Olen laittanut merkille, että nykyisin säätiedotukset pitävät hyvin harvoin paikkaansa. Luvataan vesisadetta ja nollakeliä niin todellisuudessa on kymmenen astetta pakkasta ja aurinko paistaa. Luvataan aurinkoa ja kirpeää pakkaskeliä niin tuleekin nollakeli ja tihkusadetta.
Lähes kaikki viimeaikojen (noin kahden vuoden ajalta minkä olen asiaa seurannut) yli yhden vuorokauden sääennusteet ovat menneet enemmän tai vähemmän pieleen, nykyisin yhä useammin täysin poskelleen.
Onko syy "liian hienoissa" tai kokonaan väärin suunnitelluissa tietokonemalleissa vai taitamattomassa sakissa joka on pesiytynyt ilmatieteen laitokselle vai onko syy ilmaston muutoksen aiheuttamista poikkeamista normaalissa sään kehityksessä joita ei osata oikein ennakoida?
Varmaa on ainakin se, että jos tänään ennustetaan tiettyä säätä maanantaille/tiistaille niin on 95% varmaa, ettei se pidä ensinkään paikkaansa.
Vielä 70 ja 80 luvuilla ennusteet osuivat silloin tällöin kohdalleen jopa kaksi kertaa perätysten mutta nykyisin sellaista ei satu edes vahingossa.
Luotto ilmatieteenlaitokseen on mennyt ja katselenkin säätiedotuksia nykyisin pilke silmäkulmassa, lähinnä viihteellisenä sketsinä jonka sisältämä vitsi aukeaa päivän parin päästä kun lähtee shortseissa töihin ja ulkona onkin nollakeli ja räntäsade.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ovat osuneet enemmän tai vähemmän oikeaan sitten pekka"räntä"mäkelän.ainakin syssysin kun niitä tarvitsen//////ja seuraa luonnon merkkejä -----jos ei ole lunta tuvan katolla juhanuksena niin ei sitä ole maassakaan