tätä miestä
        oli kompleksi kirjoitti:

        jo ennen ku tajusitkaan, sori vaan.....
        muaki rupes mietityttään että voi olla pitkä ja paksu mies, hyi h... mutta siis ei sitä voi arvostella tuolla lailla, sitä joko tykkää tai ei ja minä tykkään, ja sillä sipuli.

        http://www.temple.edu/photo/photographers/gorman/gorgere.jpg

        Siinä vasta ulkonäköä kerrakseen! P:

      • on alkanut

      • paremman
        on alkanut kirjoitti:

        jotenkin lähiaikoina näyttämään mun silmissä vanhoissa leffoissaan ihan hiton hyvältä...

        :) :).. sillä oli liikaa karvoja käsissä... ja muutenkin..

      • ja jotenkin
        paremman kirjoitti:

        :) :).. sillä oli liikaa karvoja käsissä... ja muutenkin..

        kivannäköinen hymy...

    • osaan valittaa...

      joka asiasta....

    • Brooke_88

      Joo. Minä olen ketjun aloittaja ja jatkan tänne valitustani............. siis kohta jatkan

      • Brooke_88

        aloitan UUDEN ketjun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1109
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      194
      795
    3. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      725
    4. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      208
      700
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      178
      688
    6. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      101
      646
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      40
      624
    8. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      48
      580
    9. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      48
      530
    10. Pidin siitä miten

      Rauhallinen olit. Et menetä hermojasi kovin herkästi
      Ikävä
      24
      518
    Aihe